Päivällisvieraiden luku Mr Braefieldin tykönä ei ollut niin vähäinen,
kuin Kenelm oli luullut. Kun kauppias vaimoltansa kuuli että Kenelmin
piti tulla, luuli hän osoittavansa kohteliaisuutta nuorta herrasmiestä
kohtaan sillä, että hän kutsui muutamia muita henkilöitä hänelle
seuraksi.
"Katsos, ystäväni," sanoi hän Elsielle, "Mrs Cameron on hyvä ja suora
ihminen, mutta hän ei ole erittäin hauska; ja Lily, vaikka hän on
kaunis tyttö, on niin kovin lapsellinen. Elsie kultani, me olemme
suuressa velassa tälle Mr Chillinglylle --" tässä hänen äänensä ja
katseensa ilmoittivat syvää tuntoa -- "ja meidän tulee toimittaa niin
että hänellä on niin hauskaa kuin suinkin. Minä tuon mukaani ystäväni
Sir Thomaan, ja sinä käsket Mr Ewlyn'in ja hänen vaimonsa. Sir Thomas
on hyvin järkevä mies, ja Ewlyn on hyvin oppinut. Mr Chillingly tapaa
siten ihmisiä, joiden kanssa kannattaa puhua. Niin, kun menen
kaupunkiin, lähetän sieltä paistin Growesilta."
Kun Kenelm vähää ennen kuutta tuli, oli salongissa jo ennen häntä hänen
arvoisuutensa Charles Ewlyn, Moleswichin seurakunnan pastori,
vaimoinensa, ja muhkea keski-ikäinen mies, joka Kenelmille esiteltiin
Sir Thomas Prattiksi. Sir Thomas oli arvossa pidetty kaupungin
pankkiiri. Kun esittelemisen juhlallisuus oli ohitse, meni Kenelm
Elsien luo.
"Minä luulin tapaavani Mrs Cameronin täällä. En näe häntä."
"Hän tulee kohdakkoin. Näytti siltä kun tulisi sadetta ja minä olen
lähettänyt vaunuilla hakemaan häntä ja Lilyä. Tässä he ovatkin jo!"
Mrs Cameron astui sisään puettuna mustaan silkkiin. Hän oli
aina mustassa puvussa; ja hänen jälkeensä tuli Lily siinä
saastuttamattomassa värissä, joka sopi hänen nimelleen; hänellä ei
ollut mitään muita koristuksia, kuin ohuet kultavitjat ja yksi ainoa
punainen ruusu hiuksissa. Hän oli erinomaisen suloinen; ja tämän
suloutensa ohessa hän oli hyvin ylhäisen näköinen, joka kenties tuli
hänen muotonsa ja ihonsa hienoudesta; kenties hänen käytöksensä
suloisuudesta, joka ei ollut ylpeyttä vailla.
Mr Braefield, joka oli hyvin täsmällinen mies, viittasi palvelijalleen,
ja hetkisen kuluttua ilmoitettiin että päivällinen oli valmis. Sir
Thomas tietysti vei emännän pöytään; Mr Braefield pastorin rouvan (joka
oli rovastin tytär); Kenelm Mrs Cameron'in ja pastori Lilyn.
Pöydässä sai Kenelm paikan emännän vasemmalla puolella, ja Mrs Cameron
ja Mr Ewlyn istuivat hänen ja Lilyn välillä; ja kun pastori oli
pöytärukouksen lukenut, katsoi Lily hänen ja tädin selän takaa
Kenelmiin (joka teki samoin) tehden hänelle mitä ranskalaiset sanovat
moue'ksi. Lupaus hänelle oli rikottu. Hän istui kahden täysikasvuisen
miehen, pastorin ja isännän, välillä. Kenelm vastasi tähän moue'esen
suruisella hymyilyllä ja olkapäätänsä kohoittamalla.
Kaikki olivat ääneti siksi kunnes Sir Thomas, syötyänsä soppansa ja
juotuansa ensimmäisen lasillisen sherryä, alkoi:
"Minä luulen, Mr Chillingly, että olemme tavanneet toisiamme ennen,
vaikka minulla ei silloin ollut kunnia tulla tutuksi teidän kanssanne."
