Kenelm nousi seuraavana aamuna varhain; hänen jäsenensä olivat vähän
kankeat ja hän oli huonolla tuulella, mutta nälkäinen kuin susi.
Kaikeksi onneksi oli yksi nuorista tytöistä, joka maito-taloutta hoiti,
jo ylhäällä ja antoi nuorelle sankarille leipää ja maitoa. Sitten
Kenelm meni niitylle, jossa nyt oli vaan vähän tehtävää ja ainoastaan
muutamia työmiehiä paitsi häntä itseä. Jessie ei ollut siellä. Kenelmin
oli mieli hyvä siitä. Yhdeksän aikana oli hänen työnsä päätetty ja
arentimies väkensä kanssa järjestivät pieleksiä pihalla. Kenelm hiipi
huomaamatta tiehensä mennäksensä kyläilemään. Ensin lähti hän Mrs
Bawtreyn puotiin, jonka Jessie oli hänelle näyttänyt, muka ostaaksensa
itselleen kauniin huivin; ja pian hän, tavallisen kohteliaan
käytöksensä kautta, tutustui puotin omistajan kanssa. Tämä oli
vanhanpuoleinen, kivulloinen nainen; hänen päänsä tutisi ja hän oli
kuuro, mutta kuitenkin älykäs ja terävä vanhan tavan mukaan. Hän kävi
hyvin puheliaaksi, sanoi suoraan, että hän mielellään myisi puodin ja
muuttaisi asumaan sisarensa luo, viettääksensä loppuikäänsä hänen
luonansa; tämä sisar oli leski niinkuin hän itsekin ja asui läheisessä
kaupungissa. Siitä asti kun hänen miehensä kuoli, ei puotiin kuuluva
niitty ja puutarha ollut tuottanut mitään, vaan niistä oli vaan vaivaa
ja huolta; ja puodin hoitaminen oli myöskin väsyttävä. Mutta oli vielä
kaksitoista vuotta jälellä arennista, joka oli vähästä hinnasta annettu
hänen miehellensä kahdeksi kymmeneksi vuodeksi, ja hän toivoi, että
joku ottaisi tämän arennin ja ostaisi tavaravaraston häneltä. Kenelm
pian sai hänen ilmoittamaan mitä hän kaikesta yhteensä tahtoisi --
neljäkymmentäviisi puntaa sterlinkiä.
"Ettehän te aio ostaa tätä itseänne varten?" kysyi leski, pannen
silmälasit nenälleen ja likemmin häntä katsellen.
"Se on kyllä mahdollista, jos vaan on sellaiset tulot, että tulee
aikaan. Pidättekö kirjaa tuloista ja menoista?"
"Tietysti, sir," sanoi hän ylpeästi. "Minä hoidin kirjat miesvainajani
aikana, ja hän oli niitä, jotka huomaavat jos laskut ovat hiukankin
väärin, sillä hän oli ollut lakimiehen apulaisena nuoruudessansa."
"Miksi hän sen paikan jätti pitääksensä tällaista pientä kauppaa?"
"Hän oli arentimiehen poika näiltä seuduilta ja ikävöi aina takaisin
maalle -- ja -- ja sitä paitsi --"
"Noh!"
"Niin, minä kerron teille kuinka asia oli: hän oli ruvennut juomaan
väkeviä juomia, ja hän oli hyvä nuori mies, ja tahtoi päästä tästä
pahasta tavasta, ja hän teki raittiuden valan; mutta tämä vala oli
liian vaikea hänelle, sillä hän ei voinut päästä vapaaksi
juomaveljistänsä, jotka olivat houkutelleet häntä juomaan. Ja niin tuli
hän näille seuduille vanhempiensa luona käymään joulun-aikana ja
rakastui minuun; ja minun isäni, joka oli ollut Squire Travers'in
isännöitsijä, oli juuri kuollut ja jättänyt jälkeensä vähän rahaa
minulle. Ja niin tulimme yhteen ja saimme tämän huoneen sekä maan
arennille hyvillä ehdoilla; ja koska mieheni oli hyvin oppinut ja
hyväpäinen mies, vaan ei milloinkaan enää juomisen kiusaukseen
joutunut, hänellä kun oli vaimo, joka häntä kurissa piti, niin
hänelle uskottiin kaikellaisia pieniä toimia. Hän osasi auttaa
hirsimittauksessa ja oli lähiseudun arentimiesten kirjanpitäjänä.
