Kun Mr Travers lähti Mr Lethbridgen luota, kulki hän nopein askelin
puutarhan yksinäisempään osaan. Hän ei löytänyt käytävillä sitä, jota
hän etsi; ja kuljettuansa puiston läpi, lähti hän takaisin pihaan päin
kiviperäisen aidoitetun tarhan poikki, joka oli tanssipaikan takana ja
jossa kasvoi sananjalkoja ja takiaisia. Täällä hän äkkiä pysähtyi sillä
hän näki muutaman kyynärän päässä miehen, joka istui harmaalla
kalliolla ja kuunvalo valaisi hänen kasvojansa; mies katseli surullisen
näköisenä ylöspäin, nähtävästi syviin ajatuksiin vaipuneena.
Mr Travers muisti mimmoiseksi Mr Lethbridge ja Saundersonin perhe
olivat muukalaisen kuvanneet ja oli vakuutettu siitä, että hän vihdoin
viimein oli hänen löytänyt. Hän läheni häntä hiljaa, ja koska hän oli
korkeain sananjalkain suojassa, niin ei Kenelm (sillä se oli tämä
seikkailija) häntä nähnyt ennenkuin hän tunsi, että käsi pantiin hänen
olkapäällensä, ja, kun hän katsoi taaksensa, näki hän miellyttävän
hymyn ja kuuli iloisen äänen.
"Toivon etten erehdy," sanoi Leopold Travers, "kun otaksun, että te
olette se herrasmies, jonka Mr Lethbridge lupasi minulle esitellä ja
joka asuu minun vuokramieheni, Mr Saundersonin, luona?"
Kenelm nousi ylös ja kumarsi. Travers näki kohta kumarruksesta, että se
oli mies hänen omasta säädystänsä, eikä mikään pyhävaatteisin puettu
vuokramies. "No," sanoi Mr Travers, "puhukaamme istuen toinen toistemme
kanssa;" ja, istuen itse kalliolle, teki hän tilaa Kenelmille
vieressään.
"Ensiksi," jatkoi Travers, "saan kiittää teitä siitä että olette tehnyt
yleisen hyvän työn kukistamalla sen raa'an voiman, joka kauan on tätä
seutua pitänyt hirmuvallassa. Minä olen nuoruudessani usein kaivannut
ko'okasta vartaloa ja voimakkaita jänterettä, silloin kun olisi ollut
suuri hyöty lopettaa riita tai rangaista häväistystä tarttumalla
ihmisen synnynnäisiin puolustusaseisin; mutta en ole milloinkaan ollut
niin pahoillani ruumiillisten voimieni heikkoudesta, kuin niissä
tilaisuuksissa, jolloin olisin antanut vaikka mitä itse voidakseni Tom
Bowles'ia kurittaa. Minun tilalleni on ollut yhtä suuri häpeä siitä,
että tämä ylpeä lurjus niin kauan on saanut sitä häiritä, kuin Italian
kuninkaalle se, että hän ei koko sotajoukollansa voi nöyryyttää yhtä
rosvoa Calabriassa."
"Suokaa anteeksi, Mr Travers, mutta minä olen niitä harvoja ihmisiä,
jotka eivät kärsi kuulla puhuttavan pahaa heidän ystävistään. Mr Thomas
Bowles on minun erittäin hyvä ystäväni."
"Mitä!" huudahti Travers vallan ihmeissään. "Ystävä! Te laskette
leikkiä."
"Te ette syyttäisi minua leikkipuheesta, jos tuntisitte minua paremmin.
Mutta varmaankin olette itsekin kokenut, että on harvoja ystäviä,
joista pitää enemmän ja joita tulisi enemmän kunnioittaa, kuin sitä
vihollista, jonka kanssa hiljan on sopinut."
