Se oli hyvin pieni iloinen seura, joka tänä iltana oli pappilaan
kokoontunut. Lily ei ollut tiennyt että hän saisi tavata Kenelmiä, ja
hänen kasvonsa kirkastuivat ihmeellisesti, kun Kenelm hänen sisään
tullessaan kääntyi pois kirjahyllyiltä, joihin Mr Ewlyn oli hänen
huomiotansa tarkkauttanut. Mutta sen sijaan että Lily olisi häntä
lähestynyt, juoksi hän ulos kentälle, jossa Clemmy ja joukko muita
lapsia tervehti häntä ilohuudoilla.
"Ettekö tunne Macleanen 'Juvenalia?'" sanoi arvoisa oppinut; "te
tulette pitämään siitä paljon -- tässä se on -- posthuminen teos, Georg
Long'in ulosantama. Minä voin lainata teille Munro'n Lucretius nimisen
kirjan vuodesta 69. Ah! meillä on vielä muutamia oppineita asettaa
saksalaisia vastaan."
"Minua suuresti ilahuttaa kuulla sitä," sanoi Kenelm. "Tulee olemaan
pitkä aika, ennenkuin ne mielivät kilpailla meidän kanssa siinä
leikissä, jota Miss Clemmy nyt paraikaa järjestää kentällä ja jossa
Englanti on saavuttanut euroopalaista mainetta."
"Minä en teitä käsitä. Mikä kaikki se on?"
"Kissa nurkassa. Jos suvaitsette, niin menen ulos katsomaan pääseekö
kissa matolle." Kenelm meni ulos lasten tykö, joiden joukossa Lily ei
näyttänyt olevan vähimmin lapsellinen. Hän hylkäsi kaikki Clemmyn
kehoitukset tulla leikkimään heidän kanssaan ja istui vähän matkan
päässä olevalle penkille toimettomana katsojana. Hänen silmänsä
seurasivat Lily'n nopeita liikkeitä, hänen korvansa huokuivat sisäänsä
hänen iloisen naurunsa sointuisuutta. Oliko tämä todella sama tyttö,
jonka hän oli nähnyt hoitavan kukkasia hautakivien välillä! Mrs Ewlyn
tuli käyden kentän poikki ja istui penkille Kenelmin viereen. Mrs Ewlyn
oli erittäin sivistynyt nainen; kuitenkaan hän ei ollut peloittava,
vaan päinvastoin miellyttävä ja hauska; ja vaikka naapuriston ladyt
sanoivat että hän puhui niinkuin kirja, niin hänen äänensä lempeys
poisti tämän loukkauksen.
"Minä luulen, Mr Chillingly," sanoi hän, "että minun tulee pyytää
anteeksi mieheni kutsumusta sellaiseen, joka tietysti teille on yhtä
vähäpätöinen kuin lastenkemut. Mutta kun Mr Ewlyn kutsui teitä tulemaan
meille tänä iltana, niin hän ei tiennyt että Clemmykin oli kutsunut
nuoret ystävänsä. Hän oli toivonut saavansa puhua teidän kanssanne
lempi-opinnoistansa."
"Ei ole niin pitkä aika siitä kun minä kouluni lopetin, etten katsoisi
puolta lupapäivää paremmaksi kuin luentoa, vaikka sen pitäisikin niin
miellyttävä opettaja kuin Mr Ewlyn --
"Oi, vuodet herttaiset -- ken vielä lapseksi
Ei tulla tahtoisi, jos voisi vaan?"
"Ei," sanoi Mrs Ewlyn nauraen vakaasti. "Kuinka se, joka on aloittanut
niin loistavan tien kuin Mr Chillingly, voi toivoa menevänsä takaisin
ja taas yhtyä pienien poikien joukkoon?"