Meillä oli lehmiä ja sikoja ja kanoja ja tulimme hyvästi aikaan,
varsinkin kun Jumala oli niin armollinen ettei meille lapsia
lähettänyt."
"Kuinka paljon puoti antaa vuodessa miehenne kuoleman jälkeen?"
"Te voitte itse parhaiten sitä päättää. Eikö teidän tee mieli katsoa
kirjaani ja käydä katselemassa niittyä ja omenapuita? Mutta ne ovat
huonosti hoidetut siitä asti kuin hyvä mieheni kuoli."
Pari minuutia myöhemmin Chillinglyin perillinen istui pienessä, puodin
viereisessä kammarissa, josta oli kaunis, vaikka rajoitettu näkö-ala
puutarhan ja sen takana olevan ruohoisen vietoksen yli, ja tarkasti Mrs
Brawtreyn kirjaa.
Muutamia ostajia, jotka tahtoivat juustoa ja sianlihaa, tuli nyt
puotiin, ja leski jätti hänen yksin kirjaa tutkimaan. Vaikka Kenelm ei
ollut tällaiseen työhön tottunut, oli hänellä kuitenkin tarkka
ajatusvoima ja hänen oli helppo käsittää tärkeitä kohtia, mikä on
tavallista enimmissä miehissä, jotka ovat paljon ajatuskykyänsä
harjoittaneet ja ovat tottuneet imemään ytimen monenlaisista kirjoista.
Päätös hänen tutkimuksistaan oli tyydyttävä; se näytti että puhdas
voitto puodista yksistään oli vähän päälle neljäkymmentä puntaa
vuodessa, kolmen viimeisen vuoden keski-arvon mukaan. Kun hän oli
lopettanut kirjan tarkastamisen, lähti hän ulos ikkunasta puutarhaan ja
sieltä läheiselle niitylle. Molemmat olivat hyvin huonossa kunnossa;
puita olisi tarvinnut leikata ja niittua kyntää. Mutta maa oli
nähtävästi hyvää savimaata, ja hedelmäpuita oli monta ja vanhaa ja ne
näyttivät terveiltä vaikka olivat hoidon puutteessa. Kenelm, joka oli
syntynyt ja kasvanut maalla ja melkein tietämättänsä oli oppinut yhtä
ja toista maanviljelykseen kuuluvaa, huomasi kohta että maa, jos sitä
kunnollisesti hoidettaisiin, tuottaisi enemmän kuin mitä tarvittaisiin
arennin, verojen ja kymmenyksien maksamiseen ja kaikkiin satunnaisiin
menoihin, niin että tulot puodista olisivat puhdas voitto arennin
omistajalle. Ja nämä tulot epäilemättä lisääntyisivät, jos nuoret,
toimeliaat ihmiset puotia hoitaisivat.
Kenelm ei nyt katsonut tarpeelliseksi palata Mrs Bawtreyn luokse, vaan
lähti Tom Bowles'in tykö.
Porstuan ovi oli lukossa. Hän koputti ovea ja kohta avasi oven ko'okas,
pitkä ja kaunis vaimo, joka näytti olevan noin viidenkymmenen vuotias.
Hän oli komeasti puettu mustaan hameesen; hänen tummat hiuksensa oli
pantu ylös sievän, päätä myöten olevan myssyn alle. Hänen kasvonsa
olivat säännölliset -- hänessä oli jotain majesteetillista ja
Cornelian-tapaista. Hän olisi voinut olla tämän roomalaisen vaimon
mallina, jos hänellä ei olisi ollut valkeaverinen anglosaksilainen iho.
"Mitä teillä on asiaa?" kysyi hän kylmällä ja jotenkin ankaralla
äänellä.
"Minä tulin tänne Mr Bowles'ia katsomaan," vastasi Kenelm ja otti hatun
päästänsä, "ja minä toivon, että hän on kylläksi terve siksi."
"Ei, sir, hän ei ole kylläksi terve siksi; hän makaa omassa
huoneessansa ja hänen tulee olla hyvin hiljaa."
"Saanko pyytää teitä olemaan hyvä ja päästää minua sisään. Minä
tahtoisin puhua muutaman sanan teidän kanssanne, joka olette hänen
äitinsä, jollen erehdy."
