Exmundham Hall'issa pidettiin perhe-neuvoittelu, jossa keskusteltiin
mikä nimi tälle erinomaiselle pojalle annettaisiin häntä kristilliseen
seurakuntaan otettaessa. Tämän vanhan suvun nuoremmista haaroista oli
tärkein tuo vastenmielinen luultu perillinen, joka oli skotlantilainen
haara, nimeltä Chillingly Gordon. Hän oli leskimies ja hänellä oli
poika, joka nyt oli kolmen vuotias eikä siis kaikeksi onneksi
aavistanutkaan sitä vahinkoa, jonka vastasyntyneen tulo maailmaan oli
tehnyt hänen tulevaisuutensa toiveille, jota sitä vastoin ei
todenmukaisesti voi hänen kaledonialaisesta isästänsä sanoa. Mr
Chillingly Gordon oli niitä miehiä, jotka menestyvät tässä maailmassa
vaikka emme voi käsittää miksi. Hänen vanhempansa kuolivat hänen vielä
lapsena ollessaan, eivätkä jättäneet hänelle mitään perintöä; mutta
perheensä toimesta hän pääsi Charter House-kouluun, jossa mainiossa
oppilaitoksessa hän ei kuitenkaan sanottavaa mainetta saavuttanut. Ja
kuitenkin valtio otti hänen erityiseen suojelukseensa niin pian kuin
hän sieltä erosi, ja määräsi hänen erään yleisen laitoksen
kamarikirjoittajaksi. Siitä hetkestä saakka hän menestyi; hän oli nyt
tilintarkastajana ja sai tuhatviisisataa puntaa sterl. palkkaa
vuodessa. Niin pian kuin hän oli tilaisuudessa elättää vaimoa, valitsi
hän itselleen puolison, joka auttoi häntä ylläpitämään häntä itseä.
Vaimo oli irlantilaisen peer'in tytär, ja hänen myötäjäisensä nousi
2,000:teen puntaan sterl. vuodessa.
Muutamia kuukausia häitten jälkeen Chillingly Gordon vakuutti vaimonsa
hengen, jotta hän, jos vaimo sattuisi kuolemaan, tulisi saamaan 1,000
puntaa vuodessa vakuutusrahaa. Koska vaimo näytti olevan terve ja
voimakas nainen ja oli pari vuotta nuorempi miestänsä, näytti
tämä hänen tulojensa vähennys, jota tämä vuotuinen maksu hengen
vakuutus-laitokseen tuotti, olevan liian suuri uhraus nykyisyyden
nautinnoissa tulevaisuuden mahdollisten tapausten tähden. Mutta pian
nähtiin hänen olleen erittäin viisaan ja älykkään miehen, jommoisena
hän pidettiinkin, sillä hänen vaimonsa kuoli heidän oltuansa toista
vuotta naimisissa, pari kuukautta ainoan lapsensa syntymisen jälkeen,
sydäntautiin, jota lääkäritkään eivät olleet huomanneet, mutta jonka
Gordon varmaankin rakkaudessansa oli keksinyt, ennenkuin hän vakuutti
hengen, joka oli niin kallis, ettei hän voinut olla ilman korvauksetta
sen kadotettuansa. Hänen tulonsa nousivat nyt siis 2,500 puntaan
vuodessa ja taloudellisessa katsannossa hänen tilansa oli varsin
hyvä. Sitä paitsi oli hän saavuttanut kunnian, joka teki hänen
yhteiskunnallisen asemansa loistavammaksi kuin se, minkä valtio oli
hänelle suonut. Hän pidettiin varsin tarkkamielisenä miehenä ja hänen
mielipiteensä kaikissa asioissa, sekä julkisissa että yksityisissä,
pidettiin hyvin suuri-arvoisena. Mielipide itsessään ei, tarkalleen
tutkittuna, ollut mistään arvosta, mutta tapa, jolla hän sen lausui,
vaikutti suuresti kuulijoiden mieliin. Mr Fox sanoi kerta ettei "kukaan
ollut niin viisaan näköinen kuin lord Thurlow." Lord Thurlow ei
suinkaan voinut olla viisaamman näköinen kuin mr Chillingly Gordon.
Hänen leukaluunsa olivat varsin tukevat ja hänen kulmakarvansa suuret,
punaiset ja tuuheat, ja hän rypisti niitä lausuessansa mielipiteitänsä.
