Mr Chillingly Mivers ei milloinkaan pitänyt päivällisiä omassa
kortteerissaan. Kun hän piti päivälliset, oli se Greenwich'issa tai
Richmond'issa. Mutta hän piti usein aamiaiset, ja niitä pidettiin
hauskoina. Hänellä oli kauniit nuoren miehen huoneet Grosvenor
Street'in varrella, jotka olivat somilla huonekaluilla varustetut ja
yleensä erittäin kauniit ja sievät. Hyvä kirjasto, varustettu
sanakirjoilla ja koristettu kauniihin kansiin sidotuilla muodin
mukaisten kirjailijain ilmoituskirjoilla. Vaikka huone oli kirjailijan
työhuone, siinä ei kuitenkaan huomattu sitä sekasotkua, joka yleensä on
tavallinen henkilön työhuoneessa, jonka virkana on toimia kirjojen ja
paperin kanssa. Ei edes kirjoitustarpeet olleet esillä paitsi kun ne
tarvittiin. Ne olivat kätketyt isoon ympyriäiseen franskalaiseen
piironkiin. Tässä piirongissa oli suuri joukko salalaatikoita ja iso
syvennys varustettu erityisellä patenttikannella. Tässä syvennyksessä
säilytettiin ne kirjoitukset, jotka aiottiin julaista The
Londoner'issa, korehtuuri-arkkia y.m.; salalaatikoissa säilytettiin
suunnitelmia eteväin, nyt eläväin miesten elämänkertomuksiin, joita oli
aikomus valmistaa julaistaviksi päivä jälkeen heidän kuolemaansa.
Ei kukaan voinut kirjoittaa tällaisia suru-kirjoituksia vilkkaammalla
kynällä, kuin Chillingly Mivers; ja se suuri joukko tuttavia, mikä
hänellä oli, antoi hänelle tilaisuutta hankkia itselleen tietoja niiden
eteväin ystäväin kuolettavaisista taudeista, joiden luona hän oli
päivällisillä, niin että hän usein voi kirjoittaa loppujakson heidän
nekroloogiinsa päiviä, viikkoja, jopa kuukausia ennen, kuin heidän
kuolemansa hämmästytti yleisöä. Tämä piironki oli yhtäpitävä sen
salaperäisyyden kanssa, johon tämä merkillinen mies kätki aivonsa
tuotteita. Kirjallisessa elämässänsä Mivers'illä ei ollut mikään
"minä"; siinä hän aina oli tuo käsittämätön, salamielinen "me." Hän ali
"minä" ainoastaan kun hänen tapasit ulkona maailmassa ja kutsuit häntä
Mivers'iksi.
Työhuoneen toisella puolella oli pieni päivällis- tai oikeammin
aamiaishuone, jonka seinillä riippui kallis-arvoisia tauluja -- eläväin
maalaajain lahjoja. Monta näistä maalaajista oli Mr Mivers "me"
nimellä kovistellut -- ei aina The Londoner'issa. Hänen ankarimmat
arvostelukirjoituksensa lähetettiin usein toisiin järellisiin
sanomalehtiin, joita toimitti samaan järelliseen yhtiöön kuuluvat
jäsenet. Maalaajat eivät tienneet kuinka loukkaavasti "me" oli heitä
kohdellut, kun he tapasivat Mr Mivers'in. Hänen "minä" oli niin
kohtelias ja kiitteleväinen, että he lähettivät hänelle kiitollisuuden
osoituksen.
Toisella puolella oli hänen salinsa, jossa myöskin oli monta lahjaa,
varsinkin kauniiden käsien tekemiä: korkoneulomuksella kirjaeltuja
tyynyjä ja pöytävaatteita, posliinikaluja, komeita koristus-kapineita
kaikellaisia. Muodissa olevat naiskirjailijat miellyttelivät Mr
Mivers'iä; ja hänellä oli elämässänsä nuorena miehenä ollut toisiakin
naisellisia ihailijoita, kuin muodin-mukaisia naiskirjailijoita.
Mr Mivers oli jo palannut tavalliselta kävelymatkaltansa puistossa ja
istui nyt ymmyrkäisen piirongin ääressä lempeän-näköisen miehen kanssa,
joka oli säälimättömimpiä The Londoner'in aputoimittajia ja tärkeä
jäsen sen liittokunnan oligarkiiassa, jonka nimenä oli "ymmärtäväiset."
