Salongi oli tyhjä; rouvasväki oli puutarhassa. Kenelmin ja Mr Ewlynin
kävellessä vierekkäin sitä paikkaa kohti, jossa rouvasväki oli (Sir
Thomas ja Mr Braefield seurasivat heitä vähän matkan päässä) edellinen
kysyi jotenkin jyrkästi: "Mimmoinen mies Miss Mordauntin holhoja, Mr
Melville, on?"
"Minä tuskin voin siihen vastata. Minä näen häntä hyvin vähän kun hän
on täällä. Ennen hän hyvin usein tuli tänne ja hänellä oli mukanaan
joukko nuoria miehiä, jotka asuivat Cromwell Lodgessa, sillä
Grasmeressa ei ollut heille tilaa -- luullakseni ne olivat akademiian
oppilaita. Muutaman vuoden kuluessa hän ei tuonut mukanaan noita
henkilöitä, ja kun hän itse tulee, viipyy hän vaan moniaan päivän. Hän
sanotaan olevan hyvin kevytmielinen."
Tässä keskustelu keskeytettiin. Molemmat miehet olivat, näin
puhuessansa, poikenneet suorasta tiestä nurmikolle mennäksensä naisväen
luo, ja joutuneet yksinäisille poluille, jotka kulkivat sinne tänne
pensastossa; nyt he äkkiä tulivat aukealle nurmikolle suoraan pöydän
eteen, jolla kahvia oli tarjottavana ja jonka ympärillä muut seuran
jäsenet olivat koossa.
"Minä toivon, Mr Ewlyn," kuului Elsien iloinen ääni, "että olette
kieltänyt Mr Chillinglyä papistiksi rupeamasta. Olen varma siitä että
teillä on ollut aikaa kyllin sitä tehdäksenne."
Mr Ewlyn, joka oli protestantti päästä kantapäähän vetäysi vähän
etemmäksi Kenelmistä. "Aiotteko kääntyä --" Hän ei voinut päättää
lausetta.
"Älkää olko levoton, hyvä sir. Minä vaan kerroin Mrs Braefield'ille
että olen käynyt Oxfordissa neuvottelemassa oppineen miehen kanssa
asiasta, jota paljon olen miettinyt ja joka on yhtä abstraktinen kuin
tuo naisellinen ajanviete teologiia on nyky-aikana. Minä en voi
vakuuttaa Mrs Braefieldiä siitä että Oxfordissa on muita pulmia, kuin
sellaiset jotka naisia huvittavat." Tässä Kenelm vaipui tuolille Lilyn
viereen.
Lily käänsi puoleksi selkäänsä Kenelmille.
"Olenko taas teitä suututtanut?"
Lily kohoitti hiukan olkapäätänsä, mutta ei tahtonut vastata.
"Minä pelkään, Miss Mordaunt, että luonto on teidän hyvistä
ominaisuuksistanne jättänyt pois yhden; paremman minän teissä tulisi
korvata sitä."
Lily käänsi äkkiä kasvonsa häneen päin -- taivaan valo oli käynyt
himmeäksi, mutta iltatähti tuikki taivaalla.
"Mitä tarkoitatte?"
"Tuleeko minun vastata kohteliaasti vai todenmukaisesti?"
"Todenmukaisesti! Tietysti todenmukaisesti! Mikä on elämä ilman
totuutta?"
"Vaikka uskoo haltijoitakin?"
"Haltijattaret ovat tavallansa todellisia. Mutta te ette ole totinen.
Te ette ajatellut haltijattareita, kun te --."
"Kun mitä?"
"Huomasitte vikaa minussa."
