KAHDESKYMMENES LUKU.

Kuu Kenelm sinä iltana meni omaan huoneesensa, pysähtyi hän pimeässä

sopessa sen kuvan vastapäätä, jonka Mr Travers oli sinne siirtänyt.

Tämä sammuessansa häväistyn suvun tytär olisi ollut sen talon

kaunistus, johon hän morsiamena olisi astunut. Kasvot olivat

ihmeellisen kauniit ja hienot; niistä loisti hyvyys ja kainous,

jommoista ei usein Sir Peter Lely'n naisen kuvissa tavata; ja silmät ja

hymyily ilmoittivat viatonta iloa ja onnea.

"Mikä selvä varoitus sinä, oi suloinen kuva, olet sitä halua vastaan,

jota kaunis sukulaisesi voisi minussa herättää!" sanoi Kenelm itsekseen

kääntyneenä tauluun. "Sinun kauneutesi on sukupolvia elänyt tällä

kankaalla ja on ollut sen suvun ilona ja ylpeytenä, jolle se kunniaa

tuotti. Omistaja omistajan jälkeen on sanonut ihaileville vieraille:

'Niin, Lely'n tekemä kaunis kuva; hän oli meidän sukua -- Fletwode

Fletwodesta. Nyt sinä olet viety pois näkyvistä, sentähden, ett'eivät

vieraat muistaisi että Fletwode on ollut naimisissa Travers'in kanssa;

ei edes Lelyn taide voi sinulle arvoa antaa tai pelastaa viattomuutesi

epäsuosiosta. Ja viimeinen Fletwode, epäilemättä enin kunnianhimoinen

kaikista -- joka hartaimmin toivoi voivansa palauttaa ja uudestaan

kullata vanhaa lord-nimeä, kuolee pahantekijänä; elävän miehen

hävyttömyys on niin suuri, että se voi hävittää kuolleen kunnian.'" Hän

loi silmänsä pois hymyilevästä kuvasta ja meni omaan huoneesensa, istui

kirjoituspöydän ääreen, otti esille alustan ja paperia ja tarttui

kynään, mutta sen sijaan, että hän olisi ruvennut kirjoittamaan, vaipui

hän syviin ajatuksiin. Pieni ryppy näkyi hänen otsassansa, jossa rypyt

muuten olivat harvinaisia. Hän oli hyvin suuttunut itseensä.

"Kenelm," sanoi hän, alkaen tavallista keskustelua itsensä kanssa,

"sinun juuri sopii saarnata perheiden kunniasta, joiden kanssa sinulla

ei ole mitään tekemistä. Sir Peter Chillinglyn poika, ajattele kotoasi!

Oletko varma siitä, ett'et ole sanonut tai tehnyt tai ajatellut mitään,

joka voi tuottaa häiriötä siinä perheessä, jossa sinua on vieraana

vastaanotettu? Mikä oikeus sinulla oli tuoda esiin omat itserakkaat

tuumasi, muistamatta, että sanasi lausuttiin sääliväisten korvien

kuullen, ja että sellaiset sanat, joita tyttö kuuvalossa oli kuullut ja

jotka olivat hänen sydäntänsä liikuttaneet, voivat olla hänen

rauhallensa vaaralliset. Häpee, Kenelm! häpee! sinä joka tiedät mikä on

hänen isänsä toivo; joka myöskin tiedät ett'ei sinulla ole mitään

puolustusta toivollesi saada tuo kaunis olento omaksesi. Mikä on

aikomuksesi, Kenelm? Minä en sinua kuule; puhu suusi puhtaaksi! Oi,

kuinka voin olla sellainen narri ja luulotella itseäni että hän minusta

välittäisi! Mutta kenties en olekaan sellainen narri; toivon ett'en

ole; ja, oli miten oli, ei tule olemaan aikaa mihinkään onnettomuuteen.

