Kenelm Chillingly ei liioitellut sitä asemaa seura-elämässä, jonka hän
oli saavuttanut, kun hän luki itsensä muodin-mukaisen maailman
keikarien joukkoon. Minä en uskalla laskea niiden kolmikulmaisten
kirjeiden lukua, jotka oikein satamalla tulvailivat hänen päällensä
niiltä hienoilta lady'ilta, jotka romanttisesti pyörivät kaikellaisten
mainioisuuksien ympärillä; eikä myöskään niitä huolellisesti sinetillä
kiinnitettyjä kirjeitä kauniilta tuntemattomilta, jotka kysyivät oliko
hänellä sydän ja tahtoiko hän siinä tapauksessa tulla puistoon sillä ja
sillä ajalla. Olisi vaikea sanoa mikä se oli Kenelm Chillingly'ssä,
joka voi tehdä häntä niin suosituksi, etenkin kauniilta sukupuolelta,
joll'ei mahdollisesti hänen kaksinkertainen maineensa olla erilainen
kuin muut ihmiset, ja vakaisesti välinpitämätön maineen etuun katsoen.
Hän olisi, jos hän olisi tahtonut, helposti voinut näyttää että tuo
yleinen, vaikka epämääräinen usko hänen taidollisuuksiinsa ei ollut
aivan perätön. Sillä ne kirjoitukset, jotka hän ulkomailta oli 'The
Londoner'iin' lähettänyt, ja joilla hän oli matkakustannuksensa
maksanut, olivat sekä sisällön että muodon puolesta osoittaneet
sellaista itsenäisyyttä, joka harvoin on herättämättä uteliaisuutta
kirjailijaan katsoen ja joka saavuttaa enemmän yleistä kiitosta, kuin
se kenties ansaitsee.
Mutta Mivers piti uskollisesti lupaustansa säilyttää kirjailijan
nimettömyyttä pyhänä, ja Kenelm katseli suurella ylönkatseella sekä
kirjoituksia että niitä lukijoita, jotka niitä kiittivät.
Samoin kuin ihmiskaiho muutamissa ihmisissä syntyy petetystä
hyväntahtoisuudesta, niin on luonteita -- ja Kenelm Chillingly'n oli
kenties niitä -- joissa välinpitämättömyys syntyy siitä, että heidän
intoansa on pilkattu.
Mutta hän oli toivonut itsellensä iloa siitä että saisi uudistaa
tuttavuuttansa vanhan opettajansa, Mr Welby'n kanssa -- iloa virkistää
omaa taipumustansa metafysikaan ja kasuistikaan ja arvosteluun. Mutta
tämä erinomainen realismon opettaja oli kokonansa vetäytynyt pois
filosofiiasta, ja nautti nyt mukavaa elämää yleisen viran
palveluksessa. Eräs ministeri, jonka hyväksi Mr Welby oli kirjoittanut
erittäin hyviä kirjoituksia johtavaan aikakauslehteen, silloin kuin
ministeri oli vastapuolueessa, oli, valtaan päästyänsä, lahjoittanut
realistille yhden niitä hyviä asioita, jotka vielä ovat ministerin
käytettävissä -- viran, jolla oli 1,200 punnan vuotuinen arvo. Mr Welby
oli siis aamupäivät virkatoimissansa, mutta iltansa hän vietti
seura-elämän huvissa.
"Inveni portum," sanoi hän Kenelm'ille; "minä en nyt heittäy kuohuvaan
veteen. Mutta tulkaa minun luokseni päivällisille huomenna, kahden
kesken. Minun vaimoni on S:t Leonard'issa viimeksi syntyneen kanssa
meri-ilmaa nauttimassa."
Kenelm suostui siihen.
Päivällinen olisi tyydyttänyt Brillat-Savarini'n -- se oli moitteeton;
ja clareti oli sitä nektaria, jota sanotaan vuoden 1848:n Lafitte'ksi.
"Minä en milloinkaan tarjoo tätä viiniä," sanoi Welby, "paitsi yhdelle
ystävälle kerrallansa."
