Sudenajo.
Henkilöt:
Susi, (Laitettu hallavasta turkista.) Antti, Kalle, Ville, Matti,
Kusti, Eemil, kyläkoulun poikia. Sudenajaja.
(Näyttämö kartanolla, jossa näkyy huoneen nurkka ja sola oikealla.
Seinämällä, keskellä näyttämöä, on muutamia lyhyitä suksia ja kaksi
pientä kelkkaa, joista toisessa on paidanhihasta tehty eväspussi.)
Kalle: Vieläköhän tässä ennättäisi hurautella muutamia mäkiä ennen
lukutunnin alkamista?
Ville: En minä enää lähde, kun täällä ei ole oikeata hyppyri-mäkeäkään.
Kalle: Kukapa teistä uskaltaisi oikeasta hyppyrimäestä laskoakaan?
Matti: Jottako sinä uskallat, jos oikein syltä korkea hyppyri laitetaan?
Kalle: Uskallan minä vaikka minkälaisesta hyppyristä.
Eemil: (Pienin pojista.) Ja minä kelkalla.
Kusti: Kelkallako sinä hyppyristä. Mene toki...
Antti: (Tulee vasemmalta silmät pyöreinä ja innostuneena.) Ku...
kuulkaapas pojat, kun tuolla Vatalan kylällä kuulutaan sutta ajettavan
ja...
Kaikki: (Kukin eri lausetta, melkein yhteen ääneen.) Mitä sinä sanoit?
Suttako ajetaan? Nytkö aivan? Kuka sitä sanoi? Oikeata suttako?
Antti: (Huiskii kädellään.) Kuunnelkaahan, kun minä sanon! Sitä
kuulutaan jo ajetun monta päivää, ja nyt se on kääntynyt tännepäin ja
se saattaa tulla vaikka tännekin.
Kaikki: (Melkein yhtaikaa, kukin eri lausettaan.) Tännekö? Kuka sitä
sanoi sinulle? Voi jos se tulisi? Onko se suuri? Mitäpä me tehtäisiin
jos se...?
Antti: Älkäähän höliskö, kun minä sanon. Se kuuluu olevan jo niin
väsynyt, että juoksee vain tietä myöten ja kartanoiden kautta.
Kalle: (Pöyhistelleen.) Jos se tulisi tästä kautta!
Ville: Silloin se saisi kalloonsa.
Matti: Me kuu annettaisiin miehissä sille oikein.
(Eemil ottaa eväspussinsa kelkasta.)
Kusti: Kuulitteko paukausta?
Antti: Tulkaa te isommat pojat, niin mennään katsomaan, jos se
hyvinkin on jo tulossa; jo ne ampuvat sitä.
(Neljä ensimäistä poikaa, sieppaavat suksensa ja menevät
vasemmalle, Kusti ja Eemil jäävät kurkistelemaan nurkan
suojasta.)
Kusti: Näetkö sinä mitään?
Eemil: En minä ylety näkemään.
Kusti: Otetaan kelkat ja mennään mekin toisten perästä.
Eemil: Mihinkäs minä tämän eväspussin panen?
(Pojat juoksevat vasemmalta takasin kiihkoisina.)
Antti: (Huiskii käsillään.) Se on ihan varmaan se susi.
Kalle: Ja miehiä hiihtää perästä.
Ville: Mitäs me nyt?
Matti: Seiväs käteen joka mies! (Alkavat hamuilla seinäviereltä
aseita.)
Eemil: Mihinkäs minä tämän pussin?
Antti: Mene sinä pussinesi Kustin kanssa huoneeseen. Susi kuuluu
koirankin rutasevan sivumennessään, niin samoinhan se sinunkin.
Kalle: (On löytänyt seipään.) Tässä on poika, jota ei susi rutase.
Ville: (Seiväs kädessä.) Mihinkä me nyt asetutaan?
Matti: Kaksi miestä jokaiselle solalle, ja kenen solasta vain susi
päätään pistää, niin silloin silmäin väliin.
Antti: Kiireelle nyt, se on kohta täällä. Pienimmät pojat menkööt
piiloon. Kuka tulee minun toverikseni aittojen solalle?
Kalle: (Asettuu pöyhistellen nurkan viereen.) Tässä ei tarvita muita
kuin minä. Menkää te sinne!
Antti: Jos se vaan tulisi tänne.
(Antti, Ville, Matti ja Kusti menevät vasemmalle. Eemil nousee
kelkkaansa, joka on noin 2 metriä etäällä Kallen selän takana
ja asettuu seisomaan torjuvaan asentoon, leipäpussi ojennettuna.)