"Te puhutte totta, ja minä hyväksyn muistutuksenne," sanoi Travers, yhä
enemmän hämillensä joutuen. "Ja minulla on todella vähemmän oikeutta Mr
Bowles'ia soimata, kuin teillä, koska en ole uskaltanut tapella hänen
kanssansa. Mutta siirtykäämme vähemmän riitaiseen aineesen. Mr
Lethbridge on kertonut minulle, että te hyväntahtoisesti tahtoisitte
auttaa kahta hänen nuorta pitäjäläistänsä -- Will Somers'ia ja Jessie
Wiles'iä -- ja että olette tarjonnut maksamaan ne rahat, jotka Mrs
Bawtrey vaatii vuokrakontrahdin luovuttamisesta. Tämän asian
ratkaisemiseen tarvitaan minun suostumustani, ja tätä suostumusta en
voi antaa. Sanonko teille miksi ei?"
"Sanokaa. Teidän syitä voipi vastustaa."
"Kaikkia syitä voi vastustaa," sanoi Mr Travers, joka oli huvitettu
siitä, että nuori muukalainen suurella luottamuksella oli valmis
väittämään taitavan tilanomistajan kanssa tämän tilan hoidosta. "Minä
en kuitenkaan sano teille syitäni ainoastaan vastasyiden takia, vaan
puolustaakseni näennäistä epäkohteliaisuuttani teitä kohtaan. Minulla
on ollut vaikea tehtävä kun minun on täytynyt kohoittaa tulo
maatilastani sen oikeaan määrään. Tätä tarkoitusta varten on minun
ollut pakko omistaa yhdenmukainen järestö, jota voi sovittaa sekä
isompien, että pienempien maatilkkojen hoitamiseen. Tämä järestö on se,
että koetan hankkia itselleni parhaimpia ja luotettavimpia vuokramiehiä
kuin voin saada arentia vastaan, jonka luotettava arviomies vahvistaa.
Vaikka tämä järestö, jota noudatetaan koko minun tilallani, ensin
herätti suurta vastenmielisyyttä, on minun kuitenkin onnistunut saada
tämän seudun yleisen mielipiteen sitä oikeaksi myöntämään. Alussa
sanottiin minua ankaraksi, nyt myönnetään, että olen oikeutta
harrastavainen. Jos minä kerta poikkeen järestöstä tunteen tahi suosion
takia, niin saatan koko järestöni epäjärjestykseen. Joka päivä minua
kiusataan anomuksilla. Lord Twostars -- taitava valtiomies -- pyytää
minua antamaan erään talon vuokramiehelle, sentähden, että tämä on
mainio äänienkerääjä ja aina on äänestänyt puolueen hyväksi. Mrs
Fourstars, varsin hyväntekeväinen vaimo, kehoittaa minua armahtamaan
toista vuokramiestä, senvuoksi että hän on kovin köyhä ja että hänellä
on iso perhe -- kenties hyvinkin hyviä syitä, joiden johdosta minun
tulee osoittaa kärsivällisyyttä veron maksamisessa, tahi panna häntä
eläkkeelle, mutta varsin huonoja syitä antaakseni hänen yhä edelleen
hävittää omat varansa ja minun maatani. Noh, Mrs Bawtreyllä on pieni
tila vuokralla, josta hän vuotuisesti maksaa vaan 8 puntaa, joka on
hyvin vähän. Hän tahtoo 45 puntaa kontrahdin siirtämisestä toiselle,
mutta tämä siirtäminen ei voi tapahtua ilman minun luvattani; ja minä
voin saada 12 puntaa vuodessa kohtuullisena vuokrana useammilta kunnon
hyyryläisiltä. Minulle on edullisempi itse maksaa nuo 45 puntaa
hänelle, jotka rahat uusi vuokramies epäilemättä maksaisi minulle
takaisin, ainakin osaksi; ja jos hän ei sitä tekisikään, niin
koroitettu arentimaksu antaisi hyvän koron rahoistani. Nyt sattuu niin,
että te, kulkiessanne kylän läpi, opitte tuntemaan köyhän raajarikon,
joka ainoastaan erinomaisen ahkeruutensa kautta pelastuu
vaivaishuoneesen joutumasta, ja kevytmielisen tytön, jolla ei ole
ropoakaan, ja näiden rakkaudenjuttu mielistyttää teitä niin, että
pyydätte minun vastaanottamaan näitä epäiltäviä vuokramiehiä niiden
sijaan, jotka ovat vallan luotettavat, ja arentihintaa vastaan, joka on
kolmasosa vähempi tavallista hintaa. Jos minä suostuisin teidän
pyyntöönne, miten silloin minun käytännöllisen ja toimeliaan oikeuden
maineeni kävisi? Minä olisin poikennut siitä järestöstä, jonka mukaan
koko tilaani hoidetaan, ja antanut aihetta naapureilleni ja ystävilleni
tuomaan esiin kaikenmoisia anomuksia, joita en enää voisi suoraan
kieltää, kun kerta olisin osoittanut kuinka helposti olin myöntynyt
muukalaisen pyyntöön, jota kukatiesi en milloinkaan enää tule näkemään.