Kenelm koetti saada isäntäänsä puhumaan muutamista uusista teoksista,
joista puhuttiin yleisesti ja jotka olivat kirjoitetut arvostelun
realististen lakien mukaan. "Kuta enemmän realistisia nämä kirjat
ovat olevinansa, sitä vähemmän realisia ne ovat," sanoi Kenelm. "Minä
olisin melkein valmis uskomaan että koko se koulu, jota te niin
järestöllisesti olette koettanut rakentaa, on erehdys, ja että realismi
taiteessa on mahdottomuus."
"Minä myönnän teidän olevan oikeassa. Minä innossani perustin tämän
koulun syystä että olin joutunut riitaan ideaalisen koulun puolustajien
kanssa, ja johon innossansa ryhtyy, se on tavallisesti erehdys,
varsinkin jos on suutuksissaan. Minä en ollut innossani enkä ollut
suutuksissa, kun kirjoitin ne kirjoitukset, joista minun on kiittäminen
virkani saamista."
Mr Welby tässä mukavasti ojensi jäseniänsä, ja nostaen lasia
huulillensa, hekumallisesti huokui sisäänsä sen bouquet'ia.
"Te saatatte minua alakuloiseksi;" sanoi Kenelm. "On ikävä huomata että
henkemme nuoruudessa on ollut opettajan vaikutuksen alainen, joka
pilkkaa omia opetuksiansa."
Welby nosti olkapäitänsä. "Elämä on vaihteleva opin ja unohtamisen
toimitus; mutta usein on viisaampaa unohtaa, kuin oppia. Koska olen
herennyt olemasta arvostelija, niin en paljon välitä olinko väärässä
tai oikeassa, kuin sitä osaa näytin. Minä luulen että olen oikeassa nyt
virkamiehenä. Menköön maailma omaa tietänsä, kun se vaan antaa meidän
elää sen päällä. Hyljätkää realismi taiteessa, jos mielitte, ja
omistakaa realismi käytännössä. Ensi kerta elämässäni minulla nyt on
mukava: kun henkeni on kuluttanut matkakenkänsä, nauttii se nyt
käymisestä tohvelissa. Kuka voi kieltää mukavuuden realismia."
"Onko ihmisellä oikeus," sanoi Kenelm itsekseen, kun hän astui
vaunuihinsa, "käyttää harvinaista sukkeluutta -- yhtä harvinaisen opin
hedelmää -- säikähdyttääksensä nuorta sukupolvea niistä turvallisista
vanhoista teistä, jotka nuoriso, yksinänsä jätettynä, valitsisi,
ohjataksensa heitä uusille teille avaroilla hiekka-tasangoilla, ja
sitten, kun he ovat uupuneet ja saaneet haavoja jalkoihinsa,
sanoaksensa heille ett'ei hän rahtuakaan välitä siitä, ovatko he
kuluttaneet kenkänsä oikeilla vai väärillä teillä, ainoastaan senvuoksi
että hän itse on saavuttanut filosofiian parhaimman hyvän kepeäin
tohvelien mukavuudessa?"
Ennenkuin hän voi vastata siihen kysymykseen, jonka hän näin itsellensä
teki, pysähtyi hänen vaununsa sen ministerin oven eteen, jonka Welby
oli auttanut valtaan.
Tänä iltana oli paljon ihmisiä ylhäisten maailmasta suuren miehen
talossa. Sattui olemaan arveluttava hetki ministerille. Hänen
kabinettinsa kohtalo riippui erään lakiehdoituksen päätöksestä, joka
ehdoitus seuraavalla viikolla otettaisiin keskusteltavaksi
alihuoneessa. Etevä mies seisoi huoneidensa ovessa vieraita
vastaanottamassa, ja vieraiden joukossa olivat viholliset ehdoituksen
tekijät sekä vastustus-puolueen johtajat. Hänen hymynsä ei ollut
vähemmän suloinen heille, kuin hänen parhaimmille ystävilleen ja
uskollisimmille auttajilleen.