Mrs Bowles epäsi hetken aikaa; mutta hän ei Kenelmin käytöksessä voinut
huomata mitään, joka olisi ilmoittanut, että hän oli korkeampaa säätyä
kuin hänen pukunsa osoitti, ja hän luuli vieraalla olevan asiaa hänen
pojallensa, joka koski tämän ammattia; sentähden hän avasi oven,
vetäysi vähän syrjään antaaksensa vieraan ensin astua sisään, ja kun
hän seisoi keskellä huonetta, pyysi hän hänen istumaan, ja ollaksensa
hänelle hyvänä esimerkkinä, istui hän itse kohta.
"Rouva," sanoi Kenelm, "älkää katuko, että laskitte minua sisään,
älkääkä ajatelko minusta pahaa, kun minä sanon teille, että minä olen
syy poikanne onnettomuuteen."
Mrs Bowles nousi äkisti ylös.
"Oletteko te se mies, joka voitti minun poikani?"
"Ei, rouva, älkää sanoko, että hänen voitin. Hän ei ole voitettu. Hän
on niin urhoollinen ja väkevä, että hän olisi minun voittanut jollen
minä, hyväksi onneksi, olisi lyönyt hänet maahan ennenkuin hän ehti
sitä tehdä. Olkaa hyvä, rouva, ja istukaa ja kuunnelkaa kärsivällisesti
minua vielä muutaman minuutin."
Mrs Bowles istui jälleen vallan ääneti, mutta hänen kasvonsa osoittivat
kopeutta.
"Teidän täytyy myöntää, rouva," sanoi Kenelm, "että tämä ei ollut
ensimmäinen kerta kuin Mr Bowles joutui riitaan toisen miehen kanssa.
Enkö ole oikeassa tässä suhteessa?"
"Minun poikani on kiivasluontoinen," vastasi Mrs Bowles
vastahakoisesti, "ja häntä ei tulisi suututtaa."
"Te myönnätte siis, että olen oikeassa?" sanoi Kenelm tyyneesti, mutta
nyykäytti kohteliaasti päätänsä. "Mr Bowles on usein ollut tällaisissa
tappeluissa ja se on vallan selvä, että hän niissä kaikissa on ollut
se, joka on alkanut tappelun; sillä te tiedätte kyllä, että hän ei ole
niitä, joille toinen ensi iskun tahtoisi antaa. Mutta kun tuollaiset
pienet kohtaukset ovat tapahtuneet ja Mr Bowles on puoleksi tappanut
sen ihmisen, joka oli häntä suututtanut, ettehän te tätä ihmistä
vihanneet? Ei; jos hän olisi ollut hoidon puutteessa, niin te olisitte
häntä hoitaneet."
"En tiedä miten olisi ollut hoidon laita," sanoi Mrs Bowles, jonka
kopea käytös alkoi käydä nöyremmäksi, "mutta minä olisin ollut hyvin
pahoillani hänen tähtensä. Ja mitä Tomiin tulee -- vaikka sanon mitä
minun ei tulisi sanoa -- niin hänessä ei ole enemmän pahuutta kuin
vastasyntyneessä lapsessa -- ja hän olisi valmis sopimaan kenen kanssa
hyvänsä, vaikka hän olisi lyönyt häntä kuinka pahoin tahansa."
"Vallan niinkuin arvasinkin; ja jos mies olisi näyttänyt suuttuneelta
eikä olisi tahtonut sopia, niin Tom olisi sanonut häntä huonoksi
kumppaniksi ja olisi mielellään lyönyt hänet maahan toistamiseen."
Mrs Bowles'in kasvot kävivät lempeän näköisiksi ja hän hymyili
ylpeästi.
"Noh," sanoi Kenelm, "minä vaan kaikessa nöyryydessä jälittelen Mr
Bowles'ia, ja tulen sopimaan hänen kanssansa ja puristamaan hänen
kättänsä."
"Ei, sir -- ei," huudahti Mrs Bowles, vaikka matalalla äänellä ja
käyden kalpeaksi. "Älkää sitä ajatelko. Iskut eivät ole syynä siihen --
kyllä hän niistä pian paranee; mutta hänen ylpeytensä on tullut
loukatuksi; ja jos hän teidät näkisi, voisi käydä pahoin. Mutta
olettehan te muukalainen ja aiotte lähteä täältä pois; -- menkää
piakkoin -- välttäkää häntä!" Ja äiti pani kätensä ristiin.
