Entisen perillisen kolkkoa ennustusta vastoin nuori Chillingly
rauhallisesti ja vakaasti jopa arvoisestikin kävi inhimillisen olemisen
lapsuuden-opintojen läpi. Hän vastaanotti filosofillisella
mielenmaltilla vihmarokon ja tukkoyskän. Hän saavutti vähitellen puheen
taidon, mutta hän ei juuri aivan ylellisesti tätä ihmisen erityistä
ominaisuutta käyttänyt. Lapsuutensa ensimmäisinä vuosina hän puhui niin
vähän kuin olisi hän liian aikaisin Pythagoraan koulua käynyt. Mutta
selvää oli, että hän puhui vähemmän, voidaksensa sitä enemmän ajatella.
Hän otti tarkan vaarin kaikesta ja mietti huolellisesti mitä oli
vaarinottanut. Kahdeksan vuoden ikäisenä hän alkoi puhua sujuvammin ja
vapaammin ja silloin hän kerta hämmästytti äitiänsä kysymällä:
"Äiti, eikö teidän oma personallisuutenne väliin teitä hämmästytä?"
Lady Chillingly -- olin vähällä sanoa riensi, mutta Lady Chillingly ei
milloinkaan rientänyt -- Lady Chillingly liukui vähemmän tyyneesti ja
hiljaisesti kuin hänen tapansa oli Sir Peterin tykö ja sanoi, kertoen
poikansa kysymyksen.
"Poika alkaa saattaa meitä pulaan, hän on liian viisas vaimon
kasvatettavaksi, hän on kouluun pantava."
Sir Peter oli samaa mieltä. Mutta mistä kummasta lapsi oli löytänyt
niin pitkän sanan kuin "personallisuus" ja kuinka niin omituinen ja
sekava viisausopillinen kysymys oli hänen päähänsä joutunut? Sir Peter
kutsutti Kenelmin tykönsä ja sai tietää, että poika, joka vapaasti sai
kirjastossa oleskella, oli lukenut Locke'n kirjoittaman kirjan
"Inhimillisistä älynvoimista", ja oli valmis kiistämään tämän filosofin
kanssa synnynnäisistä aatteista.
Kenelm sanoi viisastelevan näköisenä:
"Jokainen toivo on aate; ja jos minä kohta synnyttyäni toivon ravintoa
sekä kohta tiesin mihin minun oli kääntyminen sitä saadakseni, vaikk'ei
kukaan ollut minulle sitä opettanut, niin olihan minussa synnynnäinen
aate jo maailmaan tullessani."
Vaikka Sir Peter oli taitava viisaustieteen alalla, hän kuitenkin
joutui hämillensä, kynsi korvallistansa saamatta mitään sopivaa
vastausta aatteen ja vainun eroituksen suhteen.
"Lapseni," sanoi hän vihdoin, "sinä et tiedä mistä puhut; nouse mustan
virkkusi selkään ja mene ratsastamaan; minä kiellän sinua lukemasta
ainoaakaan kirjaa, jota et minulta tahi äidiltäsi ole saanut. Mene
matkaasi nyt."