"Tämä kai nyt on realismia," sanoi Kenelm itsekseen; "mutta totuutta se
ei ole, eikä se ole mukavuutta." Hän nojasi seinää vasten lähellä ovea
ja katseli tarkasti ja vakaan-näköisenä mainion isäntänsä kasvoja. Hän
huomasi tuon kohteliaan hymyn ja säädyllisen käytöksen ohessa huolen
merkkejä. Katse oli hajamielinen, posket vajonneet ja otsa rypyssä.
Kenelm loi katseensa pois ja silmäeli elämän yleisillä maanteillä
kulkevain kuhnurien vilkkaita kasvoja. Heidän katseensa eivät olleet
hajamieliset, heidän otsansa ei rypyssä; heidän ajatuksensa näyttivät
olevan vallan mielityössään vaihtaessansa jonkin joutavia
kohteliaisuuksia. Moni heistä oli mieltynyt lähenevään taisteluun,
mutta se oli suureksi osaksi vaan sellaista mieltymystä, kuin pienten
rahasummain veikan-panijoilla voi olla Derby-päivällä -- juuri kyllin
tehdäksensä kilpa-ajoa hauskaksi; mutta ei kyllin tehdäksensä voittoa
suureksi iloksi, tai tappiota suureksi huoleksi.
"Meidän isäntämme on kipeän näköinen," sanoi Mivers kääntyen
Kenelm'iin. "Minä huomaan hänessä luuvalon merkkejä. Tunnettehan minun
aforismini: 'ei mikään ole luuvalolle niin vaarallista kuin
kunnianhimo,' etenkin parlamentillinen kunnianhimo."
"Te ette ole niitä ystäviä, jotka tahtovat pakoittaa minulle tätä
taudin lähdettä; suvaitkaa minun kiittää teitä siitä."
"Teidän kiitoksenne eivät ole paikallansa. Minä vakaasti kehoitan teitä
rupeamaan valtiollisiin toimiin."
"Luuvalosta huolimatta?"
"Luuvalosta huolimatta. Jos te voisitte katsella maailmaa niin kuin
minä, silloin neuvoni voisi olla toisellainen. Mutta teidän sielunne on
täynnä epäilyksiä ja haaveita ja kummallisuuksia, ja teillä ei ole muu
edessä kuin haihduttaa ne toimeellisessa elämässä."
"Te olette osaksi tehnyt minua siksi kuin nyt olen -- heittiöksi;
teidän on jossakin määrin vastaaminen minun epäilyksistäni, haaveistani
ja kummallisuuksistani. Teidän neuvostanne minä tulin Mr Welby'n
kouluun sillä ijällä, jolloin vesan taivutus muodostaa puun muodon."
"Ja minä ylpeilen itse siitä neuvosta. Minä mainitsen syyt, miksi sen
annoin: nuorelle miehelle on verraton etu alkaa elämän juoksunsa
täydellisesti tuntien niitä uusia aatteita, jotka tulevat vähemmässä
tai suuremmassa määrässä vaikuttamaan hänen sukupolveensa. Welby oli
näiden aatteiden taitavin edustaja. Se on ihmeellinen onni, kun uusien
aatteiden levittäjä on jotain enempää kuin kirjan-oppinut filosoofi --
kun hän on täydellinen 'maailman mies,' on mitä me painolla sanomme
'käytöllinen.' Niin, te olette kiitollisuuden velassa minulle siitä
että hankin teille sellaisen opetuksen, ja pelastin teidät imelyydestä
ja hellätuntoisuudesta, Wordsworth'in runoudesta ja John serkun
jänterekristillisyydestä."
"Se, josta minun pelastitte, olisi kenties tehnyt minulle enemmän
hyvää, kuin kaikki mitä te minulle hankitte. Minä luulen, että kuin
kasvatuksen onnistuu panna vanha pää nuorille hartioille, niin
sommitelma ei ole terve -- se estää verenkulkua ja heikontaa suonen
tykytyksen. Minun ei kuitenkaan tule olla kiittämätön; teidän
tarkoituksenne oli hyvä. Niin, minä oletan että Welby on käytöllinen;
hän ei usko mitään ja hän on saanut hyvän viran. Mutta isäntämmekin,
luullakseni, on käytöllinen; hänen virkansa on paljoa korkeampi kuin
Welby'n ja kuitenkaan hän ei kokonaan ole ilman uskoa, vai kuinka?"