Me lähdemme pois huomenna, Kenelm; kiiruhda ja pane kapineesi kokoon,

kirjoita kirjeesi, ja sitte 'sammuta tuli -- sammuta _se_ tuli!'"

Mutta hän ei kohta toimeen ryhtynyt, vaan nousi ylös ja käveli edes

takaisin laattialla ja pysähtyi väliin katselemaan kuvia seinillä.

Useat huonoimmin maalatut muotokuvat olivat siirretyt siihen huoneesen,

jossa Kenelm asui ja joka aina pantiin kuntoon naimattomalle miehiselle

vieraalle, osaksi sentähden että se oli syrjäinen ja että siihen pääsi

ainoastaan niitä pieniä portaita myöten, joiden parveen Arabellan kuva

oli siirretty; ja osaksi sentähden, että huhu kertoi siellä

kummittelevan ja semmoista naiset enemmän pelkäävät, kuin miesten

luullaan tekevän. Ne kuvat, joita Kenelm nyt katseli, olivat eri

ajoilta, Elisabetin hallituksen ajasta George III:nen hallitukseen;

ei yksikään niistä ollut minkään etevän taiteilijan tekemä, eikä

yksikään niistä kuvannut henkilöä, joka oli jättänyt nimen historiaan

-- sanalla sanoen, ne olivat sellaisia kuvia, jollaisia usein näkee

korkea-sukuisten tilanomistajain luona. Sama perheluonne kasvojen

juonteiden ja sävyn suhteen huomattiin enimmissä muotokuvissa --

juonteet olivat säännölliset ja kovat, sävy suora ja vilpitön. Ja

vaikk'ei yksikään näistä kuolleista miehistä ollut mainetta

sammuttanut, oli kuitenkin jokainen heistä vaatimattomalla tavallansa

ottanut osaa aikansa rientoihin. Tuo herra, jonka lyhyt suora tukka

riippui otsassa, ja joka toisella kädellänsä nojasi miekkaansa ja

toisessa piti avonaista kirjaa, oli ollut kreivikuntansa pääkaupungin

edusmies Pitkän Parlamentin aikana, oli tapellut Marston Moor'in

tappelussa Cromwellin sotajoukossa ja vastustanut protektoria, kun hän

raivasi "leikkikalun" tieltänsä, jonkatähden hän oli yksi niistä

isänmaan ystävistä, jotka heitettiin "helvetin luolaan." Toinen, jonka

kasvojen sävy oli lempeämpi ja jolla oli suuri valetukka päässä, oli

ollut rauha-tuomarina, mutta hänen vilkas katseensa osoitti, että hän

oli ollut hyvin toimelias virassansa. Hän ei ollut lisännyt eikä

vähentänyt perittyä omaisuuttansa. Kolmas, sotajoukon luutnantti,

kaatui Blenheimin tappelussa; hän oli, kuvasta päättäen, ollut hyvin

nuori ja kaunis mies ja kuva oli otettu vuotta ennen hänen kuolemaansa.

Hänen vaimonsa kuva oli saanut sijan salissa sentähden että se oli

Knellerin maalaama. Hänkin oli kaunis ja nai uudelleen aatelismiehen,

jonka kuvaa tietysti ei ollut tässä perhekokoelmassa. Tässä seurasi

loma kronoloogisessa järjestyksessä, syystä, että luutnantin perillinen

oli lapsi vielä: mutta George II:sen aikana näkyy uusi Travers olleen

kuvernörinä Länsi-Indian siirtomaissa. Hänen poikansa otti osaa vallan

toisellaiseen liikkeesen, joka oli hänen aikakaudelleen omituinen. Hän

kuvattiin vanhaksi, kunnianarvoiseksi ja valkopäiseksi ja hänen kuvansa

alle on kirjoitettu: "Wesleyn lahkolainen." Hänen seuraajansa oli

viimeinen tässä kokoelmassa. Hän on meriupseerin univormussa; hän on

kuninkaallisen laivaston kapteenina ja hänen kuvansa alla luetaan:

"Taisteli Nelssonin johdannolla Trafalgarissa." Tämä kuva olisi saanut

etevän paikan jossakin paremmassa huoneessa, jos eivät kasvot olisi

olleet niin kauhean rumat ja kuva itse niin huonosti maalattu.

