"Ja nyt," sanoi Kenelm, kun molemmat nuoret, lopetettuansa
yksinkertaisen ateriansa, istuivat orapihlajain alla veden luona, jonka
tänpuolisella rannalla kasvoi korkeata kaislaa, joka hiljaa suhisi
kesätuulen liidellessä sen läpi, -- "nyt minä puhun teille Tom
Bowles'ista. Onko se totta ettette pidä tästä reippaasta nuoresta
miehestä? -- Minä sanon nuoresta, sillä minä oletan, että hän on
nuori."
"Pidä hänestä! Minä en kärsi nähdä häntä silmieni edessä."
"Oletteko aina häntä vihanneet? Te olette epäilemättä joskus pitänyt
häntä siinä luulossa, ettette sitä tehnyt?"
Tyttö säpsähti eikä vastannut, vaan poimi narsissin maasta ja repi sen
armottomasti palasiksi.
"Minä luulen, että te mielellänne kohtelette ihailijoitanne niinkuin
tätä kukkaraukkaa," sanoi Kenelm hiukan ankaralla äänellä. "Mutta
kukkaan kätkettynä te väliin tulette löytämään mehiläisen pistimen.
Minä näen teidän kasvoistanne ettette sanoneet Tom Bowles'ille
vihaavanne häntä, ennenkuin oli liian myöhäistä estää häntä
rakastumasta teihin."
"Ei; niin paha en ollut," sanoi Jessie, joka kumminkin näytti häpeävän
itseänsä; "mutta minä olin turhamainen ja kevytmielinen, sen myönnän;
ja kun hän ensin alkoi minun seuraani hakea, huvitti se minua, enempää
asiaa ajattelematta, sillä, näettekös, Mr Bowles (erityinen paino
sanalle Mr) on korkeampaa säätyä kuin minä. Hän on käsityöläinen, ja
minä olen vaan lampaanpaimenen tytär -- vaikka isäni kuitenkin on
enemmän Mr Saundersonin isäntärenkinä, kuin pelkkänä lampaanpaimenena.
Mutta minä en milloinkaan ottanut sitä asiaa totiselta kannalta, enkä
luullut hänenkään sitä tehneen -- se on, alussa."
"Vai on Tom Bowles käsityöläinen. Mikä ammattilainen hän on?"
"Hän on hevosenkengittäjä, sir."
"Ja kaunis nuori mies, niinkuin sanotaan."
"Sitä en tiedä; hän on hyvin roteva ja iso mies."
"Ja miksi te rupesitte häntä vihaamaan?"
"Ensiksi siitä, että hän loukkasi isääni, joka on hyvin hiljainen ja
hyvä mies, ja uhkasi tiesi millä, jos ei isäni sallinut minun pitää
seuraa hänen kanssansa. Sanalla sanoen, hän tahtoi olla sulhaseni!
Mutta Mr Bowles on vaarallinen, pahaluontoinen ja hurja mies, ja --
älkää naurako minulle, sir -- mutta minä näin eräänä yönä unta, että
hän murhasi minun. Ja minä luulen, että hän sen tekee, jos hän tulee
jäämään tänne; ja niin luulee hänen äitinsäkin, joka on hyvänluontoinen
vaimo ja soisi hänen muuttavan täältä pois; mutta hän ei tahdo
muuttaa."
"Jessie," sanoi Kenelm hiljaa, "minä sanoin, että tahdoin ruveta teidän
ystäväksenne. Luuletteko voivanne minusta saada ystävää? Minusta ei
milloinkaan voi tulla muuta kuin ystävä. Mutta minä mielelläni siksi
rupeaisin. Voitteko luottaa minuun sellaisena?"
"Kyllä," vastasi tyttö vakaasti, ja kun hän taas loi silmänsä Kenelmiin
oli hänen katseensa suora, rehellinen ja kiitollinen, siinä ei ollut
vilpin vilahdustakaan.
"Onko täällä joku toinen nuori mies, joka siivommalla tavalla teidän
suosiotanne etsii, kun Tom Bowles, ja josta voisitte todella pitää?"
Jessie katseli ympärilleen hakien toista narsissia, ja kun hän ei sitä
löytänyt, tyytyi hän kissankelloon, jota hän ei repinyt palasiksi, vaan
silitteli kädellänsä. Kenelm loi silmänsä tytön suloisiin kasvoihin ja
hänen katseessaan oli jotakin, jota hyvin harvoin siinä nähtiin --
jotakin sitä selittämätöntä, sanomattoman inhimillistä sydämellisyyttä,
jota hänen kaltaisensa filosofit eivät millään ehdoin ottaisi
puolustaaksensa. Jos sellaiset tavalliset kuolevaiset, kuin esimerkiksi
te tahi minä, olisimme kurkistaneet orapihlaja-viidakon läpi, niin
olisimme huokailleet tahi suuttuneet, kukin eri luonnonlaatunsa mukaan;
mutta kaikki me olisimme sanoneet, joko vihasta tai kateudesta:
"Onnelliset nuoret rakastavaiset!" ja olisimme kaikki sitä sanoessamme
näyttäneet vallan onnettomilta.
