On lähes viikko siitä kuin Kenelm tapasi Cecilia'n, ja hän istuu
huoneissansa Lord Thetfordin kanssa kolmen aikana iltapuolella eli
sillä tunnilla, joka pääkaupungin laiskureille on vaikein saada
kulumaan. Niiden nuorten miesten joukossa, jotka olivat Kenelm'in
ikäisiä ja hänen säätyänsä ja joiden kanssa hän seurusteli ylhäisten
maailmassa, oli kenties Beaumanoir'in nuori perillinen se, joka enin
"häntä miellytti ja jonka kanssa hän enin oli yhdessä; ja vaikka Lord
Thetford'illa ei ole mitään tekemistä kertomukseni suoranaisen juoksun
kanssa, kannattaa kuitenkin viipyä tässä muutamia minuutteja kuvaamaan
yhden niitä parhaimpia henkilöitä, joita viimeinen sukupolvi on luonut
näyttämään osaa, jommoista Lord Thetford'in kaltaisten nuorten miesten
täytyy syntyperänsä ja omaisuutensa johdosta näyttää sillä näyttämöllä,
jonka edestä esirippu ei vielä ole nostettu. Määrättynä sellaisen
perheen pääksi, joka ruhtinaallisten tiluksien ja historiallisen nimen
ohessa omistaa rohkean, vaikka rehellisen halun valtiollisen vallan
perään, on Lord Thetford saanut huolellisen kasvatuksen, varsinkin
aikansa uusiin aatteihin katsoen. Hänen isänsä, vaikka hän oli
tavallista lahjakkaampi mies, ei milloinkaan ollut ottanut tehokasta
osaa julkiseen elämään. Hän toivoo että hänen vanhin poikansa sitä
tekee. Beaumanoir'in suku on ollut Whig-puoluelaisia William III:nen
ajoista saakka. He ovat ottaneet osaa puolueen menestyksiin ja
vastoinkäymisiin, jota ei mikään valtiollinen mies voi toivoa joutuvan
häviöön tai heikontuvan, niin kauan kuin perustuslaillinen hallitus on
olemassa Englannissa. George I:sen hallituksesta George IV:nen
kuolemaan asti oli Beaumanoir'in perhe yhä edistymässä. Käykää
katselemassa sen perhe-kuvien kokoelmaa, niin teidän täytyy ihailla
sukua, joka vähemmässä ajassa kuin vuosisadassa on antanut niin monta
miestä valtion palvelukseen tai hovin koristukseksi -- niin monta
ministeriä, lähettilästä, kenraalia, kammariherraa ja tallimestaria.
Kun nuorempi Pitt kukisti suuret Whig-perheet, katosivat Beaumanoir'it
verrannollisesti hämärään; he tulivat taas näkyviin William IV:nen
hallitukseen tullessa ja antoivat taas valtiolle varustusta ja hoville
koristeita. Nykyisellä Lord Beaumanoir'illa, vaikka hän valtio-asioissa
on poco curante, on ainakin korkeita hovivirkoja; ja hän on tietysti
kreivikuntansa lord-luutnantti ja sukkanauhan tähdistön ritari. Hän on
mies, jolta hänen puolueensa johtajat ovat tottuneet neuvoa kysymään
vaikeissa asioissa. Hän lausuu mielipiteensä salaisesti ja
vaatimattomasti, eikä hän milloinkaan suutu, vaikka ne hyljätään. Hän
uskoo että aika on tuleva, jolloin Beaumanoir'in perheen päämiehen
tulee alentaa itsensä kirjoituttamaan nimensä vaaliluetteloihin ja
taistella käsikahakassa Hodge'n tai Hobson'in kanssa isänmaan asian
puolesta Whig'ien hyväksi. Ollen liian hidas tai liian vanha itse
tehdäksensä sitä, sanoo hän pojallensa: "Sinun täytyy se tehdä: minun
elinaikanani kyllä voivat asiat olla niinkuin tähän saakka, ilman
ponnistuksia minun puolestani. Sinun puolestasi vaaditaan sitävastoin
ponnistuksia, ja se voi kestää koko sinun aikasi."
Lord Thetford tottelee isällisiä kehoituksia. Hän tukehuttaa
luonnolliset taipumuksensa, jotka eivät ole taide-aistia vailla eikä
miehuuttomia; sillä yhdeltä puolen hän suuresti ihailee soitantoa ja
maalausta; ja toiselta puolen hän innolla harrastaa sport'ia, etenkin
metsästystä. Hän ei kuitenkaan salli näiden viehättäväin huvien estää
itseään huomiolla alihuoneen toimia silmällä pitämästä. Hän on jäsenenä
komiteoissa, hän on puheenjohtajana terveyskysymyksiä koskevissa
yleisissä kokouksissa, ja toimittaa tehtävänsä hyvin. Hän ei vielä ole
puhujana ottanut osaa väittelyyn, mutta hän onkin vaan kaksi vuotta
parlamentissa ollut, ja hän noudattaa isänsä neuvoa olla puhumatta
kolmanteen vuoteen saakka. Mutta hän ei ole ilman vaikutusvoimaa
puolueen aatelisen nuorison piirissä, ja hänessä on sitä ainetta, josta
kabinetin korinttisia pylväitä suurella menestyksellä veistetään, kun
aika tulee. Hän on sydämessään vakuutettu siitä, että hänen puolueensa
menee liian pitkälle ja toimii liian joutuisasti; mutta hän seuraa
kuitenkin tätä puoluetta keveällä mielellä, ja seuraisi sitä yhä,
menköön se vaikka hiiteen. Hän kuitenkin mieluisimmin soisi sen toista
tietä menevän. Muuten hauska, kirkassilmäinen, iloinen nuori mies; ja
yleisen viran väli-ajoilla luo hän päivänpaistetta kolkkoihin
metsästys-kenttiin ja raittiin leyhkän kuumiin tanssi-saleihin.
