Ennenkuin sukulaiset lähtivät pois, Sir Peter pyysi Mr Gordonin
tulemaan kanssaan kirjastoon.
"Serkkuni," sanoi hän ystävällisesti, "minä en tahdo teitä
soimata siitä ett'ette osoita sukulaisrakkautta eikä tavallista
ihmisellistäkään rakkautta vastasyntynyttä kohtaan."
"Soimatako minua, Peter serkku. Enpä luule teillä olevan syytä siihen.
Minä osoitan sen verran sukulaislempeä ja inhimillistä rakkautta kuin
minulta asiain-haarain mukaan voidaan vaatia."
"Minä myönnän," sanoi Sir Peter sävyisästi kuin ainakin, "että pienen
kansalaisen syntyminen mahtoi olla teistä ikävä tapaus, kun jo
neljätoista vuotta olen naimisissa ollut eikä minulla tähän saakka ole
lapsia ollut. Mutta koska olen teitä monta vuotta nuorempi ja luonnon
järjestyksen mukaan tulen jäämään eloon teidän jälkeenne, niin tappio
koskee enemmän poikaanne kuin teitä itseä, ja siitä tahtoisin puhua
muutaman sanan teidän kanssanne. Te tunnette järin hyvin ne ehdot,
joilla minä tilani omistan, tietääksenne ett'ei minulla laillisesti
ole oikeutta tehdä mitään testamenttia teidän poikanne hyväksi.
Vastasyntyneen tulee vastaanottaa tila velattomana. Mutta minä tahdon
tästä päivästä alkaen panna osan tuloistani säästöön joka vuosi teidän
poikaanne varten; ja vaikka mielelläni oleskelen osan vuodesta
Londonissa, tahdon kuitenkin nyt luopua siellä olevasta talostani. Jos
elän niin monta vuotta kuin psalmista sanoo ihmisen tavallisesti
elävän, voin siten ko'ota pojallenne melkoisen summan, joka on hänelle
oleva jonkimoisena korvauksena."
Mr Gordonia tämä aulis tarjous ei yhtikään lepyttänyt. Hän vastasi
kuitenkin tavallista kohteliaammin.
"Poikani tulee olemaan hyvin kiitollinen teitä kohtaan, jos hän
milloinkaan tulisi teidän testamenttiänne tarvitsemaan."
Hän oli kotvasen vaiti, sitten hän tyytyväisellä hymyllä lisäsi.
"Suuri joukko lapsia kuolee ennenkuin yhdenkolmatta vuotiaaksi
pääsevätkään."
"Niin on, mutta olen kuullut että teidän poikanne on erittäin kaunis ja
terve lapsi."
"Minun poikani, Peter serkku. Enhän minä omaa poikaani
tarkoittanutkaan, vaan teidän. Teidän pojallanne on iso pää. Minua ei
kummastuttaisi, jos siinä olisi vettä. Minä en tahdo teitä
huolestuttaa, mutta hän voi helposti kuolla, ja siinä tapauksessa ei
ole luultava että Lady Chillingly tulee antamaan teille toisen. Suokaa
siis anteeksi, että minä vielä pidän oikeuksiani tarkalla silmällä; ja
vaikka se koskee minuun kipeästi, täytyy minun kuitenkin kieltää teitä
hakkaamasta ainoatakaan puikkoa kasvavasta metsästä."
"Te puhutte joutavia, Gordon. Minä olen tilani omistaja koko ikäni,
eikä minua tuhlaajaksi soimata; ja saan hakata vaikka koko metsän,
paitsi ne vesakot, jotka ovat istutetut koristusta varten."
"Minun neuvoni on ett'ette sitä tee, Peter serkku. Olen jo ennen kerta
sanonut teille, että tahdon antaa oikeuden tutkia asiaa, jos pakoitatte
minua siihen -- kaikessa ystävyydessä tietysti. Mikä on oikeus se on
oikeus, ja jos minua pakoitetaan oikeuttani suojelemaan, niin luotan
siihen, että te olette liian ylevämielinen antaaksenne kansliaoikeuden
julistuksen vähentää sukulaisrakkauttanne minua ja omaisiani kohtaan.
Mutta hevoseni vartoo. En uskalla junasta jäädä."
"No niin; hyvästi siis, Gordon. Antakaa kättä!"
"Teillekö kättä -- tietysti -- tietysti. Olin juuri unohtaa, käydessäni
huoneissa täällä olen huomannut niiden kaikin mokomin korjausta
tarvitsevan. Onhan velvollisuutenne ylläpitää ne? Hyvästi!"
"Tuo mies on oikea metsäsika," sanoi Sir Peter itsekseen, kun hänen
serkkunsa oli lähtenyt; "ja jos on vaikea ajaa tavallista sikaa sille
tielle, johon se ei tahdo mennä, niin on vallan mahdotonta saada
metsäsikaa taipumaan kenenkään tahdon mukaan. Mutta hänen poikansa ei
pidä kärsiä isänsä raakamaisuuden takia; ja minä tahdon katsoa, mitä
voin säästää häntä varten. Kyllä se kuitenkin Mr Gordonille on kovin
ikävä asia. Gordon raukka! -- mies parka! -- Toivon kuitenkin ettei hän
minua oikeuteen vedä. Minä vihaan kaikkia oikeuksia."