On vähän yli puoli toista vuotta siitä kun Kenelm Chillingly lähti
Englannista, ja näyttämö on nyt London, sillä aikaisemmalla ja enemmän
seurallisella säsongilla, joka käy pääsiäisjuhlan edellä -- säsongi,
jolloin sivistyneen seuran viehätys ei vielä ole täpötäysien huoneiden
kuumassa ilmassa rau'ennut -- säsongi, jolloin ei tarvitse pelätä että
parhaimmat ystävämme meitä laiminlyövät heidän vieraampien tuttaviensa
suurempien vaatimuksien tähden.
Oli niin sanottu "conversazione" yhden noista whigylimyksien huoneessa,
joka vielä säilyttää tuon miellyttävän taidon tuoda hauskaa väkeä
yhteen ja ko'ota ympärillensä todellista aristokratiiaa, joka yhdistää
tieteiden ja taiteiden tuntemista perinnöllisen arvon ja valtiollisen
etevyyden kanssa. Lord Beaumanoir itse oli iloinen, oppinut mies, hyvä
taiteen tuntija ja hauska puhuja. Hänellä oli herttainen vaimo, joka
rakasti häntä ja lapsiansa, mutta joka kuitenkin rakasti yleistä
kiitosta kyllin tehdäksensä itsensä rakastetuksi ylhäisten piirissä,
ikäänkuin hän sen iloissa olisi hakenut turvaa kotielämän ikävästä.
Beaumanoir'in vieraiden joukossa tänä iltana oli kaksi miestä, jotka
istuivat pienessä huoneessa erikseen, puhellen tuttavallisesti
keskenään. Toinen oli noin neljänkuudetta vuoden ikäinen; hän oli
pitkä, ko'okas mies, mutta ei lihava, vähän kaljupää; hänellä oli
mustat silmäkarvat, mustat vilkkaat silmät, ja liikkuvat huulet, joilla
väliin näkyi kamala ja ivallinen hymy. Tämä herra, korkeasti
kunnioitettu Gerard Danvers, oli hyvin etevä parlamentin jäsen. Hän oli
nuorena ollessaan päässyt korkeaan virkaan; mutta -- osaksi syystä että
viran vaivat olivat hänelle vastenmieliset; osaksi sentähden että hän
oli niin ylpeä luonnoltaan, että hänen oli mahdotonta osoittaa sitä
kuuliaisuutta, jota tulee päällikölle osoittaa; osaksi senkintähden
että hän tavattomasti harrasti epikurista filosofiiaa, ollen yht'aikaa
iloinen ja raaka ja katsoen elämän iloa pää-asiaksi ja kunniaa varsin
vähäpätöiseksi -- hän oli vakaasti kieltänyt uudestaan virkamieheksi
rupeamasta, ja puhui ainoasti erinomaisissa tilaisuuksissa. Vaikka hän
oli kunnianhimoa vailla, niin hän tavallansa rakasti valtaa -- hän
tahtoi hallita niitä ihmisiä, joilla oli valta; ja valtiollisesta
juonesta hänen kavala ja toimelias järkensä oli huvitettu. Tällä
hetkellä hän tarkasteli saman puolueen eri osastojen johtajain tekemää
uutta ehdoitusta, jonka mukaan muutamat vanhat miehet eroaisivat ja
muutamat nuoremmat miehet otettaisiin virkakuntaan. Hänen luonteensa
hyviä puolia oli se, että hän suositteli nuorisoa, ja oli auttanut
parlamenttiin, niin hyvin kuin virkoihinkin, muutamia taitavimpia
henkilöitä myöhempää sukupolvea kuin hän itse oli. Hän antoi heille
viisaita neuvoja, oli mielissänsä kun he menestyivät hyvin, ja rohkaisi
heitä kun he hairahtuivat -- aina ollen varma siitä että heissä oli
kykyä kyllin hairahdusta sovittamaan; jos niin ei ollut, hän lempeästi
herkesi pitämästä heitä uskottuinansa, mutta pysyi kuitenkin kyllin
tuttavalla kannalla heidän kanssansa, ollaksensa varma siitä, että hän
sai heitä äänestämään mielensä mukaan, jos hän tahtoi.