Sir Thomas oli hetken aikaa vaiti ennenkuin hän jatkoi: "Siitä ei ole
pitkä aika; se oli viime baalissa Buckinghamin linnassa."
Kenelm nyykäytti päätänsä merkiksi että hän myönsi sen. Hän oli ollut
baalissa.
"Te puhuitte erään erittäin viehättävän naisen, -- erään ystäväni --
Lady Glenalvonin kanssa."
(Sir Thomas oli Lady Glenalvonin pankkiiri.)
"Minä muistan sen aivan hyvin," sanoi Kenelm. "Me istuimme
kuva-galleriassa. Te tulitte puhuttelemaan Lady Glenalvonia, ja minä
jätin paikkani teille."
"Aivan oikein; ja minä luulen että te menitte puhuttelemaan nuorta
ladya -- hyvin kaunista -- rikasta perillistä, Miss Traversia."
Kenelm taas kumarsi ja, kääntyen pois niin kohteliaasti kuin hän taisi,
alkoi puhua Mrs Cameron'in kanssa. Sir Thomas, joka oli tyytyväinen
siihen että oli vakuuttanut kuulijoitansa olevansa Lady Glenalvonin
ystävä ja olleensa hovi-baalissa, kääntyi nyt pastorin puoleen, joka,
turhaan koetettuansa saada puhetta alkuun Lilyn kanssa, innokkaasti
kuunteli baronetin puhetta, niinkuin puheenhaluinen ihminen ainakin,
jonka kauan on täytynyt olla vaiti. Kenelm koetti ujostelematta
kehittää tuttavuuttansa Mrs Cameron'in kanssa. Viimeksi-mainittu ei
kuitenkaan näyttänyt erittäin suurella innolla kuuntelevan hänen
jokapäiväistä puhettaan maisemasta ja ilmasta, vaan, kun hän ensi kerta
keskeytti itsensä, sanoi tämä:
"Sir Thomas puhui eräästä Miss Traversista: onko hän sukua erään
aatelismiehen kanssa, joka ennen oli kaartissa -- Leopold Traversin
kanssa?"
"Hän on hänen tyttärensä. Oletteko tuntenut Leopold Traversia?"
"Olen kuullut ystäväni puhuvan hänestä, mutta siitä on hyvin pitkä
aika," vastasi Mrs Cameron ja hänen äänensä ja käytöksensä osoittivat
väsymystä, joka ei ollut tavatonta; sitten hän alkoi puhua muista
asioista ikäänkuin hän olisi tahtonut poistaa tätä muistoa
ajatuksistansa.
"Lily kertoo minulle, Mr Chillingly, että te olette sanonut asuvanne Mr
Jonesin tykönä Cromwell Lodgessa. Toivon että teidän on mukava asua
siellä."
"Erittäin mukava. Asema on erinomaisen miellyttävä."
"Niin on, sitä pidetään kauneimpana paikkana koko virran rannalla ja on
tavallisesti onkijain lempipaikka; mutta luullakseni raudut ovat
käyneet harvinaisiksi; ainakin Mr Jones valittaa että hänen vanhat
hyyryläisensä hylkäävät hänen, nyt kun kalastus Thames'issa on
parantunut. Te otitte tietysti huoneet kalastuksen takia. Toivon että
se on parempi kun sen sanotaan olevan."
"Se ei juuri minuun koske; minä en paljon kalastamisesta välitä; ja
koska Miss Mordaunt sanoo sitä kirjaa 'julmaksi,' joka ensin houkutteli
minua siihen ryhtymään, niin minusta tuntuu kuin rautu olisi tullut
yhtä pyhäksi kuin krokodiilit olivat vanhoille egyptiläisille."
"Lily on turhamainen lapsi sellaisiin asioihin katsoen. Hän ei voi
kärsiä sitä että tehdään pahaa mykälle eläimelle; ja meidän puutarhamme
alapuolella on muutamia rautuja, jotka hän on kesyttänyt. Ne ottavat
ruokansa hänen kädestänsä; hän pelkää alituisesti että ne lähtevät
tiehensä ja joutuvat kiinni."
