Kenelm Chillingly nousi tapansa mukaan ylös silloin kuin aurinkokin, ja
lähti raittiuden ravintolaan. Kaikki tässä kohtuuden asunnossa näytti
vielä lepäävän unen helmassa. Hän meni talliin, johon hän oli harmaan
hevosen heittänyt, ja näki iloksensa tätä pahasti kohdeltua eläintä
suittavan.
"Se on oikein," sanoi hän tallirengille. "Minä olen hyvilläni siitä
että te olette näin varhain ylhäällä."
"Niin," sanoi tallirenki, "se herra, joka on tämän hevosen omistaja,
herätti minua kahden aikana tänä aamuna, ja hän oli oikein iloinen kun
näki eläimen makaavan puhtailla oljilla."
"Hän on siis tullut ravintolaan? -- iso, roteva herrasmies?"
"Niin, roteva hän kyllä on; ja kiivasluontoinen myöskin. Hän tuli ajaen
kaksi postihevosta vaunujen edessä, herätti raittiuden ravintolan, ja
sitten minua hevosta katsomaan, ja oli vallan vimmoissaan kun hän ei
saanut groggia raittiuden ravintolassa."
"Sen kyllä uskon. Minä toivoisin, että hän olisi saanut grogginsa; se
olisi saattanut hänen paremmalle tuulelle. Pikku raukka!" jupisi
Kenelm, kääntyen pois; "minä pahoin pelkään, että hän on saanut aika
lailla toria. Nyt kai tulee minun vuoroni. Mutta hän mahtaa olla hyvä
mies, kun hän sydänyönä lähtee matkalle veljensä tyttären takia."
Noin yhdeksän aikana Kenelm taas saapui raittiuden ravintolaan, kysyi
Mr Bowillia, ja tuo teeskennelty piika vei hänet vieras-huoneesen,
jossa Mr Bowill vallan ystävällisesti istui aamiaispöydän ääressä
veljensätyttären kera, joka tietysti vielä oli miesvaatteissa, koska
hänellä ei ollut muita vaatteita panna päällensä. Kenelmin suureksi
iloksi Mr Bowill loistavin silmin nousi, ojensi kätensä Kenelmille ja
sanoi.
"Sir, te olette kunnonmies, istukaa, istukaa ja syökää aamiaista."
Sitten jatkoi setä, niin pian kuin piika oli mennyt huoneesta:
"Tämä tuhma lapsinulikka on kertonut minulle kuinka kunniallisesti te
olette itsenne käyttänyt. Olisi voinut pahemmin käydä, sir."
Kenelm nyykäytti päätänsä ja vastaanotti vallan ääneti kiitoksen.
Sitten hän, arvellen olevansa velvollinen pyytämään anteeksi toiselta,
sanoi.
"Toivon, että suotte minulle anteeksi tuota onnetonta erhetystä,
kun --"
"Te paiskasitte minun maahan tahi oikeammin panitte ämmänkoukkua
minulle. Nyt kaikki taas on hyvä. Elsie, tarjoo tälle te'etä. Pieni
kaunis seikkailija, eikö niin? Ja hyvä tyttö hän on, vaikka hän on
ymmärtämätön. Se oli kokonaan minun syyni, että annoin hänen mennä
teaatteriin ja tutustua Miss Lockitin kanssa, vanhan mamsellin, joka
vallan hullusti ihailee teaatteria, vaan jolla olisi tullut olla
enemmän järkeä kuin houkutella häntä tällaisiin rettelöihin."
"Ei, setä," huusi tyttö uskaliaasti; "älkää häntä soimatko, syy oli
ainoastaan minussa itsessäni."
Kenelm loi hyväksyvän katseen tyttöön ja näki hänen huulensa olevan
kovaa suljetut; hänen kasvonsa juonteet osoittivat päättäväisyyttä, ei
tuskaa. Mutta kun hänen silmänsä kohtasivat Kenelmin, loi hän ne kohta
alas ja hänen kasvonsa lensivät vallan punaisiksi.
"Oh!" sanoi setä, "se on juuri sinun tapasi, Elsie; aina valmis
ottamaan toisten virheet päällesi. Noh, noh, älä puhu siitä enää. --
Noh, nuori ystäväni, minkätähden te kuljeksitte jalkasin ympäri maata?