Se herra, jonka kanssa hän nyt puhui, oli nuori, noin viidenkolmatta
vuotias -- ei vielä parlamentissa, mutta erittäin halukas saada paikkaa
siellä; hänellä oli sellainen maine, jonka nuorukainen tuo mukaansa
koulusta ja yliopistosta, ja joka on todeksi näytetty, ei paljaan
akademiallisen kunnian kantta, vaan vakuutuksen kautta siitä, että
hänellä oli taitavuutta ja kuntoa, jota hänen aikalaisensa olivat
hänessä herättäneet ja hänen vanhempansa oikeaksi vakuuttaneet. Hän oli
tehnyt hyvin vähän yliopistossa -- paitsi sitä että hän Kiista-Seurassa
tuli kuuluisaksi erittäin sukkelana ja taitavana puhujana. Yliopistosta
tultuansa hän oli kirjoittanut yhden tai kaksi valtiollista kirjoitusta
erääsen aikakauskirjaan, jotka olivat huomiota herättäneet; ja vaikka
hänellä ei mitään virkaa ollut, ja hänen tulonsa olivat vähäiset, mutta
itsevaraiset, niin seurapiiri oli hyvin kohtelias häntä kohtaan, sillä
hän katsottiin mieheksi, joka kerta voisi saavuttaa aseman, jossa hän
voisi vahingoittaa vihamiehiänsä ja palvella ystäviänsä. Tämän nuoren
miehen kasvoissa ja käytöksessä oli jotain, joka lisäsi sitä
taitavuuden ja toiveen mainetta, minkä hän oli saavuttanut. Hänen
kasvonsa eivät olleet kauniit, hänen käytöksensä ei ollut viehättävä.
Mutta hänen kasvonsa sävy osoitti voimaa -- pontevuutta -- rohkeutta.
Hänen otsansa oli leveä, mutta matala, ja koroituksia oli niissä otsan
elimissä, jotka osoittivat tajuamista ja päättämiskykyä --
ominaisuuksia, jotka jokapäiväisessä elämässä ovat tarpeellisia; hänen
silmänsä olivat siniset, pienet, hiukan sisään painuneet, vilkkaat,
terävät; ylähuuli oli pitkä ja ilmoitti uskaliaisuutta; hänen suussansa
kasvojen tutkija olisi huomannut vaarallista suloisuutta. Hymy oli
miellyttävä, mutta se oli teeskennelty ja paljasti valkoisia, pieniä,
hyviä, mutta harvassa olevia hampaita. Tämä hymy olisi näyttänyt
luonnolliselta ja vilpittömältä niiden mielestä, jotka eivät huomanneet
että se ei sopinut yhteen tutkistelevan otsan ja kovan katseen kanssa
-- että se näytti olevan erillänsä muusta kasvojen osasta, ikäänkuin
kasvot, jotka ovat osansa oppineet. Pään takaosassa oli tuota
ruumiillista voimaa, joka on tavallinen miehissä, jotka raivaavat
itselleen tien elämässä -- taistellen ja hävittäen. Kaikilla
gladiatoreilla on sellainen voima; niin on väittelijöillä ja
parantajilla -- se on, parantajilla, jotka voivat hävittää, mutta ei
välttämättömästi uutta sijaan laatia. Niin myöskin miehen käytös
osoitti uskaliasta itseensäluottamista, joka kuitenkin oli niin
yksinkertainen ja teeskentelemätön, ett'ei hänen pahin vihollisensakaan
olisi voinut sitä itsensäpettämiseksi sanoa. Hänen käytöksensä ilmoitti
että hän tiesi miten tulee ylläpitää persoonallista arvoa näyttämättä
että siitä välittää. Ei milloinkaan orjallinen ylhäisiä kohtaan, ei
milloinkaan ylpeä alhaisia kohtaan; niin vähän ylen-sivistynyt, ett'ei
milloinkaan tuntunut jokapäiväiseltä -- kansanmieleinen käytös.
