TOINEN LUKU.

"Minua ilahduttaa nähdä teitä vielä kerta maailmassa," sanoi lady

Glenalvon, "ja minä toivon että te nyt olette valmis näyttämään sitä

osaa siinä, jonka ei tule olla vähäpätöinen, jos te myönnätte

taidollisuutenne ja taipumuksenne oikeiksi."

_Kenelm_: "Kun te menette teateriin ja näette yhden niitä kappaleita,

jotka nyt näyttävät olevan muodissa, kumpi te ennen olisitte:

näyttelijä vai katsoja?"

_Lady Glenalvon_: "Nuori ystäväni, teidän kysymyksenne huolestuttaa

minua." (Hetkisen vait'olon jälkeen.) -- "Mutta vaikka minä käytin

näytelmällisen lausetavan, kuin lausuin toiveeni että te ette

näyttelisi vähäpätöistä osaa maailmassa, niin tämä maailma ei

kuitenkaan todellisuudessa teateri ole. Elämä ei salli yhtään katsojia.

Puhutelkaa minua suoraan, niinkuin teidän oli tapa tehdä. Teidän

kasvoissanne on tuo vanha surumielisyys vielä jälellä. Ettekö ole

onnellinen?"

_Kenelm_: "Minun tulisi olla onnellinen kuin kuolevaiset voivat olla.

Minä en luule olevani onneton. Vaikka luontoni on surumielinen, on

kuitenkin surumielisyydelläkin oma onnensa. Milton näyttää että voi

löytyä yhtä paljon suloutta elämässä sen Penseroro-puolella kuin

Allegro-puolella."

_Lady Glenalvon_: "Kenelm, te pelastitte poika-raukkani hengen, ja kun

hän myöhemmin otettiin minulta pois, tuntui minulta kuin olisi hän

jättänyt teidät minun holhottavakseni. Kun te kuudentoista ikäisenä,

nuorukaisena vuosiin katsoen, ja hengen puolesta kehittyneenä miehenä

tulitte London'iin, enkö minä silloin koettanut olla teille melkein

äitinä? Ja ettekö usein minulle sanonut että te helpommin voitte

minulle uskoa sydämenne salaisuuksia, kuin kenellekään muulle?"