Nuoren miehen oikkujako?" Puhuessaan hän tarkoin katseli Kenelmiä, ja
hänen katseensa oli sivistyneen miehen katse, joka ei ole tottumaton
tarkkaamaan niiden kasvoja, joiden kanssa hän puhui. Ajullisempaa
asiamiestä tavataankin harvoin pörssillä tahi markkinoilla.
"Minä matkustan jalkasin huvin vuoksi, sir," vastasi Kenelm
kohteliaasti ja oli tietämättä varoillansa.
"Tietysti," huudahti Mr Bowill iloisesti nauraen. "Mutta näyttää siltä
kun ette halveksisi vaunuja ja hevosta, kun ilmaiseksi ne käsiinne
saatte -- ha, ha! -- suokaa anteeksi -- minä vaan lasken leikkiä."
Sitten Mr Bowill, joka yhä vielä oli erittäin hyvällä tuulella, äkkiä
rupesi puhumaan yleisistä asioista -- maanviljelyksen toiveista --
vuodensadon toiveista -- viljan kaupasta -- rahamarkkinoista yleiseen
-- valtioasioista -- kansan tilasta. Kenelm huomasi, että hän tahtoi
häntä tutkia, ja vastasi niin lyhyesti kuin suinkin, ja vastaukset
tavallisesti osoittivat tietämättömyyttä kysymyksessä olevain asiain
suhteen; jos Chillinglyein filosofinen perillinen olisi helposti
hämille joutunut, niin hän varmaankin olisi kovin hämmästynyt, kun Mr
Bowill lopulta nousi, taputti häntä olkapäähän ja sanoi tyytyväisellä
äänellä. "Se on vallan niin, kuin ajattelinkin, sir; te ette noista
asioista tiedä niin mitään -- te olette syntyänne ja kasvatuksen
puolesta herrasmies -- teidän vaatteenne eivät voi salata kuka olette,
sir. Elsie oli oikeassa. Lapseni, jätä nyt meidät muutamaksi minuutiksi
kahden kesken; minulla on jotain sanottavaa nuorelle ystävällemme. Sinä
voit sillä välin laittaa itsesi valmiiksi lähtemään matkalle minun
kanssani." Elsie nousi pöydältä ja meni tottelevaisesti ovelle päin.
Siellä hän hetkeksi aikaa seisahtui, kääntyi ja katseli ujosti
Kenelmiin. Tämä oli tietysti noussut paikaltansa samalla kuin tyttö, ja
astui muutamia askeleita eteenpäin, ikäänkuin avaamaan hänelle ovea.
Niin he tulivat katselemaan toinen toisiinsa. Kenelm ei voinut tytön
arkamaista silmäystä käsittää; se oli lempeä, se oli rukoileva, se oli
nöyrä, se oli puhuvainen; mies, joka olisi ollut tottunut naisellisiin
voittoihin, olisi luullut siinä olevan jotain enempää, jotain jossa oli
selitys kaikkeen. Mutta tuo jotain oli Kenelm Chillinglylle outoa
kieltä.
Kun molemmat miehet olivat jääneet kahden kesken, istui Mr Bowill taas
ja ehdoitteli Kenelmin tekemään samoin. "Noh, nuori sir," sanoi
edellinen, "nyt voimme rohkeasti puhua keskenämme. Teidän eilispäivän
seikkailunne voi tulla onnellisimmaksi kohtaukseksi, mikä milloinkaan
on voinut teille tapahtua."
"Minulle on kylliksi, jos olen voinut teidän veljenne tyttärelle jonkin
hyvän työn tehdä. Mutta hänen oma järkevyytensä olisi ollut hänen
suojeluksenansa, jos hän olisi yksin ollut, ja olisi kyllä keksinyt
että Mr Compton oli, tahallansa tahi ei, pettänyt häntä siinä luulossa,
että hän oli naimaton."
