Lieneekö laulaja ihastunut siitä, että Kenelm häntä kiitti, tahi ei,
sitä emme tiedä, mutta hänen puheensa tänä päivänä oli niin viehättävä,
että Tom vallan oli ihmeissään ja Kenelm lausui vaan väliin jonkun
sanan, jonka tarkoitus oli saattaa laulajaa pää-asiasta puhumaan.
Puhuttiin ulkonaisista asioista, luonnonesineistä -- sellaisista, jotka
huvittavat lapsia ja miehiä, mitkä, niinkuin Tom Bowles, ovat tottuneet
katselemaan heitä ympäröiviä esineitä enemmän sydämen kuin sielun
silmillä. Tämä vaeltaja tunsi hyvin lintujen ja hyönteisten ja muiden
eläinten tapoja ja kertoi huvittavia tarinoita niistä omituisella,
osaksi leikillisellä, osaksi juhlallisella, tavalla, joka suuresti
viehätti Tomia, saattoi häntä nauramaan ja väliin tuotti kyyneleitä
hänen suuriin sinisiin silmiinsä.
He söivät päivällistä tien varrella olevassa ravintolassa, ja
päivällinen oli iloinen; sitten he hitaasti lähtivät takaisin. Sen
mukaan kuin päivä pimeni, heidän puheensa kävi totisemmaksi, ja
Kenelmkin otti puheesen osaa. Tom kuunteli äänettömänä -- yhä
ihastuneena. Kun vihdoin tulivat kaupungin näköisälle, päättivät he
levätä vähän aikaa pienessä pensastossa, jossa maa oli pehmeä ja
sammalta kasvava ja jossa kukat suloisesti tuoksuivat.
Heidän ollessansa pitkällänsä nurmikolla ja lintujen laulellessa
iltalaulujansa puiden oksilla, tahi hypellessä pelvotta heidän
ympärillänsä nurmikolla iltaruokaa haeskellen, sanoi vaeltaja
Kenelmille: "Te sanoitte ett'ette ole runoilija, mutta minä olen varma
siitä, että teillä on runollinen katsantotapa; te olette varmaankin
kirjoittanut runoja?"
"Minä olen, kuten jo ennen teille sanoin, kirjoittanut ainoastaan
koulurunoja kuolleilla kielillä; mutta minä löysin tänä aamuna
matkalaukustani runon, jonka eräs koulukumppanini on kirjoittanut, ja
minä pistin sen lakkariini lukeakseni sen teille. Se ei ole sellainen
kuin teidän runonne ovat, jotka nähtävästi vallan itsestään kumpuavat
teidän sielustanne, eivätkä ole toisten runoilijain jälittelemistä.
Nämä värssyt on eräs skotlantilainen kirjoittanut ja ne ovat vanhain
ballaadien tapaiset. Sanat eivät ole itsessään mistään arvosta, mutta
aatteessa on jotain, joka minusta oli omituista ja teki niin syvän
vaikutuksen minuun että päätin kopioida runo itselleni, ja tämä
jäljennös on tavalla tahi toisella joutunut lehtien väliin yhteen
niistä kahdesta kirjasta, jotka otin mukaani kotoa."
"Mitä kirjoja ne ovat? Minä panen vetoa siitä, että ne ovat
runoelmia ---"
"Väärin arvattu! Molemmat ovat filosoofisia kirjoja ja kuivia kuin
luut. Tom, sytyttäkää piippunne, ja te, sir, nojatkaa mukavasti
kyynärpäätä vasten; saan ilmoittaa, että ballaadi on pitkä.
Kärsivällisyyttä tarvitaan."
"Tarkkaavaisuutta!" sanoi laulaja.
"Tulta!" lisäsi Tom.