Kalle: Kunhan ne toiset vain eivät antaisi mennä ohitse. (Kääntää
päätänsä ja huomaa Eemelin.) No siihenkö sinä jäitkin seisomaan?
(Susi tulee oikealta nurkan takaa. Samassa kääntää Kalle päätänsä
sinne päin ja seiväs putoaa kädestä.)
Eemil: Nyt se on tuossa.
(Heittää pussillaan sutta, joka kääntyy oikealle ja katoaa.)
Kalle: (Hamuilee seivästä maasta.) Mihinkä se nyt meni?
(Antti, Ville ja Matti juoksevat vasemmalta hätäisinä
ja ilman aseita.)
Antti: Näitkö sinä sitä sutta?
Ville: Saitko sinä sitä lyödä?
Kalle: (Vapisten.) Olisinhan minä saanut lyödä, mutta seiväs luiskahti
kädestä.
Matti: No kun et puristanut kovemmin.
Kalle: Puristinhan minä, vaan kun satuin katsomaan tuohon Eemeliin
päin, niin se susi silloin tuli ja seiväs luiskahti. Missäs teidän
seipäät ovat?
Kaikki kolme: (Yhtä aikaa kukin eri lausettaan.) Minä en ennättänyt
asettua vielä vahtiinkaan, kun se tuli kieli pitkällä ja minun täytyi
hypätä hankeen.
Minä en arvanna, että se on jo niin lähellä ja kun se sitten tulla
volahti, niin enhän minä päässyt sitä lähelle, kun täytyi hypätä
hankeen. Heitin minä seipäällä jälkeen ja kyllä se saattoi häntää
hipaista, vaikka en minä sitä nähnyt.
Kalle: Niin, kyllä me olisi annettuna sille aika paukaus, jos vain...
Eemil: Niin, jos olisitte uskaltaneet.
Antti: Uskalsitkos sinä?
(Kuuluu paukaus.)
Ville: Mikäs paukaus se oli?
Matti: Nyt ne saivat sen ammutuksi, koska huutavat hurraata.
Suden-ajaja: (Tulee oikealta nurkan takaa.) Kunnon poikia, kun saitte
suden kääntymään tänne syrjään, että pyssymies joutui. Kuka teistä sitä
niin urhoollisesti löi?
Eemil: (Ottaa pussinsa maasta.) Minähän sitä tällä leipäpussilla
pamautin.
Suden-ajaja: (Silittää Eemelin päätä.) Sinusta mies tulee, kunhan syöt
vielä useita pussillisia leipää.
(Toiset katsovat häpeissään maahan.)
Esirippu laskee.
Puurokuppi.
Henkilöt:
Lauri, poika.
Lempi, tyttö.
Musta, henki.
Valko, henki.
Näyttämönä huone, jossa on joulukuusi, pöytä, kaappi ja kaksi
ovea. -- Lauri katselee kuusta.
Lempi (tulee, kainalossa paperiin kääritty kuppi).
Joulu saapui vuoden takaa.
Aika lahjoja on jakaa.
Täss' on lahja äidillen.
Arvannetko, Lauri, sen?
Vuoden kokosin ja säästin
pennit kaikki nyt mä päästin,
äidillemme ostin tän.
Mitä sulta saapi hän?
Lauri.
Mullakin on rahaa vähän.
Isä kylään lähteissähän
mukaansa ne multa sai,
äidilleni -- muut en keksi --
kupin ostaa, iloiseksi
äiti siitä tulee kai.
Lempi (säikähtäen).
Ethän toki, veikko kulta!
Äitihän saa kupin multa.
Lauri.
Sulta?!
Lempi.
Katso tätä!
(Ottaa vadin paperista ja näyttää.)
Aikeesi sä, Lauri, jätä!
Keksi jokin lahja muu,
josta äiti ilostuu.
Mutta minä lämpimällä
puurolla tän kupin täytän.
Kun sen äidillemme näytän,
mieli riemastuvi hällä.
Lauri.
Mutta mulla, kuulit sen,
vati myös on kaunoinen.
Lempi.
Kaksi lahjaa samanlaista?
Se ei ole sopivaista.
Lauri.
Sit' on isä tinkimässä.
Lempi.
Minun kuppini on tässä.
Lauri.
Aivan heti minä saan.
Lempi.
Kaksko sitten annetaan?
Lauri.