"Mrs Bowles," sanoi Kenelm vallan toisella äänellä -- niin totisella ja
vakaalla äänellä, että vaimo vaikeni ja kuunteli häntä kunnioituksella
-- "tahdotteko auttaa minua pelastamaan poikaanne niistä vaaroista,
joihin tämä kiivas luonne ja onneton ylpeys voi missä silmänräpäyksessä
tahansa häntä saattaa? Ettekö milloinkaan ole tulleet ajatelleeksi,
että ne ovat syynä kauhistavaisiin rikoksiin, jotka tuottavat hirmuisia
rangaistuksia; ja raakaa voimaa vastaan, jota hurjat himot hallitsevat,
suojelee yhteiskunta itsensä vankiloilla ja kalereilla."
"Sir, kuinka uskallatte --"
"Hiljaa! Jos ihminen tappaa toisen ihmisen hillitsemättömän vihan
hetkenä, niin on se rikos, jota, vaikka omatunto kovasti sitä
rankaisee, laki lempeästi kohtelee ja sanoo pelkäksi miestapoksi;
mutta jos voipi ilmoittaa jotakin syytä väkivaltaan -- niinkuin
mustasukkaisuutta tai kostoa -- eikä olisi yhtään todistajaa
vakuuttamassa ettei väkivalta ollut tahdollinen, niin laki ei sano sitä
miestapoksi, vaan murhaksi. Eikö se ollut tämä ajatus, joka saattoi
teitä rukoilevasti huudahtamaan: 'Menkää pian -- välttäkää häntä?'"
Vaimo ei vastannut mitään, vaan vaipui tuolillensa ja hengitti
raskaasti.
"Niin, rouva," pitkitti Kenelm lempeästi; "älkää olko levoton. Jos te
minua autatte niin minä olen varma siitä että voin pelastaa poikanne
sellaisista vaaroista, ja minä vaan pyydän teiltä lupaa saada häntä
pelastaa. Minä olen vakuutettu siitä, että hän on hyvä ja jalo
luonteeltansa, ja että hän kannattaa pelastaa." Näin puhuessaan hän
tarttui Mrs Bowles'in käteen. Tämä puristi hänen kättänsä ja hänen
ylpeytensä katosi ja hän alkoi itkeä.
Vihdoin hän jälleen toipui ja sanoi:
"Se on kaikki tuon tytön takia. Hän ei ollut sellainen ennenkuin hän
tutustui hänen kanssansa ja tämä teki hänen puolihulluksi. Hän ei ole
sama mies kuin ennen siitä asti -- Tom parka!"
"Tiedättekö, että hän kyläläisten läsnäollessa on luvannut minulle
että, jos hän tappelussa joutuisi tappiolle, niin hän ei milloinkaan
enää kiusaisi Jessie Wiles'iä?"
"Kyllä, hän kertoi itse sen minulle; ja tämä juuri nyt häntä vaivaa.
Hän miettii, miettii sitä yhä ja jupisee itsekseen, eikä anna itseänsä
lohduttaa; -- ja minä pelkään, että hän miettii kostoa. Ja, sentähden
minä vielä kerta pyydän teitä karttamaan häntä."
"Hän ei mieti kostoa minulle. Jos minä menisin pois enkä enää
milloinkaan täällä kävisi, luuletteko, suoraan puhuen, että tuon tytön
henki olisi vaaratta?"
"Mitä! Minun Tomminiko tappaisi vaimon?"
"Ettekö milloinkaan ole sanomalehdissä lukenut, että mies on tappanut
lemmittynsä tai tytön, joka ei ole hänen lemmityiseksensä ruvennut? Oli
miten oli, te ette hyväksy hänen hulluuttansa tässä suhteessa. Jos olen
oikein kuullut, niin olette toivoneet, että Tom joksikin ajaksi
muuttaisi pois kylästä, siksi kunnes Jessie Wiles on -- suoraan sanoen,
joutunut naimiseen tahi muuttanut pois."
"Niin, minä olen toivonut ja rukoillut Jumalaa siitä kauan aikaa, sekä
hänen tähtensä, että tytön tähden. Ja minä en todella tiedä mitä meidän
on tekeminen, jos hän tänne jääpi, sillä hän ei saa työtä täällä.
Squire Travers ei enää anna hänelle työtä, eikä useat arentimiehetkään;
ja tämä ammatti oli niin edullinen hänen isävainajansa aikana! Ja jos
hän muuttaisi täältä pois, niin hänen setänsä, joka on eläinlääkäri
Luscombessa, ottaisi hänet apulaisekseen, sillä hänellä ei itsellä ole
yhtään poikaa ja hän tietää kuinka taitava Tom on; -- ei kukaan niin
hyvin hevosia tunne, eikä lehmiäkään."