"Mutta, hyvä Mrs Ewlyn, ne sanat, jotka lausuin, olivat tulleet miehen
sydämestä, joka jo oli voittanut kaikki kilpailijat sillä
kilpailukentällä, jonka hän oli valinnut, ja joka sillä hetkellä oli
nuoruuden ja maineen kukoistus-ajassa. Ja jos sellainen mies
sellaisella elämänsä ajalla voi toivoa 'vielä kerta lapseksi
muuttuvansa,' niin se varmaankin oli silloin kun hän ajatteli
koulupojan lupa-aikaa ja tahtoi päästä siitä toimesta, jota hän oli
tuomittu oppimaan miehenä."
"Ne sanat, jotka lausuitte, ovat luullakseni Childe Haroldista, ja
teidän ei tule sovittaa ihmiskuntaan yleensä tätä tunnon-ilmausta
runoilijalta, joka on niin itsemiettiväinen (jos saan tätä lausetapaa
käyttää), ja jonka tunnon-ilmaukset usein ovat niin alakuloiset."
"Te olette oikeassa, Mrs Ewlyn," sanoi Kenelm suoraan. "Mutta kuitenkin
on koulupojan lupa-aika hänelle onnellinen asia, ja ihmisten joukossa
yleensä on varmaankin moni, joka mielellään tahtoisi sitä takaisin. Mr
Ewlyn itse, luullakseni."
"Mr Ewlynillä on nyt lupa-aikansa. Ettekö näe hänen seisovan tuolla
ikkunan ulkopuolella? Ettekö kuule hänen nauravan? Hän on jälleen lapsi
iloisen lapsijoukkonsa piirissä. Minä toivon että viivytte jonkun ajan
tällä seudulla ja olen varma siitä, että te ja hän tulette mieltymään
toinen toiseenne. Ja hänelle on niin erinomainen huvi saada puhua
oppineen miehen kanssa, niinkuin te olette."
"Suokaa anteeksi, minä en ole oppinut -- se on hyvin suuri kunnianimi,
joka ei sovi niin laiskalle ja vähäpätöiselle miehelle kirjallisten
tietojen pinnalla, kuin minä olen."
"Te olette liian vaatimaton. Minun miehelläni on jäljennös niistä
runoista, joista Cambridgessa saitte palkinnon, ja hän sanoo että
'latina niissä on oikein kaunista.' Minä lausun hänen omat sanansa."
"Latinalaisten runojen kirjoittaminen on vaan lapsenleikkiä, eikä
todista juuri muuta kuin että niiden kirjoittajalla on ollut opettajana
hieno-aistinen oppinut mies, niinkuin minun on ollut laita. Mutta se on
erinomainen hyvä onni, kun realistinen oppinut voi kasvattaa toista
reaalista oppinutta ja yksi Kennedy voi luoda yhden Munron. Mutta
palataksemme tuohon hauskempaan kysymykseen koululuvasta; minä saan
ilmoittaa että Clemmy riemulla vie miehenne pois. Hän tulee todellakin
Kissaksi Nurkassa."
"Kun opitte enemmän Charlesia tuntemaan -- minä tarkoitan miestäni --
niin tulette huomaamaan että koko hänen elämänsä on suuremmassa tai
vähemmässä määrässä lupa-aika. Kenties siitä syystä että hän ei ole,
mitä te syytätte itsenne olevan -- hän ei ole laiskuri; hän ei
milloinkaan toivo vielä kerta tulevansa koulupojaksi; ja hänen
virkansakin on lupa-aika hänelle. Hän nauttii siitä että hän saapi
sulkea itsensä työhuoneesensa ja lukea rauhassa -- hän nauttii
kävelymatkasta lasten kanssa -- hän nauttii köyhäin tykönä käymisestä
-- hän nauttii papillisten velvollisuuksiensa täyttämisestä. Ja vaikka
minä en aina ole tyytyväinen häneen, vaikka luulen että hän virassansa
olisi saavuttanut niitä kunnianosoituksia, joita on tuhlattu miehille,
joilla on vähemmän kykyä ja vähemmän oppia, niin hän itse ei kuitenkaan
ole koskaan tyytymätön. Kerronko teille hänen salaisuutensa?"