"Kunnon veli," sanoi Lord Thetford viskaten sikarrinsa pois, "minä
vallan hyvin käsitän että teillä on ikävä -- teillä ei ole mitään muuta
tehtävää!"
"Mitäpä voin tehdä?"
"Tehkää työtä."
"Tehdä työtä!"
"Niin, teillä on kylläksi hyvä pää käsittääksenne että teillä on sielu;
ja sielu on ruumiin väsymätön hyyryläinen; se vaatii aina jonkinlaista
tointa, ja vieläpä säännöllistä tointa; se tarvitsee jokapäiväistä
harjoitusta. Annatteko sielullenne sitä?"
"Sitä en tiedä, mutta sieluni aina toimii yhtä tai toista."
"Mutta vaihtelevaisesti -- ilman määrättyä esinettä."
"Se on totta."
"Kirjoittakaa kirja, ja se on oleva oikealla tuulellaan."
"Minun sieluni aina kirjoittaa kirjaa (vaikka se ei voi sitä ulosantaa)
se kirjoittaa aina havaintojansa, tai keksii tapahtumia tai tutkii
luonteita; ja olkoon se sanottu meidän kesken, minä en luule kiusaavani
itseäni niin paljon kuin ennen tein. Toiset ihmiset kiusaavat minua
enemmän kuin heidän tulisi tehdä."
"Sentähden ett'ette tahdo luoda itsellenne päämaalia yhteisesti muiden
kanssa: tulkaa parlamenttiin, ruvetkaa johonkin puolueesen, ja teillä
on se päämaalina."
"Onko aikomuksenne toden perään väittää, ett'ette ole tuskastunut
alihuoneesen?"
"Puhujiin minä usein tuskastun, mutta en taisteluun puhujain välillä.
Alihuoneella on erityinen kiihoitus, jota tuskin ymmärtää, kun on
ulkopuolella sitä; mutta te voitte käsittää sen viehätystä, kun näette
että henkilö, joka kerta on siellä ollut, on vallan kuin hukassa, jos
hän menettää paikkansa siellä, vieläpä on harmissaan, kun syntyperän
satunnaisuus muuttaa hänen ylihuoneen selkeämpään ilmaan. Koettakaa
tätä elämää, Chillingly!"
"Minä tekisin sen, jos olisin ylellinen radikaali, tasavaltainen,
kommunisti, sosialisti ja jos tahtoisin kääntää kaikki olevaiset olot
ylösalaisin, sillä silloin olisi taistelu ainakin totinen."
"Mutta ettekö voisi olla yhtä totinen näitä vallankumouksellisia
herrasmiehiä kohtaan?"
"Oletteko te ja teidän johtajanne totisia heitä kohtaan? Minusta ei
siltä näytä."
Thetford oli hetken aikaa vaiti. "No niin," sanoi hän, "jos te
epäilette minun perusteitani, niin menkää toiselle puolelle. Minä
puolestani ja moni meidän puoluettamme soisi mielellään
konservatiivisen puolueen mahtavammaksi."
"Sitä en epäile. Ei mikään järkevä mies rakasta saada jalkansa
katkastuiksi takaa ahdistavan väkijoukon tungon kautta; ja väkijoukko
on vähemmän itsepintainen, kun näkee vahvan sotajoukon asetetuksi
vastapäätä itseänsä. Mutta minusta tuntuu kuin konservatismi nykyänsä
ei voisi olla muuta kuin mitä se nyt on -- puolue, joka voi yhdistyä
vastustukseen, mutta ei tahdo yhdistyä keksimään uusia järestöjä. Me
elämme aikakaudessa, jolloin muuttamistointa harjoitetaan umpimähkää,
vallan kuin sitä olisi ajamassa Nemesis, joka on yhtä sokea kuin se
itse. Uusia aatteita tulla kohahtaa hurjana tyrskynä niitä vastaan,
joita ennen on pidetty tukevina karina ja aallon-halkaisijoina; ja
uudet aatteet ovat niin liikkuvaisia ja muuttelevaisia, että ne, jotka
kymmenen vuotta takaperin katsottiin uusiksi, tänään pidetään vanhoina,
ja ne, jotka tänään ovat uusia, tulevat vuorostaan huomenna olemaan
vanhoja. Ja te näette valtiomiehiä, jotka ikäänkuin sallimuksen
alaisina, taipuvat näiden perättäin seuraavain koetus-kiiltokalujen
alle, ja sanovat toisillensa olkapäitään nostaen! 'Bismillah, niinhän
tuon täytyy olla; maa tahtoo niin, vaikka se veisi vaan hiiteen.' Minä
en ole varma siitä ett'ei maa joudu siihen vielä pikemmin, jos vaan
voidaan tukea konservatiivista puoluetta kyllin saattaen hallinto sen
käsiin, ja jos ollaan varmat siitä että sitä taas voitaisiin kukistaa.