Ja oletteko varma siitä, että, jos saisitte minun suostumaan asiaan,
tekisitte noille molemmille ihmisille sen hyväntyön kuin tarkoituksenne
on tehdä? Kieltämättä on hyvin hauskaa ajatella, että on tehnyt nuoren
parikunnan onnelliseksi. Mutta jos tämä nuori parikunta ei voi hoitaa
sitä pientä puotia, johon te tahdotte sitä muuttaa (eikä mikään ole
niin luultavaa -- talonpojista harvoin tulee hyviä kauppamiehiä), ja
sen vihdoin on ison lapsijoukon kanssa luottaminen, ei voimakkaan
työmiehen käsivarteen, vaan kivulloisen raajarikon kymmeneen sormeen,
joka tekee somia koria, joita hyvin vähän ostetaan näillä seuduin,
ettekö silloin ole tuottanut näille nuorille huolta ja kurjuutta,
vaikka aikomuksenne oli heitä onnellisiksi tehdä?"
"Minä luovun kaikesta väittelemisestä," sanoi Kenelm, ja näytti
niin nöyryytetyltä ja alakuloiselta, että hän olisi liikuttanut
jääkarhun tahi vaikkapa tutkintaoikeuden. "Minä tulen yhä enemmän
vakuutetuksi siitä, että kaikista valeluuloista tässä maailmassa on
hyväntekeväisyyden valeluulo suurin. Näyttää niin helpolta tehdä hyvää,
ja kuitenkin on niin vaikea sitä tehdä. Kaikkialla tässä vihattavassa
sivistyneessä maailmassa karataan päin järestöä vastaan. Järestö, Mr
Travers, on ihmisen orjallista sokean hirmuvaltaisuuden matkimista;
siinä, mitä me tietämättömyydessämme sanomme 'luonnon lajeiksi,' on
jokin koneellinen voima, jonka kautta Yleisten Päätotuuksien julmuus
hallitsee maailmaa, huolimatta yksityisen onnesta. Luonnon lakien
johdosta luodut olennot hävittävät toinen toisiansa, ja isot kalat
syövät pieniä järestöllisesti. Se on kuitenkin vaikea pienille
kaloille. Jokaisella kansalla, jokaisella kaupungilla, jokaisella
majalla, jokaisella ihmisen omistamalla paikalla on järestö, jonka
mukaan, yhdellä tahi toisella tavalla, lammikko vilisee kaloja, joista
joukko alhaisempia on avullisena lisäämään korkeampain kokoa. On turha
hyväntahtoisuus koettaa pelastaa yksinäistä särkeä hau'en kidasta.
