Kuu Kenelm sinä iltana meni omaan huoneesensa, pysähtyi hän pimeässä
sopessa sen kuvan vastapäätä, jonka Mr Travers oli sinne siirtänyt.
Tämä sammuessansa häväistyn suvun tytär olisi ollut sen talon
kaunistus, johon hän morsiamena olisi astunut. Kasvot olivat
ihmeellisen kauniit ja hienot; niistä loisti hyvyys ja kainous,
jommoista ei usein Sir Peter Lely'n naisen kuvissa tavata; ja silmät ja
hymyily ilmoittivat viatonta iloa ja onnea.
"Mikä selvä varoitus sinä, oi suloinen kuva, olet sitä halua vastaan,
jota kaunis sukulaisesi voisi minussa herättää!" sanoi Kenelm itsekseen
kääntyneenä tauluun. "Sinun kauneutesi on sukupolvia elänyt tällä
kankaalla ja on ollut sen suvun ilona ja ylpeytenä, jolle se kunniaa
tuotti. Omistaja omistajan jälkeen on sanonut ihaileville vieraille:
'Niin, Lely'n tekemä kaunis kuva; hän oli meidän sukua -- Fletwode
Fletwodesta. Nyt sinä olet viety pois näkyvistä, sentähden, ett'eivät
vieraat muistaisi että Fletwode on ollut naimisissa Travers'in kanssa;
ei edes Lelyn taide voi sinulle arvoa antaa tai pelastaa viattomuutesi
epäsuosiosta. Ja viimeinen Fletwode, epäilemättä enin kunnianhimoinen
kaikista -- joka hartaimmin toivoi voivansa palauttaa ja uudestaan
kullata vanhaa lord-nimeä, kuolee pahantekijänä; elävän miehen
hävyttömyys on niin suuri, että se voi hävittää kuolleen kunnian.'" Hän
loi silmänsä pois hymyilevästä kuvasta ja meni omaan huoneesensa, istui
kirjoituspöydän ääreen, otti esille alustan ja paperia ja tarttui
kynään, mutta sen sijaan, että hän olisi ruvennut kirjoittamaan, vaipui
hän syviin ajatuksiin. Pieni ryppy näkyi hänen otsassansa, jossa rypyt
muuten olivat harvinaisia. Hän oli hyvin suuttunut itseensä.
"Kenelm," sanoi hän, alkaen tavallista keskustelua itsensä kanssa,
"sinun juuri sopii saarnata perheiden kunniasta, joiden kanssa sinulla
ei ole mitään tekemistä. Sir Peter Chillinglyn poika, ajattele kotoasi!
Oletko varma siitä, ett'et ole sanonut tai tehnyt tai ajatellut mitään,
joka voi tuottaa häiriötä siinä perheessä, jossa sinua on vieraana
vastaanotettu? Mikä oikeus sinulla oli tuoda esiin omat itserakkaat
tuumasi, muistamatta, että sanasi lausuttiin sääliväisten korvien
kuullen, ja että sellaiset sanat, joita tyttö kuuvalossa oli kuullut ja
jotka olivat hänen sydäntänsä liikuttaneet, voivat olla hänen
rauhallensa vaaralliset. Häpee, Kenelm! häpee! sinä joka tiedät mikä on
hänen isänsä toivo; joka myöskin tiedät ett'ei sinulla ole mitään
puolustusta toivollesi saada tuo kaunis olento omaksesi. Mikä on
aikomuksesi, Kenelm? Minä en sinua kuule; puhu suusi puhtaaksi! Oi,
kuinka voin olla sellainen narri ja luulotella itseäni että hän minusta
välittäisi! Mutta kenties en olekaan sellainen narri; toivon ett'en
ole; ja, oli miten oli, ei tule olemaan aikaa mihinkään onnettomuuteen.