"Te olitte minulle," sanoi Kenelm liikutettuna: "arvoisin ja enin

auttavainen haltija, minkä nuorukainen voi elämän kynnyksellä löytää --

lempeä, viisas ja myötätunteinen nainen, joka saattoi häntä,

nähdessänsä tämän puhtautta, häpeämään kaikkia suurempia erhetyksiä,

joka ylensi häntä vähäpätöisistä taipumuksista ja esineistä sillä

sanomattomalla hengen ylevyydellä, joka ainoastaan jaloimmissa naisissa

löytyy. Minä tahdon vielä avata sydämeni teille. Minä pelkään että se

on entistä harmillisempi. Se vielä tuntee itsensä vieraaksi sille

seuralle ja niille riennoille, jotka ovat luonnollisia minun isälleni

ja asemalleni. Minä olen kuitenkin koettanut karaista ja komentaa

luontoani elämän käytöllisiä tarkoituksia varten, matkustuksilla ja

seikkailuilla etenkin ihmissuvun sivistymättömäimpien lajien kesken,

kuin mitä salongeissa tapaamme. Velvollisuuteni johdosta isäni toivoa

kohtaan tulen nyt takaisin näihin piireihin, joihin minä nuorukaisena

astuin teidän johdannollanne, ja jotka silloinkin minusta tuntuivat

tyhjiltä ja teeskennellyiltä. Teidän toivonne on että minun tulee

näyttää osa näiden piirien maailmassa. Minun vastaukseni on lyhyt. Minä

olen tehnyt parastani hankkiakseni itselleni liikutusvoimaa, ja minä en

ole siinä onnistunut. Minä en näe niin mitään, jota tekisi mieli

voittaa. Se aika, jossa elämme, on minulle niinkuin Hamlet'ille --

liitoksistaan irti; ja minä en ole, niinkuin Hamlet, syntynyt niitä

oikeaan paikkaan asettamaan. Ah! jospa voisin katsella yhteiskuntaa

niiden silmälasien kautta, joiden läpi Hidalgo parka näytelmässä, 'Gil

Blas' katseli laihaa pöytää -- sellaisilla silmälasilla, joiden kautta

kirsikat näyttävät persikkojen kokoisilta ja peukaloinen kalkkunan

suuruiselta! Se luulo, joka on kunnianhimolle tarpeellinen, suurentaa

paljon."

"Minä olen tuntenut useamman kuin yhden miehen, joka nyt on etevä ja

toimelias mies, mutta jolla, hänen ollessaan teidän ikäisenne, toisten

käytölliset riennot olivat yhtä vastenmieliset, kuin teille."

"Ja mikä sovitti nämä miehet näiden rientojen kanssa?"

"Yksityisen persoonallisen tunnon vähentyminen, tuo tietämätön oman

olemisensa sulattaminen muiden olemisen kanssa, joka kuuluu kotiin ja

avioliittoon."

"Minulla ei ole mitään kotia, mutta kyllä avioliittoa vastaan."

"Olkaa vakuutettu siitä että ei ole mitään kotia miehelle, missä ei ole

yhtään vaimoa."

"Kauniisti sanottu. Siinä tapauksessa minä luovun kodista."

"Onko tarkoituksenne toden perään sanoa minulle ett'ette milloinkaan

ole nähnyt naista, jota voisitte kyllin rakastaa ottaaksenne häntä

vaimoksenne, ja ett'ette milloinkaan ole ollut kodissa, josta olette

lähtenyt kadehtien aviollisen elämän onnea?"

"Toden totta, minä en milloinkaan ole sellaista naista nähnyt; toden

totta, en milloinkaan ole sellaisessa kodissa ollut."

"Kärsivällisyyttä siis; teidän aikanne kyllä tulee, ja minä toivon että

se jo on käsissä. Kuulkaa minua. Vielä eilen minä sanomattomasti

toivoin saada taas teitä tavata -- saada tietää teidän adressianne,

jotta voisin teille kirjoittaa; sillä eilen, kun eräs nuori lady lähti

minun luotani, oltuansa meillä viikkokauden ajan, sanoin itsekseni että

tästä tytöstä tulisi erittäin hyvä vaimo ja ennen kaikkea vaimo, joka

sopisi erinomaisen hyvin Kenelm Chillingly'lle."

"Kenelm Chillinglyä suuresti ilahduttaa kuulla että tämä nuori lady on

lähtenyt pois teidän talostanne."

"Mutta hän ei ole London'ista lähtenyt -- hän on täällä tänä iltana.

Hän asui vaan minun luonani siksi, kunnes hänen isänsä tulisi

kaupunkiin ja kunnes ne huoneet tulisivat avoimiksi, jotka hän on

vuokrannut säsongiksi; tämä tapahtui eilen."

"Onnellinen tapaus minulle: se sallii minun ilman vaaratta tulla teidän

luoksenne."

"Ettekö edes ole utelias saada tietää kuka se nuori lady on, joka

minusta sopii teille niin hyvin?"

"Ei, minä en ole utelias, mutta minä olen hiukan levoton."

"No niin, minä en voi puhua iloisesti teidän kanssanne, kun olette

tällä kiusallisella tuulella, ja nyt on jo aika lähteä tästä

erakkomajasta. Tulkaa, täällä on moni, jonka kanssa teidän tulee

uudelleen tutustua, ja moniaita, joiden kanssa minä mielelläni

tahtoisin teitä tutustumaan."

"Minä olen valmis seuraamaan Lady Glenalvon'ia mihin hän vaan minun vie

-- paitsi alttarille toisen kanssa."

Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä · 第 68 / 134 题