Huone, jossa nämä herrat istuivat, oli eroitettu tavallisista huoneista
vierashuoneen kautta, ja oli Lady Beaumanoir'in kammari. Se oli kaunis
huone, mutta huonekalut olivat yksinkertaiset ja poimutelmat olivat
indian karttuunia. Seiniä koristi vesivärillä maalatut kuvat ja
kallis-arvoiset posliini-kalut, jotka olivat omituisilla
seinäpienoilla. Yhdessä kulmassa, eteläänpäin olevan ikkunan luona,
jonka ulkopuolella oli avara balkongi, joka oli ikkunoilla varustettu
ja täynnä kukkia, oli yksi noita korkeita, ristikolla varustettuja
varjostimia, joita luullakseni ensin keksittiin Wienissä ja jonka
ympärille murattia pujotetaan niin, että se muodostaa lehtimajan. Tämä
näin varustettu yksinäinen huone, joka oli vallan erillään muista
huoneista, oli emännän lempi kirjoitus-huone. Nuo kaksi miestä istuivat
lähellä varjostinta, eivätkä varmaankaan voineet aavistaa että joku voi
sen takana olla.
"Niin," sanoi Mr Danvers, joka istui huoneen toisessa nurkassa olevalla
sohvalla, "minä luulen että Saxboro'lle pian tulee tyhjä paikka. Milroy
tahtoo kuvernöörin virkaa jossakin siirtomaassa; ja jos voimme
järjestää kabinetin minun ehdoitukseni mukaan, niin hän saapi
sellaisen. Saxboro' tulee silloin avoimeksi. Mutta, rakas veikkoseni,
Saxboro' on paikka, jota tulee kosia rakkaudella ja jonka voittaa
ainoastaan rahalla. Se vaatii kandidaatiltansa vapaamielisyyttä --
kahdellaista vapaamielisyyttä, jota harvoin voi yhdistää:
vapaamielisyyttä mielipiteiden suhteen, joka on kyllä luonnollista
hyvin köyhälle miehelle, ja menojen vapaamielisyyttä, jota tuskin
kukaan muu kuin hyvin rikas mies voi osoittaa. Voitte laskea että
teiltä menee 3,000 puntaa Saxboro'n kandidaatiksi pääsemiseen, ja noin
2,000 puntaa lisäksi paikkanne puolustamiseen petitionia vastaan --
voitettu kandidaati melkein aina petitioneeraa. 5,000 puntaa on suuri
rahasumma, ja pahin kohta siinä on se, että ne mielipiteet, joita
Saxboro'n edusmiehen tulee edistää, vähentävät hänen virallista
menestystänsä. Kiivaat valtiomiehet eivät ole parasta raaka-ainetta,
josta valmistetaan hyviä virkamiehiä."
"Mielipiteet eivät paljon asiaan vaikuta; toisin on menojen laita. Minä
en voi hankkia 5,000 puntaa, en edes 3,000 puntaa."
"Eikö Sir Peter voisi teitä auttaa? Te sanotte että hänellä on yksi
ainoa poika, ja jos tälle pojalle jotain tapahtuu, olette te lähin
perillinen."
"Minun isäni oli riidassa Sir Peter'in kanssa ja vaivasi häntä
mielettömällä ja ikävällä oikeudenkäynnillä. Minä pelkään ett'en voisi
häneltä pyytää rahaa saavuttaakseni paikkaa parlamentissa
demokraatisella puolella; silla vaikka hyvin vähän tunnen hänen
valtiollisia mielipiteitänsä, otaksun kuitenkin varmana asiana että
maalaisaatelismies vanhasta suvusta ja 10,000 punnan vuotuisilla
tuloilla ei juuri voi olla demokraati."
"Siinä tapauksessa oletan ett'ette olisi demokraati, jos te serkkunne
kuoleman kautta tulisitte Chillingly'ein perilliseksi."
"En ole varma siitä, mitä siinä tapauksessa olisin. On aikoja, jolloin
demokraati vanhasta suvusta ja suurilla tiluksilla voisi saavuttaa
hyvin korkean aseman ylhäisten piirissä."
"Rakas Gordon, teistä tulee vielä etevä mies."
"Minä toivon sen. Kun vertaan itseni minun ikäisiini miehiin, en näe
monta, jotka voisivat minua panna takalaitaan."
