Kun Kenelm tuli sille kadulle, jota raittiuden ravintola koristi,
riensi omituiseen espanjalaiseen vaippaan puettu henkilö äkkiä hänen
ohitsensa, mutta ei kuitenkaan niin pikaan, ettei Kenelm hänessä
tuntenut traagillista näyttelijää. "Hum!" jupisi Kenelm, -- "nuot
kasvot eivät näytä juuri riemullisilta. Minä pelkään, että hän on
saanut aika lailla nuhteita."
Nuorukainen -- jos Kenelmin matkatoveria vielä voidaan siksi sanoa --
seisoi kakluunin luona, kun Kenelm astui huoneesen, jossa he olivat
päivällistä syöneet. Nuorukaisen koko olento, liikkumaton asento ja
maahan luodut, kuivat silmät osoittivat suurta huolta.
"Rakas lapseni," sanoi Kenelm surullisen äänensä mitä lempeimmällä
soinnulla, "älkää uskoko minulle asiaa, joka ehkä on teille tukala.
Mutta antakaa minun toivoa, että ainaiseksi olette hylännyt tuuman
ruveta näyttelijäksi.
"Kyllä," kuului tuskin kuultava vastaus.
"Ja nyt vaan yksi kysymys enää. Mitä on tehtävä?"
"Sitä en tiedä, enkä väiltäkään siitä."
"Siis jätätte minun huolekseni tietää ja välittää siitä, ja
olettakaamme hetkeksi että se, joka on suurimpia valheita tässä valheen
maailmassa, on tosi-asia, -- se, nimittäin, että kaikki ihmiset ovat
veljeksiä, -- ja pitäkää minua vanhempana veljenänne, joka tahtoo
neuvoa teitä ja pitää huolta teistä niinkuin hän neuvoisi ja holhoisi
varomatonta nuorta -- sisarta. Minä kyllä näen miten asiat ovat.
Tavalla tahi toisella te tutustuitte Mr Comptonin kanssa, sitten kuin
ensin olitte ihailleet Mr Comptonia Romeona tahi Richard III:na. Hän
uskotteli teitä olevansa naimaton mies. Te lähditte kotoanne,
ruvetaksenne näyttelijäksi ja tullaksenne Mrs Comptoniksi."
"Oi," huudahti tyttö, koska hänen sukunsa nyt on ilmoitettava, --
"oih!" huudahti hän kovasti nyyhkyttäen, "kuinka hullu olen ollut!
Mutta älkää ajatelko minusta pahempaa, kuin ansaitsen. Tuo mies petti
minun; hän ei luullut, että minä ottaisin hänen sanoistansa kiinni ja
tulisin tänne, muuten hänen vaimonsa ei olisi näyttäynyt. Minä en olisi
tiennyt, että hänellä oli vaimo, ja -- ja --" tässä hänen äänensä
vaipui tuskasta.
"Mutta nyt kun olette asian todellisen laidan keksinyt, niin
kiittäkäämme Jumalaa, että olette pelastunut häpeästä ja kurjuudesta.
Minun täytyy lähettää sähkösanoma teidän sedällenne -- sanokaa minulle
hänen adressinsa."
"Ei, ei."
"Tässä tilassa ei mikään 'Ei' ole mahdollinen, lapseni. Teidän
maineenne ja teidän tulevaisuutenne on pelastettava. Antakaa minun
selittää kaikki sedällenne. Hän on teidän holhojanne. Minun täytyy
ilmoittaa hänelle miten asiat ovat; ei ole muuta edessä. Vihatkaa minua
nyt siitä, että te'en vastoin teidän tahtoanne, te kiitätte minua
jälestäpäin. Ja kuulkaa, nuori neiti, jos teistä on vaikea nähdä
setäänne ja kuulla hänen nuhteitansa, niin muistakaa, että jokaisen
rikoksen täytyy kärsiä rangaistuksensa. Rohkea luonto kärsii sitä
ilolla ikäänkuin sovinnoksi. Te olette rohkea. Antautukaa, ja iloitkaa
antautuessanne!"
Kenelmin ääni ja koko käytös oli samalla niin ystävällinen ja käskevä,
että se uppiniskainen luonne, jolle hän puhui, kohta myöntyi. Hän sanoi
setänsä adressin. "John Bowill, Esq., Oakdale, lähellä Westmereä." Ja
sen sanottua katsoi hän surullisesti nuoreen neuvonantajaansa ja sanoi
suoraan ja vakaasti. "Kunnioitatteko minua nyt enemmän vai
ylönkatsotteko minua vähemmän?"
Hän näytti niin nuoren, jopa lapsellisen näköiseltä tätä sanoessaan,
että Kenelmin teki mieli isällisellä tavalla ottaa häntä syliinsä ja
suudella hänen kyyneleensä poskilta. Mutta hän voitti viisaasti tämän
halun ja sanoi surullisesti hymyillen: --
"Jos inhimilliset olennot ylönkatsovat toinen toisiansa sentähden että
he ovat nuoria ja mielettömiä, niin on sitä parempi, kuta pikemmin se
etevä suku, joka tulee meidän jälkeemme elämään maan päällä, syrjäyttää
meidät. Hyvästi, siksi kuin setänne tulee."
"Mitä! te jätätte minun tänne -- yksin?"
"Niin, jos setänne tapaisi minun saman katon alla kuin te, nyt kun
tiedän teidän olevan hänen veljensä tyttären, eikö hänellä silloin
olisi oikeus heittää minua ulos ikkunasta? Sallikaa minun sovittaa
itseeni sitä varovaisuutta, jota teille saarnaan. Lähettäkää hakemaan
emäntä tänne ja pyytäkää häntä viemään teitä huoneesenne, sulkekaa ovi,
menkää levolle ja älkää itkekö enempää kuin tarpeellista on."
Kenelm otti selkäänsä matkalaukun, jonka hän oli pannut huoneen
nurkkaan, kysyi sähkölennätin-konttooria, lähetti sähkösanoman Mr
Bowillille, tilasi huoneen Commercial Hotellissa ja vaipui uneen,
jupisten itsekseen nämät merkilliset sanat: --
"Rochefoucauld oli vallan oikeassa kun hän sanoi. 'Harvat ihmiset
rakastuisivat, jos eivät olisi kuulleet niin paljon rakkaudesta
puhuttavan.'"