"Ja koska Luscombe on suuri kylä, niin on tietysti ammatti siellä
edullisempi, kuin se täällä voi olla, vaikka Tom saisikin täällä
työtä."
"Tietysti, viisi kertaa edullisempi -- jos hän vaan sinne muuttaisi;
mutta hän ei tahdo kuulla siitä puhuttavankaan."
"Mrs Bowles, minä kiitän teitä siitä, että olette tätä minulle
kertonut, ja minä olen varma siitä, että kaikki päättyy hyvin. Minä en
nyt tahdo teitä enempää vaivata. Tom ei, luullakseni, nouse ylös
ennenkuin illempänä?"
"Oh, sir, hän näyttää siltä kun hän ei enää nousisikaan ylös, paitsi
tekemään jonkun hirveän rikoksen."
"Rohkaiskaa mielenne! Minä tulen takaisin illalla ja silloin teidän
pitää viedä minua Tomin luo ja jättää minua sinne rupeemaan hänen
ystäväksensä, niinkuin olen tullut teidän ystäväksenne. Älkää sillä
välin puhuko sanaakaan minusta."
"Mutta --"
"Mutta, Mrs Bowles, on sana, joka jäähdyttää monen jalon kehoituksen,
tukehduttaa monen ystävällisen ajatuksen ja tekee monen veljellisen
toimen mahdottomaksi. Ei kukaan voisi milloinkaan rakastaa
lähimmäistänsä niinkuin itseänsä, jos hän kuuntelisi kaikkia niitä
'mutta,' joita voitaisiin lausua asian toiseen puoleen katsoen."
Kenelm lähti nyt astumaan pappilaan päin, mutta juuri kun hän tuli
pappilan maalle, kohtasi hän miehen, jonka puku oli niin papillinen,
että hän seisahtui ja sanoi:
"Onko minulla kunnia puhutella Mr Lethbridgeä?"
"Se on minun nimeni," sanoi pappi, ystävällisesti hymyillen. "Voinko
jollain tavalla teitä auttaa?"
"Kyllä, jos sallitte minun puhua teidän kanssanne muutamista teidän
pitäjäläisistänne."
"Minun pitäjäläisistäni! Minä pyydän anteeksi, mutta te olette minulle
vallan vento vieras ja, luullakseni, seurakuunallekin."
"Seurakunnalle -- ei, minä olen aivan perehtynyt siihen; ja minä uskon,
suoraan sanoen, ettei milloinkaan kiihkeämpi rauhansortaja ole
yrittänyt tunkea sen yksityisiin asioihin."
Mr Lethbridge joutui hämilleen ja sanoi kotvasen vaiti oltuansa:
"Minä olen kuullut puhuttavan nuoresta miehestä, joka on oleskellut
Mr Saundersonin luona ja joka nykyänsä on koko kylän juttuna.
Te olette --"
"Se nuori mies. Valitettavasti! olen."
"Noh," sanoi Mr Lethbridge ystävällisesti, "minä en puolestani,
evankeliumin palvelijana, voi tointanne hyväksyä, ja, jos rohkenisin,
niin neuvoisin teitä luopumaan siitä; mutta kuitenkin minun on
myöntäminen, että en moiti sitä että te vapautitte tyttö-raukan
häpeällisestä vainoomisesta ja annoitte, vaikka raa'alla tavalla, aika
kyydin hurjalle hylkiölle, joka kauan on ollut koko seudun kauhuna ja
harmina. Seurakunnan siveellinen tunto on tavallisesti oikea -- te
olette saavuttaneet koko kylän kiitoksen. Minäkään en tahdo olla teitä
kiittämättä. Te heräsitte tänä aamuna mainiona miehenä. Älkää sentähden
huokailko 'valitettavasti'."
"Lord Byron heräsi yhtenä aamuna mainiona miehenä ja seuraus siitä oli,
että hän huokasi 'valitettavasti' koko lopun ikäänsä. Jos löytyy kaksi
asiaa, joita viisaan miehen tulee välttää, niin ne ovat maine ja
rakkaus. Jumala minua varjelkoon molemmista!"
