"Niin on enimmillä yksinäisillä miehillä, jos eivät ole rakastuneet ja
käyvät kaksinkertaisiksi."
Mrs Braefield ei viitsinyt nauraa tälle inhoittavalle sukkeluuden
yritykselle; hän kääntyi pois sen lausujasta, otti hatun ja hansikkaat
päältänsä ja silitteli kädellään otsaansa ikäänkuin järjestääksensä
vallattomia kutria ennestään jo kiiltävästä ja sileästä tukasta. Hän ei
ollut aivan niin kaunis naisvaatteissa, kun hän oli pojan vaatteissa
ollut, eikä hän näyttänyt niin nuoreltakaan. Muuten hän kaikin puolin
oli erinomaisella tavalla kehittynyt. Hänen rehellisissä kirkkaissa
silmissään asui enemmän loistoa ja älyä, hänen huulillaan enemmän
lempeyttä. Kenelm katseli häntä ihaillen. Ja kun hän kääntyi pois
peilistä ja kohtasi Kenelmin katseen, heleämpi puna hänen poskillensa
ja vedet nousivat hänen kirkkaihin silmiinsä. Hän meni Kenelmin luokse,
otti hänen kätensä molempiin käsiinsä ja puristi sitä. "Ah,
Chillingly," sanoi hän liikutuksesta vapisevalla äänellä, "katsokaa
ympärillenne, katsokaa tätä onnellista rauhaisaa kotia! -- elämää niin
huoletonta, miestä, jota rakastan ja kunnioitan; kaikkea tätä
siunausta, jota olisin ikuiseksi ajaksi menettänyt, jollen olisi teitä
kohdannut ja jollei minua olisi rangaistu niinkuin ansaitsin. Kuinka
usein olen ajatellut teidän sanojanne, että ylpeilisitte minun
ystävyydestäni, kun jälleen tapaisimme toisiamme! Minkä voiman nämät
sanat minulle antoivat katumuksen hetkinä!" Hänen äänensä tässä kävi
kuulumattomaksi, ikäänkuin hän olisi koettanut nyyhkytystä tukehduttaa.
Hän laski Kenelmin käden irti, ja ennenkuin tämä ehti vastata, riensi
hän äkkiä avonaisesta lasi-ovesta puutarhaan.