"Minä en edes jaksa lukea läpi kirjaa", sanoi Mivers
väsyneen-näköisenä; "se on niin kuiva kuin maa Marraskuussa. Mutta
tekijä on, niinkuin vallan oikein sanotte, 'Ymmärtäväinen' ja
liittokunta olisi kaikkea muuta paitsi ymmärtäväinen, jos se ei
jäseniänsä auttaisi. Ilmoittakaa itse kirja -- sanokaa että sen kuivuus
on selvä todiste sen ansiosta. Kirjoittakaa: 'Tavallisille lukijoille
tämä erinomainen teos kenties näyttää vähemmän loistavalta kuin vilkas
hilpeys' ... jonkun toisen kirjailijan teoksessa, jonka te katsotte
sopivaksi mainita; mutta sivistyneelle ja valistuneelle on joka rivissä
j.n.e., j.n.e. Nyt muistan, kun tulemme arvostelemaan Burlington
House'n näyttelyä, niin meidän täytyy koettaa parastamme masentaa yhtä
maalaajaa siellä. Minä en ole hänen maalauksiansa nähnyt, mutta hän on
aivan uusi, ja meidän ystävämme, joka on hänen nähnyt, kadehtii häntä
hirveästi ja sanoo, että joll'eivät hyvät taiteen arvostelijat
kohdakkoin häntä masenna, niin yleisön ilettävä mieli koroittaa häntä
ihmeeksi. Sitä paitsi olen kuullut, että hän on halpa mies. Tuossa on
miehen nimi ja ilmoitus siitä mitä maalaukset kuvaavat. Katsokaa niitä,
kun saatte aikaa siihen. Valmistakaa kuitenkin sillä välin maalauksien
teurastamista lausumalla muutamia satunnaisia pistosanoja maalaajalle."
Mr Mivers otti nyt piirongistansa ystävällisen kirjeen kadehtivaiselta
kilpailijalta ja antoi sen lempeän-näköiselle virkaveljellensä. Sitten
hän nousi istualta ja sanoi: "Minä pelkään että minun täytyy jättää
toimet huomiseksi; minä odotan kahta nuorta serkkua aamiaiselle."
Niin pian kuin lempeän-näköinen mies oli mennyt, lähti Mr Mivers salin
ikkunalle ja antoi ystävällisesti sokeripalasen kanarialinnulle, jonka
hän edellisenä päivänä oli saanut lahjaksi ja joka kullatusta häkistä,
joka oli osa lahjasta, katseli häntä epäileväisesti eikä ottanut
sokeria.
Aika oli kohdellut Chillingly Mivers'iä hyvin varovasti. Hän tuskin
näytti päivääkään vanhemmalta kuin silloin, kun hän ensin lukijalle
esiteltiin sukulaisensa Kenelm'in syntyessä. Hän nautti nyt hedelmän
omista viisaista periaatteistansa. Koska hänellä ei ollut partaa ja
käytti valetukkaa, niin ei ollut harmaan hiuksen merkkiäkään.
Seisomalla kaikkia himoja ylempänä, välttämällä kaikkia ikävyyksiä,
tyydyttämällä taipumuksiansa huviin ja karttamalla liiallisuuksia, oli
hän säilyttänyt muotonsa jänteyttä ja ihonsa hienoutta. Ovi aukeni ja
hyvin puettu palvelija, joka oli ollut kylläksi kauan Mivers'in
palveluksessa, tullaksensa hänen-näköiseksensä, ilmoitti että Mr
Chillingly Gordon tulee.
"Hyvää huomenta," sanoi Mivers; "minä olin hyvin mielissäni kun nä'in
teidän niin kauan ja niin tuttavasti puhuvan Danvers'in kanssa: toiset
tietysti huomasivat sitä, ja se seikka oli uusi askel teiden tiellänne.
Se on teille erittäin hyvä, että nähdään teidän salongissa erillänsä
puhelevan jonkun etevän miehen kanssa. Mutta saanko luvan kysyä, oliko
itse kanssapuhe tyydyttävä?"