Pappi taas näytti hämmästyneeltä; mutta kun hän luonteeltaan oli
sääliväinen ja taipuvainen katselemaan kaikkea inhimillistä lempein
silmin, sanoi hän hiljaa päätänsä nyykäyttäen:
"Minä olen aina kuullut, että amerikalaiset ylipäänsä saavat paremman
kasvatuksen kuin me täällä Englannissa, ja että heidän lukeva yleisönsä
on äärettömän paljon suurempi kuin meidän, mutta kun minä kuulen
henkilön teidän säädystänne, jota tässä maassa ei pidetä suuressa
arvossa ymmärryksen kehityksen ja siveysopillisen filosofiian suhteen,
puhuvan Byronista ja lausuvan ajatuksia, jotka eivät ole kokemattoman
nuoren miehen tavallista kevytmielisyyttä, vaan ovat suuresta arvosta
ajattelevalle kristitylle, joka tietää kuinka vähäpätöisiä esineitä
ihmissydän enin halajaa, niin minä olen oikein ihmeissäni, ja -- oi,
nuori ystäväni, teidän kasvatuksenne olisi varmaankin voinut tehdä
teitä kelvolliseksi johonkin parempaan virkaan."
Kenelm Chillinglyn peri-aatteita oli että järkevän miehen ei
milloinkaan tule sallia itsensä tulla hämille; mutta tässä hän,
käyttääksemme kansan lausetapaa, "otettiin takaa kiinni," ja hän alensi
itsensä vallan tavallisten ihmisten kannalle ja sanoi: "Minä en teitä
ymmärrä."
"Minä huomaan," jatkoi pappi, ystävällisesti päätänsä pudistaen,
"niinkuin aina olen luullutkin, että tuossa paljon kiitetyssä
sivistyksessä, jota amerikalaisille opetetaan, alkeelliset periaatteet
oikean ja väärän välillä ovat enemmän laiminlyödyt kuin meidän omissa
alhaisemmissa kansanluokissa. Niin, nuori ystäväni, vaikka osaatte
lausua runoilijain sanoja ja kummastuttaa minua väitöksillä
inhimillisen mainioisuuden ja rakkauden mitättömyydestä, jota olette
oppineet pakanallisten runoilijoin kirjoista, niin ette kuitenkaan
ymmärrä sitä sääliväisyyttä ja, kohtuullisimpain ihmisten arvostelun
mukaan, sitä ylenkatsetta, joka osoitetaan sille ihmilliselle
olennolle, joka antautuu teidän ammattiinne."
"Onko minulla ammatti?" sanoi Kenelm. "Sehän on hauskaa kuulla. Mikä on
ammattini ja miksi täytyy minun olla amerikkalainen?"
"Miksi -- minä en suinkaan ole vääriä tietoja saanut. Te olette
se amerikkalainen -- minä olen unohtanut hänen nimensä -- joka on
tullut tähän maahan tappelemaan Englannin taistelijain kanssa
kilpataistelu-vyöstä. Te olette vaiti; te kallistatte päänne alas.
Teidän ulkonäkönne, teidän totiset kasvonne, teidän pituutenne, teidän
silminnähtävä sivistyksenne, kaikki todistaa syntyperäänne. Teidän
urhoollisuutenne on ilmaissut ammattianne."
"Kunnioitettava sir," sanoi Kenelm sanomattoman totisen näköisenä,
"minä olen etsimässä totuutta ja pakenemassa valhetta, mutta en vielä
ole kohdannut niin salamielistä ihmistä kuin itse olen. Muistakaa minua
rukouksissanne. Minä en ole amerikalainen; minä en ole kilpatappelija.
Minä kunnioitan edellistä suuren tasavallan kansalaisena, joka
tasavalta par'aikaa koettaa muodostaa hallitusta, jossa hän on huomaava
että juuri se varallisuus, jota hän kokee luoda, ennen tai myöhemmin on
tekevä hänen yrityksensä tyhjäksi. Minä kunnioitan jälkimmäistä
sentähden, että voima, rohkeus ja kohtuullisuus ovat välttämättömiä
ehtoja kilpataistelijalle ja kuninkaiden ja sankarien etevimpinä
koristuksina. Mutta minä en ole yhtä enkä toista. Kaikki mitä minä
itsestäni voin sanoa on, että minä olen sitä hyvin määräämätöntä
luokkaa, joka tavallisesti sanotaan englantilaisiksi herrasmiehiksi, ja
että minulla sukuperän ja kasvatuksen kautta on oikeus pyytää teitä
puristamaan kättäni sellaisena."
Mr Lethbridge näytti taas hämmästyneeltä, nosti hattuansa, kumarsi ja
tarttui hänen käteensä.
