Cecilia loi aran katseen Kenelmiin, kun molemmat astuivat kivikosta
ulos pihalle. Hänen kasvonsa miellyttivät tyttöä. Cecilia
luuli keksineensä salaisen hyvyyden noissa kylmissä ja suruisen
näköisissä totisissa kasvoissa; ja kun hän luuli nuorukaisen olevan
hämmästyksissänsä siitä, että hänen tuntemattomuutensa näin tuli ilmi,
ja että hän sentähden oli vallan ääneti, koetti hän naisen
hienotunteisuudella poistaa hänen luultua hämmästystään.
"Te olette valinnut hupaisen tavan katsellaksenne maata tänä kauniina
kesänä, Mr Chillingly. Minä oletan että tällaiset jalkamatkat ovat
hyvin tavalliset ylioppilaiden kesken lupa-ajoilla."
"Ne ovat hyvin tavalliset, vaikka ylioppilaat tavan mukaan kuljeksivat
isoissa parvissa niinkuin kesyttömät koirat tahi australilaiset
dingoit. Ainoastaan kesy koira kulkee itsekseen tietä myöten; ja jos se
ei käytä itseänsä siivosti, niin on melkein varma, että se kivitetään
hulluna koirana."
"Mutta minä pelkään, siitä päättäen mitä olen kuullut, että te ette ole
kulkenut erittäin hiljaisesti."
"Siinä olette oikeassa, Miss Travers, ja minä olen ikävä koira,
vaikk'en ole hullu koira. Mutta suokaa anteeksi, me olemme nyt
tanssikentän lähellä; nyt aletaan soittaa, ja minä en olekaan tanssiva
koira."
Hän laski Cecilian käden irti ja kumarsi.
"Istukaamme sitte tänne hetkeksi," sanoi tyttö ja meni erään penkin
luo. "Minua ei ole pyydetty ensimmäiseen tanssiin ja kun olen vähän
väsyksissä, niin on hyvä saada hiukan levätä."
Kenelm huokasi ja istui kreivikunnan kauneimman tytön viereen niin
onnettoman näköisenä kuin marttyyri, joka pannaan kiristyspenkille.
"Te olitte yliopistossa Mr Belvoiren kanssa yhdessä?"
"Niin olin."
"Hän katsottiin varmaan siellä hyväpäiseksi?"
"Sen kyllä uskon."
"Tiedättehän, että hän aikoo ensi vaalissa ruveta meidän kreivikunnan
kandidaatiksi? Minun isäni toivoo hänelle menestystä ja luulee hänestä
tulevan kunnon parlamentin jäsenen."
"Siitä olen varma. Viitenä ensimmäisenä vuotena häntä sanotaan
tyhmänrohkeaksi, lavertelijaksi ja itserakkaaksi: hänen ikäisensä
miehet pilkkaavat häntä paljon ja juhlallisissa tilaisuuksissa häntä
yskimällä mykitetään. Viitenä seuraavana vuotena häntä katsotaan
kelvolliseksi mieheksi valiokuntiin ja välttämättömäksi henkilöksi
väittelyssä; näiden vuosien lopussa hän on oleva alasihteeri; vielä
viisi vuotta ja hän on oleva ministeri ja yleisen mielipiteen edustaja:
hän on oleva nuhteeton yksityisen luonteensa puolesta ja hänen vaimonsa
on kaikissa suurissa pidoissa käyttävä perheen timantit. Hänen vaimonsa
on harrastava valtio-asioita ja uskontoa; ja jos hän kuolee ennenkuin
hänen miehensä, on tämä osoittava käsitystänsä aviollisesta onnesta
valitsemalla toisen vaimon, joka yhtä taitavasti voi käyttää perheen
timantit ja ylläpitää perheen kunniaa."
Cecilia nauroi, mutta kävi kuitenkin vähän huolelliseksi, sillä Kenelm
lausui näitä oraakelin tapaisia mietelmiä hyvin juhlallisella äänellä
ja tämä ennustus näytti hänestä vallan yhtäpitäväiseltä hänen oman
ajatuksensa kanssa sen luonteen suhteen, jonka kohtalo täten
pääpiirteissänsä oli kuvattu.
"Oletteko ennustaja, Mr Chillingly?" kysyi hän hiljaa ja hetken aikaa
vaiti oltuansa.
"Olen, yhtä hyvä kuin moni muu, jonka ennustuksia te palkitsisitte
muutamalla pennillä."
"Sanotteko minulle elämäni kohtalon?"
