Aamulla näiden syntymäpäivä-ilojen jälkeen Sir Peter ja Lady Chillingly
pitivät pitkän neuvoittelun toinen toistensa kanssa perillisensä
kummallisuuksista ja parhaasta tavasta millä voisi saada häntä
iloisemmalta kannalta maailman oloja katselemaan, tahi ainakin saada
häntä lausumaan vähemmän loukkaavia mielipiteitä -- tietysti, vaikka
eivät sitä sanoneet, sopusoinnussa niiden uusien aatteiden kanssa,
jotka tulisivat hänen vuosisataansa hallitsemaan. Sovittuansa tästä
arasta asiasta, he lähtivät käsi kädessä perillistänsä hakemaan. Kenelm
harvoin tapasi heidät aamiaisella. Hän nousi varhain aamuisin ylös ja
oli tottunut yksin kuljeksimaan ympäri seutua ennenkuin hänen
vanhempansa vielä olivat nousseet ylös.
Tämä arvollinen parikunta löysi Kenelmin istumasta erään kalarikkaan
virran partaalla, joka virta suikerteli Chillingly-puiston läpi; hän
piti siimaa vedessä ja haukotti, jossa viimeksi-mainitussa asiassa hän
näytti olevan hyvin taitava.
"Huvittaako kalastaminen sinua, poikani?" sanoi Sir Peter
ystävällisesti.
"Ei ensinkään, sir," vastasi Kenelm.
"Miksi sinä sitte sitä teet?" kysyi Lady Chillingly.
"Sentähden että en tiedä mitään, joka minua enemmän huvittaisi."
"Oh! siinä se on," sanoi Sir Peter; "koko salaisuus Kenelm'in
omituisuuksiin katsoen on näissä sanoissa, ystäväni; hän tarvitsee
huvitusta. Voltaire sanoo aivan oikein. 'Ihminen tarvitsee huvitusta!'
Ja jos Kenelm saisi huvitella niinkuin muut ihmiset, niin hän tulisi
muiden ihmisten kaltaiseksi".
"Siinä tapauksessa," sanoi Kenelm totisesti ja nosti vedestä pienen,
mutta vilppaan raudun, joka joutui Lady Chillingly'n syliin -- "siinä
tapauksessa minä mieluisemmin olen ilman huvitusta. Minä en ensinkään
pidä muiden turhamaisuuksista. Itsensä säilyttämisvaisto pakoittaa
minua jossakin määrässä kärsimään omiani."
"Kenelm, sir," huudahti Lady Chillingly niin vilkkaasti kuin hänen
tyyni arvonsa ani harvoin puhui, "ota pois tuo kauhea, märkä olento!
Pane onkivapasi pois ja kuuntele mitä isälläsi on sanottavaa. Sinun
kummallinen käytöksesi tuottaa meille paljon huolta."
Kenelm otti raudun irti koukusta, laski sen koppaansa, ja loi suuret
silmänsä isäänsä, sanoen. "Mikä se minun käytöksessäni teitä
pahoittaa?"
"Ei pahoita, Kenelm," sanoi Sir Peter ystävällisesti, "vaan
huolestuttaa; äitisi on oikean sanan löytänyt. Katsopas, rakas poikani,
minun toivoni on että sinusta tulisi etevä mies maailmassa. Sinä voisit
parlamentissa edustaa tätä kreivikuntaa, niinkuin esi-isäsi ovat
tehneet ennen sinua. Minä olen tuumannut että eilispäivän pidot
olisivat erinomaisena tilaisuutena sinulle esittelemään itseäsi
tuleville vaalimiehillesi. Puhetaito on omaisuus, jota enin
arvostellaan vapaassa maassa, ja miksi sinä et olisi puhuja?
Demosthenes sanoo että esittelytapa, esittelytapa, esittelytapa on
kaunopuheisuuden taide; ja sinun esittelytapasi on oivallinen,
miellyttävä, tyyni ja klassillinen."