"Nyt minä ymmärrän," sanoi Kenelm ja pysähtyi äkkiä, "miksi Cecilia

Travers'ia on opetettu puhumaan velvollisuudesta käytännöllisenä asiana

elämässä. Nämä muinaisajan miehet näyttävät eläneen velvollisuutta

täyttääksensä eikä seurataksensa aikakauden edistystä rahakukkaron

takaa ajamisessa. Kenelm, herää ja kuule minua; missä olemmekin,

toimessa tai huolettomina, eikö lempilauseeni ole oikea ja tosi,

nimittäin, että 'hyvä ihminen tekee hyvää sillä että hän elää?' Mutta

voidaksensa sitä tehdä, täytyy hänen olla sopusoinnussa eikä riidassa

itsensä kanssa. Kenelm, laiskuri, meidän täytyy hankkia lähtöä!"

Kenelm pani nyt tavaransa matkalaukkuun ja varusti sen

päällekirjoituksella, jossa ilmoitettiin, että se oli Exmundhamiin

menevä; sitten hän kirjoitti seuraavat kolme kirjettä:

Ensimmäinen kirje.

Markisinna Glenalvonille.

"Rakas ystäväni ja neuvojani! Minä olen jättänyt teidän kirjeenne

vastaamatta kokonaisen kuukauden. Minä en voinut vastata teidän

onnentoivotuksiinne siitä, että olen yksikolmatta vuotta täyttänyt.

Tämä tapaus on konventionellista valhetta ja te tiedätte kuinka

minä vihaan konventionellisuutta ja valhetta. Asian todellinen

laita on, että olen joko paljon nuorempi yksikolmatta vuotta tai

paljon vanhempi. Mitä niihin tuumiin tulee, että minä rupeaisin

ensi vaalissa kreivikunnan kandidaatiksi, niin toivoisin tekeväni

ne tyhjiksi, ja olen jo sen tehnytkin; ja nyt olen aloittanut

matkustuksiani. Olin ensin päättänyt rajoittaa ne isänmaahani.

Tuumat ovat vaihtelevaisia. Minä lähden ulkomaille. Saatte kuulla

minulta mihin. Minä kirjoitan tämän kirjeen Leopold Travers'in

tilasta, joka, sen mukaan kuin olen hänen tyttäreltään kuullut,

on teidän sukulaisenne; -- korkeasti kunnioitettu ja hyvin

rakastettu mies.

"Ei, teidän mielisteleväin ennustuksenne uhalla, minusta ei

milloinkaan tule mitään etevämpää tässä elämässä, kuin mitä

nyt olen. Lady Glenalvon, sallikaa minun sanoa itseäni teidän

kiitolliseksi ystäväksenne,

"K. C."

Toinen kirje.

"Rakas Mivers serkkuni! Minä lähden ulkomaille. Minä tarvitsen

kukatiesi rahaa; sillä, herättääkseni liikuntovoimaa itsessäni,

luulen, jos mahdollista on, tarvitsevani rahaa. Kun olin

kuudentoista vuotias poika, niin te tarjositte minulle rahaa

siitä, että minä kirjoittaisin 'The Londoneriin' teräviä

kirjoituksia vanhoista kirjailijoista. Tahdotteko nyt antaa

minulle rahaa samankaltaiseen meidän sukupolvemme suuremmoisen

Uuden Aatteen kehittämiseen, se on, sen aatteen, että kuta

vähemmän ihminen jotakin ainetta tuntee, sitä paremmin hän sitä

käsittää. Minun aikomukseni on matkustaa maihin, joita en

milloinkaan ole nähnyt, ja kansojen luo, joita en milloinkaan

ole tuntenut. Minun omavaltaiset arvosteluni molemmista tulevat

olemaan verrattomana apuna 'The Londonerille' sen Erityiseltä

Kirjeenvaihtajalta, joka samoin kuin tekin pitää nimettömyyttä

suuressa arvossa ja jonka nimeä ei milloinkaan ilmoiteta.