"Hiisi vieköön Mr Comptonin! Hänestä nyt ei ole kysymys. Minä olen
suora mies ja tahdon tulla asian perille. Te olette vienyt veljeni
tyttären hänen kotoansa; teidän seurassa hän on tähän ravintolaan
tullut. Kun Elsie kertoi minulle kuinka jalosti te olette itsenne
käyttänyt, ja että te puheenne ja käytöksenne puolesta olitte niinkuin
oikea herrasmies, silloin minun päätöksenikin oli tehty. Minä kyllä
arvaan, mikä olette; te olette ylhäisen aatelismiehen poika -- kenties
ylioppilas -- jolla ei liian paljon rahaa ole -- te olette joutunut
riitaan isänne kanssa, ja hän on pitänyt teitä kovassa kurissa. Älkää
minua keskeyttäkö. Noh niin, Elsie on hyvä ja kaunis tyttö, ja hänestä
tulee niin hyvä vaimo kuin tulla voi; ja kuulkaa, hänellä on 20,000
puntaa sterlingiä. Luottakaa minuun -- ja jos ette tahdo, että
vanhempanne saavat siitä tiedon, ennenkuin asia on päätetty ja heillä
ei ole muu edessä kuin antaa teille anteeksi ja siunata teitä, niin
voitte naida Elsien ennenkuin ehditte sanoa Jack Robinson."
Ensi kerran elämässänsä Kenelm Chillingly hämmästyi -- hämmästyi vallan
pahanpäiväisesti. Hän istui suu selkoman selällään ja kieli hervotonna.
Jos se on totta, että hiukset voivat nousta pystyyn, niin hänen
hiuksensa sitä tekivät. Vihdoin hän yliluonnollisella ponnistuksella
änkytti sanat. "Naida!"
"Niin -- naida. Jos olette kunnonmies niin olette pakoitettu sitä
tekemään. Te olette saattanut veljeni tyttären pulaan -- kunniallisen,
siveän tytön -- orvon, vaan ei suojelijaa vailla. Minä sanon
toistamiseen, te olette riistänyt hänet minun käsistäni, ja päälle
päätteeksi väkisin ja rynnäköllä; te olette karannut hänen kanssansa,
ja mitäpä maailma sanoisi, jos se tietäisi tämän? Uskoisiko se teidän
käyttäneen itsenne viisaasti ja kunniallisesti? -- joka muuten
voitaisiin selittää ainoastaan siten, että te katsoitte itsenne
velvoitetuksi kunnioituksella kohtelemaan tulevaa vaimoanne. Ja mistäpä
te paremman vaimon saisitte? Mistä löydätte sedän, joka on halukas
luopumaan hoidokkaastansa ja 20,000:sta punnasta, kysymättä onko teillä
itsellä edes penniäkään? Tyttö on teihin mieltynyt -- sen minä selvään
näen; tokkopa hän olisi tuosta ilvehtijästä niin helposti luopunut, jos
te ette olisi hänen sydäntänsä voittaneet? Tahtoisitteko hänen
sydäntänsä särkeä? Ei, nuori mies -- te ette ole mikään hylkiö.
Ojentakaa kätenne minulle!"
"Mr Bowill," sanoi Kenelm, joka nyt oli tavallisen mielenmalttinsa
jälleen saavuttanut, "minä olen varsin hyvilläni siitä kunniasta, jota
tahdotte minulle osoittaa, enkä minä väitä vastaan, että Miss Elsie
ansaitsee paljoa paremman miehen kuin minä olen. Mutta aviosääty on
minulle kovin vastenmielinen. Jos valtiokirkon jäsenen sallitaan
vastustaa Paavalin kirjoittamaa väitettä -- ja minä luulen, että tämä
vapaus voidaan myöntää maallikolle, -- koska etevät pappissäädyn
jäsenet arvostelevat koko raamattua yhtä vapaasti kuin se olisi Mr
Frouden kirjoittama Elisabet-kuninkaan historia -- niin minä väittäisin
sitä hänen lauselmaansa vastaan, että on parempi naida kuin palaa; minä
ennen tahtoisin tulla poltetuksi. Henkilön, jolla on sellaiset
mielipiteet, ja joka olisi oikeutettu kantamaan 'kunnonmiehen' nimeä,
joiksi te minua sanotte, ei suinkaan sopisi viedä tyttö-raukkaa
uhrialttarille. Mitä siihen asiaan tulee, että Miss Elsie tulisi
moitteen alaiseksi, niin saan ilmoittaa että, koska minä
sähkösanomassani kehoitin teitä kysymään nuorta miestä tässä
ravintolassa, niin tällä paikalla ei kukaan hänen oikeata sukuansa
tiedä, jos te ette sitä ilmoita. Ja --"
Tässä setä keskeytti Kenelmiä hirveästi raivoten. Hän polki laattiaan;
hänen suunsa miltei ollut vaahdossa; hän puristi nyrkkiänsä ja pudisti
sitä vallan Kenelmin kasvoin edessä.
