Seuraavana päivänä heinänteko oli lopetettu, ja oli jo aloitettu panna
heiniä pieleksiin. Kenelm teki tehtävänsä nyt yhtä kunnollisesti kun
edellisenä päivänä, jolloin Mr Saunderson oli häntä siitä kiittänyt.
Mutta sen sijaan, että hän niinkuin ennen olisi välttänyt Miss Jessie
Wiles'in seuraa, hän päinvastoin nyt toimitti niin, että hän
päivällisen aikana tuli tämän vaarallisen kaunottaren läheisyyteen ja
alkoi puhella hänen kanssansa. "Minä pelkään olleeni epäkohtelias teitä
kohtaan eilen ja pyydän anteeksi siitä."
"Oh," vastasi tyttö -- "oh, minun tulisi pyytää teiltä anteeksi siitä
että rohkenin puhutella teitä. Mutta minä luulin teidän tuntevan
itsenne vieraaksi, ja tarkoitukseni oli hyvä."
"Sen kyllä tiedän," vastasi Kenelm, kohteliaasti haravoiden hänen
osaansa heinistä sekä oman osansa puhuessaan. "Ja minä toivon pääseväni
teidän ystäväksenne. Piakkoin lopetamme työmme päivällistä syödäksemme,
ja Mrs Saunderson on pistänyt lakkarini täyteen hyviä voileipiä, joissa
on liha päällä; minä jakaisin mielelläni ne teidän kanssanne, jos
teillä ei ole mitään vastaan syödä päivällistä täällä minun kanssani
sen sijaan, että menette kotia."
Tyttö oli kahdella päällä ja pudisti päätänsä merkiksi ettei ehdotus
ollut hänelle mieleen.
"Pelkäättekö, että meidän naapurimme katsoisi sitä vääräksi?"
Jessie työnsi alahuulensa ylös halveksivalla tavalla ja sanoi. "Minä en
paljon välitä siitä, mitä muut ihmiset sanovat, mutta eikö se ole
väärin tehty?"
"Ei ensinkään. Sallikaa minun rauhoittaa teitä. Minä viivyn täällä
ainoastaan päivän tai kaksi; ei ole luultavaa, että me enää toinen
toistamme tapaamme; mutta ennenkuin lähden, tekisin varsin mielelläni
teille pienen palveluksen." Näin puhuessaan hän oli lakannut
haravoimasta ja, nojaten haravaansa, hän ensi kertaa oikein tarkoin
katseli kaunista tyttöä.
Niin, hän oli erinomaisen kaunis -- oikea kaunotar -- paksu, musta
tukka oli kauniisti pantu ylös olkihatun alle, joka varmaankin oli
hänen oma tekemänsä; sillä on yleiseen tunnettu ettei mikään tee
maantyttöä niin kodikkaaksi kuin oljenkutominen. Hänellä oli suuret ja
lempeät, siniset silmät, hienot kasvot, ja hänen ihonsa oli puhtaampi
ja kauniimpi kuin maalaiskaunottareiden tavallisesti on, ilma ja
aurinko kun yhteisesti sitä tavallisesti pilaavat. Hän hymyili ja
punastui hiukan kun Kenelm häntä katseli ja loi häneen ystävällisen,
luottavaisen katseen, joka olisi voinut lumota filosoofin ja pettää
keikarin. Ja kuitenkin Kenelm, sen aavistavaisen luonteentuntemisen
kautta, joka usein on varmin siinä, missä hankitun tiedon epäilykset ja
viisastelemiset vähimmin sitä häiritsevät, kohdakkoin huomasi, että
tämän tytön mieli kenties tietämättömän teeskentelemisen ohessa oli
täynnä lapsellista viattomuutta. Hän painoi alas päänsä, vetäen
katseensa takaisin, ja sulki hänet sydämeensä niin hellästi kuin hän
olisi ollut lapsi, joka häneltä turvaa anoi.
"Niin," sanoi hän itsekseen, "niin, minun täytyy antaa Tom Bowles'ille
selkään; mutta odotapas, ehkä hän kuitenkin pitää hänestä."
"Mutta," jatkoi hän ääneen, "te ette ymmärrä miten minä voin teille
hyvän työn tehdä. Ennenkuin likemmin asiaa selitän, sallikaa minun
kysyä teiltä, kuka näistä miehistä täällä niityllä on Tom Bowles?"
"Tom Bowles!" huudahti Jessie hämmästyneen ja levottoman näköisenä, ja
kävi vallan vaaleaksi katsellessaan ympärillensä; "te peloititte minua,
sir, mutta hän ei ole täällä; hän ei työskentele niityillä. Mutta miten
te olette kuullut Tom Bowles'ista puhuttavan?"
"Syökää päivällistä minun kanssani niin kerron sen teille. Katsokaa,
tuossa orapihlajien alla veden lähellä on sopiva paikka. Nyt heretään
työtä tekemästä, niinkuin näette; minä lähden hakemaan vähän olutta,
ja, sitten tapaamme toinen toisemme tuolla."
Jessie seisoi hetken epäävän näköisenä; sitten hän toistamiseen katseli
Kenelmiin, ja nähdessänsä hänen totiset ja hyväntahtoiset kasvonsa hän
rauhoittui ja lausui tuskin kuultavan myöntymyksen ja lähti orapihlajia
kohti.
Koska aurinko nyt loi säteitänsä kohtisuoraan heinämiesten päähän ja
puiden yli kohoovan kylän kellontornin viisari juuri osoitti yhtä,
päättyi kaikki työ ja oli vallan hiljaa; muutamat tytöistä menivät
kotiansa; ne jotka jäivät niitylle, kokoontuivat yhteen erikseen
miehistä, jotka ohjasivat kulkuansa suurta tammea kohti, jonka juurella
oluttynnyri ja haarikat heitä odotti.