"Kertokaa."
"Hän on kiitollinen ihminen. Teilläkin, Mr Chillingly, on varmaankin
paljon, josta tulee Jumalaa kiittää; ja eikö kiitollisuuteen Jumalaa
kohtaan yhdisty ilo siitä, että voi olla hyödyllinen kanssaihmisille ja
sellainen hyvityksen tunne työssä, joka tekee joka päivän
juhlapäiväksi?"
Kenelm katsoi kummastuneen näköisenä tämän vaatimattoman papin rouvan
kasvoihin.
"Minä huomaan, hyvä rouva," sanoi hän, "että olette uhrannut paljon
ajatusta esteetisen filosofiian tutkimiseen, sellaisena kuin
saksalaiset aattelijat sitä esittelevät, joita on vaikea ymmärtää."
"Minä, Mr Chillingly -- Jumala varjelkoon! En! Mitä tarkoitatte
estetisellä filosofiialla?"
"Esteetikan tutkijain mukaan saavuttaa ihminen korkeimman siveellisen
täydellisyyden silloin kun työ ja velvollisuus kadottavat rasituksen
kovuuden -- kun ne tulevat elämän luonnoksi ja tavaksi; kun niitä,
kauneuden varsinaisina ominaisuuksina, nautitaan, niinkuin kauneutta,
todellisena ilona; ja silloin joka päivä, kuten sanotte, tulee
juhlapäiväksi. Se on miellyttävä oppi, kenties ei niin ylevä kuin
sotilasten, mutta viehättävämpi. Ainoastaan harvat meistä voivat
käytöllisesti upottaa huolensa ja surunsa niin puhtaasen ilmaan."
"Muutamat tekevät sen tuntematta mitään esteetikasta ja ilman
vaatimusta olla stoilaisia; mutta ne ovat kristityitä."
"Sellaisia kristityttä epäilemättä löytyy, mutta niitä tapaa harvoin.
Katselkaa kristikuntaa kokonaisuudessaan, ja se näyttää teistä
käsittävän raivoisimman väestön maailmassa; väestön, jossa kuullaan
suurinta nurinaa tehtävän työn rasituksesta, äänekkäimmät valitukset
siitä että velvollisuus, jonka tulisi olla huvi, on hyvin kova ja ikävä
taistelu, jossa juhlapäivät ovat harvat ja jossa siveellinen ilma ei
ole puhdas. Kenties," lisäsi Kenelm ja hänen otsallansa näkyi syvempi
ajatuksen varjo, "kenties on se tämä alinomainen tieto taistelusta;
tämä vaikeus muuttaa työtä levoksi tahi ankaraa velvollisuutta
miellyttäväksi huvitukseksi; tämä vastenmielisyys itse kehoittaa
itsensä tyveneen ilmaan niiden pilvien yli, jotka pimentävät, ja niiden
raesadetuulien yli, jotka lyövät niitä kanssaihmisiä, jotka me jätämme
jälkeemme alas, joka tekee kristityn murheenalaisen elämän rakkaammaksi
taivaalle ja enemmän yhtäpitäväksi Jumalan tarkoituksen kanssa tehdä
maata taistelupaikaksi eikä lepopaikaksi ihmiselle, kuin brahminin,
joka aina koettaa välttää kristittyjen selkkauksia toimen ja halun
välillä ja korkeimmillensa sovittaa tuon esteetisen teoriian, jonka
mukaan tulisi häiritsemättä vaipua mitä ehdottomimman kauneuden
sisälliseen katselemiseen, minkä ihmisajatus voi esiintuoda
käsityksestään jumalallisesta hyvyydestä!"
Mrs Ewlynin vastaus keskeytettiin sen kautta että lapset tulivat
juosten hänen luoksensa; he olivat kyllästyneet leikkiin ja heidän teki
mieli teetä ja laterna magikaa.