"Suokaa anteeksi, rakas isäni, Demosthenes ei puhu esittelytavasta eikä
aktionista, niinkuin sana tavallisesti käännetään; hän puhuu
'näyttelemisestä' -- hypokrisys; siitä taiteesta, jonka kautta joku
pitää puheen teeskenneltynä karakterina -- ja siitä on meillä sana
hypokrisi eli ulkokultaisuus. Hypokrisi, hypokrisi, hypokrisi! on
Demostheneen mukaan puhujan kolmenkertainen taide. Toivotteko että
minusta tulisi kolmenkertainen ulkokullattu?"
"Kenelm, minä häpeen sinun puolestasi. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä
että sinä metafor'in kautta voit väärentää sitä sanaa, jota mainitaan
suuren ateenalaisen lausuneen, merkitsemään ulkokultaisuutta. Mutta jos
me, niinkuin sanot, otaksumme, että se ei osoitakaan esittelytapaa vaan
näyttelemistä, niin minä ymmärrän miksi aloittelusi puhujana ei
onnistunut. Sinun esittelytapasi oli oivallinen, sinun näyttelemisesi
vajavainen. Puhujan tulee huvittaa, sovittaa, vakuuttaa, viehättää.
Sinä teit päinvastoin kaikessa; ja vaikka puheesi teki suuren
vaikutuksen, oli tämä vaikutus kuitenkin niin kokonaan sinun
vahingoksesi, että se olisi tehnyt sinun valitsemisesi mahdottomaksi
missä vaalikokouksessa tahansa Englannissa."
"Tuleeko minun käsittää teitä, rakas isäni," sanoi Kenelm niin
surullisella ja sääliväisellä äänellä kuin hurskas kirkonpalvelija, kun
hän moittii harmaapäistä syntistä, "tuleeko minun käsittää teitä niin,
että te kehoitatte poikaanne täydestä tahdosta pettämään voittaaksensa
itsekkään edun?"
"Täydestä tahdosta pettämään? nenäkäs penikka!"
"Penikka!" toisti Kenelm, ei vihaisesti vaan miettiväisesti --
"penikka! -- hyvä penikka on vanhempiinsa."
Sir Peter purskahti nauruun.
Lady Chillingly nousi arvokkaasti istualta, pudisti hamettansa,
jännitti päivänvarjostimensa ja lähti hitaasti pois sanaakaan
sanomatta.
"Katso nyt, Kenelm," sanoi Sir Peter, niin pian kuin hän oli ehtinyt
tointua. "Nuo pistosanasi ja leikilliset kokkapuheesi ovat kylläkin
hauskat minun kaltaiselleni, mutta eivät ne maailmalle kelpaa; ja minä
en voi käsittää kuinka sinun ikäisesi henkilö, joka on nauttinut niin
harvinaisia etuja kuin sinä siinä, että olet aikaisin päässyt mitä
sivistyneimpiin piireihin ja nauttinut opettajan opetusta, joka on
hyvin perehtynyt uusiin aatteisin, jotka tulevat suuresti vaikuttamaan
valtiomiesten kehittämiseen, voit pitää niin yksinkertaista puhetta
kuin eilen pidit."
"Rakas isäni, suokaa minun vakuuttaa teitä siitä, että ne aatteet,
jotka minä lausuin, ovat nyky-aikana vallalla -- vaikka ne lausutaan
vielä selvemmin, tahi jos se teitä enemmän miellyttää, vielä
yksinkertaisemmilla sanoilla, kuin minä käytin. Te tulette huomaamaan,
että _The Londoner_ ja parhaimmat liberaaliset sanomalehdet ovat niitä
istuttaneet yleiseen käsitystapaan."
"Kenelm, Kenelm, sellaiset aatteet kääntäisivät maailman ylös-alaisin."
"Uudet aatteet aina koettavat kääntää vanhat aatteet nurin. Ja maailma
on, kun asiaa harkitaan, ainoastaan aate, joka käännetään ylös-alaisin
joka vuosisata."