Hänellä oli vielä toinenkin etu, joka auttoi häntä suuren arvon
saavuttamiseen. Hän oli hyvin inhoittava mies. Hän osasi olla törkeä,
kun häntä vastaan väitettiin; ja koska harvat ihmiset mielellänsä
tahtovat olla törkeyden esineenä, niin väitettiin ani harvoin häntä
vastaan.
Mr Chillingly Mivers, toisen nuoremman sukuhaaran edustaja, oli etevä
hänkin, mutta vallan toisella tavalla. Hän oli naimaton,
kolmenkymmenenneljän vuoden ikäinen mies. Hän halveksi, niinkuin
kaikki tiesivät, sydämensä pohjasta kaikkia ja kaikkea. Hän oli
ruvennut ulosantamaan julkista, _The Londoner_ nimistä sanomalehteä,
jonka pääomistaja hän oli ja joka hiljan oli perustettu tämän
halveksimis-aatteen mukaan ja joka oli, sitä emme tarvinne mainitakaan,
voittanut niiden yhteiskunnan jäsenten erinomaista suosiota, jotka
eivät ketään ihaile, eivätkä niin mitään usko. Mr Chiilingly Mivers oli
omissa ja muiden silmissä mies, joka olisi voinut saavuttaa mainetta
missä kaunokirjallisuuden haarassa tahansa, jos hän vaan olisi katsonut
hyväksi ilmaista erinomaisia omaisuuksiansa siinä. Mutta hän ei
alentanut itseänsä sitä tekemään, ja senpätähden hänellä oli täysi
oikeus arvella että jos hän olisi kirjoittanut draaman, romaanin,
historian tahi filosofisen esitelmän, niin hän olisi voittanut
Milton'it, Shakspeare't, Cervantesit, Hume't ja Berkeley't. Hän pani
suuren arvon nimettömyydelle, eikä kukaan voinut varmaan sanoa mitä hän
kirjoitti siihenkään sanomalehteen, jonka hän itse oli alkuun pannut.
Mutta mr Chillingly Mivers oli kuitenkin, jota mr Chillingly Gordon ei
ollut -- hän oli varsin säädyllinen mies eikä yleisessä seuraelämässä
ensinkään törkeä.
Hänen suuri-arvoisuutensa John Stalworth Chillingly
oli sen uskontunnustuksen kiivas tunnustaja, jota sanotaan
"jäntärekristillisyydeksi", jopa oikein erinomaisimpia niitä. Hän oli
ko'okas, tanakka, leveähartioinen mies, ja polvien ja nilkkaluun
välinen osa takaraajoista oli hyvin vankka. Hän olisi jo ensi
katsannossa lyönyt deistin kuolijaaksi siihen paikkaan. Sieur de
Joinville kertoo kirjassansa Ludwig Pyhästä, että kokous teologeja ja
pappeja eräässä itämaisessa kaupungissa kutsutti juutalaisia kokoon
väittääksensä heidän kanssansa kristinopin totuuksista, ja eräs ritari,
joka siihen aikaan oli raajarikko ja kulki kainalosauvain nojassa,
pyysi ja sai luvan olla keskustelussa läsnä. Juutalaiset saapuivat
kutsumuksen johdosta kokoukseen ja eräs pappi kääntyi oppineesen
rabbiiniin, kysyen ystävällisesti tunnustiko hän Jesuksen jumalallista
sikiämistä. "En suinkaan," vastasi rabbiini; jonka jälkeen hurskas
ritari, suuttuen sellaista pilkkaa kuullessansa, nosti kainalosauvansa
ja löi rabbiinin maahan; sitten hän itse hyökkäsi muitten uskottomain
joukkoon, joita hän ensin pieksi ja sitten pakoitti häpeällä
pakenemaan. Pyhälle kuninkaalle kerrottiin ritarin käytöksestä
pyynnöllä, että sitä sopivalla tavalla rangaistaisiin; mutta pyhä
kuningas julkaisi tämän viisaan tuomion.
"Jos hurskas ritari on varsin oppinut pappi ja voipi hyvillä
todisteilla vastata epäilijän lauselmiin, tuokoon kaikin puolin näitä
todisteita esiin; mutta jos hurskas ritari ei ole oppinut pappi ja
häneltä puuttuu todisteita, ratkaiskoon hurskas ritari silloin lyhyesti
kiistan hyvän miekkansa kärjellä."