Mutta ei ole kieltämistä, että kauniit kasvot ovat paljon edullisemmat
kuin jokapäiväiset. Ja Kenelmin filantropiian vahingoksi on syytä
epäillä tokko Kenelm, jos luonto olisi varustanut Jessie Wiles'in
nykeränenällä ja kierosilmällä, olisi tarjonnut hänelle tekemään
ystävyyden työn tahi aikonut tapella Tom Bowles'in kanssa hänen
tähtensä. Mutta hänen äänensä ei osoittanut vähintäkään kateutta tai
mustasukkaisuutta, kun hän sanoi:
"Minä näen, että löytyy henkilö, jonka kanssa te mielellänne menisitte
naimisiin, ja että on suuri eroitus siinä tavassa, millä te kohtelette
narsissia ja kissankelloa. Kuka ja mitä se nuori mies on, jota tämä
kissankello edustaa? Noh, sanokaa se minulle."
"Me olemme olleet yhdessä jo lapsena," sanoi Jessie, joka yhä katsoi
alas hyväillen kissankelloa. "Hänen äitinsä asui meitä lähinnä olevassa
tuvassa; ja minun äitini piti paljon hänestä, ja samoin isäkin; ja,
ennenkuin olin kymmenen vuoden vanha, heidän oli tapa nauraa, kun
Will-raukka kutsui minua pikku vaimoksensa." Tässä alkoivat kyyneleet,
jotka olivat Jessien silmiin nousseet, valua alas kukan päälle. "Mutta
nyt isä ei tahdo kuulla puhuttavan siitä; eikä siitä voi mitään tulla.
Ja minä olen koettanut pitää jostakin toisesta, mutta en voi -- niin on
asian laita."
"Mutta miksi? Onko hän käynyt pahaksi? -- ruvennut elämään
kevytmielisesti ja juomaan?"
"Ei -- ei -- ei, -- hän on vakavin ja paras poika koko maailmassa.
Mutta -- mutta --"
"Niin; mutta --"
"Hän on raajarikko nyt -- ja minä rakastan häntä sitä enemmän
sentähden." Tässä Jessie alkoi nyyhkyttää.
Kenelm oli hyvin liikutettu, ja oli kyllin varovainen olemaan vaiti
siksi, kunnes hän hiukan tyyntyi; sitten hän ystävällisiin
kysymyksiinsä sai vastaukseksi kuulla, että Will Somers -- siihen
saakka terve ja voimakas nuorukainen -- oli kuudentoista vuotiaana
ollessaan pudonnut alas telineiltä ja loukannut itsensä niin pahasti,
että hänet kohta täytyi viedä sairashuoneesen. Kun hän sieltä pääsi,
niin hän oli -- joko putoamisesta, tahi pitkällisestä taudista, joka
oli onnettomuuden seurauksena -- raajarikko elinkaudeksensa, ja sitä
paitsi hänen terveytensä oli niin heikko ja arka, että hän ei mihinkään
ulkotyöhön kelvannut eikä voinut hoitaa maanviljelijän rasittavaa
tointa. Hän oli lesken ainoa poika, ja hän ei voinut äidillensä
minäkään tukena olla. Hän oli oppinut koria tekemään; ja, sanoi Jessie,
vaikka hän teki kaunista ja taitavaa työtä, oli niissä seuduin
kuitenkin ainoastaan harva ostaja. Ja, vaikka Jessien isä suostuisikin
antamaan tytärtänsä raajarikko-paralle, niin kuinka tämä voisi niin
paljon ansaita, että hän voisi vaimoa elättää?
"Ja," sanoi Jessie, "minä olin kuitenkin onnellinen, niin kauan kuin
pyhä-iltoina voin mennä kävelemään hänen kanssansa tai käydä heillä
puhumassa hänen ja hänen äitinsä kanssa -- sillä me olemme molemmat
nuoret ja voimme odottaa. Mutta nyt en enää uskalla sitä tehdä, sillä
Tom Bowles on vannonut, että jos sen te'en, niin hän lyö Will Somers'in
maahan minun silmieni edessä; ja Will on luonnoltaan uskalias, ja minun
sydämeni pakahtuisi, jos hänelle jokin onnettomuus tapahtuisi minun
takiani."
"Mitä Mr Bowles'iin tulee, niin älkäämme nyt enää häntä ajatelko. Mutta
jos Will voisi elättää itseänsä ja teitä, suostuisiko isänne ja te itse
siihen, että te menisitte naimisiin tuon raajarikko-raukan kanssa?"
"Isä kyllä suostuisi, ja mitä minuun tulee, niin minä vaikka
huomispäivänä menisin hänen kanssaan naimisiin, jollen sen kautta olisi
isälle tottelematon. Minä voin tehdä työtä."
"He palaavat nyt työhön; mutta kun se on päätetty, niin suokaa minun
tulla teidän kanssanne kotianne, ja näyttäkää minulle Will'in tupa ja
Mr Bowles'in puoti tai paja."
"Mutta ette saa puhua mitään Mr Bowles'ille. Hän ei välittäisi siitä,
että olette herrasmies, niinkuin nyt huomaan teidän olevan, sir; ja hän
on vaarallinen -- kovin vaarallinen! -- ja niin väkevä."
"Älkää pelätkö," vastasi Kenelm ja puhkesi ääneen, joka oli enemmän
naurun kaltaista, kuin mikään hänen suustansa lähtenyt ääni hänen
lapsuudestansa saakka oli ollut; "mutta, kun olemme työmme lopettaneet,
niin odottakaa muutaman minuutin minua tuolla portin luona."