"Minua ilahduttaa nähdä teitä vielä kerta maailmassa," sanoi lady
Glenalvon, "ja minä toivon että te nyt olette valmis näyttämään sitä
osaa siinä, jonka ei tule olla vähäpätöinen, jos te myönnätte
taidollisuutenne ja taipumuksenne oikeiksi."
_Kenelm_: "Kun te menette teateriin ja näette yhden niitä kappaleita,
jotka nyt näyttävät olevan muodissa, kumpi te ennen olisitte:
näyttelijä vai katsoja?"
_Lady Glenalvon_: "Nuori ystäväni, teidän kysymyksenne huolestuttaa
minua." (Hetkisen vait'olon jälkeen.) -- "Mutta vaikka minä käytin
näytelmällisen lausetavan, kuin lausuin toiveeni että te ette
näyttelisi vähäpätöistä osaa maailmassa, niin tämä maailma ei
kuitenkaan todellisuudessa teateri ole. Elämä ei salli yhtään katsojia.
Puhutelkaa minua suoraan, niinkuin teidän oli tapa tehdä. Teidän
kasvoissanne on tuo vanha surumielisyys vielä jälellä. Ettekö ole
onnellinen?"
_Kenelm_: "Minun tulisi olla onnellinen kuin kuolevaiset voivat olla.
Minä en luule olevani onneton. Vaikka luontoni on surumielinen, on
kuitenkin surumielisyydelläkin oma onnensa. Milton näyttää että voi
löytyä yhtä paljon suloutta elämässä sen Penseroro-puolella kuin
Allegro-puolella."
_Lady Glenalvon_: "Kenelm, te pelastitte poika-raukkani hengen, ja kun
hän myöhemmin otettiin minulta pois, tuntui minulta kuin olisi hän
jättänyt teidät minun holhottavakseni. Kun te kuudentoista ikäisenä,
nuorukaisena vuosiin katsoen, ja hengen puolesta kehittyneenä miehenä
tulitte London'iin, enkö minä silloin koettanut olla teille melkein
äitinä? Ja ettekö usein minulle sanonut että te helpommin voitte
minulle uskoa sydämenne salaisuuksia, kuin kenellekään muulle?"
"Te olitte minulle," sanoi Kenelm liikutettuna: "arvoisin ja enin
auttavainen haltija, minkä nuorukainen voi elämän kynnyksellä löytää --
lempeä, viisas ja myötätunteinen nainen, joka saattoi häntä,
nähdessänsä tämän puhtautta, häpeämään kaikkia suurempia erhetyksiä,
joka ylensi häntä vähäpätöisistä taipumuksista ja esineistä sillä
sanomattomalla hengen ylevyydellä, joka ainoastaan jaloimmissa naisissa
löytyy. Minä tahdon vielä avata sydämeni teille. Minä pelkään että se
on entistä harmillisempi. Se vielä tuntee itsensä vieraaksi sille
seuralle ja niille riennoille, jotka ovat luonnollisia minun isälleni
ja asemalleni. Minä olen kuitenkin koettanut karaista ja komentaa
luontoani elämän käytöllisiä tarkoituksia varten, matkustuksilla ja
seikkailuilla etenkin ihmissuvun sivistymättömäimpien lajien kesken,
kuin mitä salongeissa tapaamme. Velvollisuuteni johdosta isäni toivoa
kohtaan tulen nyt takaisin näihin piireihin, joihin minä nuorukaisena
astuin teidän johdannollanne, ja jotka silloinkin minusta tuntuivat
tyhjiltä ja teeskennellyiltä. Teidän toivonne on että minun tulee
näyttää osa näiden piirien maailmassa. Minun vastaukseni on lyhyt. Minä
olen tehnyt parastani hankkiakseni itselleni liikutusvoimaa, ja minä en
ole siinä onnistunut. Minä en näe niin mitään, jota tekisi mieli
voittaa. Se aika, jossa elämme, on minulle niinkuin Hamlet'ille --
liitoksistaan irti; ja minä en ole, niinkuin Hamlet, syntynyt niitä
oikeaan paikkaan asettamaan. Ah! jospa voisin katsella yhteiskuntaa
niiden silmälasien kautta, joiden läpi Hidalgo parka näytelmässä, 'Gil
Blas' katseli laihaa pöytää -- sellaisilla silmälasilla, joiden kautta
kirsikat näyttävät persikkojen kokoisilta ja peukaloinen kalkkunan
suuruiselta! Se luulo, joka on kunnianhimolle tarpeellinen, suurentaa
paljon."