"Mutta onhan Mr Melville onkija?"
"Moniaita vuosia sitten hän joskus oli kalastavinaan, mutta minä luulen
että se vaan oli tekosyy, sillä hän makasi nurmikossa lukien tuota
'julmaa kirjaa' tahi kenties oikeammin piirtäen. Mutta nyt hän harvoin
tulee tänne ennenkuin syksyllä, jolloin on liian kylmä sellaiseen
huvitukseen."
Tässä Sir Thomaan ääni kävi niin kovaksi, että se keskeytti Kenelmin ja
Mrs Cameronin kanssapuhetta. Hän oli ottanut puheeksi muutamia
valtiollisia kysymyksiä, joissa hän ja pastori olivat eri mielipidettä,
ja väittely alkoi käydä kiivaaksi, kun Mrs Braefield todellisella
naisen hienotuntoisuudella alkoi puhua toisesta aineesta, josta Sir
Thomas kohdakkoin innostui; se koski orchidea-kasvia varten
rakennettavan kasvihuoneen järjestämistä, jota hän aikoi rakennuttaa
lähelle maatilaansa ja josta asiasta usein kysyttiin neuvoa Mrs
Cameronilta, joka katsottiin erittäin taitavaksi kukkasien hoitoa
koskevissa asioissa.
Kun rouvasväki oli mennyt pois, huomasi Kenelm istuvansa Mr Ewlynin
vieressä, joka kummastutti häntä lausumalla sievistelevän citaatin
eräästä hänen omista latinalaisista runoistaan yliopiston ajoista,
toivoi että hän viipyisi jonkun aikaa Moleswichissa, mainitsi hänelle
ne paikat naapuristossa, joita kannatti käydä katsomassa, ja tarjosi
hänelle kirjastonsa käytettäväksi, jonka hän itse luuli olevan hyvin
rikkaan sekä kreikkalaisten että latinalaisten klassikkojen parhaimpiin
painoksiin ja vanhempaan englantilaiseen kirjallisuuteen katsoen.
Kenelmistä tuo oppinut pastori oli hyvin hauska, etenkin kun Mr Ewlyn
alkoi puhua Mrs Cameronista ja Lilystä. Edellisestä hän sanoi: "Hän on
niitä naisia, joissa tyyneys on niin vallan päällä, että viipyy kauan
ennenkuin kukaan voi tietää, mitä hyvien tunteiden alivirtoja liikkuu
hämmentymättömän pinnan alla. Minä toivon kuitenkin että hän olisi
vähän vireämpi hoidokkaansa ohjaamisessa ja kasvattamisessa; se on
tyttö, joka erittäin minua miellyttää ja jota Mrs Cameron minun
luullakseni ei käsitä. Kenties kuitenkin ainoastaan runoilija ja vaan
hyvin omituinen runoilija häntä ymmärtää: Lily Mordaunt on itse runo."
"Teidän selityksenne hänestä miellyttää minua," sanoi Kenelm. "Hänessä
on jotain, joka suuressa määrässä eroaa jokapäiväisen elämän
proosasta."
"Te luultavasti tunnette Wordsworthin sanat:
"-- -- -- -- korvansa nojaapi
Hän moneen paikkaan salaiseen,
Missä purot tanssivat iloiten
Ja suloisesti porisevat,
Ja ihanuuden, herttaisen
Tuo kasvoihinsa lirinä."
"Nämä rivit ovat monen arvostelijan mielestä selittämättömät; mutta
Lily näyttää olevan elävä avain näihin."
Kenelmin kolkot kasvot kirkastuivat, mutta hän ei vastannut mitään.
"Ainoa mikä minua kummastuttaa ja surettaa," jatkoi Mr Ewlyn, "on
kysymys mimmoiseksi sellainen tyttö, joka jätetään aivan oman onnensa
nojaan, ilman kasvatusta, ilman opetusta, tulee täysikasvuisena naisena
käytöllisessä elämässä."
"Vähän enemmän viiniä?" kysyi isäntä, lopettaessaan kanssapuhetta Sir
Thomaan kanssa kauppa-asioista. "Eikö? -- mennäänkö rouvasväen tykö?"