Hän painoi alas päänsä ja astui kynnyksen yli.
Siitä asti kuin hän oli tapellut Tom Bowles'in kanssa oli hän mieltynyt
tähän onnettomaan rakastajaan -- ihmisen luonto on sellainen, että hän
rupeaa pitämään ihmisestä, kun hän on hänen voittanut; ja hän ei
ensinkään ollut hyvillään siitä, että Jessie suositteli kivulloista
raajarikkoa.
Mutta kun hänen tyyntä katsettansa kohtasi kaksi kiiltävää, lempeää,
mustaa silmää ja vaaleat, hienot kasvot, joissa oli tuo selittämätön
vienous, jota heikko terveys usein vaikuttaa etenkin nuoriin, niin
kilpailija kohta voitti hänen sydämensä. Will Somers istui uunin
ääressä, jossa vielä muutamia hiiliä paloi, vaikka oli lämmin kesäilta;
pieni maalaamaton pöytä oli hänen vieressään, jolla oli pajunoksia ja
valkoisia, valkaistuja lastuja avonaisen kirjan vieressä. Vaaleilla ja
laihoilla käsillään hän par'aikaa teki pientä koria. Hänen äitinsä pani
juuri pois teekuppia toiselta, ikkunan alla olevalta, pöydältä. Will
nousi ylös kohteliaasti, niinkuin maalainen tavallisesti tekee, kun
muukalainen tulee sisään; leski katseli kummastellen taaksensa ja
kumarsi syvästi; hän oli pieni, laiha vaimo ja hänen kasvonsa olivat
lempeät ja osoittivat kärsivällisyyttä.
Tupa oli siisti, niinkuin kodit tavallisesti ovat maalla, joita naiset
saavat mielensä mukaan järjestää. Oven vastapäätä olevalla kaapilla oli
joukko halpoja savi-astioita. Valkoiseksi kalkituita seiniä koristi
värilliset kuvat, jotka kuvasivat etupäässä raamatullisia aineita
Uudesta Testamentista, niinkuin tuhlaaja-pojan palaaminen, jossa tämä
oli sinisessä takissa ja keltaisissa housuissa ja sukat liukuneina
kenkien yli.
Yhdessä tuvan nurkassa oli joukko erikokoisia koria ladottuina
päälletysten ja toisessa nurkassa oli avonainen kirjakaappi, jossa oli
moniaita kirjoja; se on koriste, joka on harvinaisempi tuvissa maalla,
kuin värilliset kuvat ja kiiltävät savikalut.
Kenelm tietysti ei yhdellä silmäyksellä voinut kaikkea tätä nähdä ja
huomata. Mutta koska ihminen, joka on tottunut asiain yleistä puolta
käsittämään, erinomaisen pian voi oikein arvostella jotakin, jota
vastoin ihminen, joka on tottunut katselemaan ainoastaan asiain
erityisyyksiä, varsin hitaasti voi arvostella jotain ja, kun hän sen
tekee, hän luultavasti erehtyy, teki Kenelm oikean päätöksen, kun hän
arveli näin: "Minä olen yksinkertaisten englantilaisten talonpoikain
luona; mutta ne ovat, yhdestä tahi toisesta syystä, jota ei voi tulojen
verrannollisen suuruuden kautta selittää, parhaimpaa lajia tätä
säätyä."
"Minä pyydän anteeksi, että tunkeudun tänne tähän aikaan, Mrs Somers,"
sanoi Kenelm, joka lapsuudestansa asti oli ollut sen verran
talonpoikien parissa, että hän tiesi kuinka pikaan ne kotijumalainsa
läsnäollessa käsittävät heille osoitettua kunnioitusta ja kuinka
älykkäitä he ovat huomaamaan, että sitä ei heille osoiteta. "Mutta minä
en tule kauan tässä kylässä viipymään, ja minä en tahtoisi lähteä
täältä näkemättä teidän poikanne töitä, joista olen kuullut paljon
puhuttavan."
"Te olette hyvin hyvä, sir," sanoi Will tyytyväisesti hymyillen, joka
hymy kummallisella tavalla kirkasti hänen kasvonsa. "Ne ovat vaan aivan
tavallisia töitä, joita minulla on täällä kotona. Hienommat ovat
enimmästi tilattuja."
