Vaikk'ei Kenelm nyt katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa vanhemmillensa
tai tuttavillensa Londonissa viimeisistä muuttamisistansa ja nykyistä
olopaikkaansa, niin hänen mieleensä ei milloinkaan juolahtanut olla
väijyksissä Lilyn kodin läheisyydessä ja odottaa tilaisuutta saada
salaa häntä tavata. Hän meni seuraavana aamuna Mrs Braefieldin luokse,
tapasi hänen kotona ja sanoi tavallista suoremmalla tavalla: "Minä olen
vuokrannut itselleni huoneet teidän naapurissanne joen rannalla
pyytääkseni rautuja. Te sallitte kai minun väliin käydä teidän luonanne
ja minä toivon että te jonakin päivänä annatte minulle sen päivällisen,
jolle niin epäkohteliaasti epäsin tulla muutama päivä sitten. Minua
kutsuttiin silloin yht'äkkiä pois, suureksi osaksi omaa tahtoani
vastaan."
"Niin; minun mieheni sanoi että te ryntäsitte hänen luotansa huudahtaen
jotain velvollisuudesta."
"Aivan oikein; järkeni, ja voin sanoa omatuntonikin säikähtyivät äkkiä
erittäin tärkeän ja minulle vallan uuden asian johdosta. Minä lähdin
Oxford'iin -- siihen paikkaan, jossa järjen- ja omantunnonkysymyksiä
mietitään syvemmin kuin missään muualla ja kenties vähimmän
tyydyttävästi ratkaistaan. Kun mieleni oli lievennetty senkautta että
kävin tämän yliopiston etevän koristeen tykönä, niin mielestäni minulla
oli oikeus ottaa itselleni vapautta muutamaksi päivää, ja tässä olen
nyt."
"Oh! minä ymmärrän. Teillä oli uskonnollisia epäilyksiä -- te kenties
aioitte kääntyä katooliseen uskoon. Minä toivon ettette sitä tee."
"Minun epäilykseni eivät ehdottomasti olleet uskonnollista laatua.
Pakanatkin ovat sellaisia kokeneet."
"Mitkä lienevät olleetkaan niin minua ilahuttaa nähdä, etteivät ne ole
estäneet teitä tulemasta takaisin tänne," sanoi Mrs Braefield
kohteliaasti. "Mutta missä olette kortteeria saanut -- miksi ette
tullut meille? Minun mieheni olisi tuskin ollut vähemmän iloinen kuin
minä itse, jos olisitte meille tullut."
"Te sanotte sitä niin vilpittömästi ja niin ystävällisesti, että
minusta tuntuu tylyltä ja tunnottomalta vastata siihen pelkällä
'kiitos'. Mutta on aikoja elämässä jolloin ikävöi saada olla yksin --
tuumaella oman sydämensä kanssa, ja, jos mahdollista, olla rauhassa;
minä olen nyt sellaisessa ikävässä ajassa. Älkää panko pahaksi
vikojani."
Mrs Braefield katseli häntä sydämellisesti ja sääliväisesti. Hän oli
ennen häntä tehnyt tuon yksinäisen matkan nuoruuden romanttisuuden
läpi. Hän muisti haaveksivaa, vaarallista tyttö-aikaansa, jolloin
hänkin oli halunnut olla yksin.
"Panna pahakseni teidän vikojanne -- ei suinkaan. Toivoisin, Mr
Chillingly, että olisin teidän sisarenne ja että uskoisitte asianne
minulle. Jokin huolettaa teitä."
"Huolettaa minua -- ei. Ajatukseni ovat hauskat ja ne voivat väliin
saattaa minua hämille, mutta ne eivät herätä minussa huolta."
Kenelm lausui tämän hyvin lempeästi; ja hänen miettiväisten silmiensä
hellempi hohde ja hänen tyynen hymyilynsä suloisempi loisto eivät hänen
sanojansa vastustaneet.
"Te ette vielä ole kertonut minulle missä olette kortteeria saanut,"
sanoi Mrs Braefield vähän jyrkästi.
"Enkö ole!" vastasi Kenelm ja säpsähti tietämättänsä, kuin hän olisi
unesta herännyt. "Erään isännän luona, joka, luullakseni, ei ole teille
aivan tuntematon, sillä kun minä tänä aamuna kysyin häneltä hänen
talonsa adressia, saadakseni matkakapineitani sinne, niin hän antoi
minulle korttinsa ylpeän näköisenä ja sanoi: 'Minä olen hyvin tunnettu
Moleswichissa ja ulkopuolella sitä.' Minä en vielä ole korttia
katsonut. Tässä se on: 'Algernon Sidney Gale Jones, Cromwell Lodge. --
te nauratte. Mitä hänestä tunnette?"
"Toivoisin mieheni olevan täällä; hän voisi kertoa teille enemmän
hänestä. Mr Jones on hyvin omituinen mies."
"Sen olen huomannut."
