Kukkapallolla leikkivä lapsi oli kadonnut kukkulalta; rusottavat pilvet
olivat hävinneet taivaanrannalta ja laskeutuneet kaduille ja pimeys
peitti jo maan kun nuo kolme miestä saapuivat tiheimpään osaan
kaupunkia. Tom pyysi Kenelmin tulemaan hänen kanssansa sedän luokse,
jossa hän lupasi hänelle sydämelliset tervetulijaiset, sängyn ja
pöydän, mutta Kenelm epäsi tulemasta. Hän oli vakuutettu siitä, että
olisi Tom'ille paras tänä iltana olla yksin omaistensa kanssa, mutta
hän ehdoitteli sen sijaan, että he viettäisivät seuraavan päivän
yhdessä, ja lupasi tulla eläinlääkärin tykö aamulla.
Kun Tom erosi heistä setänsä portin luona, sanoi Kenelm laulajalle:
"Minä oletan, että te ai'otte johonkin ravintolaan mennä -- saanko
tulla teidän kanssanne? Me voimme syödä illallista yhdessä ja minun
tekisi mieli kuulla teidän puhuvan runoudesta ja luonnosta."
"Teidän ehdoituksenne on minulle hyvin mieleen; mutta minulla on
ystäviä tässä kaupungissa, joiden luona minä tavallisesti asun, ja he
odottavat minua. Ettekö näe, että olen toisessa puvussa nyt? Täällä en
ole tunnettu 'kuljeksivana laulajana!'"
Kenelm katseli toisen pukua, ja nyt vasta hän huomasi eroituksen. Tämä
puku oli kuitenkin tavallansa kaunis; se oli sellainen, jommoista
herrat korkeimmasta säädystä tavallisesti käyttävät maalla, muhkea,
uusi ja täydellinen hamaan leveihin kenkiin pauloineen ja solkineen.
"Minä pelkään," sanoi Kenelm vakaasti, "että teidän pukunne muutos
ilmoittaa niiden kauniiden tyttöjen läheisyyttä, joista puhuitte kerta
ennen tavatessamme toisiamme. Darwinin opin mukaan luonnollisesta
valinnasta suosii Jenny Wren ja hänen sukunsa hienoa höyhenpukua,
vaikka tosin sanotaan, että komeilla höyhenillä varustetut linnut
harvoin ovat hyviä laulajia. Kilpailijoille on hyvin ikävää, että te
omistatte molemmat nämä ominaisuudet."
Laulaja nauroi: "Minun ystäväni talossa on ainoastaan yksi tyttö --
hänen veljensä tytär; hän on hyvin vaatimaton ja vaan kolmentoista
vuoden vanha. Mutta minulle on vaimoväen seura, olkoot he rumat tahi
kauniit, ehdottomasti välttämätöntä; ja minä olen nyt monta päivää
kuljeksinut ympäri nauttimatta tätä, jotta tuskin voin sanoa teille
kuinka ajatukseni ikäänkuin pudistivat tomun päältänsä kun taas olin
lähellä --"
"Hameita," keskeytti Kenelm. "Olkaa varoillanne. Minun hyvä ystäväni,
jonka seurassa nyt matkustan, on itse vakainen varoitus hamevaltaa
vastaan, jota minä toivon voimani hyväkseni käyttää. Hänellä on kova
suru, mutta siitä olisi voinut tulla pahempaakin, kuin surua. Ystäväni
aikoo jäädä tähän kaupunkiin. Jos tekin tänne jäätte, niin käykää
joskus häntä katsomassa. Se tekisi hänelle hyvää, jos te voitte
viekoitella häntä todellisesta elämästä runouden yrttitarhoihin, mutta
te ette saa laulaa ettekä puhua hänelle rakkaudesta."
"Minä kunnioitan kaikkia rakastajia," sanoi laulaja tunnokkaalla
äänellä, "ja mielelläni minä koettaisin ilahduttaa tai lohduttaa teidän
nuorta ystäväänne, jos voisin; mutta minä olen luvannut muualle mennä,
ja lähden Luscombesta -- johon tulin raha-asiain tähden -- jo
ylihuomenna."
"Minun täytyy myöskin lähteä. Suokaa meidän ainaki pari tuntia huomenna
nauttia teidän seuraanne."
"Mielelläni siihen suostun; kello kahdestatoista auringon laskuun
saakka minä aion kuljeksia ympäri -- tyhjäntoimittajana. Jos te
molemmat tahdotte tulla kanssani, niin olen hyvin mielissäni. Se on
siis päätetty! Hyvä, minä tulen teidän luoksenne ravintolaan huomenna
kahdentoista aikana; ja minä kehoitan teitä hakemaan yösijaa tuossa
vastapäätä meitä olevassa ravintolassa, jonka nimi on Kultainen
Karitsa. Olen kuullut että siellä matkustajia hyvin kohdellaan ja että
siellä on hyvät passarit."
Kenelm huomasi, että laulaja tahtoi hänestä erota, ja käsitti vallan
hyvin sen seikan, että laulaja, joka ei tahtonut nimeänsä ilmoittaa, ei
sanonut missä se perhe asui, jonka vieraana hän oli.