Minä olen valitettavasti liian välinpitämätön katsoja puoluemieheksi
kelvatakseni; toivoisin ett'ei niin olisi. Kääntykää serkkuuni,
Gordon'iin."
"Niin, Chillingly Gordon on tulevaisuuden mies ja hänessä on sitä
vakaisuutta mikä teiltä puuttuu."
"Sanotteko häntä vakaaksi?"
"Kyllä, yhden päämäärän saavuttamisessa -- Chillingly Gordon'in
menestyksen. Jos hän pääsee alihuoneesen ja menestyy siellä, niin
toivon ett'ei hän milloinkaan tule minun johtajakseni, sillä jos hän
luulisi kristillisyyden olevan tiellä hänen menestykselleen, hän
varmaan antaisi laki-ehdoituksen sen peruuttamisesta."
"Olisiko hän siinä tapauksessa yhä vielä teidän johtajanne?"
"Rakas Kenelm, te ette tiedä mikä puoluehenki on ja kuinka helposti se
keksii puolustus-syitä jokaiseen sen johtajien tekoon. Jos Gordon
esittelisi laki-ehdoituksen kristillisyyden peruuttamisesta, tapahtuisi
se tietysti sillä tekosyyllä, että tämä peruuttaminen olisi
kristityille hyödyksi, ja hänen seuralaisensa kiittäisivät tätä
valistunutta aatetta hyväksi."
"Ah," sanoi Kenelm huo'aten, "minun on myöntäminen että olen tuhmin
tyhmeliini maan päällä; sillä sen sijaan että houkuttelisitte minua
puolue-politiikin alalle, panee teidän sananne minua ihmettelemään,
ett'ette lähde käpälämäkeen, jossa kunniaa voidaan pelastaa ainoastaan
pa'on kautta."
"Oh, hyvä Chillingly, me emme voi juosta pois siitä aikakaudesta, jossa
elämme -- meidän täytyy hyväksyä sen oloja ja käyttää niitä hyväksemme;
ja jos alihuone muuten ei mitään ole, on se kumminkin kuuluisa kiistävä
seura ja erinomainen klubi. Miettikää asiaa. Minun täytyy nyt lähteä.
Minä menen katselemaan maalausta näyttelyssä, jota 'The Londoner'issa'
on hyvin ankarasti arvosteltu, mutta joka kuitenkin, sen mukaan mitä
olen kuullut varmalta taholta, on hyvin arvokas taideteos. Minä en
suvaitse nähdä ihmistä pilkattavan ja häväistävän, epäilemättä
kadehtivilta kilpailijoilta, joilla on sanomista sanomalehdissä, ja
sentähden tahdon itse arvostella maalausta. Jos se todella on niin
hyvä, kuin olen kuullut, niin minä puhun siitä kaikille jotka tapaan --
ja taidekysymyksissä luulen minun sanoillani jotain arvoa olevan.
Tutkikaa taidetta, rakas Kenelm. Ei yksikään herrasmies ole oikein
sivistynyt, jos hän ei voi eroittaa hyvää maalausta huonosta. Käytyäni
näyttelyssä, on minulla oleva tunnin verta aikaa kävelymatkaa varten
puistoon, ennenkuin istunto alkaa illalla."
Nuori mies lähti kepein askelin huoneesta, hyräillen aariaa
'Figarosta,' kun hän astui portaita alas. Kenelm voi ikkunasta nähdä
hänen hyppäävän satulaan huolettomalla suloudella ja ratsastavan
reippaasti katua alas -- muotoon, kasvoihin ja käytökseen katsoen
todellinen nuoren, ylimyksellisen, hyvin kasvatetun miehen esikuva.
"Venetialaiset," jupisi Kenelm, "mestasivat Marino Faliero'n sentähden
että hän kapinoiksi omaa säätyänsä, aatelismiehiä, vastaan.
Venetialaiset rakastivat valtiolaitostansa ja uskoivat niihin. Onko
sellaista rakkautta ja uskoa englantilaisissa?"
Hänen näin puhuessansa itsekseen, kuuli hän kimakan äänen; ja
silmänkääntäjä asetti hänen ikkunansa eteen näyttämön, jolla Punch
ilkkuelee maailman lakeja ja siveyttä, "tappaa pyövelin ja pettää
paholaisen."