Sir Peter Chillingly, Exmundham'in herra, baroneti F.R.S. ja F.A.S.,
oli vanhan suvun edusmies ja suuren tilan omistaja. Hän oli nuorena
nainut, mutta ei senvuoksi että hän erittäin avio-säätyä rakasti, vaan
tehdäksensä vanhemmillensa mieliksi. He ottivat valitaksensa hänelle
morsiamen; ja vaikka he tosin olisivat voineet paremman valita, niin
olisivatpa voineet valita huonommankin, jota ei saata sanoa kaikista
miehistä, jotka itse ovat vaimonsa valinneet. Miss Karolina Brotherton
oli kaikin puolin sopiva vaimo hänelle. Hänellä oli hyvät varat, joilla
sopi ostaa pari taloa, joita Chillingly kauan oli halunnut saada
haltuunsa. Hän oli hyvin ihaeltu ja toi myötänsä kreivikuntaan sen
kokemuksen muodin-mukaisessa seuraelämän hienoudessa, jota nuori neiti
kolmen vuoden kuluessa saavuttaa tansseissa, ja hän astui aviopuolison
oikeuksiin sellaisella arvolla, että sekä hänelle itselle että hänen
kasvattajallensa oli siitä kunniaa. Hän oli kylläksi kaunis voidaksensa
puolison ylpeyttä tyydyttää, mutta ei kyllin kaunis pitääksensä miehen
mustasukkaisuutta vireillä. Häntä pidettiin täydellisesti sivistyneenä,
se on, hän soitti pianoa niin, että soittoniekka olisi sanonut "hänen
saaneen hyvän opetuksen;" mutta ei yksikään soittoniekka olisi
viitsinyt mennä toista kertaa kuuntelemaan hänen soittoaan. Hän maalasi
vesi-värillä -- joksenkin hyvin omaksi huviksensa. Hän osasi franskan
ja italian kieliä niin hyvin, että hän, vaikka hän ei ollut lukenut
muuta kuin valittuja otteita näiden-kielisten kirjailijain teoksista,
puhui molempia kieliä oikeammalla korolla, kuin meillä on syytä luulla
Rousseau'n tahi Ariosto'n tehneen. Mitä nuori lady muuten tarvitsee,
jotta häntä pidettäisiin täydellisesti sivistyneenä, sitä en tiedä,
mutta olen vallan varma siitä, että kysymyksessä oleva nuori lady
vastasi kaikkiin vaatimuksiin tässä suhteessa. Nämä naimiskaupat eivät
sir Peter Chillingly'lle olleet ainoastaan hyvät -- ne olivat
loistavatkin; eikä miss Karolina Brothertoninkaan ollut syytä niitä
halveksia. Tämä oivallinen parikunta elelikin yhdessä niinkuin enimmät
oivalliset parikunnat tekevät. Vähän aikaa naimisen jälkeen Sir Peter,
vanhempainsa kuoltua -- joilla, kun olivat perillisensä naittaneet, ei
enää ollut mitään tässä maailmassa minkä puolesta olisi kannattanut
elää -- vastaanotti heidän maatilansa; hän oleskeli vuosittain yhdeksän
kuukautta Exmundham'issa ja kolme kuukautta hän asui Londonissa. Lady
Chillingly ja hän muuttivat varsin mielellään kaupunkiin, kun olivat
Exmundham'iin kyllästyneet, ja he palasivat hyvin mielellänsä
Exmundham'iin kun kaupungin elämä alkoi heitä kyllästyttää. Se oli
yhdellä ainoalla poikkeuksella erinomaisen onnellinen avioliitto,
ollaksensa avioliitto. Lady Chillingly noudatti omaa tahtoansa
vähäpätöisissä asioissa, Sir Peter suurissa. Vähäpätöisiä asioita
tapahtuu joka päivä; suuria ainoastaan kerta kolmen vuoden kuluessa.
Kerran joka kolmas vuosi myöntyi Lady Chillingly Sir Peterin tahdolle;
näin järjestetyissä kodeissa kaikki olot ovat säännölliset. Heidän
aviollisen onnensa puute oli vaan epäävää laatua. Heidän rakkautensa
toinen toisiinsa oli niin suuri, että he huokaillen ikävöivät merkkiä
siitä; neljätoista vuotta he turhaan olivat pientä tuntematonta
odottaneet.