Jollet omaas heitä pois...
Lempi (pilkalla).
Minä? Sepä temppu ois!
Kumpi ensin ehti ostaa?
(Panee kuppinsa kaappiin ja poistuu).
Lauri (hänen jälkeensä katsoen, katkerasti).
Voisin pilkkaa sulle kostaa...
(Menee kaapin luo, ottaa kupin).
Tulis samanlaista kaksi,
äiti katsois paremmaksi
sen, min ensiks saanut on,
toinen olis arvoton.
(Huone pimenee).
Musta (hiipivä haamu, ilmestyy kuusen taa).
Lauri.
Soisin, että kuppi tämä
olis rikkinäinen rämä,
minun ehjä.
Musta.
Säre vähän!
Lauri (katsellen kuppia).
Jos sais naarmun syntymähän.
Valko (pieni kultakutri ilmestyy ovelle).
Musta.
Permantoon se rikki lyö!
Valko.
Oi, se olis rosvontyö!
Lauri.
Lusikkaa en ainokaista
puuroa ma tästä maista.
Valko.
Tuo on alentavaa ähmää.
Lauri.
Voisinhan näin salakähmää
kupin kestävyyttä koittaa.
(Lyö vatia hiljalleen permantoon).
Musta.
Kellonas se kestää soittaa.
Lauri (lyö lujemmin).
Sepä vasta vahvaa lie.
Musta.
Lempi lahjaksi sen vie.
Valko.
Muista, toisten riemu soma
hyvälle on onni oma.
(Askelia kuuluu, valo suurenee, haamut häviävät).
Lauri (piilottaa kupin ja katsoo ikkunasta).
Eipä isää vielä näy.
Lempi (tulee vasemmalta).
Äiti läävässä nyt käy.
Kuppini siis voin nyt pestä,
äidin silmä sit' ei estä.
(Ottaa kupin.)
Puuroa on lämpimää
täynnä kuppi kohta tää.
(Menee).
Lauri.
Kun en tuota särkenyt!
(Menee sisarensa jälestä, mutta palaa pian juosten,
painaa ovea ja tarkastelee avaimen reiästä).
Tänne sit' et kanna nyt!
Musta (ilmestyy).
Oikein, Lauri! Ällös päästä!
Valko.
Sisartasi sääli, säästä!
Lauri (varansa pitäen).
Nyt se tulee!
Lempi (oven takaa).
Avaa ovi!
Lauri.
Tästä sä et käymään sovi!
Lempi (koettaa tulla väkisin).
Musta.
Nyt se tulee, puuro-Lempi,
äidin omaa pikku hempi.
Valko.
Lauri kuule! Pois jo tule!
Kiusaajalle korvas sule!
Lempi (huutaa).
Mari, joudu avaamaan!
Musta.
Katsos itsepäistä vaan!
Nykäise ja kiinni lyö!
Lauri.
Siitä puuroa et syö!
(Tempaa oven äkkiä auki. Lempi kaatuu vatineen
permannolle. Kuppi särkyy).
Lempi (kipeästi).
Voi, voi!
Musta (ryntää ulos).
Hah hah hah haa!
Lempi (itkien kupin palasia kooten).
Lauri, tää on kauheaa.
Miksi, veljeni, sen teit?
Jouluilon kaiken veit.
Valko.
Paha taasen voitti, voi!
Lauri ilon sille soi.
Lempi.
Joulua ei meille tulle.
Lauri (on hämmästyksissään katsellut sisartaan. Isän ääni kuuluu ulkoa).
Isä toi jo kupin mulle!
(Menee).
Lempi (koettaa sovitella särkyneitä paloja yhteen).
Ehjää näist' ei kenkään saa.
Valko.
Tahdon sentään koettaa.
Lauri (saapuu kuppi kädessä).
Onko samallainen? Sano!
Valko.
Sisareltas anteeks ano!
Lauri (hitaasti läheten).
Lempi, anteeks mulle suo.
Valko.
Viel' ei riitä sana tuo.
Lauri (tarttuen sisarensa käteen).
Anteeks anna pahuuteni!
Tässä sulle kuppiseni.
(Ojentaa vatinsa hänelle).
Vie se lahjaks äidillemme.
Lempi.
Yhdessä miks antais emme?
Lauri ja Lempi.
Puurokupin yhteisen
annamme me äidillen.
Valko.
Rakkaus ja sopu tuo
onnen puurokupin luo.
Sielukellot.
1-näytöksinen lastennäytelmä.