"En ole varma siitä. Mutta minä tahdon teille kääntää ajatuksiani, sen
mukaan kuin itse voin niitä lukea, ja sitä varten minä turvaudun
haltijattareihin. Otaksukaamme että haltijatar on pannut vaihetetun
lapsensa ihmisen kehtoon; että hän kehtoon levittää kaikellaisia
haltijattaren lahjoja, joita ei anneta pelkille kuolevaisille; mutta
että hän unohtaa yhden inhimillisen ominaisuuden. Vaihdokas kasvaa, hän
viehättää kaikkia, jotka hänen näkevät; kaikkia hänen mielihalujansa
noudatetaan; häntä hemmoitellaan, häntä pilataan. Mutta tulee aika,
jolloin hänen ihailijansa ja ystävänsä kaipaavat tuota ainoaa
inhimillistä lahjaa. Arvatkaa mikä se on."
Lily mietti. "Minä ymmärrän mitä tarkoitatte: todenmukaisuuden,
kohteliaisuuden vastakohtaa."
"Ei, ei juuri sitä, vaikka kohteliaisuus tietämättä yhtyy siihen; se on
hyvin vaatimaton ominaisuus, hyvin epärunollinen ominaisuus;
ominaisuus, jota moni yksinkertainen ihminen omistaa; ja kuitenkaan ei
mikään haltijatar voi ilman sitä ihmisiä viehättää, kun ensimmäinen
ryppy tulee haltijattaren kasvoihin. Ettekö voi arvata mikä se on?"
"En; te suututatte minua, te loukkaatte minua;" ja Lily polki jalkaansa
maahan kiivaasti, niinkuin hän Kenelmin läsnäollessa oli tehnyt kerta
ennen. "Puhukaa selvään, minä vaadin sen."
"Miss Mordaunt, suokaa anteeksi, minä en uskalla," sanoi Kenelm ja
nousi istualta, kumartaen ikäänkuin kuningattarelle; sitten hän meni
Mrs Braefieldin luokse.
Lily istui paikallaan yhä vielä vihoissaan.
Sir Thomas otti sen tuolin, josta Kenelm oli noussut.
Eron hetki tuli. Sir Thomas oli ainoa vieraista, joka jäi yöksi sinne.
Mr ja Mrs Ewlynillä oli omat vaununsa. Mrs Braefieldin vaunut ajoivat
esille Mrs Cameronia ja Lilyä kotiin viemään.
Lily sanoi hätäisesti ja epäkohteliaasti: "Kuka ei mieluisemmin
kävelisi tällaisena iltana?" ja hän kuiskasi jotain tädillensä.
Mrs Cameron kuunteli kuiskausta, ja, tottelevainen kuin oli kaikille
Lilyn oikuille, sanoi: "Te olette hyvin kohtelias, hyvä Mrs Braefield,
mutta Lily tahtoo ennemmin käydä jalkaisin kotiin; eihän nyt näytä
sadetta tulevan."
Kenelm seurasi tädin ja hoidokkaan askeleita, ja saavutti heidät joen
reunalla.
"Kaunis ilta, Mr Chillingly," sanoi Mrs Cameron.
"Englantilainen kesä-ilta; en ole niillä paikoin maailmaa, joissa olen
käynyt, nähnyt sen vertaista. Mutta, voi, englantilaiset kesä-illat
ovat niin harvat."
"Te olette paljon matkustanut ulkomailla?"
"Paljon -- en, vähän; pää-asiallisesti jalkasin."
Lily ei ollut tähän saakka sanaakaan puhunut, ja oli käynyt pää
alaspäin. Nyt hän katsoi ylös ja sanoi mitä lempeimmällä ja
sovinnollisemmalla äänellä:
"Te olette käynyt ulkomailla," ja lisäsi sitten semmoisella
nöyryydellä, jota hän tähän saakka ei ollut milloinkaan häntä kohtaan
osoittanut, "Mr Chillingly," ja jatkoi enemmän tuttavallisesti: "Mikä
merkitys tuolla sanalla 'ulkomailla'! Kaukana itsestänsä,
jokapäiväisestä elämästänsä. Kuinka minä kadehdin teitä! Te olette
ollut ulkomailla: niin on Leijonakin --." Tässä hän ojensi itsensä, --
"minä tarkoitan holhojaani, Mr Melvilleä."