"Sir, te pilkkaatte minua. John Bowill ei ole mies, jota niin saapi
kohdella. Teidän täytyy naida tyttö. Minä en tahdo häntä niskoilleni
takaisin oikkujensa ja hulluuksiensa kautta minua kiusaamaan. Te olette
vienyt hänet pois, ja teidän täytyy ottaa tyttö, muuten minä muserran
jok'ainoan luun teidän ruumiissanne."
"Musertakaa vaan," sanoi Kenelm nöyrästi, mutta samalla asettuen
peljättävään puolustus-asemaan, joka laimensi toisen taistelunhimoa. Mr
Bowill vaipui alas tuolillensa ja pyhkäisi otsaansa. Kenelm käytti
hyväksensä voittamansa edun, ja alkoi lempeällä äänellä puhua näin.
"Kun jälleen tulette hyvälle tuulelle, niinkuin tavallisesti olette,
Mr Bowill, niin tulette huomaamaan kuinka suuresti teidän luonnollinen
toivonne tehdä veljenne tytärtä onnelliseksi ja, minä lisään vielä,
toivonne palkita minun käytöstäni, jota myönnätte varovaiseksi, on
eksyttänyt päättämiskykyänne. Te ette ensinkään minua tunne. Voinhan
olla petturi; voihan minulla olla kaikellaisia pahoja ominaisuuksia, ja
kuitenki te tahdotte tyytyä minun vakuutuksiini, tahi oikeammin teidän
omaan luuloonne, että olen syntyisin herrasmies, ja antaa minulle
teidän veljenne tytär ja hänen 20,000 puntaansa. Se on satunnaista
hulluutta teidän puolestanne. Sallikaa minun jättää teitä yksin, jotta
voitte toipua ja rauhoittua."
"Hiljaa, sir," sanoi Mr Bowill, vallan muuttuneella ja suruisella
äänellä; "minä en ole niin hullu kuin luulette. Mutta minä myönnän
olleeni liian kiivas ja törkeä. Kuitenkin on asian laita niinkuin olen
sanonut, ja minä en käsitä kuinka te, kunniallisena miehenä, voitte
olla naimatta veljeni tytärtä. Te olitte epäilemättä viaton siihen
rikokseen, jonka teitte karatessanne hänen kanssansa; mutta rikos on
kuitenkin tehty; ja jos oletamme, että asia tulisi oikeuden eteen, niin
se tulisi kyllä ikäväksi teille ja teidän perheellenne. Ainoastaan
naiminen voisi sitä poistaa. Kuulkaas nyt, minä myönnän olleeni liian
asioitsijan kaltainen hyökkäessäni suoraan asiaan, mutta minä en enää
sano 'Naikaa heti paikalla veljeni tytär.' Te olette nähnyt häntä
valhepuvussa ja väärässä asemassa. Tulkaa minun tyköni Oakdale'en --
viipykää kuukausi minun luonani -- ja jos te sen ajan kuluttua ette
pidä hänestä kylläksi kosiaksenne, niin minä jätän teidät rauhaan enkä
puhu sanaakaan siitä asiasta."
Mr Bowillin näin puhuessa ja Kenelmin häntä kuullessa ei kumpikaan
huomannut, että ovea hiljan oli au'aistu ja että Elsie seisoi
kynnyksellä. Mutta ennenkuin Kenelm ehti vastata, niin tyttö astui
keskelle laattiaa, hän ojensi pienen vartalonsa suoraksi, hänen
poskensa hehkuivat, hänen huulensa vapisivat, kun hän huudahti:
"Hyi, setä!" Sitten hän sanoi Kenelmille levottomalla ja tuskallisella
äänellä: "Oi, älkää uskoko, että minä tästä tiesin mitään!" Hän peitti
kasvonsa molemmilla käsillään ja seisoi siinä vallan ääneti.