"Katsokaas, sir," sanoi Mrs Somers, "kauniit korityöt vievät niin
paljon aikaa; ja jos niitä ei tehdä tilaajoille, niin olisi kenties
vaikea saada niitä myydyksi. Mutta olkaa hyvä ja istukaa, sir," ja Mrs
Somers toi tuolin vieraallensa, "sillä välin kun minä juoksen ylös
hakemaan sitä koria, jonka poikani on tehnyt Miss Travers'ille. Se
viedään hänelle huomenna ja minä panin sen säilöön ettei mikään
tapaturma tapahtuisi."
Kenelm istui ja, nostaen tuolinsa lähemmäksi Williä, otti puolitekoisen
korin käteensä, jonka nuori mies oli pöydälle pannut.
"Tämä on minusta hyvin sievää ja hienoa työtä," sanoi Kenelm; "ja muoto
on kyllin kaunis tyydyttämään sivistyneen naisen kauneuden tuntoa."
"Se on tilattu Mrs Lethbridgelle," sanoi Will; "hän tarvitsee jotain,
mihin hän panee kirjeitä ja korttia; ja sen muodon olen valinnut
eräästä kuvakirjasta, jonka Mr Lethbridge oli hyvä ja lainasi minulle.
Kai te tunnette Mr Lethbridgen? Hän on varsin hyvä herra."
"En, minä en häntä tunne. Kuka hän on?"
"Meidän pappimme, sir. Tässä on kirja."
Kenelm näki ihmeeksensä, että se oli kertomus Pompejista ja että siinä
oli puunpiirroksia niistä huonekaluista ja koristuksista, mosaikeista
ja freskoista, jotka tästä merkillisestä pienestä kaupungista on
löydetty.
"Minä näen, että teidän mallinne on niin sanottu _patera_," sanoi
Kenelm, "ja hyvin tuttu sellainen. Te mukailette sitä paljon tarkemmin
kuin minä olisin katsonut mahdolliseksi, kun pronssin sijaan käytetään
kutomistyötä. Mutta te huomaatte varmaankin, että tämän matalan maljan
kauneus suureksi osaksi riippuu noista kahdesta kyyhkysestä, jotka
laidalla istuvat. Te ette voi tätä koristetta tähän panna."
"Mrs Lethbridge aikoi panna siihen kaksi pientä sisustettua
kanarialintua."
"Aikoiko hän? Jumala varjelkoon!" huudahti Kenelm.
"Mutta," sanoi Will, "se tuuma ei ollut mieleeni ja minä rohkenin sanoa
sitä hänelle."
"Miksi se ei mieleenne ollut?"
"Niin, en tiedä; mutta minusta se ei olisi ollut oikein tehty."
"Se olisi ilmoittanut kauneuden tunnon puutetta ja olisi pilannut
korianne; ja minä koetan selittää teille miksi. Te näette tässä,
seuraavalla sivulla, hyvin kauniin kuvapatsaan kuvattuna. Tämän
kuvapatsaan tarkoitus on olla luonnon mukainen -- mutta idealiseerattu.
Te ette tunne tuon vaikean sanan, idealiseerattu, merkitystä, ja hyvin
harvat ihmiset sitä ymmärtävät. Mutta se tarkoittaa laatia jotain
taiteen alalla sen aatteen mukaan kuin ihmisen henki itselleen luopi
jostakin luonnossa olevasta. Tämä jokin luonnossa on tietysti ensin
huolellisesti tutkittava, ennenkuin ihminen voi muodostaa jotakin
taiteen alalla, joka tarkasti kuvaa sitä. Se taideniekka esimerkiksi,
joka on tämän kuvapatsaan tehnyt, on tuntenut ihmisen ruumiin suhdat.
Hänen on täytynyt tutkia sen eri osia -- päitä ja käsiä, käsivarsia ja
jalkoja ja niin edespäin -- ja kun hän on niin tehnyt, panee hän kokoon
kaikki erilaiset erityis-tutkimuksensa niin että ne muodostavat uuden
kokonaisuuden, jonka tarkoituksena on tehdä olennoksi se aate, jonka
hän on hengessään luonut. Ymmärrättekö minua?"
"Osaksi; mutta ei kaikki vielä ole selvänä."
