Kenelm meni teaatteriin ja kysyi portinvartijalta Mr Herbert Comptonia.
Tämä arvoisa virkamies vastasi. "Mr Compton ei tänä iltana tule
näyttämään, eikä ole täällä."
"Missä hän asuu?"
Portinvartija osoitti kadun toisella puolella olevaa pientä
mauste-kauppaa ja sanoi sievistelevästi. "Tuossa, porstuan ovi --
koputtakaa ovea ja soittakaa."
Kenelm teki niinkuin hänelle oli neuvottu. Huonosti puettu piika avasi
oven ja Kenelmin kysymykseen vastasi hän että Mr Compton oli kotona
mutta oli ruo'alla.
"Minun on mieleni paha että minun täytyy häntä häiritä," sanoi Kenelm,
puhuen kovalla äänellä, sillä hän kuuli veitsien ja kahvelien kilinää
vasemmalla olevasta huoneesta, "mutta minun pitää saada nyt kohta häntä
puhutella."
Tämän sanottua hän työnsi piian pois tieltä ja astui suoraan läheiseen
ruokasaliin.
Löökistä hajuavan vadin ääressä istui mies, ilman liivittä ja
kaulahuivitta. Hän oli hyvin kaunis mies -- hänen hiuksensa olivat
vallan lyhyeksi leikatut ja parta oli hiljan ajettu, niinkuin
näyttelijän sopii, jolla on kaikellaista ja kaiken väristä valhetukkaa
ja partaa käytettävänä. Mies ei ollut yksin; vastapäätä häntä istui
rouvasihminen, joka näytti olevan muutamia vuosia häntä nuorempi;
nainen oli vielä kaunis, vaikka iho oli vaalea; hänellä oli hyvät
teaatterikasvot ja runsas määrä vaaleita kutria.
"Mr Compton, luultavasti," sanoi Kenelm, kumartaen jäykästi.
"Nimeni on Compton; onko sanaa teaatterista? tahi mitä te minulta
tahdotte?"
"Minä? -- en mitään!" vastasi Kenelm; ja sitten hän, alentaen luonnosta
jo surumielisen äänensä vallan traagilliseksi, lisäsi. "Tämä on
ilmoittava teille kuka teiltä jotain tahtoo;" samassa hän Mr Comptonin
käteen laski sen kirjeen, jonka hän oli luvannut viedä hänelle, ja
lisäsi, ojentaen käsivartensa ja kääntäen sormiansa niinkuin Talma
Julius Caesarina. "Qu'en dis tu, Brute?" (Mitäs siihen sanot, Brute?)
Oliko se sanansaattajan kolkko katsanto ja peloittavat liikkeet tahi
hypokrisis, taikka katsahdus kirjeen päällekirjoitukseen, joka sen
vaikutti, oli miten oli, Mr Compton joutui vallan hämillensä, hänen
kätensä pysyi toimettomana, ikäänkuin hän ei uskaltaisi kirjettä avata.
"Älkää minusta välittäkö, ystäväni," sanoi vaaleakutrinen nainen
pistelevällä ystävyydellä; "lukekaa vaan billet-doux'nne; älkää antako
nuoren miehen odottaa, ystäväni!"
"Mitä joutavia, Matilda, billet-doux! luultavampi on, että se on
räätälin rätinki. Suokaa anteeksi, ystäväni. Seuratkaa minua, sir," ja
hän nousi istualta, yhä paitahihasillaan ollen, lähti huoneesta, sulki
oven ja vei Kenelmin pieneen toisella puolen käytävää olevaan
huoneesen. Kaasulampun valossa hän kiireesti luki kirjeen, ja vaikka se
oli hyvin lyhyt, niin hän kuitenkin sitä lukiessaan monta kertaa
huudahti hämmästyksestä.
"Jumala varjelkoon! Mitä hullutuksia! Mitä nyt on tekeminen?" Sitten
hän pisti kirjeen housunlakkariin, katsoi Kenelmiin terävin silmin,
mutta loi kuitenkin pian taas silmänsä alas, sillä tämä kolkonnäköinen
seikkailija katsoi niin vakaasti häneen.
"Oletteko sen henkilön uskottu, joka on tämän kirjeen kirjoittanut?"
kysyi Mr Compton vähän häpeissään.
"Minä en ole kirjoittajan uskottu," vastasi Kenelm, "mutta nykyänsä
olen hänen suojelijansa."
"Suojelijansa?"
"Suojelijansa."
Mr Compton taas katseli sanansaattajaa, ja tällä kertaa hän
täydellisesti arvosteli kolkon muukalaisen urhokasta muotoa, kävi
entistä vaaleammaksi ja vetäysi ehdottomasti kellonsoitinta kohti.
Hetken aikaa vaiti oltuansa hän sanoi. "Minua pyydetään tulemaan
kirjoittajan puheille. Jos tulen, saanko puhutella häntä kahden
kesken?"
"Kyllä, mitä minuun tulee -- sillä ehdolla ett'ette koeta viedä sitä
henkilöä pois talosta."
"Ei suinkaan -- ei suinkaan; päin vastoin," huudahti Mr Compton
innokkaasti. "Sanokaa, että tulen puolen tunnin kuluessa."
"Minä lupaan viedä vastauksenne asianomaiselle," sanoi Kenelm
kohteliaasti, nyykäyttäen päätänsä; "ja suokaa anteeksi, että muistutan
teitä siitä, että kutsuin itseni teidän kirjeenvaihtajanne
suojelijaksi, ja jos te hiukankin käytätte tämän henkilön nuoruutta ja
kokemattomuutta hyväksenne tahi kehoitatte häntä luopumaan kodista ja
omaisista, niin näyttämö on kadottava koristeen ja Herbert Compton on
näyttämöltä häviävä." Näillä sanoin Kenelm lähti näyttelijän luota,
joka kalmankalpeana seisoi liikkumatta paikallaan. Kun Kenelm tuli
porstuanovelle, törmäsi poika, joka kantoi nauhalipasta, häntä vastaan
ja oli vähällä kaatua nurin.
"Tuhmeliini," huusi poika, "ettekö voi nähdä mihin menette? viekää tämä
Mrs Comptonille."
"Minä ansaitsisin sen nimityksen, jonka minulle annatte, jos minä
maksotta tekisin sen, mistä teille on maksettu," vastasi Kenelm
terävästi ja lähti pois.