Kirjoittakaa minulle vastaus; kirje-osoitteeni on Calais,

poste restante. -- Teidän uskollinen

"K. C."

Kolmas kirje.

"Rakas isäni! Minä sain kirjeenne täällä, josta huomenna lähden

pois. Suokaa anteeksi kiirettä. Minä menen ulkomaille ja

kirjoitan teille Calais'ista.

"Minä ihailen suuresti Leopold Travers'ia. Kuinka paljon

tasapainoa todellisessa englantilaisessa herrasmiehessä on!

Viskatkaa häntä ylös alaisin kuten tahdotte, hän tulee kuitenkin

aina jaloillensa -- todellisena herrasmiehenä. Hänellä on yksi

lapsi, tytär, nimeltä Cecilia -- kyllin kaunis houkutellaksensa

minkä kuolevaisen tahansa rakastumaan, jota Decimus Roach ei

ole vakuuttanut siitä että aviottomuudessa on oikea 'Enkeleitä

Läheneminen'. Sitä paitsi hän on tyttö, jonka kanssa voi puhua.

Tekin voisitte hänen kanssansa puhua. Travers tahtoo hänen

naimaan hyvin kunnioitettavan, hyvännäköisen herrasmiehen,

josta on hyvät toiveet ja joka kaikin puolin on sopiva mies

hänelle, niinkuin sanotaan. Ja jos hän sen tekee, tulee hän

kilpailemaan Lady Glenalvonin kanssa, joka on säädyllisen

naisellisuuden täydellinen esikuva. Minä lähetän matkalaukkuni

takaisin. Minä olen menettänyt kokemusrahani, mutta en vielä

ole koskenut kuukausrahoihini. Kuitenkin aion nyt elää niillä,

ja lisätä niitä, jos tarvis vaatii, otsani tahi aivoni hiessä.

Mutta jos niin tapahtuisi, että tarvitsisin liikarahaa, niin

minun täytyy teidän pankkiiriinne turvautua. Mutta muistakaa,

että se on teidän menonne, eikä minun, ja että _te_ saatte

palkan siitä taivaissa. Rakas isä, minä rakastan ja kunnioitan

teitä päivä päivältä yhä enemmän! Te pyydätte minun lupaamaan

etten kosi ketään nuorta ladya ennenkuin siihen teidän suostumusta

pyydän! -- oi, rakas isäni, kuinka te voitte epäillä etten sitä

tekisi? kuinka epäillä että minä onnelliseksi tulisin vaimon

kanssa, jota te ette rakastaisi niinkuin tytärtä? Vastaanottakaa

tämä lupaus pyhänä. Mutta toivoisin teidän pyytäneen minulta

jotain, jonka suhteen kuuliaisuus ei olisi ollut liian helppo

ollaksensa velvollisuuteni koetuksena. Minä en olisi voinut

suuremmalla ilolla sitä luvata, jos olisitte pyytänyt minun

lupaamaan etten milloinkaan nuorta ladya kosi. Jos olisitte pyytänyt

minulta sen lupauksen, että luopuisin järjen arvollisuudesta

rakkauden hulluuden tähden, tahi miehen vapaudesta naineen miehen

orjuuden tähden, niin olisin koettanut tätä mahdottomuutta tehdä;

mutta olisin kuollut yrityksessä! -- ja te olisitte saanut kokea

niitä omantunnon vaivoja, jotka kummittelevat hirmuvaltiaan

vuoteen ääressä. -- Teidän kuuliainen poikanne

"K. C."

Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä · 第 64 / 134 题