Täällä minä te'en sitä, jota katsoin mitä yksinkertaisemmaksi asiaksi,
-- pyydän herrasmiehen, joka nähtävästi on yhtä hyväluontoinen kuin
minä itse, sallimaan vanhan vaimon luovuttaa kauppaansa kunnolliselle
nuorelle parikunnalle, ja maksan omista rahoistani mitä vaimo vaatii
siitä. Ja minä huomaan karkaavani päin järestöä vastaan ja rikkovani
niitä lakia vastaan, joiden mukaan maatilaa parannetaan ja sen tuloja
lisätään. Mr Travers, teillä ei ole syytä olla pahoillanne siitä
ettette ole Tom Bowles'ia voittanut. Te olette voittanut hänen
voittajansa ja minä luovun kaikista yrityksistä sekaantua niihin
luonnonlakeihin, jotka hallitsevat sitä kylää, jossa vallan turhaan
olen käynyt. Aikomukseni oli toimittaa Tom Bowles pois tästä
rauhallisesta pitäjästä. Nyt annan hänen palata entisiin tapoihinsa --
naida Jessie Wiles -- jota hän varmaan on tekevä -- ja..."
"Hiljaa!" huudahti Mr Travers. "Luuletteko voivanne saada Tom Bowles'in
lähtemään kylästä pois?"
"Minä olin jo saanut hänen sitä tekemään, siinä tapauksessa, että
Jessie Wiles saisi mennä korintekijän kanssa naimiseen; mutta koska
siitä ei mitään tule, niin minun täytyy sanoa hänelle miten asia on ja
hän jääpi tänne."
"Mutta jos hän lähtee täältä, miten silloin hänen toimensa käy? Hänen
äitinsä ei voi sitä hoitaa; hänen pieni tilansa on vapaa, se on ainoa
rakennus koko kylässä, joka ei ole minun, muuten olisin jo aikoja
sitten hänet pois ajanut. Myisikö hän tilansa minulle?"
"Sitä hän ei tee, jos hän jääpi tänne ja nai Jessie
Wiles'in. Mutta jos hän tulee minun kanssani Luscombe'en ja asettuu
siihen kaupunkiin setänsä asiakumppaniksi, niin luulen, että hän
mielellään myisi talon, josta hänellä ei hauskoja muistoja ole. Mutta
miksi tästä puhua? Te ette voi rikkoa järestöänne vastaan halvan pojan
takia"
"Se ei olisi rikos järestöäni vastaan, jos minulla olisi siitä hyötyä,
sen sijaan, että tunteitani noudattaisin; ja totta puhuakseni, minä
mielelläni ostaisin tuon pajan ja siihen kuuluvan maan."
"Tuo on teidän asianne eikä minun, Mr Travers. Minä en enää siihen
sekaannu. Minä lähden näiltä seuduin huomenna; koettakaa te sopia Mr
Bowles'in kanssa. Minulla on kunnia toivottaa teille hyvää yötä."
"Ei, nuori herra, minä en voi sallia teidän tällä tavoin lähteä
luotani. Te olette nähtävästi evännyt ottaa osaa tanssiin, mutta teidän
pitää ainakin illalliselle tulla. Tulkaa!"
"Minä kiitän teitä sydämellisesti, mutta en voi. Minä tulin tänne
ainoastaan sen asian tähden, jonka teidän järestönne on ratkaissut."
"Mutta eihän se ole varmaa, että asia on ratkaistu." Mr Travers tarttui
Kenelmin käsivarteen ja sanoi, katsoen häntä suoraan silmiin: "Minä
tiedän puhuttelevani herrasmiestä, joka on ainakin yhtä korkeaa säätyä
kuin minä, mutta koska minulla on se surullinen etu-oikeus olla
vanhempi, niin en luule olevani liian rohkea, kun kysyn onko teille
vastenmielistä sanoa minulle nimenne. Minä tahtoisin esitellä teitä
tyttärelleni, joka suosii Jessie Wiles'ia ja Will Somers'ia. Mutta minä
en uskalla kiihoittaa hänen mielikuvitustansa sanomalla teitä
valepuvussa olevaksi prinssiksi."