Miespuolisen jälkeisen puutteessa Sir Peterin serkku oli hänen
omaisuutensa laillinen perillinen; ja neljänä viime vuotena tämä
laillinen perillinen oli selvillä sanoilla ilmoittanut luulonsa, että
hän, suoraan sanoen, jo oli todellinen perillinen; ja hän oli (vaikka
Sir Peter oli häntä paljon nuorempi ja niin terve ja raitis kuin kukaan
olla voi) harmittavalla tavalla ilmaissut toiveensa, että tämä perintö
pian joutuisi hänen käsiinsä. Hän ei ollut antanut suostumustansa
pienen maa-tilkun vaihtamiseen lähellä asuvan tilanomistajan kanssa,
jonka kautta Sir Peter olisi saanut hyvää, viljeltäväksi kelpaavaa
maata kaukaisen vesakon sijaan, josta hän ei saanut muuta kuin varpuja
ja kaniineja. Tämän hän teki siitä syystä, että kaniinien ampuminen
huvitti häntä, laillista perillistä, ja tuo kysymyksessä oleva vesakko
olisi hänelle erittäin sopiva ensi metsästyksen aikana, jos hän siksi
saisi tilan haltuunsa, joka kyllä oli mahdollista. Hän kielsi Sir
Peteriä hakkauttamasta hirsiä metsästä omaksi tarpeeksensa ja olipa hän
uhannut haastaa hänet oikeuteenkin siitä. Sanalla sanoen: heidän
laillinen perillisensä oli juuri niitä ihmisiä, joiden kiusaksi
tilan-omistaja, naimatonna ollen, menisi naimisiin kahdeksankymmenenkin
ikäisenä, omia lapsia saadaksensa.
Mutta tuo luonnollinen toivo voida tyhjäksi tehdä tylyn sukulaisensa
toiveet ei ollut ainoa syy siihen että pienen perillisen tulematta
jääminen Sir Peter Chillinglyä suretti. Vaikka Sir Peter oli niitä
maalla asuvia herroja, jotka muutamain valtiollisten kielikellojen
mielestä ovat sitä älyä paitsi, jota on muille yhteiskunnan jäsenille
suotu, niin hänellä kuitenkin oli melkoinen määrä kirjallista oppia ja
suuri taipumus spekulatiivisen filosofiian tutkimiseen. Hän toivoi
hartaasti laillista perillistä, joka hänen oppivarastoansa perisi ja,
ollen varsin hyväntahtoinen mies, hän toivoi jotakuta, joka voisi
tehokkaammin ja hyödyllisemmin jakaa ihmiskunnalle noita hyvyyksiä,
niinkuin filosofit tekevät ankarasti taistellen; niinkuin säkenet,
olkoonpa niitä piissä kuinka paljon tahansa, kuitenkin pysyisivät
kätkettyinä siinä tuomiopäivään saakka, jos teräs ei siihen koskisi.
Sanalla sanoen, Sir Peter toivoi poikaa, jolle tämä sotainen omaisuus
olisi suotu suuressa määrässä, joka häneltä itseltä puuttui, mutta joka
on ensimmäinen ehto niille, jotka mainetta harrastavat ja varsinkin
tarpeellinen hyväätekeväisille filosofeille.
Asian näin ollen voi helposti käsittää, että ilo oli suuri eikä
koskenut ainoastaan Exmundham'in asukkaita, vaan ulottui kaikkiin
arenti-miehiin tällä kunnioitettavalla tilalla, jotka kaikki pitivät
nykyisestä omistajasta, sekä että luultua perillistä, joka erittäin
tahtoi vihattuja kaniineja pitää, harmitti, kun Chillingly'n
kotilääkäri ilmoitti, että "armollinen rouva oli raskaana;" ja tämä ilo
yhä eneni Exmundham'in tilalla kun ajallansa pieni poikainen laskettiin
kätkyesensä. Tämän kätkyen luo Sir Peter kutsuttiin. Hän astui
huoneesen ripein askelin ja loistavin silmin; hän lähti siitä hitailla
askelilla ja otsa rypyssä.
Pienokainen ei kuitenkaan ollut mikään vaihdokas. Hänellä ei ollut
kaksi päätä tähän maailmaan tullessansa, niinkuin muutamilla lapsilla
sanotaan olleen; hän oli sellainen kuin lapset tavallisesti ovat -- hän
oli sanalla sanoen terve ja kaunis poika. Mutta hänet nähdessänsä isä
kuitenkin kävi alakuloiseksi ja samaten imettäjänkin laita oli. Poika
oli niin erinomaisen juhlallisen näköinen. Hän loi Sir Peteriin
surullisen, soimaavan katseen; hänen huulensa olivat suljetut ja
suupielet olivat alaspäin vedetyt ikäänkuin hän tyytymättömänä miettisi
tulevaa kohtaloansa. Imettäjä ilmoitti varovasti kuiskaten ettei
pienokainen ollut ollenkaan itkenyt syntyessään. Hän oli omistanut
kehdon hiljaisen surun arvoisuudella. Ei mikään inhimillinen olento
voinut näyttää kolkommalta ja miettiväisemmältä jos hänen olisi ollut
maailmasta eroaminen, sen sijaan että siihen tuli.
"Noh," sanoi Sir Peter itsekseen, tultuansa takaisin yksinäiseen ja
hiljaiseen kirjastoonsa, "filosofi, joka lahjoittaa uuden kansalaisen
tähän murheen-laaksoon, ottaa päällensä varsin suuren edesvastauksen."
Samassa kuului kirkonkellojen soitto läheisestä kirkontornista,
kesä-auringon säteet loistivat ikkunoista, mehiläiset surisivat
kukkasissa ikkunan edustalla olevalla nurmella; Sir Peter heräsi
haaveistaan ja katseli ulos.
"Kun oikein asiaa mietin," sanoi hän iloisesti, "on täällä kyynelten
laaksossa kuitenkin ilojakin."