"Miksi ette muuta kaupunkiin?"
Nuori mies punastui ja pudisti päätänsä.
Kenelm kääntyi kysyväisesti Mrs Somers'iin. "Minä kyllä mielelläni
sinne muuttaisin, missä olisi paras pojalleni olla. Mutta --" ja tässä
hän keskeytti itsensä ja kyynel vieri hiljaa hänen poskeansa alas.
Will vastasi iloisemmalla äänellä: "Minä alan nyt tulla tunnetuksi, ja
tulen saamaan työtä, kun vaan odotan kärsivällisyydellä."
Kenelm ei katsonut kohteliaaksi ensi kerta tavatessansa Williä pyrkiä
hänen uskotuksensa ja hän alkoi tuntea, enemmän kuin alussa, sekä
saatujen lyöntien vaikuttavaa tuskaa että myöskin tavallista suurempaa
väsymystä, joka tavallisesti on seurauksena pitkän kesäpäivän työstä
ulkona. Hän jätti sentähden jotenkin jyrkästi hyvästi, sanoen
mielellään ostavansa muutamia koria todisteeksi Willin taitavuudesta ja
kätevyydestä, ja lupasi suullisesti tai kirjallisesti siitä antaa
likempiä tietoja.
Juuri kun hän tuli Tom Bowles'in tuvan näköisälle matkallansa Mr
Saundersonin taloon, Kenelm näki miehen, joka nousi porttiin sidotun
hevosen selkään, ja puhui muutaman sanan vanhanpuoleisen vaimon kanssa
ennenkuin hän ratsasti eteenpäin. Hän ratsasti aivan Kenelmin sivutse
huomaamatta häntä, kun tämä filosoofinen kuljeksija seisautti häntä,
sanoen: "Jollen erehdy, sir, niin olette lääkäri. Eihän Mr Bowles'in
tila ole vaarallinen?"
Lääkäri pudisti päätänsä. "En voi vielä sanoa. Hän on saanut kovan
iskun johonkin."
"Se oli juuri vasemman korvan alle. Minä en tähdännyt aivan siihen
paikkaan; mutta Bowles pahaksi onneksi samassa astui hiukan syrjälle;
kenties hän oli hämillänsä eräästä iskusta molempain silmäin väliin,
joka kävi juuri edellä sitä; ja sentähden hän, niinkuin sanotte, sai
kovan iskun. Mutta jos se häntä parantaa tavastansa pahoin lyödä muita
ihmisiä, jotka eivät voi sitä niin hyvin kestää, niin se kukatiesi on
oleva hänen hyväksensä, niinkuin teidän opettajanne, sir, epäilemättä
sanoi kun hän antoi teille selkään."
"Herra varjelkoon! Oletteko te se mies, joka tappeli hänen kanssansa --
te? Sitä en usko."
"Miksi ei?"
"Miksi ei! Sen mukaan kuin minä voin nähdä tässä hämärässä, niin vaikka
te olette pitkä mies, on Tom Bowles kuitenkin epäilemättä paljon
raskaampi teitä."
"Tom Spring oli Englannin suurin nyrkistelijä; ja niiden tietojen
mukaan kuin meillä on hänen painostansa, jotka historia on
arkiiweissaan säilyttänyt, oli Tom Spring paljon keveämpi kuin minä."
"Mutta oletteko te kilpanyrkistelijä?"
"Yhtä paljon sitä kuin jotakin muuta. Mutta me puhuimme Mr Bowles'ista;
oliko täytymys iskeä häneen suonta?"
"Oli; hän oli tunnotonna, tahi ainakin melkein tunnotonna, kun minä
tulin. Minä laskin hänestä muutaman uns'in verta, ja ilokseni voin
sanoa, että hän nyt on tunnoillansa, mutta hänen täytyy olla hyvin
hiljaa."
"Epäilemättä; mutta minä toivon että hän huomenna on sen verran
virkonut, että hän voi puhua minun kanssani."
"Sen minäkin toivon; mutta en kuitenkaan voi varmaan sitä sanoa. Oliko
se riita jostakin tytöstä -- mitä?"
"Se ei ollut rahasta. Ja minä arvelen, että jos maailmassa ei olisi
rahoja eikä naisia, niin ei olisi yhtään riitoja ja hyvin harvoja
lääkärejä. Hyvää yötä, sir."
"Se on omituista," sanoi Kenelm, kun hän avasi Mr Saundersonin
puutarhan portin, "että vaikka en koko päivänä ole syönyt mitään muuta
kuin pari pientä voileipää, ei minun ole ensinkään nälkä. Sellainen
poikkeus ruo'ansulattimien laillisien velvollisuuksien täyttämisestä ei
ole milloinkaan ennen minulle tapahtunut. Siinä mahtaa olla jotain
tärkeätä."
Ja kun hän tuli arkihuoneesen, istui perhe vielä pöydän ääressä, vaikka
se jo aikaa sitten oli illallisensa syönyt. Kaikki nousivat Kenelmin
tullessa. Hänen urostekonsa maine oli ehtinyt sinne ennen häntä. Hän
keskeytti ne onnentoivoitukset, kiitokset ja kysymykset, joita
hyväntahtoinen perhe ajoi hänen korvansa täyteen, surullisesti
huudahtaen: "Mutta ruokahaluni on mennyt! Ei mitkään kunnianosoitukset
voi sitä korvata. Antakaa minun rauhallisesti mennä levolle ja unien
luvatussa maassa kenties parantua näkemällä unta illallisesta."