Hänen arvoisuutensa John Stalworth Chillingly oli samaa mieltä kuin
Ludwig Pyhä; muuten hän oli hyvä ja rakastettava mies. Hän edisti
cricket-peliä ja muita miehen _sport'ia_ seurakuntalaisissansa
maalla. Hän oli taitava ja rohkea ratsastaja, mutta hän ei metsästänyt;
hän oli hauska seuranpitäjä ja joi mielellään täyden lasillisensa.
Mutta hän rakasti rauhaisaa ja sievistävää kaunokirjallisuutta ja siinä
kohden hänen taipumuksensa oli vallan päin vastainen kuin olisi voinut
luulla hänen jäntäreelliseen kristillisyyteensä katsoen. Hän luki
paljon runoutta, mutta hän ei pitänyt Scott'ista eikä Byron'ista, jotka
hänestä olivat pintapuolisia ja melskeisiä. Hän väitti, että Pope oli
ainoastaan runollinen kyhäilijä ja että Wordsworth oli Englannin suurin
runoilija; vanhat klassikot eivät hänestä olleet juuri minkään
arvoiset; hän ei myöntänyt franskalaisilla runoilijoilla olevan mitään
arvoa; hän osasi italian kieltä, mutta hän laverteli saksaa ja tahtoi
mielellään ajaa jokaiseen Goethe'n Hermann ja Dorothea nimisen kirjan.
Hän oli nainut pienen vaatimattoman vaimon, joka hiljaisuudessa häntä
kunnioitti ja luuli ettei mikään uskonriita enää kirkossa olisi
olemassa, jos hänen miehensä olisi oikealla paikallaan Canterburyn
arkkipiispana; tämän suhteen hän itse oli aivan samaa mieltä kuin
vaimonsa.
Paitsi näitä kolmea miespuolista Chillingly-suvun jäsentä edusti
naissukua, arvollisen rouvan poissa ollessa, joka vielä eli omassa
huoneessaan, kolme nais-Chillingly'ä, sir Peterin sisarta, ja kaikki
kolme naimattomia. Yksi syy siihen, että he vielä olivat neitoja, oli
ehkä se, että he ulkonäöltään olivat niin yhdennäköisiä, että kosija
olisi ollut kahdella päällä minkä heistä hänen tulisi valita ja olisi
mahdollisesti voinut pelätä että, jos hän yhden valitsisi, hän
seuraavana päivänä ehkä vahingossa suutelisi toista. He olivat kaikki
ko'okkaat ja laihat; heidän kaulansa olivat pitkät ja kaulain alla oli
kaunis luunmuodostus. Kaikilla oli vaaleat hiukset, vaaleat
silmäluomet, vaaleat silmät ja vaalea iho. He olivat aina
samankaltaisissa vaatteissa, ja heidän lempivärinsä oli heleänviheriä;
tässäkin tilaisuudessa olivat he niin puetut.
Samoin kuin he ulkonäöltänsä olivat yhoennäköiset, niinpä he tavallisen
katselijan silmissä luonteensa ja hengenlahjojensakin puolesta olivat
ihan samallaiset. Heidän ryhtinsä oli kaikin puolin hyvä; he eivät
milloinkaan naisellista ujoutta unohtaneet, -- he olivat varsin
varovaiset muukalaisten seurassa, mutta pitivät paljon toisistaan ja
sukulaisistaan sekä lemmityisistään, -- he olivat hyvin hyvät köyhiä
kohtaan, joita he katsoivat kuuluvaksi vallan toiseen luomisjärjestöön
ja joita he kohtelivat senkaltaisella hyvyydellä, jota ihmiset
järjettömiä luontokappaleita kohtaan osoittavat. Heidän ymmärryksensä
oli kehitetty samojen kirjojen lukemisella, -- mitä yksi oli lukenut,
sitä toisetkin olivat lukeneet. Kirjat olivat jaetut pääasiallisesti
kahteen luokkaan, romaaneihin ja niin sanottuihin "hyviin kirjoihin."
