Kenelm olisi aivan hyvin voinut ehtiä Oxford'iin yöksi, sillä hän oli
reipas ja väsymätön jalkamies; mutta hän lepäsi vähän aikaa kuun nousun
jälkeen ja pani pitkäkseen vastalyödyn heinäru'on viereen, joka oli
lähellä maantietä.
Hän ei nukkunut, vaan nojasi kyynärpäähänsä ja sanoi miettiväisesti
itsekseen:"
"On kauan aikaa siitä kuin olen tyhjää kummastellut. Nyt kummastelen:
voiko tämä olla rakkautta -- todellista rakkautta -- silminnähtävää
rakkautta? Mitä vielä! se on mahdotonta; hän olisi viimeinen henkilö
maailmassa johon rakastuisi. Miettikäämme asiaa -- sinä ja minä.
Aloitamme kasvoista! Mitä on kasvot? Muutaman vuoden kuluttua voivat
kauneimmat kasvot käydä hyvin jokapäiväisiksi. Esimerkiksi
Florencilainen Venus. Luo häneen henki; mene katsomaan häntä kymmenen
vuoden jälkeen; valetukka, etuhampaat 'siniset tai keinotekoiset
valkoiset', ruskeankehnäinen iho, kaksi leukaa. Kasvot, oh! Mikä
järkevä mies -- mikä Welbyn, realistin, oppilaisista voi kasvoihin
rakastua? ja vaikka olisinkin kyllin tuhma sitä tekemään, niin kauniit
kasvot eivät ole niin tavallisia kuin mäkikielot. Cecilia Traversin
kasvot ovat säännöllisemmät, Jessie Wiles'illä on kauniimpi iho. Minä
en ollut heihin rakastunut -- en niin nimeksikään. Minä, sinulla ei ole
mitään sitä vastaan sanottavaa. Hyvä, miten on sielun laita? Puhu
sielusta, kun on sellainen olento kysymyksessä, joka mieluisimmin
oleskelee perhojen kanssa ja kertoo minulle että perhoset ovat
kastamattomien lasten sieluja. Mikä erinomainen kirjoitus siitä tulisi
The Londoner'iin nuorien naisten kasvatuksesta! Mikä tyttö se olisi
Miss Garrett'ille ja Miss Emily Faithfull'ille! Mutta heitetään sielu,
niinkuin heitimme kasvotkin. Mitä on jäljellä? -- ranskalaisen
onnellisen avioliiton ideaali? yhdenvertaisuus sukuperään,
varallisuuteen, mieleen ja tapoihin katsoen. Yhä huonompaa. Minäni,
vastaa suoraan, etkö ole nöyryytetty?"
"Minä" mietti vertausta ja vastasi: "Oi sinä tyhmeliini! miksi olet
niin onnellinen hänen läsnäollessaan? Miksi velvollisuus tuntui niin
kauhealta, kun hänestä oli eroaminen? Miksi teet minulle tällaisia
turhamaisia kysymyksiä tuon kuun kumottaessa, joka äkkiä on herennyt
ajatuksillesi olemasta astronoominen kappale, ja on ainaiseksi sydämesi
unelmissa tullut merkitsemään samaa kuin romanttisuus, runous ja
ensimmäinen rakkaus? Miksi et, sen sijaan että tuijotat tuohon kolkkoon
palloon, jouduta askeleitasi johonkin mukavaan ravintolaan ja hyvään
illalliseen Oxfordissa? Kenelm, ystäväni, sinä olet joutunut kiinni.
Älä totuutta kiellä -- sinä olet rakastunut?"
"Minä tahdon tulla hirtetyksi, jos olen," sanoi toinen persoona
Kenelmin dualistisessä hengessä; ja samalla hän repustansa teki
pään-aluksen ja käänsi silmänsä pois kuusta, mutta ei sittekään saanut
unta. Lilyn kasvot yhä olivat hänen silmäinsä edessä -- Lilyn ääni
kaikui hänen korvissansa.
Oi, lukijani! pyydätkö minun tässä kertoa sinulle minkänäköinen Lily
oli? -- Oliko hän tummanverinen, oliko hän vaaleaverinen, oliko hän
pitkä, oliko hän lyhyt? Minulta et milloinkaan saa tätä salaisuutta
tietä. Ajattele olentoa, jota kohti koko elämäsi, ruumiisi, henkesi ja
sielusi vastustamattomasti pyrkii, niinkuin maneettineula pohjoisnapaa
kohti. Olkoon hän pitkä tai lyhyt, tummanverevä tai valkeaverinen, hän
on kuitenkin se, joka kaikista maailman naisista on sinulle tullut
ainoaksi naiseksi. Onnellinen olet sinä, lukijani, jos olet sattunut
kuulemaan tämän ainoan naisen laulavan tuon yleisesti tunnetun laulun
"Kuningattareni," hänen, joka yksin voi laulaa sitä niin, kuin runo ja
nuotti ansaitsee tulla lauletuksi! Mutta jollet ole kuullut runoa niin
laulettavan ja säestettävän, niin sanat kumminkin ovat, tai ainakin
niiden tulisi olla sinulle tutut, jos sinä, jota otaksun varmana
asiana, todellista lyriikiä rakastat. Muistuttele silloin niitä sanoja,
joita otaksutaan sen lausuneen, joka on käsketty suosittelemaan
henkilöä, jota hän ei vielä ole nähnyt:
"Hän, jota mun tulee kunnioittaa,
Hän, jota ma odotan, ikävöitsen,
Mun kuningattarein, herttainen,
Hän jossain maan päällä asustaa.
Jos ompi hän kultakutrinen,
Vai mustatukkainen, tiedä en;
Jos siniset lienevät silmänsä,
Vai mustat, sitä en tiedä.
Se väri on tulevaisuudessa
Mun lempivärini oleva.
Hän olkoon nöyrä tai ylpeä,
Tai tyyni-luontoinen, lempeä,
Mun kuningatartani suosimaan
Oon valmis, tulkoon hän milloin vaan."
Oliko se mahdollista että se julma jumala, "joka hioo nuoliansa
ihmissydämen kovasimeen," oli löytänyt sopivan tilaisuuden kostaaksensa
hänen alttarinsa laiminlyömistä ja hänen valtansa pilkkaamista?
Täytyykö tämän pelättävän kuljeksivan ritarin, tämän kertomuksen
sankarin, vaakunassaan olevien kolmen kalan uhalla, vihdoin lyödä
rintoihinsa, notkistaa polvensa ja jupista itseksensä; "Kuningattareni
on tullut!"