"Hän oli syntynyt ennen kuin uudet aatteet pääsivät käytölliseen
voimaan; mutta siinä määrässä kun ne ovat sitä saavuttaneet, on hänen
uskonsa ehdottomasti vähentynyt. Minä en luulisi hänen nyt uskovan
paljon, paitsi näitä kahta väitettä: ensiksi, että, jos hän uusia
aatteita hyväksyy, saapi hän valtaa ja saa sen pitää, ja jos hän ei
niitä hyväksy, ei mikään valta kysymykseen tule; ja toiseksi, että jos
uudet aatteet tulevat vallitsemaan, on hän paras mies varmuudella niitä
johtamaan -- tämä on ministerille kylläksi uskoa. Ei minkään viisaan
ministerin tule enempää uskoa."
"Eikö hän usko että se laki-ehdoitus, jota hän tulevalla viikolla tulee
vastustamaan, on huono?"
"Tietysti se on huono seurauksiin katsoen, sillä jos se pääsisi
voimaan, se kukistaisi hänen; minä olen varma siitä, että se itsessänsä
on hänen mielestänsä hyvä, sillä hän itse ehdoittelisi sitä, jos hän
vastustuspuolueesen kuuluisi."
"Minä huomaan että Pope'n määritelmä on oikea: 'Puolue on monien
hulluus harvoin hyödyksi'."
"Ei, se ei ole totta. On väärin käyttää sanaa hulluus monille; monet
ovat kyllä viisaat -- he tuntevat omia tarkoituksiaan ja he käyttävät
harvain taitoa tarkoituksiensa saavuttamiseen. Jokaisessa puolueessa
monet pitävät silmällä harvoja, jotka nimeksi heitä johtavat. Mies
pääsee pääministeriksi sentähden että hän monien mielestä näyttää
olevan sopivin mies heidän mieltänsä noudattamaan. Jos hän rohkenisi
olla toista mieltä kuin he, niin he panevat hänen siveelliseen
kaakkipuuhun ja viskaavat hänen päällensä likaisimmat kivensä ja
enin-mädänneet munansa."
"Väite olisi silloin käännettävä, ja puolue olisi siinä tapauksessa
paremmin harvain hulluus monien eduksi."
"Näistä kahdesta väitteestä on jälkimmäinen oikeampi."
"Suvaitkaa minun pitää järkeni ja kieltäytyä olemasta yksi noita
harvoja."
Kenelm läksi serkkunsa luota ja meni erääsen huoneesen, jossa oli
vähemmän väkeä, jossa hän näki Cecilia Travers'in istuvan nurkassa Lady
Glenalvon'in kanssa. Hän meni heidän luoksensa, ja lausuttuansa
muutamia jokapäiväisiä lauseparsia, Lady Glenalvon lähti pois puhumaan
ulkomaisen lähettilään kanssa, ja Kenelm istui sille tuolille, josta
hän oli noussut.
Kenelm'istä oli oikein hauskaa katsella Cecilian kirkasta ja puhdasta
otsaa; ja suloista kuulla tätä lempeää ääntä, jolla ei ollut mitään
teeskenneltyjä väreitä, ja joka ei lausunut mitään joutavia
sukkeluuksia.
"Eikö teistä ole kummallista," sanoi Kenelm, "että me englantilaiset
niin tuiki pilaamme tapojamme, että teemme sitäkin, jota huviksi
nimitämme, niin vähän miellyttäväksi kuin suinkin? Me olemme nyt
Kesäkuun alussa, jolloin kesä on kauneimmassa kukoistuksessaan, jolloin
joka päivä maalla on silmälle ja korvalle ilo, ja me sanomme:
'lämpimäin huoneiden säsongi on alkamaisillaan.' Me yksin sivistyneistä
kansoista vietämme kesämme pääkaupungissa, ja oleskelemme maalla
silloin, kuin puut ovat lehdittömiä ja vedet jäässä."