"Vielä sana!" sanoi Kenelm. "Teidän ystävänne tahi hänen vaimonsa voi
varmaankin hankkia tiedon siitä missä tuo pieni tyttö ja vanha mies
asuvat, kun te kerrotte tytöstä. Jos siitä selkoa saatte, niin
toivoisin, että matkakumppanini tutustuisi tytön kanssa. Tässä
suhteessa ainakin hamevalta on oleva viatonta ja ilman vaaratta. Ja
minä en tiedä mitään, joka voisi niin hyvin viihdyttää suurta,
kiihkoista sydäntä, kuin Tomin on, joka vaikeroi kauhistavaa tyhjyyttä,
ja asettaa sen myrskyjä sekä ohjata sitä puhtaihin ja jaloihin
esineihin, kuin rakkaus pieneen lapseen."
Laulaja kävi kalpeaksi -- hän oikein säpsähti.
"Sir, te olette noita, kun voitte näin minulle puhua."
"Minä en ole mikään noita, mutta teidän kysymyksenne johdosta arvaan,
että teillä itsellä on pieni lapsi. Sitä parempi; lapsi voi suojella
teitä monesta onnettomuudesta. Muistakaa pientä tyttöä. Hyvää yötä!"
Kenelm astui Kultaisen Karitsan kynnyksen yli, sai itselleen huoneen,
pesi itsensä, pyysi ruokaa ja söi innokkaasti kuin ainakin
illallistansa; mutta kun tuo synkkämielisyys taas alkoi hänen mieltänsä
vaivata, jonka hän niin omituisella tavalla oli selittänyt olevan
väkeville ihmisille tavallisen, lähti hän ulos kaasulla valaistuille
kaduille haihduttaaksensa suruisia ajatuksiansa.
Se oli iso, kaunis kaupunki -- kauniimpi kuin Tor-Hadham sen kantta,
että se sijaitsi laaksossa, jota metsäiset kukkulat ympäröivät, ja sen
ohi kulki se kaunis joki, jonka mutkia me olemme nähneet sen vielä
purona ollessa -- kauniimpi senkitähden, että siinä oli uhkea
katedraalikirkko, joka oli aukealla paikalla ja jonka ympärillä oli
kunnianarvoisia, vanhoja rakennuksia, joissa asui pappeja tahi
hiljaista aatelisväkeä, joka rakasti keski-ajan tapoja. Valtakatu
vilisi väkeä; muutamat olivat matkalla kotiin päivän työstä, toiset,
nuoremmat, kävelivät hiljakseen morsiamensa tahi omaistensa kanssa,
tahi kulkivat käsikädessä nuorina miehinä tai kihlaamattomina tyttöinä.
Kenelm kulki tätä katua pitkin hajamielisenä. Hän kääntyi oikealle ja
tuli katedraalikirkon lähelle. Siellä oli hiljaista ja autiota. Tämä
yksinäisyys miellytti häntä ja hän kulki kauan aikaa katsellen
kauniisen muotoon rakennettua kirkkoa, jonka tornit ja huiput kohosivat
tummansinistä, tähdikästä taivasta kohti.
Sitten hän miettiväisenä astui edelleen ja tuli kapeille kaduille,
joissa puodit olivat suljetut, mutta monet ovet olivat auki ja
kynnyksillä seisoi työmiehiä tupakoiden, vaimot istuivat portailla
puhellen keskenänsä, ja telmääväiset lapset leikkivät tai tappelivat
kadunkulmissa. Tämä näkö ei näyttänyt englantilaisen pyhäpäivän
rauhallista puolta sen miellyttävimmältä ja kauniimmalta kannalta.
Kenelm kulki joutuisammin edelleen; hän tuli leveämmälle kadulle, johon
kirkas valo häntä houkutteli. Tultuansa lähemmäksi valaistua paikkaa,
näki hän, että valo tuli gin-palatsista, jonka mahogny-puiset ovet
au'aistiin ja suljettiin ehtimiseen, väkeä kun alinomaan tuli ja meni.
Tämä rakennus oli kauniin minkä hän oli nähnyt kaupungissa, kirkon
jälkeen.
"Uusi sivistys vastoin vanhaa," jupisi Kenelm. Samassa käsi pantiin
julkealla tavalla hänen käsivarrellensa. Hän katsoi alaspäin ja näki
nuoret kasvot, joista kuitenkin nuoruuden vienous oli kadonnut; ne
näyttivät jäykiltä ja kuihtuneilta ja ruso niissä ei ollut luonnon
antama lahja.
"Oletteko hyvä tänä iltana?" kysyi käheä ääni.
"Hyvä!" sanoi Kenelm suruisella äänellä ja loi säälivän katseen
puhujaan -- "hyvä. Oi, sisar parka! Jos sääliväisyys on hyvyys, kukapa
voi teitä katsella olematta hyvä?"
Tyttö päästi irti Kenelmin käden ja matkustaja kulki edelleen. Vaan
tyttö seisoi hetken aikaa tuijottaen häneen kunnes hän katosi
näkyvistä; sitten tyttö peitti silmänsä kädellään, kääntyi takaisin ja,
kun hän meni gin-palatsin ohitse, tarttui kovempi käsi häneen. Hän
työnsi äkäisesti käden pois ja lähti suoraan kotiin. Kotiin! onko se
oikea sana? Sisar parka!