"Minä olen tuntenut useamman kuin yhden miehen, joka nyt on etevä ja
toimelias mies, mutta jolla, hänen ollessaan teidän ikäisenne, toisten
käytölliset riennot olivat yhtä vastenmieliset, kuin teille."
"Ja mikä sovitti nämä miehet näiden rientojen kanssa?"
"Yksityisen persoonallisen tunnon vähentyminen, tuo tietämätön oman
olemisensa sulattaminen muiden olemisen kanssa, joka kuuluu kotiin ja
avioliittoon."
"Minulla ei ole mitään kotia, mutta kyllä avioliittoa vastaan."
"Olkaa vakuutettu siitä että ei ole mitään kotia miehelle, missä ei ole
yhtään vaimoa."
"Kauniisti sanottu. Siinä tapauksessa minä luovun kodista."
"Onko tarkoituksenne toden perään sanoa minulle ett'ette milloinkaan
ole nähnyt naista, jota voisitte kyllin rakastaa ottaaksenne häntä
vaimoksenne, ja ett'ette milloinkaan ole ollut kodissa, josta olette
lähtenyt kadehtien aviollisen elämän onnea?"
"Toden totta, minä en milloinkaan ole sellaista naista nähnyt; toden
totta, en milloinkaan ole sellaisessa kodissa ollut."
"Kärsivällisyyttä siis; teidän aikanne kyllä tulee, ja minä toivon että
se jo on käsissä. Kuulkaa minua. Vielä eilen minä sanomattomasti
toivoin saada taas teitä tavata -- saada tietää teidän adressianne,
jotta voisin teille kirjoittaa; sillä eilen, kun eräs nuori lady lähti
minun luotani, oltuansa meillä viikkokauden ajan, sanoin itsekseni että
tästä tytöstä tulisi erittäin hyvä vaimo ja ennen kaikkea vaimo, joka
sopisi erinomaisen hyvin Kenelm Chillingly'lle."
"Kenelm Chillinglyä suuresti ilahduttaa kuulla että tämä nuori lady on
lähtenyt pois teidän talostanne."
"Mutta hän ei ole London'ista lähtenyt -- hän on täällä tänä iltana.
Hän asui vaan minun luonani siksi, kunnes hänen isänsä tulisi
kaupunkiin ja kunnes ne huoneet tulisivat avoimiksi, jotka hän on
vuokrannut säsongiksi; tämä tapahtui eilen."
"Onnellinen tapaus minulle: se sallii minun ilman vaaratta tulla teidän
luoksenne."
"Ettekö edes ole utelias saada tietää kuka se nuori lady on, joka
minusta sopii teille niin hyvin?"
"Ei, minä en ole utelias, mutta minä olen hiukan levoton."
"No niin, minä en voi puhua iloisesti teidän kanssanne, kun olette
tällä kiusallisella tuulella, ja nyt on jo aika lähteä tästä
erakkomajasta. Tulkaa, täällä on moni, jonka kanssa teidän tulee
uudelleen tutustua, ja moniaita, joiden kanssa minä mielelläni
tahtoisin teitä tutustumaan."
"Minä olen valmis seuraamaan Lady Glenalvon'ia mihin hän vaan minun vie
-- paitsi alttarille toisen kanssa."