"Tämä on tosin väärin; mutta minä rakastan maata kaikkina
vuoden-aikoina, talvellakin."
"Kun koti maalla on täynnä London'in väkeä?"
"Ei; se on päin vastoin haitta. Minä en milloinkaan kaipaa seuraa
maalla."
"Se on totta; minun olisi pitänyt muistaa ett'ette ole muiden nuorien
ladyjen kaltainen yleensä ja että teillä on seuraa kirjoista. Ne ovat
aina hauskemmat maalla, kuin kaupungissa; tai oikeammin, me kuuntelemme
niitä vähemmän hajamielisellä tarkkuudella. Ah! enkö näe George
Belvoir'in vaaleita viiksiä tuolla? Kuka on se lady, jota hän
taluttaa?"
"Ettekö tiedä sitä? -- Lady Emily Belvoir, hänen vaimonsa."
"Niin, onhan minulle kerrottu että hän on naimisissa. Lady on kaunis.
Hän kyllä tulee kunnialla perhe-timantteja käyttämään. Lukeeko hän
Sinistä Kirjaa?"
"Minä kysyn häneltä, jos tahdotte."
"Ei, se tuskin maksaa vaivaa. Matkoillani ulkomailla lu'in minä
ainoastaan harvoja englantilaisia sanomalehtiä. Mutta minä kuulin
kuitenkin että George oli voittanut vaalissa. Joko hän on puhunut
parlamentissa?"
"Jo; hän vastasi adressiin tässä istunnossa, ja sai paljon kiitosta
puheensa erinomaisesta laadusta ja hyvästä aistista. Hän puhui taas
moniaita viikkoja senjälkeen, mutta minä pelkään ett'ei hänellä sillä
kertaa ollut yhtään hyvää menestystä."
"Yskimälläkö mykitettiin?"
"Jotain sinnepäin."
"Se tekee hänelle hyvää; hän tulee täyttämään minun ennustustani hänen
menestykseensä katsoen."
"Joko olette lopettanut puheenne George raukasta tällä kertaa? Jos niin
on, sallikaa minun kysyä, oletteko unohtanut Will Somers'in ja Jessie
Wiles'in?"
"Unohtanut heitä! en."
"Mutta ettehän te ole kysynyt heistä mitään."
"Minä pidin sen varmana asiana että he olivat niin onnellisia kuin voi
toivoa. Minä pyydän teitä vakuuttamaan minua että niin on laita."
"Minä toivon että he nyt ovat onnelliset; mutta heillä on ollut huolta
ja he ovat muuttaneet Graveleigh'ista."
"Huolta! muuttaneet Graveleigh'ista! Te te'ette minun levottomaksi.
Selittäkää asia."
"He eivät olleet naimisissa olleet kolmeakaan kuukautta ja järjestäneet
sitä kotia, josta heidän on teitä kiittäminen, kun Will-raukka sai
luuvalo-kuumeen. Hän oli monta viikkoa vuoteen omana; ja kun hän
vihdoin pääsi liikkumaan, oli hän niin heikko, ett'ei hän vielä voinut
mitään työtä tehdä. Hänen sairaana ollessansa Jessie'llä ei ollut halua
eikä aikaa puotia hoitaa. Tietysti minä -- se on, isäni antoi heille
tarpeellista apua; mutta --"
"Minä käsitän; he joutuivat vihdoin yleisen armeliaisuuden esineiksi.
Mikä hylkiö olenkaan, joka kokonaan unohdin velvollisuuksiani sitä
pariskuntaa kohtaan, jonka saatoin yhteen. Olkaa hyvä, jatkakaa."
"Tiedättehän että isälleni ehdoiteltiin, vähää ennenkuin te meiltä
lähditte, vaihtaa maansa Graveleigh'issa muutamiin maatilkkoihin, jotka
olivat hänelle edullisemmat."