"Minkälainen mies on serkkunne Kenelm? Minä näin hänen pari kertaa
silloin kun hän vielä oli aivan nuori ja luki Welby'n edessä
London'issa. Siihen aikaan sanottiin että hänellä oli erittäin hyvä
pää; minusta hän oli hyvin omituinen."
"Minä en ole milloinkaan häntä nähnyt; mutta siitä päättäen mitä olen
kuullut, niin hän, olkoonpa hän hyväpäinen tai kummallinen, varmaankaan
ei tule mitään toimittamaan tässä elämässä -- hän on uneksija."
"Kentiesi hän kirjoittaa runoja?"
"Hän voisi, luullakseni, sitä tehdä."
Samassa tuli muutamia muita vieraita huoneesen, niiden joukossa nainen,
joka oli erittäin kunnioitettava ja miellyttävä, pitempi kuin naiset
tavallisesti ovat ja käytöksensä puolesta sanomattoman ylevä ja jalo.
Lady Glenalvon oli London'in ylhäisen maailman kuningattaria, eikä
yksikään tämän maailman kuningatar ole ollut enemmän maailman kokenut
tai enemmän kuningattaren kaltainen. Hänen rinnallansa kävi Mr
Chillingly Mivers. Gordon ja Mivers nyykäyttivät ystävällisesti toinen
toisillensa, ja edellinen meni pois ja katosi pian muutamain muiden
nuorten miesten joukkoon, joiden lemmikki hän oli, sentähden että hän
taisi hyvin ja hauskasti puhua heidän kanssansa asioista, jotka heitä
miellytti; hän ei kuitenkaan ollut heille harras seurakumppani. Mr
Danvers vetäysi läheisen vierashuoneen nurkkaan, jossa hän ilahdutti
Franskan lähettilästä ilmoittamalla hänelle mielipiteensä Euroopan
tilasta ja kabinetin uudistamisesta yleensä.
"Mutta," sanoi Lady Glenalvon Chillingly Mivers'ille, "oletteko vallan
varma siitä että minun nuori ystäväni Kenelm on täällä? Siitä asti,
kuin sen minulle kerroitte, olen turhaan häntä hakenut kaikkialla. Minä
tahtoisin hyvin mielelläni häntä jälleen tavata."
"Mutta varmaan näin hänen vilaukselta puoli tuntia sitten; mutta
ennenkuin voin päästä geoloogistani, joka vaivasi minua siluurisella
järestöllänsä, oli Kenelm kadonnut."
"Ehkä oli se hänen haamunsa!"
"No, me todella elämme herkkäuskoisimmassa ja taikauskoisimmassa
aikakaudessa mikä olla voi; ja niin moni kertoo minulle puhelevansa
kuolleiden kanssa pöydän alla, että ehkä näyttää liian rohkealta kun
sanon ett'en kummituksia usko."
"Kertokaa minulle jotain noista käsittämättömistä tarinoista
pöydän-nakutuksesta," sanoi Lady Glenalvon. "Meillä on erittäin hyvä
loukko tuolla varjostimen takana."
Tuskin oli hän ehtinyt lehtimajaan, ennenkuin hän vetäysi takaisin
päästäen hämmästyshuudon. Nuori mies istui lehtimajan pöydän ääressä;
hän nojasi leukaansa kättä vasten ja oli vaipunut uneilemisiin. Hänen
asentonsa oli niin hiljainen, hänen kasvonsa osoittivat niin suurta
tyyneyttä ja surua, hän näytti olevan niin vieras sille kirjavalle,
mutta loistavalle vilinälle, joka liikkui sen yksinäisyyden ympärillä,
jonka hän oli itselleen luonut, että vallan hyvin olisi voinut luulla
että hän oli yksi noita kävijöitä toisesta maailmasta, jonka
salaisuuksia sisääntulija toivoi saavansa tietää. Hän nähtävästi
oli tiedoton sisääntunkijan läsnä-olosta. Kun tämä tointui
hämmästyksestään, hiipi hän Kenelm'in luo, pani kätensä hänen
olkapäällensä ja lausui hiljaisella ja lempeällä äänellä hänen nimensä.