Kaikki se ritarillisuus, jonka Kenelm ristimänimensä kautta oli saanut,
heräsi hänessä nyt. Hän hyppäsi ylös istualta, notkisti polvensa ja,
tarttuen tytön käteen, sanoi:
"Minä olen yhtä varmaan vakuutettu siitä, että teidän setänne sanat
herättävät teissä inhoa ja vastenmielisyyttä, kuin siitä, että te
olette puhdassydäminen ja rohkea tyttö, jonka ystävyydestä minä tulen
ylpeilemään. Me tapaamme toinen toisemme vielä." Hän päästi tytön käden
ja kääntyi Mr Bowilliin: "Sir, te ette ansaitse pitää huolta veljenne
tyttärestä, muuten hän ei olisi varomattomasti itsensä käyttänyt. Jos
hänellä on joku naispuolinen sukulainen, niin uskokaa hän sen
holhottavaksi."
"Minulla on sellainen!" huusi Elsie; "äitivainaani sisar -- antakaa
minun mennä hänen luoksensa."
"Tuon naisenko luo, joka koulua pitää?" kysyi Mr Bowill nyreän
näköisenä.
"Niin, miksi ei?" kysyi Kenelm.
"Hän ei ennen ole tahtonut muuttaa sinne. Minä ehdoittelin sitä vuosi
sitten. Vallaton tyttö ei silloin tahtonut mennä kouluun."
"Mutta nyt minä tahdon, setä."
"Hyvä, sitten pääset sinne heti kohta; ja minä toivon, että sinua
pannaan vedelle ja leivälle. Tuhma lapsi! Sinä olet oman onnesi
hävittänyt. Mr Chillingly, koska Elsie nyt itse on onnelleen selän
kääntänyt, niin minä voin vakuuttaa teitä etten olekaan niin tuhma,
kuin luulitte minun olevan. Minä olin niissä pidoissa, jotka pidettiin
silloin kuin tulitte täysikäiseksi -- minun veljeni on teidän isänne
arentimiehiä. Minä en ensi kiihoituksessa valhepukunne tähden teitä
tuntenut; mutta kotia mennessäni tuntui minusta kun olisin teitä ennen
nähnyt, ja tänään tunsin teidät kohta kun astuitte huoneesen. Meidän
välillämme on ollut kaksintaistelu siitä, kumpi toista voittaisi. Te
olette minun voittanut, ja siitä on teidän tuota tuhmaa tyttöä
kiittäminen! Jos hän ei olisi asiaan sekaantunut, niin hänestä olisi
tullut 'lady.' Nyt, hyvästi, sir."
"Mr Bowill, te pyysitte minua puristamaan kättänne; suokaa minun nyt
tehdä se, ja luvatkaa, siihen luottamukseen katsoen, jota kunniallinen
taistelija on velvollinen toiselle osoittamaan, että Miss Elsie kohta,
jos hän itse tahtoo, saa lähteä tätinsä, koulunopettajattaren tykö.
Kuulkaa, ystäväni," lisäsi hän Mr Bowillin korvaan: "Mies ei
milloinkaan voi naista hallita. Varovainen mies uskoo aina tytön
vaimojen huostaan siksi kunnes se joutuu naimiseen; ja kun hän naipi,
hallitsee hän miestänsä ja silloin kaikki on hyvä."
Kenelm meni.
"Oi, viisas, nuori mies!" jupisi setä. "Elsie hyvä, kuinka me voimme
mennä tätisi luo, kun sinä tuossa puvussa olet?"
Elsie säpsähti ikäänkuin hän olisi unesta herännyt ja katseli yhä
ovelle päin, josta Kenelm oli kadonnut. "Tässä puvussa," sanoi hän
huolettomasti, -- "tässä puvussa -- eikö sitä helposti käy muuttaminen
tämän kaupungin kauppapuotien kautta."
"Nenäkäs lapsi!" jupisi Mr Bowill, "se poika on toinen Salomo; ja jos
minä en voi Elsie'ä hallita, niin hän tulee hallitsemaan miestänsä --
kun hän semmoisen saapi."