Me lähdemme pois huomenna, Kenelm; kiiruhda ja pane kapineesi kokoon,
kirjoita kirjeesi, ja sitte 'sammuta tuli -- sammuta _se_ tuli!'"
Mutta hän ei kohta toimeen ryhtynyt, vaan nousi ylös ja käveli edes
takaisin laattialla ja pysähtyi väliin katselemaan kuvia seinillä.
Useat huonoimmin maalatut muotokuvat olivat siirretyt siihen huoneesen,
jossa Kenelm asui ja joka aina pantiin kuntoon naimattomalle miehiselle
vieraalle, osaksi sentähden että se oli syrjäinen ja että siihen pääsi
ainoastaan niitä pieniä portaita myöten, joiden parveen Arabellan kuva
oli siirretty; ja osaksi sentähden, että huhu kertoi siellä
kummittelevan ja semmoista naiset enemmän pelkäävät, kuin miesten
luullaan tekevän. Ne kuvat, joita Kenelm nyt katseli, olivat eri
ajoilta, Elisabetin hallituksen ajasta George III:nen hallitukseen;
ei yksikään niistä ollut minkään etevän taiteilijan tekemä, eikä
yksikään niistä kuvannut henkilöä, joka oli jättänyt nimen historiaan
-- sanalla sanoen, ne olivat sellaisia kuvia, jollaisia usein näkee
korkea-sukuisten tilanomistajain luona. Sama perheluonne kasvojen
juonteiden ja sävyn suhteen huomattiin enimmissä muotokuvissa --
juonteet olivat säännölliset ja kovat, sävy suora ja vilpitön. Ja
vaikk'ei yksikään näistä kuolleista miehistä ollut mainetta
sammuttanut, oli kuitenkin jokainen heistä vaatimattomalla tavallansa
ottanut osaa aikansa rientoihin. Tuo herra, jonka lyhyt suora tukka
riippui otsassa, ja joka toisella kädellänsä nojasi miekkaansa ja
toisessa piti avonaista kirjaa, oli ollut kreivikuntansa pääkaupungin
edusmies Pitkän Parlamentin aikana, oli tapellut Marston Moor'in
tappelussa Cromwellin sotajoukossa ja vastustanut protektoria, kun hän
raivasi "leikkikalun" tieltänsä, jonkatähden hän oli yksi niistä
isänmaan ystävistä, jotka heitettiin "helvetin luolaan." Toinen, jonka
kasvojen sävy oli lempeämpi ja jolla oli suuri valetukka päässä, oli
ollut rauha-tuomarina, mutta hänen vilkas katseensa osoitti, että hän
oli ollut hyvin toimelias virassansa. Hän ei ollut lisännyt eikä
vähentänyt perittyä omaisuuttansa. Kolmas, sotajoukon luutnantti,
kaatui Blenheimin tappelussa; hän oli, kuvasta päättäen, ollut hyvin
nuori ja kaunis mies ja kuva oli otettu vuotta ennen hänen kuolemaansa.
Hänen vaimonsa kuva oli saanut sijan salissa sentähden että se oli
Knellerin maalaama. Hänkin oli kaunis ja nai uudelleen aatelismiehen,
jonka kuvaa tietysti ei ollut tässä perhekokoelmassa. Tässä seurasi
loma kronoloogisessa järjestyksessä, syystä, että luutnantin perillinen
oli lapsi vielä: mutta George II:sen aikana näkyy uusi Travers olleen
kuvernörinä Länsi-Indian siirtomaissa. Hänen poikansa otti osaa vallan
toisellaiseen liikkeesen, joka oli hänen aikakaudelleen omituinen. Hän
kuvattiin vanhaksi, kunnianarvoiseksi ja valkopäiseksi ja hänen kuvansa
alle on kirjoitettu: "Wesleyn lahkolainen." Hänen seuraajansa oli
viimeinen tässä kokoelmassa. Hän on meriupseerin univormussa; hän on
kuninkaallisen laivaston kapteenina ja hänen kuvansa alla luetaan:
"Taisteli Nelssonin johdannolla Trafalgarissa." Tämä kuva olisi saanut
etevän paikan jossakin paremmassa huoneessa, jos eivät kasvot olisi
olleet niin kauhean rumat ja kuva itse niin huonosti maalattu.