"Se on vallan luonnollista; mutta te tulette pian arvaamaan arvoituksen
kun mietitte mitä sanon. Jos minä, tehdäkseni tämän kuvapatsaan, joka
on tehty metallista ja kivestä, luonnollisemmaksi, panen sen päähän
oikeista hiuksista tehdyn valetukan, ettekö silloin kohta huomaisi,
että olisin pilannut teoksen -- että, niinkuin te selvästi sanoitte,
'se ei olisi oikein tehty' -- ja että minä siihen sijaan, että tekisin
taideteosta luonnollisemmaksi, olisin tehnyt sitä naurettavaksi,
luonnottomaksi, sen kautta, että tahdoin pakoittaa sen mieleen, joka
sitä katseli, vastakohdan todellisen elämän, jota luonnollisista
hiuksista tehty valetukka edustaa, ja taiteellisen elämän välillä, jota
kiveen tai metalliin olennoksi tehty aate edustaa. Kuta korkeampi
taideteos on (se on, kuta korkeampi se aate on, jota se kuvaa uutena
luonnosta otettujen erityisyyksien yhdistyksenä), sitä enemmän sitä
alennetaan tahi pilataan koettamalla luoda siihen sellainen
todellisuus, joka on käytettyjen aineksien rajain ulkopuolella. Mutta
samaa sääntöä voipi sovittaa kaikkeen taiteen alalla, olkoonpa se
kuinka halpaa tahansa. Ja kaksi sisustettua kanarialintua kudotun korin
reunalla, joka on tehty kreikkalaisen juoma-astian mukaan, osoittaisi
yhtä huonoa aistia kuin valetukka Apollonin marmorikuvapatsaan päässä."
"Minä ymmärrän," sanoi Will pää alaspäin, niinkuin ihminen, joka
tarkasti miettii jotakin -- "minä ainakin luulen ymmärtäväni teitä; ja
minä olen hyvin kiitollinen teitä kohtaan, sir."
Mrs Somers oli aikaa sitten palannut kori kädessä, mutta
seisoi yhä sitä kädessään pitäen, sillä hän ei uskaltanut vierasta
herraa keskeyttää, ja kuunteli hänen sanojansa yhtä suurella
kärsivällisyydellä ja yhtä vähän asiasta ymmärtäen, kuin se olisi ollut
yksi niitä suuria riitasaarnoja kirkonmenoista, joilla Mr Lethbridgen
juhlallisissa tilaisuuksissa oli tapa seurakuntaansa suosia.
Kun Kenelm oli tämän arvostelun tapaisen luentonsa lopettanut -- josta
moniaat runoilijat ja kirjailijat, jotka koettavat pilkata ideaalia
panemalla oikeista hiuksista tehdyn valetukan kivisien kuvapatsaiden
päähän, voisivat saada monta hyvää neuvoa, jos alentaisivat itsensä
niitä tottelemaan, joka kuitenkaan ei ole luultavaa -- huomasi hän että
Mrs Somers seisoi hänen vieressään, otti häneltä korin, joka todella
olikin erittäin kaunis ja sievä ja oli jaettuna useampien osiin
sellaisia kaluja varten, joita naiset käyttävät, ja kiitti sitä
hyväksi.
"Nuori neiti aikoo itse varustaa sitä silkkivuorilla ja koristaa sitä
nauhoilla," sanoi Mrs Somers ylpeästi.
"Eiköhän nauhat tule sitä pilaamaan?" sanoi Will kysyväisesti.
"Ei ensinkään. Teidän synnynnäinen sopusoinnun aistinne ilmoittaa
teille, että nauhat sopivat vallan hyvin sellaisiin kepeihin
kutomusteoksiin kuin tämä kori on; mutta te ette voisi panna
silkkinauhoja noihin nurkassa oleviin karkeihin ruokavasuihin. Ainetta
aineen mukaan, paksu köysi sopii niille; samoin kuin runoilija, joka
käsittää taidettansa, käyttää kauniita lausetapoja niissä runoissa,
jotka ovat kirjoitetut ylhäisten salongeja varten, mutta huolellisesti
karttaa niitä, kun hän sepittää yksinkertaisia runoja, joiden tarkoitus
on olla voimakkaita ja voida tunkea avaralle, vaikka ovat kovan
kohtelun alaisina matkalla. Mutta teidän tulisi todella ansaita paljon
enemmän rahaa tällaisella työllä, kuin ollen tavallisena päiväläisenä."