"Ankara radikaali -- hyvin suuripuheinen ja rähisevä
kunnalliskokouksissa; mutta meidän pappimme, Mr Ewlyn, sanoo ettei
hänessä ole mitään todellista pahaa -- että hänen haukuntansa on
pahempi kuin hänen puremansa -- ja että hänen tasavaltaiset tahi
radikaaliset mielipiteensä ovat hänen kummiensa antamat! Jones nimensä
eteen hän onnettomuudekseen kasteessa sai nimen Gale; Gale Jones oli
kuuluisa radikaalinen puhuja sillä ajalla, jolloin hän syntyi. Ja minä
otaksun että Algernon Sidney pantiin Galen eteen siinä tarkoituksessa
että vastasyntynyt pontevasti ikäänkuin vihittäisiin tasavaltaisiin
peri-aatteihin."
"Sentähden tietysti Algernon Sidney Gale Jones nimittää kotiansa
Cromwell Lodgeksi, koska Algernon Sidney erittäin vihasi protektoraatia
ja alkuperäinen Gale Jones oli varmaankin, jos hän oli rehellinen
radikaali, tehnyt samoin syystä että Hänen Korkeutensa kohteli niitä,
jotka parlamentin parannusta ehdoittelivat, kovin tylysti. Mutta meidän
tulee antaa anteeksi niiden vikoja, jotka onnettomuudeksi ovat kastetut
ennenkuin he saivat valita sen nimen, jonka oli hallitseminen heidän
kohtaloansa. Minä olisin itse vähemmän kummallinen, jollen olisi saanut
nimeä erään Kenelmin mukaan, joka uskoi sympaatista ruutia. Hänen
valtiollisista mielipiteistänsä huolimatta minä pidän isännästäni --
hän pitää vaimonsa erinomaisessa kurissa. Vaimo näkyy vapisevan
kuullessansa omia askeleitansa ja liukuu edes takaisin kuni nöyrän
vaimon kalpea kuva tohvelit jalassa."
"Se on todella hyvä rekomendationi ja Cromwell Lodgella on erittäin
kaunis asema. Se on aivan lähellä Mrs Cameronin asuntoa."
"Kun nyt ajattelen sinä, niin huomaan että todella on niin," sanoi
Kenelm viattomasti.
Oi! Kenelm ystäväni, sinä petoksen vihamies ja totuuden apostoli _par
excellence_, mihin saakka olet joutunut! Kuinka syvälle oletkaan
langennut!
"Koska sanotte tahtovanne tulla päivälliselle meille, niin voimme
määrätä sen päivän ylihuomiseksi ja minä kutsun Mrs Cameronin ja Lilyn
kanssa."
"Ylihuomenna -- se tulee olemaan erittäin hauskaa."
"Aikaisinko?"
"Kuta aikaisemmin sitä parempi."
"Onko kuuden aika liian aikainen?
"Liian aikainen -- ei suinkaan -- päinvastoin. Hyvästi -- minun pitää
mennä Mrs Somersin luokse, minun matkalaukkuni on hänen huostassansa."
Sitten Kenelm nousi.
"Lily-parkaa!" sanoi Mrs Braefield; "toivoisin että hän olisi vähemmän
lapsi."
Kenelm istui jälleen.
"Onko hän lapsi? Minä en luule että hän todella on lapsi."
"Ei ikään katsoen; hän on seitsemäntoista ja kahdeksantoista vuoden
välillä; mutta mieheni sanoo että hän on liian lapsellinen jottei hän
voi puhua hänen kanssansa, ja hän pyytää aina että minä vapauttaisin
häntä hänen seurastaan; hän puhuu mieluisemmin Mrs Cameronin kanssa."
"Todellako!"
"Hänessä on kuitenkin jotain, joka minua miellyttää."
"Todellako!"
"Se ei ole suoraan lapsellista, eikä aivan naisellistakaan."
"Mitä sitten?"
"En voi oikein sitä selittää. Mutta kyllä kai te tiedätte minkä
lempinimen Mr Melville ja Mrs Cameron ovat hänelle antaneet?"
"En."
"Haltiatar! Haltiattareilla ei ole ikää; haltiattaret eivät ole lapsia
eikä vaimoja."
"Haltiatar. Ne, jotka likemmin häntä tuntevat, sanovat häntä
haltiattareksi? Haltiatar!"
"Ja hän uskoo haltiattareita olevan."
"Uskooko hän? -- niin minäkin te'en. Suokaa anteeksi, minun täytyy
lähteä. Ylihuomenna kello kuuden aikana."
"Odottakaa hiukan", sanoi Elsie ja meni kirjoituspöytänsä tykö. Koska
te menette Grasmere'n sivutse kotimatkallanne, viettekö
hyväntahtoisesti tämän kirjeen sinne?"
"Minä luulin että Grasmere oli järvi vaan pohjoisessa osassa."
"Niin; mutta että Melville antoi huvilalle nimen järven mukaan. Minä
luulen että ensimmäinen taulu, jonka hän myi, oli siellä olevan
Wordsworth'in huoneen kuva. Tässä on kutsumuskirjeeni Mrs Cameron'ille:
mutta jos ette tahdo ruveta kirjeenkantajakseni -- -- --"
"Jos en tahdo? hyvä Mrs Braefield. Sanoittehan itse että minä menen
vallan huvilan ohitse."