Komeat avonaiset vaunut, joissa oli sija kuskille, joka oli yhtä
loistavassa puvussa, seisoivat puodin edustalla.
"Nyt, Mr Chillingly," sanoi Mrs Braefield, "on minun vuoroni ryöstää
teidät; astukaa sisään!"
"Aha!" jupisi Kenelm, katsellen häntä miettivin silmin. "Onko se
mahdollista?"
"Aivan mahdollista; astukaa sisään. Kuski, ajakaa kotia! Niin, Mr
Chillingly, te tapaatte taas tuon varomattoman olennon, jolle uhkasitte
selkäsaunan antaa; se olisi tehnyt hänelle hyvää. Minun tulisi häpeällä
muistutella teitä minusta, ja kuitenkaan minä en ensinkään häpee. Minä
ylpeilen siitä että voin teille näyttää muuttuneeni vakaaksi,
arvolliseksi naiseksi ja, niinkuin mieheni sanoo, hyväksi vaimoksi."
"Te olette olleet naimisissa ainoastaan kuusi kuukautta, kuulen minä,"
sanoi Kenelm kuivasti. "Toivon että miehenne sanoo samaa kuuden vuoden
kuluttua."
"Hän tulee sanomaan sitä kuudenkymmenen vuoden jälkeen, jos niin kauan
elämme."
"Kuinka vanha hän on?"
"Kahdeksan neljättä."
"Kun miehelle puuttuu ainoastaan kaksi vuotta hänen sataansa, on hän
luultavasti paremmin oppinut tunteitansa tuntemaan; mutta hänellä on,
tavallisesti, silloin hyvin vähän jälellä tunnettavana."
"Älkää olko ivallinen, sir; ja älkää puhuko niin, kuin pilkkaisitte
avioliittoa, juuri kun olette jättänyt mitä onnellisimman nuoren
parikunnan, jonka päälle aurinko on loistanut, ja jonka -- sillä Mrs
Somers on kertonut minulle kaikki naimisestansa -- on teitä kiittäminen
onnestansa."
"Minua kiittäminen onnestansa! ei ensinkään. Minä autoin heitä
naimisiin, ja tämän naimisen uhalla he auttoivat toisiaan tulemaan
onnellisiksi."
"Oletteko vielä naimaton?"
"Jumalan kiitos, olen!"
"Ja te olette onnellinen?"
"En ole; minä en voi itseäni onnelliseksi tehdä -- minä olen tyytymätön
olento."
"Miksi te sitten sanotte, 'Jumalan kiitos'?"
"Siksi että se ajatus lohduttaa minua, etten tee toista onnettomaksi."
"Luuletteko, että te, jos rakastaisitte vaimoa joka teitä rakastaisi,
tekisitte hänet onnettomaksi?"
"Sitä en toden totta tiedä; mutta en ole nähnyt naista, jota voisin
vaimona rakastaa. Ja meidän ei tarvitse sen edemmäksi asiaa tutkia.
Mitenkä on tuon pahasti pidellyn harmaan hevosen käynyt?"
"Kiitoksia, se oli vallan terve, kuin viimeksi siitä kuulin."
"Ja setä, joka olisi peijannut teitä minulle, joll'ette niin
urhoollisesti olisi itseänne puolustanut?"
"Hän asuu siinä, missä hän asui, ja on nainut emännöitsijänsä. Hän oli
niin hellätuntoinen että epäsi tätä tehdä, ennenkuin minä olin
naimisiin joutunut ja tieltä pois."
Tässä Mrs Braefield, joka alkoi puhua hyvin sukkelaan, niinkuin naiset
usein tekevät, kun koettavat salata liikutustansa, kertoi Kenelmille
kuinka onnettomaksi hän tunsi itsensä monta viikkoa senjälkeen, kuin
hän tätinsä luona oli turvapaikan löytänyt -- kuinka hän oli päättänyt
ettei hän milloinkaan naimisiin mene -- ei milloinkaan! Kuinka Mr
Braefield sattui olemaan vierailla naapuristossa, ja näki hänen
kirkossa -- kuinka tämä koetti päästä tuttavuuteen hänen kanssansa --
kuinka tämä herra alussa oli hänelle miltei vastenmielinen; mutta hän
oli niin hyvä ja kiltti, ja kun hän vihdoin kosi -- ja tyttö itse
suoraan kertoi hänelle kaikki paostansa ja tuhmuuksistansa -- kiitti
hän häntä niin jalosti rehellisyydestä, joka saattoi häntä
kunnioittamaan häntä yhtä paljon kuin hän ennen häntä rakasti. "Ja
tästä hetkestä," sanoi Mrs Braefield hellästi, "olen sydämestäni häntä
rakastanut. Ja nyt tiedätte kaikki. Ja nyt me olemmekin perillä."
Vaunut vieri hyvin joutuisasti leveää ajotietä ylös, jonka varrella
kasvoi murattia, ja pysähtyi kauniin huoneuksen edustalle; rakennuksen
vastapäätä oli uhkea portti ja puutarhan kohdalla oli pitkä kasvihuone
-- se oli niitä rakennuksia, joita omistaa "kaupunkilais-herrasmiehet,"
ja jotka usein ovat komeammat ja uhkeammat kuin moni muhkea
herraskartano.
Mrs Braefield oli nähtävästi hiukan ylpeä, kun hän vei Kenelm'in
kauniin eteisen läpi, jonka laattia oli Malverntiilistä tehty ja jota
koristi Scagliola-pylväät, ja salongiin, joka oli sisustettu hyvällä
aistilla ja antoi isoon kukkatarhaan päin.
"Mutta missä on Mr Braefield?" kysyi Kenelm.
"Hän lähti junalla konttooriinsa; mutta hän tulee takaisin jo aikaa
ennen päivällistä, ja te syötte tietysti päivällistä meidän kanssamme?"
"Te olette hyvin vierasvarainen, mutta --."
"Ei mitään mutta; minä en ota korviini mitään estelyjä. Älkää pelätkö
saavanne vaan lampaanpaistia ja riisipuddingia; sitä paitsi minulla on
lasten kemut täällä kahden aikana, ja niissä tulee olemaan kaikellaista
lystiä. Pidättehän lapsista?"
"Sitä en luule tekeväni. Mutta en ole milloinkaan tehnyt tätä tunnetta
selväksi itselleni."
"Hyvä, te saatte erittäin sopivan tilaisuuden tekemään sitä tänään. Ja,
minä lupaan teille, että saatte nähdä mitä suloisimmat kasvot, kuin
voitte ajatella tulevalle vaimollenne."
"Minun tuleva vaimoni ei, toivoakseni, vielä ole syntynyt," sanoi
Kenelm väsyneenä. "Mutta minä viivyn kaikissa tapauksissa täällä
jälkeen kahden; sillä kahden aika kai tarkoittaa lunchon'ia."