Kenelm oli puolitoista vuotta tämän erinomaisen opettajan luona. Sillä
ajalla hän saavutti paljon kirjallisia tietoja; hän tapasi myöskin
monta kirjallisuuden alalla, tuomio-istuimilla ja parlamentissa etevää
miestä. Hän oli myöskin ylhäisten seuroissa usein. Isoiset rouvat,
jotka olivat olleet hänen äitinsä nuoruuden ystäviä, ottivat häntä
siipiensä suojaan, antoivat hänelle hyviä neuvoja ja suututtivat häntä.
Varsinkin yksi, Glenalvonin markisinna, joka rakasti häntä sentähden,
että hän oli kiitollisuuden velassa hänelle. Hänen nuorin poikansa oli,
näet, ollut Kenelmin kumppanina Merton-koulussa, ja Kenelm oli
pelastanut hänen poikansa hengen, kun hän oli hukkumaisillaan. Poika
parka kuoli myöhemmin keuhkotautiin, ja äiti suri häntä kovasti, ja
Kenelm tuli hänelle siitä pitäin vielä rakkaammaksi. Lady Glenalvon
oli ylhäisen Londonin maailman kuningattareita. Vaikka hän oli
viidenkymmenen vuoden ikäinen, oli hän vielä hyvin kaunis; hän oli sitä
paitsi hyvin lahjakas, sukkela ja erittäin hellätuntoinen, niinkuin
useat sellaiset kuningattaret ovat; hän oli juuri niitä naisia, jotka
ovat verrattomia kun on asia muodostaa nuorien miehien käytöstä ja
jalostuttaa niiden luonnetta, joiden tarkoitus on tulevaisuudessa
suuria toimittaa. Mutta hän oli itsekseen hyvin pahoillansa siitä, että
hän, oman käsityksensä mukaan, ei voinut sellaista harrastusta
Chillinglyin perillisessä herättää.
Huomautettakoon tässä, että Kenelm ei suinkaan ollut suuria etuja
vailla muodon ja kasvojen suhteen. Hän oli pitkä ja hänen kaunis
ruumiin-muotonsa kätki hänen luonnollista voimaansa, joka oli
erinomaisen suuri. Hänen kasvonsa olivat kauniit, vaikka totisen ja
kolkon näköiset ja nuoruuden kukoistusta vailla; ne eivät olleet
taiteellisesti säännölliset, mutta omituiset ja elävät; silmät olivat
suuret, mustat ja vilkkaat ja hymyillessänsä hän näytti samalla aikaa
lempeältä ja surulliselta. Hän ei milloinkaan nauranut ääneen, mutta
hän kohta huomasi asian koomillisen puolen, ja hänen silmänsä
saattoivat nauraa, vaikka hän oli vaiti. Hän taisi lausua leikillisiä,
odottamattomia asioita, jotka käsitettiin humorina; mutta jollei säde
hänen silmissään olisi ollut, hän ei olisi voinut lausua niitä enemmän
näennäisellä tietämättömyydellä siitä että ne olivat tahallista
leikkipuhetta, kuin trappistimunkki, joka katsoo ylös siitä haudasta,
jota hän kaivaa, lausuaksensa memento mori'ansa (muista kuolemata).
Hänen kasvonsa näyttivät kauniimmilta kuta enemmän niitä katseli.
Naiset sanoivat niiden ilmaisevan romantillista tunteellisuutta -- siis
niiden kuuluvan henkilölle, joka helposti saataisiin rakastumaan ja
jonka rakkaus olisi runollinen ja kiihkoinen. Mutta hän voitti niinkuin
nuori Hippolyto kaiken naisellisen viehätysvoiman kiusaukset. Hän
tyydytti pastoria säilyttämällä taitavuuttansa voimisteluharjoituksissa
ja hän saavutti nyrkkitaistelukoulussa, jossa hän säännöllisesti kävi,
maineen olevansa paras herrasmies-nyrkistelijä koko pääkaupungissa.
Hän sai monta tuttavaa, mutta hän ei vielä ollut yhtäkään ystävyyden
liittoa tehnyt. Jokainen, joka hänen näki, mieltyi kuitenkin häneen.