"Niin, minä olen käynyt ulkomailla; mutta kaukana itsestäni -- en
milloinkaan. Se on vanha sananparsi -- kaikki vanhat sananparret ovat
todet, enimmät uudet ovat väärät -- että ihminen vie synnyinmaata
mukanansa jalkapohjassansa."
Tässä polku kävi hiukan kapeammaksi. Mrs Cameron meni edellä, Kenelm ja
Lily jälessä; Lily kulki tietysti kuivalla polulla, Kenelm kosteassa
heinikossa.
Lily saattoi häntä pysähtymään. "Te käytte märässä ruohossa noilla
ohuilla kengillä." Lily siirtyi vaistomaisesti pois kuivalta polulta.
Vaikka tämä Lilyn puhe oli yksinkertainen ja vaikka se tuntui
luonnottomalta, kun heikko tyttö lausui sen Kenelmin kaltaiselle
gladiaatorille, niin se kuitenkin ilmaisi kokonaista naisellisuuden
maailmaa -- se ilmaisi koko sen keksimättömän maan, joka oli kätketty
oppineelle Mr Ewlynille, koko sen maan, jonka käsittämätön tyttö
valloittaa ja hallitsee, kun hän tulee vaimoksi ja äidiksi.
Tätä yksinkertaista puhetta kuullessaan ja tätä äkillistä liikettä
nähdessään, Kenelm pysähtyi ja näytti miettiväiseltä ja hämmästyneeltä.
Hän kääntyi ujosti: "Voitteko antaa minulle anteeksi kovat sanani? Minä
luulin löytäväni virheitä teissä."
"Ja siinä olitte oikeassa. Minä olen ajatellut mitä te sanoitte, ja
minä tunnen että teillä oli aivan oikein; mutta en kuitenkaan oikein
ymmärrä mitä te tarkoitatte sillä inhimillisellä ominaisuudella, jota
haltijatar ei vaihdokkaalle antanut."
"Jos en ennen uskaltanut sitä sanoa, niin vielä vähemmän uskaltaisin
sitä nyt sanoa."
"Sanokaa." Hän ei enää polkenut jalkaa, hänen silmänsä eivät
säihkyneet, ei enää ollut itsepäisyys, joka sanoi: "Minä vaadin sen;"
-- vaan tuo "sanokaa" kuului niin lempeältä, suloiselta ja
rukoilevalta.
Kenelm ei voinut sitä vastustaa, vaan rohkaisi mieltänsä ja vastasi
rohkeasti, mutta uskaltamatta Lilyä katsella:
"Tuo ominaisuus, joka on tärkeä miehille mutta vielä tärkeämpi
naisille, sen mukaan missä määrässä he ovat haltijattarien kaltaisia,
on hyvä luonto."
Lily äkkiä riensi hänen luotansa ja meni tätinsä tykö, käyden märässä
ruohossa.
Kun he saapuivat puutarhan portille astui Kenelm esiin ja aukaisi sen.
Lily meni ylpeästi hänen ohitsensa; he saapuivat huoneen ovelle.
"Minä en tämmöisellä ajalla pyydä teitä sisään tulemaan," sanoi Mrs
Cameron. "Se olisi vaan valheellista kohteliaisuutta."
Kenelm kumarsi ja vetäysi pois. Lily lähti tätinsä luota, meni Kenelmin
tykö ja ojensi hänelle kätensä.
"Minä aion miettiä teidän sanojanne, Mr Chillingly," sanoi hän
majesteetillisen näköisenä. "Nyt luulen teidän olevan väärässä. Minä en
ole pahaluontoinen; mutta" -- tässä hän taukosi ja lisäsi sitten
ylpeydellä, joka olisi ollut inhoittava, jos hän ei olisi ollut niin
kaunis -- "minä annan teille kaikissa tapauksissa anteeksi."