"Nyt te varmaankin sallitte minun puhua teidän kanssanne teidän
pitäjäläisistänne. Te otatte osaa Will Somers'in kohtaloon -- sen
minäkin teen. Hän on ahkera ja kätevä. Mutta täällä ei osteta paljon
hänen koriansa, ja hänellä olisi epäilemättä parempi jossakin
kaupungissa. Miksi hän ei tahdo muuttaa muualle?"
"Minä pelkään, että Will parka vallan riutuisi, jos hän ei enää saisi
nähdä sitä kaunista tyttöä, jonka tähden te niin urhoollisesti
tappelitte Tom Bowles'in kanssa."
"Tuo onneton mies on siis todella rakastunut Jessie Wiles'iin? Ja
uskotteko, että tyttö rakastaa häntä yhtä paljon?"
"Minä olen varma siitä."
"Ja että hänestä tulisi hyvä vaimo hänelle -- se on, niin hyvä kuin
vaimot voivat olla."
"Hyvästä tyttärestä tulee tavallisesti hyvä vaimo. Ja tällä paikalla ei
ole yhtään isää, jolla on parempi lapsi kuin Jessie on isällensä. Hän
on todella erinomainen tyttö. Hän on ahkerin oppilas meidän koulussamme
ja minun vaimoni pitää hänestä paljon. Mutta hänellä on jotakin
parempaa kuin ahkeruus: hänellä on erittäin hyvä sydän."
"Mitä te sanotte on aivan yhtäpitävää oman ajatukseni kanssa. Ja tytön
isällä ei ole mitään muuta Will Somers'ia vastaan kuin pelko, että Will
ei voisi vaimoa ja perhettä elättää?"
"Hänellä ei voi olla muuta häntä vastaan, kuin se, jota voi sovittaa
kaikkiin kosijoihin. Minä tarkoitan hänen pelkoansa, että Tom Bowles
voisi tehdä hänelle jotain pahaa, jos hän saisi tietää, että tyttö
aikoi mennä naimiseen jonkun toisen kanssa."
"Te luulette siis, että Mr Bowles todella on paha ja vaarallinen
ihminen?"
"Hän on paha ja vaarallinen, ja vielä pahempi siitä asti kun hän rupesi
juomaan."
"Minä oletan, että hän ei juonut ennenkuin hän rakastui Jessie
Wiles'iin?"
"En minäkään usko, että hän sitä ennen joi."
"Mutta, Mr Lethbridge, ettekö milloinkaan ole koettaneet vaikuttaa
tähän vaaralliseen mieheen?"
"Minä olen tietysti koettanut, mutta kohdannut ainoastaan solvauksia.
Hän on jumalaton mies, eikä ole moneen vuoteen käynyt kirkossa. Hän
näyttää saaneen pintapuoliset tiedot sellaisessa turhamaisessa opissa,
jota epäuskoisista kirjoista opitaan, ja minä pelkään, ettei hänellä
ole uskontoa ensinkään."
"Polyfem parka! Eipä ole kumma, että hänen Galateansa häntä kammoksuu."
"Vanha Wiles on kovin peloissaan ja on pyytänyt minun vaimoni
hankkimaan Jessielle palveluspaikan kaukana täältä. Mutta Jessie sanoo
ei voimansa lähteä meidän kylästä."
"Samasta syystäkö kuin se, joka sitoo Will Somers'in siihen maahan,
jossa hän on syntynyt?"
"Niin vaimoni luulee."
"Uskotteko että, jos Tom Bowles olisi poissa ja Jessie ja Will
menisivät naimisiin, he voisivat Mrs Bawtreyn seuraajina ansaita
kylläksi tullaksensa toimeen; jos Willin tulot kori-töistä lisättäisiin
niihin tuloihin, joita puoti ja maa tuottaisi?"
"Kylläksi tullaksensa toimeen? Tietysti. He tulisivat oikein rikkaiksi.
Minä tiedän, että jos puotia oikein hoidetaan, tuottaa se paljon rahaa.
Tuo vanha vaimo ei enää voi hoitaa puotia niinkuin hänen tulisi tehdä,
mutta kuitenkin on vielä monta, jotka tekevät kauppaa hänen luonansa."
"Will Somers näyttää olevan kivulloinen. Kenties hän tulisi
terveemmäksi, jos taistelu hengen elatuksesta olisi vähemmän väsyttävä
ja jos hänen ei tarvitsisi pelätä kadottavansa Jessieä."
"Hänen henkensä pelastuisi sen kautta, sir."