Jos hän ei heille ystävyyttä osoittanutkaan, niin hän ei kumminkaan
heitä tylysti kohdellut. Hän oli erittäin ystävällinen ja hänen äänensä
oli lempeä ja hän oli perinyt isänsä sävyisän luonteen -- lapset ja
koirat hakivat vaistontapaisesti hänen seuraansa. Kun Kenelm lähti Mr
Welbyn luota, vei hän mukanaan Cambridgen yliopistoon mielen, joka oli
hyvin varustettu niitä uusia aatteita varten, jotka paisuivat
puhkeaksensa kukoistukseen. Hän kummastutti toisia äskentulijoita ja
saattoi väliin mahtavia vanhempia ylioppilaita Trinity'ssä ja St.
John'issa hämillensä. Mutta hän vetäysi vähitellen pois yleisestä
seuraelämästä. Hän oli tosiaankin mielensä suhteen liian vanha
ikäänsä; ja seurusteltuansa pääkaupungin etevimmissä piireissä,
ylioppilas-illalliset ja juomingit eivät häntä miellyttäneet. Hän yhä
säilytti nyrkistelijä-mainettansa; ja väliin kun joku heikko
vastatulija oli joutunut tappiolle tappelussa jonku väkevämmän kanssa,
niin hänen jäntärekristillisyytensä jalolla tavalla kehittyi. Hän ei
tehnyt niin paljon kuin hän olisi voinut, saavuttaaksensa
akademiallista mainetta tiedollisessa suhteessa. Mutta hän oli aina
ensimmäisiä tutkinnoissa; hän sai kaksi yliopiston-palkintoa ja
suoritti jotenkin suurella kunnialla maisterintutkinnon, jonka jälkeen
hän palasi kotia, omituisempana, kolkompana -- sanalla sanoen, vähemmän
muiden ihmisten kaltaisena -- kun lähdettyänsä Merton-koulusta. Hän oli
kutonut omasta sydämestään yksinäisyyden verkon ympärillensä, ja tässä
yksinäisyydessä hän istui ääneti ja valppaana kuin hämähäkki
verkossansa.
Lieneekö se tullut hänen synnynnäisestä luonteestaan vai siitä, että
sellaiset opettajat olivat häntä kasvattaneet, kuin Mr Mivers, joka
edisti uusia parannus-aatteita siten, että hän ei kunnioittanut mitään
menneessä ajassa, ja Mr Welby, joka katseli nykyiset olot realistiselta
kannalta ja pilkkasi kaikkia tulevaisuuden näkökuvia idealistisina; oli
miten oli, enin silmäänpistävä ominaisuus Kenelmissä oli tyyni
välinpitämättömyys. Hänessä oli vaikea huomata niitä toiminnan
kehoittimia, joita sanotaan turhamielisyydeksi tahi kunnianhimoksi,
mieltymyksen haluksi tahi vallanhimoksi. Hän oli tähän saakka seisonut
kaikkia naisten lumouskeinoja vastaan. Hän ei ollut milloinkaan
rakkautta kokenut, mutta hän oli lukenut hyvin paljon siitä, ja tämä
kiihko oli hänestä selittämätön inhimillisen järjen eksymys ja
häpeällistä mielen tasaisuuden hylkäämistä, jonka tasapainossa
pitämistä miehisten luonteiden tulee pitää päämääränänsä. Eräs hyvin
kaunopuheinen kirja, jossa aviotonta elämää kiitetään ja jonka nimenä
oli "Enkeleitä lähestyminen," kuuluisan Oxfordissa asuvan oppineen
Decimus Roachin kirjoittama, oli tehnyt niin syvän vaikutuksen hänen
nuoreen mieleensä, että hän helposti olisi voinut ruveta munkiksi, jos
hän olisi ollut katolilainen. Suurin into, jota hän osoitti, oli
ajatus-oppineen into ajatellun totuuden puolesta -- se on, sen
puolesta, minkä hän katsoi todeksi, ja koska se, mikä yhden mielestä on
totta, toden perään toiselle voi näyttää väärälle, niin tämä hänen
mieltymyksensä saattoi hänen moneen pulaan ja vaaraan, niinkuin lukija
kukatiesi tulee seuraavasta luvusta huomaamaan.
Jotta hänen käytöksensä siinä tulisi oikein käsitetyksi, saan pyytää
sinua, rehellinen lukija (kaikki lukijat eivät aina ole rehellisiä)
muistamaan, että hänen mielensä on täynnä uusia aatteita, jotka,
kohdatessansa syvän ja vaarallisen vanhain aatteiden salaisen virran,
muuttuvat uhkaaviksi kuohuaalloiksi.