"En; minä en milloinkaan vaimoille ennusta, sentähden, että teidän
sukunne on niin herkkäuskoinen ja lady ehkä uskoisi mitä hänelle sanon.
Ja kun uskomme, että kohtalomme on sellainen tai sellainen, niin voimme
kehittää elämäämme niin, että se todella todistaa tämän uskon olleen
oikean. Jollei Lady Macbeth olisi uskonut noitia, niin hän ei
milloinkaan olisi kehoittanut miestänsä murhaamaan Duncania."
"Mutta ettekö voi ennustaa minulle iloisempaa kohtaloa kuin tämä teidän
traagillinen kuvauksenne näyttää minulle uhkaavan?"
"Tulevaisuus ei milloinkaan ole iloinen niille, jotka katsovat asian
pimeää puolta. Mr Grag on liian ylevä runoilija, meidän päiväin
ihmisten luettavaksi, muuten neuvoisin teitä lukemaan nämät rivit hänen
ode'stansa Eton College'lle:
"Jos ympärillämme seisovat
Palvelijat kohtalon harmajat
Ja seurue mustan turmion.
"Kuitenkin on hauskaa nauttia nykyisyyttä. Me olemme nuoret -- me
kuuntelemme soittoa -- ei yksikään pilvi ole kesä-yön tähtiä peittänyt
-- meidän omatuntomme on puhdas -- meidän sydämemme rauhalliset; miksi
katsoa eteenpäin onnea hakeaksemme? -- tulemmeko milloinkaan
onnellisemmiksi kuin tällä hetkellä olemme?"
Mr Travers tuli heidän luoksensa. "Muutaman minuutin kuluttua lähdemme
illalliselle," sanoi hän; "ja ennenkuin me eroamme toisistamme, Mr
Chillingly, tahtoisin vakuuttaa teitä siitä siveellisestä seikasta,
että yksi hyvä työ on toisen vertainen. Minä olen teidän toivoanne
noudattanut, ja nyt teidän täytyy noudattaa minun toivoani. Viipykää
muutama päivä meillä ja pitäkää huolta siitä että teidän hyväntahtoiset
aikomuksenne toimitetaan."
Kenelm oli kahden vaiheilla. Miksi hän ei nyt, kun hän oli tunnettu,
voisi olla pari päivää vertaistensa luona? Yhtä hyvin hän taisi tutkia
todellisuutta ja valhetta tilanomistajain kuin vuokramiestenkin
piireissä; sitä paitsi hän oli mielistynyt Mr Travers'iin. Tämä
viehättävä, solakkavartaloinen ja hienosti kasvatettu entinen rajupää
oli vallan erilainen kuin tilanomistajat maalla yleensä. Kenelm oli
hetkisen vaiti, ja sanoi sitten suoraan:
"Minä tulen teille. Mutta sopiiko teille, että tulen teille nousevan
viikon keskipaikoilla?"
"Kuta pikemmin sitä parempi. Miks'ei huomenna?"
"Huomenna minä lähden Mr Bowles'in kanssa matkalle. Viivyn kenties pari
kolme päivää tällä matkalla ja kaikissa tapauksissa minun täytyy
kirjoittaa kotiin ja pyytää toisia vaatteita kuin nämä, joissa olen
valepuvussa."
"Tulkaa minä päivänä vaan tahdotte."
"Suostuttu."
"Suostuttu; ja kuulkaa, illalliskello soi."
"Illallinen," sanoi Kenelm ja tarjosi Miss Travers'ille käsivartensa,
"illallinen on todella miellyttävä, todella runollinen sana. Se saattaa
meitä ajattelemaan vanhain kansain huvituksia -- Augustus keisarin
aikakautta -- Horatiota ja Maecenasta; -- uuden ajan ainoata loistavaa,
vaan liian sukkelaan kulunutta aikakautta -- ylimyksiä ja
viisastelijoita Parisissa, silloin kuin Parisissa vielä oli
viisastelijoita ja ylimyksiä; -- Molierea ja tuota hyväsydämistä
herttuaa, joka sanotaan olleen Molieren 'Misanthropin' originaalina; --
Madame de Sévignea ja Racine'a, jolle tämä verraton naispuolinen
kirjeenkirjoittaja ei myöntänyt runoilijan arvoa; -- Swift'ia ja
Bolingbroke'a -- Johnssonia, Goldsmith'ia ja Garrick'ia. Aikakausia,
jotka ovat kuuluisat atrioidensa puolesta. Minä kunnioitan häntä, joka
jälleen nostattaa illallisten kultaista aikakautta." Hänen kasvonsa
kirkastuivat hänen tätä puhuessansa.