"Nyt muistan. Hän suostui tähän ehdoitukseen."
"Niin; kapteeni Stavers, Graveleigh'in uusi omistaja, näyttää olevan
hyvin huono mies, ja vaikka hän ei voinut ajaa Somers'eja pois niin
kauan kuin he veronsa maksoivat -- jonka suorittamisesta me pidimme
huolta -- niin hän kuitenkin ilkeästä häijyydestä toimitti kilpailevan
puodin erääsen toiseen tupaan kylässä, ja nuorille ihmisraukoille kävi
vallan mahdottomaksi saada elatustansa Graveleigh'issa."
"Minkä syyn kapteeni Stavers voi löytää tai keksiä tällaiseen
käytökseen niin hyvänluontoista nuorta pariskuntaa kohtaan?"
Cecilia loi silmänsä maahan ja punastui.
"Se oli kostoa Jessie'a kohtaan."
"Ah! Minä ymmärrän."
"Mutta nyt he ovat muuttaneet pois kylästä ja heidän on onnistunut
majautua muualle. Will on tullut terveeksi ja he menestyvät hyvin --
paljon paremmin kuin he milloinkaan olisivat voineet tehdä
Graveleigh'issa."
"Te varmaankin olitte heidän hyväntekijänsä, Miss Travers?" sanoi
Kenelm, lempeämmällä äänellä ja katseella kuin hän milloinkaan ennen
oli perillistä kohtaan käyttänyt.
"Ei, heidän ei ole minua kiittäminen ja siunaaminen."
"Ketä siis? Isäänne?"
"Ei. Älkää kysykö; minä olen luvannut ett'en sitä sano. He eivät itse
sitä tiedä; he luulevat että heidän on teitä kiittäminen siitä."
"Minua! Pitääkö minun aina olla valhe vasten tahtoani? Hyvä Miss
Travers, minun kunnialleni on tarpeellista että päästän noita
herkkäuskoisia ihmisiä heidän erehdyksestänsä; missä minä heidät
löydän?"
"Sitä en saa sanoa; mutta minä pyydän heidän hyväntekijältänsä luvan
ilmoittaa sitä, ja lähetän sitten heidän adressinsa teille."
Joku koski Kenelm'in käsivarteen ja ääni kuiskasi: "Saanko pyytää teitä
esittelemään minua Miss Travers'ille?"
"Miss Travers," sanoi Kenelm, "minä pyydän teitä lisäämään tuttavienne
joukkoa minun serkullani -- Mr Chillingly Gordon'illa."
Sillä välin kun Gordon lausui Cecilia'lle muutamia noita tavallisia
kohteliaita sanoja, joilla tuttavuus London'in salongeissa tavallisesti
alkaa, nousi Kenelm, totellen Lady Glenalvon'in viittausta, joka juuri
oli huoneesen tullut, paikaltansa ja meni markisinnan luo.
"Eikö tuo nuori mies, jonka te jätitte puhelemaan Miss Travers'in
kanssa, ole teidän serkkunne Gordon?"
"On."
"Miss Travers kuuntelee suurella huomiolla hänen puhettansa. Kuinka
serkkunne kasvot kirkastuvat hänen puhuessansa! Hän on todella kaunis,
kun hän noin innostuu."
"Niin, minä luulisin häntä vaaralliseksi kosijaksi. Hän on sukkela,
vilkasluontoinen ja rohkea; hän voisi suuresti rakastua suureen
omaisuuteen ja puhua sen omistajan kanssa innolla, jommoista Chillingly
harvoin osoittaa. No, tuo ei minuun koske."
"Sen _tulisi_ kuitenkin sitä tehdä."
"Voi, voi tuota 'tulisi' mikä kamalan surullinen tarkoitus tuossa
yksinkertaisessa puheenparressa on! Kuinka onnellinen elämämme olisi,
kuinka suuret meidän tekomme, kuinka puhtaat meidän sielumme, jos
kaikki voisimme olla sellaiset kuin meidän tulisi olla!"