Tätä ääntä kuullessansa Kenelm Chillingly katsoi ylös.
"Muistatteko minua?" kysyi Lady Glenalvon. Ennenkuin Kenelm ehti
vastata tuli Mivers, joka oli seurannut markisinnaa lehtimajaan, ja
sekaantui puheesen.
"Rakas Kenelm'ini, kuinka voitte? Milloin tulitte London'iin? Miks'ette
ole minun luonani käynyt; ja miksi ihmeen te piiloitatte itsenne näin?"
Kenelm oli nyt jälleen saavuttanut mielen malttinsa, jonka hän harvoin
muiden läsnä-ollessa kauaksi aikaa menetti. Hän vastasi sydämellisesti
sukulaisensa tervehdykseen ja suuteli tavallisella ritarillisella
suloudella sitä kaunista kättä, jonka lady otti pois hänen
olkapäältänsä ja ojensi hänen puristettavaksensa. "Muistaa teitä!"
sanoi hän Lady Glenalvon'ille, ja loi häneen mitä suloisimman katseen
lempeistä, mustista silmistään; "minä en ole tullut niin kauas elämän
puolipäivää kohti, että unohtaisin päiväpaistetta, joka sen aamua
valaisi. Rakas Mivers, teidän kysymykseenne on helppo vastata. Minä
tulin kaksi viikkoa sitten Englantiin, viivyin Exmundham'issa tämän
päivän aamuun saakka, olin tänään päivällisillä Lord Thetford'in luona,
jonka kanssa tutustuin ulkomailla, ja hän kehoitti minua tulemaan tänne
tullakseni esitellyksi hänen isällensä ja äidillensä, Beaumanoir'eille.
Tämän juhlamenon läpikäytyäni säikähdin minä nähdessäni niin monta
vierasta ihmistä. Minä tulin tähän huoneesen hetkellä, jolloin se oli
vallan autio, ja päätin vetäytyä yksinäisyyteen varjostimen taakse."
"Te olette siis tavannut serkkunne Gordon'in tässä huoneessa."
"Mutta te unohdatte ett'en tunne häntä ulkonäöltä. Täällä ei kuitenkaan
ollut ketään huoneessa kun minä tänne tulin; vähän myöhemmin muutamia
muita tuli sisään, sillä minä kuulin hiljaisen jupinan, niinkuin kaksi
ihmistä olisi keskenään kuiskannut. Minä en kumminkaan kuunnellut,
niinkuin varjostimen takana istuva henkilö tekee näyttämöllä."
Se oli totta. Vaikka Gordon ja Danvers olisivat puhuneet korkeammalla
äänellä, niin Kenelm oli niin omissa ajatuksissansa, ett'ei hän
sittenkään olisi sanaakaan kuullut heidän puheestansa.
"Teidän täytyy oppia tuntemaan nuorta Gordon'ia; hän on hyvin taitava
mies, ja hän pyrkii parlamenttiin. Minä toivon ett'ei mikään vanha
perhekiista hänen karhumaisen isänsä ja rakkaan Sir Peter'in välillä
saata teitä epäämään tapaamasta häntä."
"Sir Peter on enin anteeksi antavainen kaikista ihmisistä, mutta hän
tuskin antaisi minulle anteeksi, jos minä kieltäisin tapaamasta
serkkuani, joka ei milloinkaan ole häntä loukannut."
"Hyvin puhuttu. Tulkaa tapaamaan Gordon'ia aamiaisella huomenna --
kymmenen aikana. Minä asun vielä vanhoissa huoneissani."
Sillä välin kuin sukulaiset näin puhelivat, oli Lady Glenalvon istunut
Kenelm'in viereen ja katseli ääneti hänen kasvojansa. Nyt hän puhui:
"Hyvä Mr Mivers, te saatte monta tilaisuutta puhua Kenelm'in kanssa;
älkää nyt kadehtiko että minä viisi minuuttia puhun hänen kanssansa."
"Minä jätän teidän arvonne yksin hänen erakkomajaansa. Kuinka kaikki
miehet tässä seurassa tulevat erakkoa kadehtimaan!"