"Nyt minä ymmärrän," sanoi Kenelm ja pysähtyi äkkiä, "miksi Cecilia
Travers'ia on opetettu puhumaan velvollisuudesta käytännöllisenä asiana
elämässä. Nämä muinaisajan miehet näyttävät eläneen velvollisuutta
täyttääksensä eikä seurataksensa aikakauden edistystä rahakukkaron
takaa ajamisessa. Kenelm, herää ja kuule minua; missä olemmekin,
toimessa tai huolettomina, eikö lempilauseeni ole oikea ja tosi,
nimittäin, että 'hyvä ihminen tekee hyvää sillä että hän elää?' Mutta
voidaksensa sitä tehdä, täytyy hänen olla sopusoinnussa eikä riidassa
itsensä kanssa. Kenelm, laiskuri, meidän täytyy hankkia lähtöä!"
Kenelm pani nyt tavaransa matkalaukkuun ja varusti sen
päällekirjoituksella, jossa ilmoitettiin, että se oli Exmundhamiin
menevä; sitten hän kirjoitti seuraavat kolme kirjettä:
Ensimmäinen kirje.
Markisinna Glenalvonille.
"Rakas ystäväni ja neuvojani! Minä olen jättänyt teidän kirjeenne
vastaamatta kokonaisen kuukauden. Minä en voinut vastata teidän
onnentoivotuksiinne siitä, että olen yksikolmatta vuotta täyttänyt.
Tämä tapaus on konventionellista valhetta ja te tiedätte kuinka
minä vihaan konventionellisuutta ja valhetta. Asian todellinen
laita on, että olen joko paljon nuorempi yksikolmatta vuotta tai
paljon vanhempi. Mitä niihin tuumiin tulee, että minä rupeaisin
ensi vaalissa kreivikunnan kandidaatiksi, niin toivoisin tekeväni
ne tyhjiksi, ja olen jo sen tehnytkin; ja nyt olen aloittanut
matkustuksiani. Olin ensin päättänyt rajoittaa ne isänmaahani.
Tuumat ovat vaihtelevaisia. Minä lähden ulkomaille. Saatte kuulla
minulta mihin. Minä kirjoitan tämän kirjeen Leopold Travers'in
tilasta, joka, sen mukaan kuin olen hänen tyttäreltään kuullut,
on teidän sukulaisenne; -- korkeasti kunnioitettu ja hyvin
rakastettu mies.
"Ei, teidän mielisteleväin ennustuksenne uhalla, minusta ei
milloinkaan tule mitään etevämpää tässä elämässä, kuin mitä
nyt olen. Lady Glenalvon, sallikaa minun sanoa itseäni teidän
kiitolliseksi ystäväksenne,
"K. C."
Toinen kirje.
"Rakas Mivers serkkuni! Minä lähden ulkomaille. Minä tarvitsen
kukatiesi rahaa; sillä, herättääkseni liikuntovoimaa itsessäni,
luulen, jos mahdollista on, tarvitsevani rahaa. Kun olin
kuudentoista vuotias poika, niin te tarjositte minulle rahaa
siitä, että minä kirjoittaisin 'The Londoneriin' teräviä
kirjoituksia vanhoista kirjailijoista. Tahdotteko nyt antaa
minulle rahaa samankaltaiseen meidän sukupolvemme suuremmoisen
Uuden Aatteen kehittämiseen, se on, sen aatteen, että kuta
vähemmän ihminen jotakin ainetta tuntee, sitä paremmin hän sitä
käsittää. Minun aikomukseni on matkustaa maihin, joita en
milloinkaan ole nähnyt, ja kansojen luo, joita en milloinkaan
ole tuntenut. Minun omavaltaiset arvosteluni molemmista tulevat
olemaan verrattomana apuna 'The Londonerille' sen Erityiseltä
Kirjeenvaihtajalta, joka samoin kuin tekin pitää nimettömyyttä
suuressa arvossa ja jonka nimeä ei milloinkaan ilmoiteta.