"Ei ensinkään: Danvers kaataa kylmää vettä minun toiveideni yli
Saxboro'n suhteen, eikä edes viittaakaan siihen että hänen puolueensa
tahtoo minua auttaa johonkin toiseen avoinna olevaan paikkaan."
"Puolueella on nykyänsä harvoja avonaisia paikkoja käytettävänä
nuorelle miehelle. Ulkomailla oleva koulumestari on temmannut pois
koulun valtiomiehiä varten samoin kuin hän on temmannut pois koulun
näyttelijöitä varten -- se on pahe, ja pahe, joka kansan kohtaloille
tuottaa paljoa kovemmat seuraukset, kuin se hyvä, jota kenties se
järestö vaikuttaa, joka sitä seurasi. Mutta turhaa on moittia sitä,
jota ei voi auttaa. Jos minä olisin teidän sijassanne, niin minä
heittäisin koko parlamentillisen kunnianhimon siksensä ja lukisin
lakitiedettä."
"Neuvo on hyvä, mutta vaikea seurata. Minä olen päättänyt hankkia
itselleni paikan alihuoneessa, ja missä tahtoa on, siinä on myöskin
mahdollisuus raivata itselleen tie."
"Siitä en ole vallan varma."
"Mutta minä olen."
"Siitä päättäen mitä teidän kumppaninne yliopistossa kertovat minulle
teidän puheistanne Kiista-Seurassa, ette silloin ollut ylellinen
radikaali. Mutta ainoastaan ylellinen radikaali voi toivoa menestystä
Saxboro'ssa."
"Minä en ole mikään raivio valtio-asioissa. On paljon sanottavaa
kaikilla puolilla -- caeteris paribus, minä katson voittavan puolen
paremmaksi kuin voitetun: ei mikään menesty niin hyvin kuin menestys."
"Niin, mutta valtio-asiassa syntyy aina reaktiooni. Se puoli, joka
yhtenä päivänä voittaa, voi toisena päivänä joutua tappiolle. Voitettu
puoli edustaa vähemmistöä, ja vähemmistö on varma siitä että se
sisältää enemmän intelligenssiä kuin enemmistö; intelligenssi ajan
pitkään raivaa itselleen tien, voittaa enemmistön ja kadottaa sen
sitten, sentähden että se tulee tuhmaksi, niin pian kuin se
enemmistöksi muuttuu."
"Mivers-serkku, eikö historia teille näytä että yksi ainoa henkilö voi
kumota kaikkia harvoin tahi monen verrannollista viisautta koskevia
teoriioja? Ottakaa viisaimmat mitkä löydätte, ja nerokas mies, jolla ei
ole kymmenes osakaan edellisten viisautta, murentaa ne tomuksi. Mutta
silloin tämän nerokkaan miehen täytyy käyttää ne monet hyväksensä,
vaikka hän niitä ylönkatsoo. Sitä tehdessänsä hän hallitsee niitä.
Ettekö näe kuinka vapaissa maissa valtiolliset määräykset sulavat
yhteen yksityisiin henkilöihin? Yleisessä vaalissa vaalimiehet
kokoontuvat yhden nimen ympärille. Kandidaati puhukoon kuinka paljon
tahansa valtiollisista periaatteista, kaikki hänen puheensa ei
kuitenkaan hanki hänelle menestykseen tarpeellista ääni-lukua, joll'ei
hän sano: 'Minä seuraan Mr A:ta, ministeriä, tai Mr Z:tä,
vastustuspuolueen johtajaa. Tory-puolue ei voittanut Whig-puoluetta,
kun Mr Pitt hajoitti parlamentin. Se oli Mr Pitt, joka voitti Mr
Fox'in, jonka kanssa hän yleisiin valtiollisiin periaatteisin katsoen
-- niinkuin orjakauppaan, roomankatoliseen emancipatiooniin,
parlamentin parantamiseen, -- varmaankin oli enemmän yhtäpitävä, kuin
kenenkään kanssa omassa kabinetissansa."
"Olkaa varoillanne, nuori serkkuni," huudahti Mivers levottomalla
äänellä; "älkää astuko esiin nerokkaana miehenä. Nero on huonoin
ominaisuus, minkä julkinen mies meidän päivinä voi omistaa -- ei kukaan
siitä välitä ja kaikki kadehtivat sitä."
