Kenelm meni jotenkin nopein askelin Mrs Braefield'in luota sen
Ison-kadun varrella olevan puodin tykö, joka oli Will Somers'in
hallussa. Jessie seisoi kauppapöydän takana, jonka ympärillä ostajat
tunkeilivat. Kenelm sanoi hänelle mihin matkalaukku oli lähetettävä ja
meni senjälkeen puodin takaiseen huoneesen, jossa Jessie'n mies
työskenteli korien kutomisessa -- lapsen kehto oli nurkassa ja sen
isoäiti liekutti sitä koneentapaisesti lukiessansa ihmeellistä
lähetyskirjaa täynnä kertomuksia kummallisista kääntymyksistä: mihin
uskonlahkoon, sitä emme pysähdy tutkimaan.
"Ja te olette siis onnellinen, Will?" sanoi Kenelm, istuen korintekijän
ja lapsen väliin; rakas vanha äiti istui hänen vieressänsä ja luki
kirjoista, joka liitti hänen uneilemisensa ijankaikkisesta elämästä
siihen elämään, joka aukeni hänen liekuttamassaan kehdossa makaavalle
olennolle. Hän ei olisi onnellinen! Kuinka hän sääli sitä miestä, joka
voi sellaisen kysymyksen tehdä!
"Onnellinen, sir! Luulisinpa se olevani. Ei mene yhtäkään iltaa,
jolloin ei Jessie ja minä, ja äitikin rukoile että tekin joskus
tulisitte yhtä onnelliseksi. Lapsikin oppii pian rukoilemaan: 'Jumala
siunatkoon isää, äitiä, isoäitiä ja Mr Chillinglyä!'"
"On toinen, joka ansaitsee teidän rukouksianne paljon paremmin kuin
minä, vaikka hän vähemmän niitä tarvitsee. Te saatte tietää sen kerran
-- jätetään nyt se asia. Palatkaamme pää-asiaan; te olette onnellinen;
jos kysyisin miksi, ettekö sanoisi: 'Sentähden että olen nainut sen
tytön, jota rakastan, enkä ole milloinkaan sitä katunut?'"
"Kyllä, sir, niin se on; vaikka, suokaa anteeksi, minusta sitä voisi
lausua vielä kauniimmin."
"Siinä olette oikeassa. Mutta kenties rakkaudelle ja onnelle ei
milloinkaan ole löydetty sanaa, joka oikein vastaisi niitä. Hyvästi
tällä kertaa."
Oi! jos todella olisi niin kuin materialistit tahi monet keski-ikäiset
miehet tai vanhanpuoleiset ihmiset, jotka, jos ne ovat materialisteja,
ovat sitä tietämättänsä, ajattelemattomasti sanovat: "Onnen varsinainen
ydin on ruumiillinen tai sielullinen terveys ja voima," niin tämä
kysymys, jonka Chillingly teki, näyttäisi vallan mielettömältä ja
loukkaavalta, koska se lausuttiin kalpealle raajarikolle, joka, vaikka
hänen terveytensä viime aikoina oli parantunut, kuitenkin tulisi koko
elinaikansa olemaan kivulloinen ja kituvainen, -- ja kun kysyjä oli
erittäin runsaasti varustettu ruumiillisilla voimilla, joita luonto voi
muodostaa ruumiillisia nautintoja varten -- mies, joka ei milloinkaan,
siitä ajasta kuin muisto alkaa, ole tiennyt mitä on olla kipeänä, joka
tuskin käsitti sinua, jos puhuit kipeästä sormesta, ja jota nuo hengen
sievistyksen sivistykset, jotka aistien nautintoja lisäävät, ovat
saattaneet parhaiten käsittämään sellaista onnea, jommoista ainoastaan
luonto ja vainut voivat antaa! Mutta Will ei katsonut kysymystä
mielettömäksi eikä loukkaavaksi. Hän, raajarikko parka, tunsi iloiseen
olemiseen katsoen olevansa paljoa etevämpi nuorta, korkeasukuista,
sivistynyttä ja rikasta Herkulesta, joka tiesi niin vähän onnesta, että
kysyi raajarikolta korintekijältä oliko hän onnellinen -- hän,
onnellinen puoliso ja isä!