Kirjoittakaa minulle vastaus; kirje-osoitteeni on Calais,
poste restante. -- Teidän uskollinen
"K. C."
Kolmas kirje.
"Rakas isäni! Minä sain kirjeenne täällä, josta huomenna lähden
pois. Suokaa anteeksi kiirettä. Minä menen ulkomaille ja
kirjoitan teille Calais'ista.
"Minä ihailen suuresti Leopold Travers'ia. Kuinka paljon
tasapainoa todellisessa englantilaisessa herrasmiehessä on!
Viskatkaa häntä ylös alaisin kuten tahdotte, hän tulee kuitenkin
aina jaloillensa -- todellisena herrasmiehenä. Hänellä on yksi
lapsi, tytär, nimeltä Cecilia -- kyllin kaunis houkutellaksensa
minkä kuolevaisen tahansa rakastumaan, jota Decimus Roach ei
ole vakuuttanut siitä että aviottomuudessa on oikea 'Enkeleitä
Läheneminen'. Sitä paitsi hän on tyttö, jonka kanssa voi puhua.
Tekin voisitte hänen kanssansa puhua. Travers tahtoo hänen
naimaan hyvin kunnioitettavan, hyvännäköisen herrasmiehen,
josta on hyvät toiveet ja joka kaikin puolin on sopiva mies
hänelle, niinkuin sanotaan. Ja jos hän sen tekee, tulee hän
kilpailemaan Lady Glenalvonin kanssa, joka on säädyllisen
naisellisuuden täydellinen esikuva. Minä lähetän matkalaukkuni
takaisin. Minä olen menettänyt kokemusrahani, mutta en vielä
ole koskenut kuukausrahoihini. Kuitenkin aion nyt elää niillä,
ja lisätä niitä, jos tarvis vaatii, otsani tahi aivoni hiessä.
Mutta jos niin tapahtuisi, että tarvitsisin liikarahaa, niin
minun täytyy teidän pankkiiriinne turvautua. Mutta muistakaa,
että se on teidän menonne, eikä minun, ja että _te_ saatte
palkan siitä taivaissa. Rakas isä, minä rakastan ja kunnioitan
teitä päivä päivältä yhä enemmän! Te pyydätte minun lupaamaan
etten kosi ketään nuorta ladya ennenkuin siihen teidän suostumusta
pyydän! -- oi, rakas isäni, kuinka te voitte epäillä etten sitä
tekisi? kuinka epäillä että minä onnelliseksi tulisin vaimon
kanssa, jota te ette rakastaisi niinkuin tytärtä? Vastaanottakaa
tämä lupaus pyhänä. Mutta toivoisin teidän pyytäneen minulta
jotain, jonka suhteen kuuliaisuus ei olisi ollut liian helppo
ollaksensa velvollisuuteni koetuksena. Minä en olisi voinut
suuremmalla ilolla sitä luvata, jos olisitte pyytänyt minun
lupaamaan etten milloinkaan nuorta ladya kosi. Jos olisitte pyytänyt
minulta sen lupauksen, että luopuisin järjen arvollisuudesta
rakkauden hulluuden tähden, tahi miehen vapaudesta naineen miehen
orjuuden tähden, niin olisin koettanut tätä mahdottomuutta tehdä;
mutta olisin kuollut yrityksessä! -- ja te olisitte saanut kokea
niitä omantunnon vaivoja, jotka kummittelevat hirmuvaltiaan
vuoteen ääressä. -- Teidän kuuliainen poikanne
"K. C."