heidän oli tapana vuorottain ottaa kirja kumpaakin lajia: toisena
päivänä romaani, toisena hyvä kirja, sitten taas romaani ja niin yhä
edelleen. Jos mielikuvitus maanantaina oli liiaksi kiihoittunut,
jäähdytettiin se sillä tapaa tiistaina sopivaan lämpömäärään; ja jos se
tiistaina siten oli jäähtynyt, niin se keskiviikkona sai haalean
löylyn. Ne romaanit, joita he valitsivat, olivat kuitenkin harvoin sitä
laatua, että ne kiihoittivat henkistä lämpömittaria siihen määrään,
että veri olisi kuohunut; sankarit ja sankarittaret olivat säädyllisen
käytöksen esikuvina. Mr James'in romaneja luettiin siihen aikaan
paljon, ja he olivat kaikki yksimieliset siinä, että ne "olivat
romaaneja, joita isän sopi antaa tyttäriensä lukea." Mutta vaikka
tavallisen vaarinottajan ei olisi onnistunut huomata mitään eroitusta
näiden kolmen naisten välillä vaan olisi sanonut, koska hän
tavallisesti näki heidät viheriässä puvussa, että he olivat niin
yhdennäköiset kuin marjat, oli heissä kuitenkin, kun likemmin heitä
tutkisteli, idiosynkraatisia eroavaisuuksia. Miss Margaret, vanhin
heistä, oli se, joka piti komentoa, hän järjesti heidän taloudelliset
asiansa (he asuivat yhdessä), hoiti yhteistä rahakukkaroa ja päätti
mitä oli tehtävä kun oltiin jostakin asiasta kahdella päällä, --
kutsuttaisiinko mrs Se taikka Se teelle -- ajettaisiinko Mary pois
palveluksesta vai ei -- mentäisiinkö lokakuussa Broadstair'iin vai
Sandgate'en. Sanalla sanoen, miss Margaret oli perheen olennollinen
_tahto_.
Miss Sibyl oli sävyisämpi luonnoltaan ja surullisempaa mielenlaatua;
hänen mielensä oli runollinen ja hän kirjoitti tilapäärunoja. Muutamia
näistä oli painettu silkkipaperille ja myyty hyvään tarkoitukseen sitä
varten järjestetyissä basaareissa. Kreivikunnan sanomalehdet kehuivat
runojen "ilmoittavan sivistyneen naisen hienoutta ja hyvää aistia."
Molemmat toiset sisaret olivat yksimieliset siinä, että Sibyl oli
perheen nero, mutta, niinkuin kaikilta neroilta, niinpä häneltäkin
puuttui käytännöllistä kykyä tämän maailman suhteen.
Miss Sarah Chillingly, nuorin kolmesta sisaresta, joka nyt juuri kävi
neljättäviidettä, oli sisarien silmissä suloinen hempukka, jolla ei
ollut halua mihinkään, mutta joka oli niin herttainen, ettei kukaan
raskinut suuttua häneen. Miss Margaret sanoi että hän oli
"kevytmielinen olento." Miss Sibyl kirjoitti hänestä runon, jonka
päällekirjoitus oli:
"_Varoitus nuorelle ladylle karttamaan tämän maailman nautintoja_."
He kutsuivat hänen Sallyksi; toisten sisarten nimeä ei sillä tapaa oltu
supistettu.
Sally merkitsee kiinteyttä. Mutta tätä Sallyä ei voitaisi kiinnittää
toiseen kotiin, ja tuskinpa oli luultava, että hän nyt enää tulisi
jättämään sitä, johon hän kuului.
Nämä sisaret, jotka kaikki olivat monta vuotta Sir Peteriä vanhemmat,
asuivat kauniissa vanhanaikuisessa tiilisessä talossa, jonka takana oli
iso puutarha ja joka oli maakunnan pääkaupungin etevimmän kadun
varrella. Kunkin myötäjäiset nousivat 10,000 puntaan, ja jos luultu
perillinen olisi voinut naida kaikki kolme, olisi hän sen tehnyt ja
siten omistanut ko'otun summan, 30,000 puntaa. Mutta emme vielä ole
tulleet niin pitkälle että antaisimme mormonilaisuudelle laillista
arvoa, vaikka, jos yhteiskunnallinen edistyksemme yhä edelleen
sujuu samaa uraa kuin nykyjään, Jumala yksin tiennee mitä voittoja
esi-isäimme ennakkoluuloista meidän jälkeläistemme viisaudella
voitetaan.