"Mr Travers, te puhutte erinomaisen tunnokkaasti. Mutta minä olen juuri
hiljan elämään astunut ja pelkään loukkaavani isääni yhdistämällä
nimeäni julkiseen hairahdukseen. Otaksukaa, että olisin nimetön _The
Londoner_ nimisen sanomalehden aputoimittaja, ja että hiljan olisin
saattanut tämän erittäin ajullisen sanomalehden huonoon maineesen sen
kautta, että olisin koettanut kirjoittaa sävyisän arvostelun tahi
jalomielisen päätelmän, olisiko tämä hetki sopiva heittää naamio pois
ja ylpeillä ivallisen maailman edessä sinä miehenä, joka turhaan on
koettanut rikkoa vakaantunutta järestöä? Eikö minun niin sopimattomassa
hetkessä entistä enemmän tulisi koettaa salata omaa vähäpätöistä
itseäni siihen salaperäiseen tärkeyteen, jonka vähinkin yksikkö saapi,
kun se monikoksi muuttuu eikä käytä sanaa 'minä', vaan sanaa 'me'.
_Meitä_ ei nuorien neitojen kauneus ensinkään viehätä; _meitä_ ei voi
päivällisillä lahjoa; samoin kuin Macbethin noidat me olemme ilman
nimeä maan päällä; _me_ olemme suurimman paljouden suurin viisaus; _me_
olemme sitä järestön mukaan; _me_ tervehdimme teitä, Mr Travers, ja
lähdemme pois syyttämättöminä."
Kenelm nousi ylös, otti hatun päästänsä ja pani sen taas päähän,
juhlallisesti tervehtien, -- kääntyi ja huomasi seisovansa vastapäätä
George Belvoiria, jonka jälessä seurasi kaunis Cecilia ja muutamat
vieraat. George Belvoir tarttui Kenelmin käteen ja huudahti:
"Chillingly! Arvasinpa etten erhettynyt."
"Chillingly!" toisti Leopold Travers. "Oletteko te vanhan ystäväni, Sir
Peterin, poika?"
Vaikka Kenelm näin keksittiin ja saarrettiin, niin hän ei kuitenkaan
tullut hämillensä; hän kääntyi Leopold Travers'iin, joka nyt seisoi
vallan hänen takanansa, ja kuiskasi: "Jos isäni oli teidän ystävänne,
niin älkää saattako hänen poikaansa häpeään. Älkää sanoko, että
yritykseni on mitättömiin mennyt. Poiketkaa järestöstänne ja antakaa
Will Somers'ille Mrs Bawtreyn puoti." Sitten hän kääntyi Mr Belvoiriin
ja sanoi tyyneesti: "Niin, me olemme ennen tavanneet toisiamme."
"Cecilia," sanoi Travers, joka nyt astui esiin, "minä saan ilon sinulle
esitellä Mr Chillinglynä ei ainoastaan vanhan ystäväni poikaa, ei
ainoastaan sitä kuljeksivaa ritaria, jonka rohkeasta käytöksestä sinun
hoidokkaasi Jessie Wiles'in hyväksi olemme kuulleet niin paljon, vaan
myöskin sitä kaunopuheista kiistailijaa, joka on voittanut minun
paremman arvosteluni, jonka suhteen luulin olevani järkähtämätön. Sano
Mr Lethbridgelle että minä otan Will Somers'in vuokramieheksi Mrs
Bawtreyn sijaan."
Kenelm puristi tilanomistajan kättä: "Toivon voivani, vastoin jokaista
sitä vastaan sotivaa järestöä, joskus tehdä teille hyvän työn!"
"Mr Chillingly, ojentakaa tyttärelleni käsivartenne. Ettehän epää
ottamasta osaa tanssiin?"