"Siinä tapauksessa," sanoi Kenelm, syvästi huoaten ja synkännäköisenä,
"minä pelkään, että minun täytyy ruveta siksi välikappaleeksi, joka vie
nämät kaksi rakkaudenlintua samaan häkkiin, vaikka minä itse kovin
paheksin sitä sielumme tasapainon häiritsemistä, jota sanotaan
'rakkaudeksi,' ja vaikka minä olen viimeinen, jonka tulisi lisätä niitä
huolia ja suruja, joita avioliitto uhriensa päälle panee --
puhumattakaan siitä pahasta, joka syntyy siitä, että avioliitto lisää
jo ennestään liian suurta väkilukua. Minä ostan puodin ja sen
tavaravaraston heille, sillä ehdolla, että te hyväntahtoisesti koetatte
saada Jessien isää suostumaan heidän tuumaansa. Mitä urhoolliseen
ystävääni Tom Bowles'iin tulee, niin minä lupaan vapauttaa heitä ja
kylää tästä liiallisesta olennosta, joka vaatii avarampaa alaa
kehittääksensä voimiansa. Suokaa anteeksi etten anna teidän keskeyttää
minua. Minä en ole vielä lopettanut mitä minulla on sanottavaa.
Sallikaa minun kysyä, asuuko Mrs Huhu tässä kylässä?"
"Mrs Huhu! Ah, minä ymmärrän. Tietysti; missä vaan naisella on kieli,
siellä Mrs Huhulla on koti."
"Tämä Mrs Huhu voisi, siitä syystä että Jessie on kaunis ja että minä
kävelin hänen kanssansa silloin kuin kohtasin Tom Bowles'in, sanoa
päätänsä nyykäyttäen: 'se ei ollut pelkästä ihmisrakkaudesta kun
muukalainen oli niin aulis Jessie Wiles'ille.' Mutta jos rahat
puodin edestä maksetaan teidän kauttanne Mrs Bawtreylle, ja te
hyväntahtoisesti otatte toimittaaksemme kaikki tämän kaupan yhteydessä
olevat asiat, niin ei Mrs Huhulla ole mitään sanottavaa kenestäkään."
Mr Lethbridge katsoi kummastellen Kenelmin juhlallisiin kasvoihin.
"Sir," sanoi hän hetkisen vaiti oltuansa, "minä tuskin tiedän miten
ilmoittaa ihastustani teosta, joka on niin jalo, niin hyvin harkittu ja
niin viisaasti ja taitavasti toimitettu, että -- että --"
"Minä pyydän, sir, älkää saattako minua häpeämään itseäni enemmän, kuin
nyt jo te'en, sillä sekaantuminen rakkauden asioihin on vallan vastoin
minun mielipidettäni mitä koskee parhainta tapaa päästäksemme
'enkeleitä lähelle.' Lopettaaksemme tätä asiaa, katson parhaimmaksi
antaa teille ne 45 puntaa, joista Mrs Bawtrey on suostunut luopumaan
arennistansa jäljellä olevaksi ajaksi ja myymään sen varaston, mikä
hänellä on; mutta te tietysti ette saa julaista mitään ennenkuin minä
olen täältä lähtenyt ja Tom Bowles myöskin. Minä toivon saavani hänet
pois huomenna; tänä iltana saan tietää, voinko luottaa siihen, että hän
lähtee täältä -- ja minun täytyy viipyä täällä siksi kuin hän lähtee
pois."
Näin puhuen Kenelm muutti taskukirjastansa Mr Lethbridgen käteen
pankkiseteleitä 45 punnan arvosta.
"Ilmoittakaa minulle edes sen herrasmiehen nimi, joka kunnioittaa minua
uskomalla minulle tällaisen luottamustoimen ja joka on hankkinut minun
pitäjäläisilleni niin suuren onnen."
"Ei löydy mitään tärkeätä syytä, miksi en voisi teille sanoa nimeäni,
mutta minä myöskään en tiedä mitään syytä, miksi sitä tekisin. Te
muistatte varmaankin Talleyrandin neuvoa: 'Jos olette kahden vaiheilla,
kirjoittaako kirje tai ei, niin älkää kirjoittako.' Tätä neuvoa voi
sovittaa moniin epäyksiin tässä elämässä, paitsi kirjeiden
kirjoitukseen. Hyvästi sir!"
"Varsin kummallinen nuori mies," jupisi pappi ja katseli poismenevän
ko'okkaan muukalaisen jälkeen; sitten hän lisäsi päätänsä nyykäyttäen:
"Täydellinen originaali!" Hän tyytyi tähän selitykseen. Tehköön lukija
samoin.