"Sinä te'et minun vallan hulluksi aatteillasi. Jätä metafysiikkisi ja
tutki todellista elämää."
"Minä tutkin todellista elämää Mr Welbyn luona. Hän on realismin
arkkimandriitti. Te tahdotte että minun tulee tutkia näky-elämää.
Tehdäkseni teille mieliksi, tahdon sitä tehdä. Minä luulen että se on
hyvin miellyttävää. Realinen elämä ei ole niin; päinvastoin -- se on
ikävä." Ja Kenelm haukotteli taas.
"Eikö sinulla ole yhtään ystävää yliopistokumppaniesi joukossa?"
"Ystävää, ei suinkaan, sir. Mutta minä luulen että minulla on muutamia
vihamiehiä, jotka toimittavat samaa kuin ystävät, sillä eroituksella
vaan, etteivät tuota niin paljon pahaa."
"Ethän toki väittäne, että elit vallan itseksesi Cambridgessa?"
"En, minä seurustelin paljon Aristophaneen ja vähän konisten sektionein
ja hydrostatikin kanssa."
"Kirjoja. Kuivaa seuraa!"
"Viattomampaa ainakin kuin enimmät seurat. Oletteko milloinkaan olleet
humalassa?"
"Humalassa!"
"Minä koetin sitä kerran niiden nuorien kumppanien seurassa, joita
kehoititte minun ottamaan ystävikseni. En tiedä onnistuinko siinä,
mutta herätessäni porotti päätäni. Realisessa elämässä yliopistossa on
runsaasti päänporotusta."
"Kenelm, poikani, yksi asia on selvä -- sinun täytyy lähteä matkoille."
"Niinkuin tahdotte, sir. Markus Antoninus sanoo että kivelle on
yhdentekevää viskataanko se ylös tahi alas. Milloin minun tulee
lähteä?"
"Hyvin pian. Tietysti tulee ensin hankkeita tehdä; sinun tulee saada
matkatoveri. Minä en tarkoita opettajaa -- sinä olet liian
vakaamielinen ja järkevä sellaista tarvitaksesi -- vaan hauskaa,
miellyttävää, siivoa nuorta sinun-ikäistä henkilöä."
"Minun-ikäistä -- miestä vaiko naista?"
Sir Peter koetti näyttää suuttuneelta. Hän voi ainoastaan vastata
vakaasti. "_Naista_! Kun sanoin että olit liiaksi vakaamielinen
opettajaa tarvitaksesi, tein sen siitä syystä ettet tähän asti ole
osoittanut taipumusta antamaan naisten taikakeinojen sinua vietellä.
Suo minun kysyä oletko muiden opintojen ohessa harjoittanut sitä
tutkimusta, jota ei yksikään mies vielä ole kokonaan käsittänyt --
naisen tutkimista?"
"Kyllä. Onko teillä mitään sitä vastaan että pyydän vieläkin raudun?"
"Herra siunatkoon rautua -- tahi päin vastoin. Vai olet sinä naista
tutkinut. Enpä olisi sitä uskonut. Missä ja milloin sinä aloit tätä
tieteenhaaraa harjoittaa?"
"Milloin? kymmenennestä vuodestani saakka. Missä? ensin teidän omassa
talossanne, sitten yliopistossa. Hiljaa! -- kala käy onkeen," ja toinen
rautu jätti luonnollisen kotinsa ja löi Sir Peteriä nenään, josta se
juhlallisesti muutettiin vasuun.
"Kymmenen-vuotiaana ollessasi, ja minun omassa talossani. Tuo ilkiö
Jane -- sisäpiika --"
"Jane! Ei, sir. Pamela, Miss Byron, Clarissa, Richardsonin vaimot,
jotka tohtori Johnsonin mukaan 'opettivat himojen heräämään siveyden
käskystä!' Minä toivon teidän itsenne tähden, että tohtori Johnson ei
tässä suhteessa erehtynyt, sillä minä löysin kaikki nämät vaimot
yönaikana teidän yksityisissä huoneissanne."