"Suokaa anteeksi, te erehdytte; minun muistutukseni oli vallan yleinen,
sen tarkoitus oli olla vastaus teidän väitteesenne. Minä tällä erällä
mieluisemmin olen samalla puolella kuin nuo monet, senvuoksi että se on
voittava puoli. Jos me tarvitsemme nerokkaan miehen ylläpitämään
voittavaa puolta, niin on varma että hän saadaan esille, sillä hän voi
seuralaisissaan saada tahtonsa aikaan. Ne harvat tuovat hänen meille,
sillä harvat vihaavat aina yksinäistä nerokasta miestä. Ne ovat
epäluuloisia -- ne ovat kateellisia -- eikä monet. Te olette sallinut
kokemuksenne arvostelijana johonkin määrin himmentää teidän
tavallisesti selvää arvostelukykyänne. Arvostelijat ovat ne _harvat_.
Heillä on äärettömän paljon enemmän sivistystä, kuin monilla. Mutta kun
todellisesti nerokas mies astuu esiin, niin arvostelijat harvoin
tuomitsevat häntä niin rehellisesti kuin nuo monet. Jos hän ei kuulu
heidän oligarkiseen seuraansa, niin he joko pilkkaavat tai alentavat
häntä, tahi eivät ole häntä tuntevinaan; vaikka aika vihdoin on tuleva,
jolloin arvostelijat häntä tunnustavat, kun hän on voittanut
puolellensa ne monet. Mutta eroitus toiminnan miehen ja kirjailijan
välillä on siinä, että kirjailijalle harvoin myönnetään arvoa ennenkuin
hän on kuollut, jota vastoin toiminnan miehelle on välttämätöntä
väkisin vaatia itselleen arvoa jo eläissänsä. Mutta nyt on kyllin
puhuttu näistä asioista; te kutsuitte minua tapaamaan Kenelm'iä -- eikö
hän tule?"
"Kyllä, mutta minä en kutsunut häntä tulemaan ennenkuin kymmenen
aikana. Minä kutsuin teitä puoli kymmenen sentähden että tahdoin kuulla
miten oli Danvers'in ja Saxboro'n laita, ja myöskin edeltä
valmistaakseni teitä hiukan, ennenkuin esittelen teitä serkullenne.
Minun täytyy nyt lyhyesti esitellä asia, sillä kello on ainoastaan
viittä minuuttia vailla kymmenen, ja hän on luultavasti tarkka mies.
Kenelm on kaikin puolin teidän vastakohtanne. Minä en tiedä onko hän
taitavampi, tahi vähemmän taitava -- teitä ei voi millään tavalla
verrata keskenänne; mutta hän on kokonansa kunnianhimoa vailla, ja
voisi kenties olla teille avuksi. Hän voi tehdä mitä hän tahtoo Sir
Peter'in kanssa; ja kun muistaa kuinka teidän isänne -- kunnollinen,
mutta vähän raaka mies -- vaivasi ja vaivasi Sir Peter'iä, sentähden
että Kenelm tuli teidän ja tilan välille, niin on luultavaa että Sir
Peter pitää vihaa teille, vaikka Kenelm väittää ett'ei hän voi sitä
tehdä; ja olisi hyvä jos voisitte poistaa tätä vihaa isässä pääsemällä
pojan suosioon."
"Minä olisin hyvin mielissäni, jos voisin tätä vihaa poistaa. Mutta
mikä on Kenelm'in arka kohta -- kilpa-ajo? metsästyskenttä? vaimot?
runous? Miestä voipi voittaa ainoastaan koskemalla hänen arkaan
kohtaansa."
"Hiljaa! Minä näen hänen ikkunasta. Kenelm'in arka kohta oli, kun
tunsin hänen muutamia vuosia sitten, ja luulenpa että se vieläkin
on --"
"Noh, kiiruhtakaa! Minä kuulen hänen soittavan teidän ovi-kelloanne."
"Kiihkoinen toivo löytää ideaalista totuutta reaalisessa elämässä."
"Ah!" sanoi Gordon, "hän on, niinkuin luulin -- vaan uneksija."