"Ah!" sanoi Peter, "siinäkö kaikki?"
"Kaikki mitä muistan siitä ajasta kun olin kymmenenvuotiaana," vastasi
Kenelm.
"Ja Mr Welbyn luona ja yliopistossa," jatkoi Sir Peter epäilevästi,
"olivatko nais-tuttavasi sielläkin samaa laatua?"
Kenelm pudisti päätänsä. "Paljon huonompia; ne, jotka opin tuntemaan
yliopistossa, olivat hyvin ilkeitä."
"Sen arvannen, kun sellainen joukko nuoria miehiä heidän jälessään
juoksee."
"Hyvin harvat ylioppilaat juoksevat niiden naisten jälkeen, joita minä
tarkoitan -- he ennen niitä välttävät."
"Sitä parempi."
"Ei, isäni, sitä pahempi; likemmin näitä naisia tuntematta ei juuri
kannata yliopistossa olla."
"Selitä mitä tarkoitat."
"Jokainen, joka saapi klassillisen kasvatuksen, joutuu niiden seuraan
-- Pyrrha ja Lydia, Glycera ja Corinna, ja useampia samaa lajia; ja
Aristofaneen vaimot, mitä niistä sanotte, sir?"
"Siis olet oppinut tuntemaan ainoastaan naisia, jotka elivät 2,000 tahi
3,000 vuotta sitten, tahi oikeammin eivät milloinkaan ole olleet
olemassakaan? Etkö milloinkaan ole ihaellut todellisia, eläviä naisia?"
"Todellisia naisia! sellaisia en ole milloinkaan nähnyt. En ole
milloinkaan tavannut naista, joka ei ole ollut valhe, valhe siitä
hetkestä asti kuin hän katsottiin hyvin kasvatetuksi, joka ei ole
tunteitansa salannut ja näyttänyt hätävalheelta, kun hän ei ole
sellaista lausunut. Mutta jos minun on oppiminen näky-elämää, niin
otaksun, että minun täytyy olla valhenaisten seurassa."
"Onko onneton rakkaus sinua vaivannut, koska niin katkerasti puhut
naisista?"
"En minä katkerasti naisista puhu. Kysykää miltä naiselta tahansa ja
antakaa hänen valalla vahvistaa puhettansa, niin hän on tunnustava että
hän aina on ollut ja aina on oleva elävä valhe, ja että hän ylpeilee
siitä."
"Minä olen iloinen, että äitisi ei ole saapuvilla sinun puhettasi
kuulemassa. Sinä tulet vielä ajattelemaan vallan toisin. Sillä
välin, palataksemme toiseen sukupuoleen, eikö ole yhtään nuorta
sinun-vertaista miestä, jonka kanssa tahtoisit matkustaa?"
"Ei. Minä vihaan riitaa."
"Niinkuin tahdot. Mutta sinä et voi vallan yksin matkustaa; minä hankin
sinulle hyvän matkapalvelijan. Minun pitää jo tänään kirjoittaa
Londoniin sinun matkahankkeesi takia, ja noin viikon kuluttua toivon
kaikki olevan selvällä. Sinä saat niin suuren rahasumman matkaa varten,
kuin tahdot; sinä et milloinkaan ole ollut tuhlaaja, ja -- poika --
minä rakastan sinua. Huvita itseäsi, nauti elämätä ja tule takaisin
parantuneena kummallisuuksistasi, mutta kunnia tallella."
Sir Peter kumartui alas ja suuteli poikaansa otsalle. Kenelm oli
liikutettu; hän nousi seisoalleen, laski käsivartensa isänsä kaulan
ympäri ja sanoi sydämellisellä, matalalla äänellä. "Jos joskus tulen
kiusaukseen häpeällistä tekoa tekemään, niin muistan kenenkä poika olen
-- ja silloin olen pelastettu." Hän irroitti sitten käsivartensa ja
lähti yksinäiselle matkalleen joen rantaa pitkin, unohtaen sekä
onkivavan että siiman.