Siitä kunnosta missä kirja oli päättelin, että on jo pitkä aika siitä
kuin talon asukkaat ovat lähteneet saarelta ja että heitä senvuoksi
voi jo piankin odottaa palaaviksi. Vaan lähemmin asiaa ajateltuani
tuumin sentään, ettei kirjan ulkoasu voinut olla siitä seikasta minään
todisteena. Muutaman tunnin kestävä sade, tuuli ja auringonpaiste
voivat saada aivan yhtä paljon aikaan. Varmasti voivat seuralaiseni
talon kunnosta paremmin päättää, kuinka kauan asukkaat ovat olleet
poissa.
Minä lähdin nyt kulkemaan rantaa pitkin ja noin tunnin kuluttua olin
kiertänyt koko saaren ympäri. Mistään muusta seikasta ei olisi voinut
huomata että se oli asuttu, kuin talosta, jonne olimme ottaneet
turvamme. Myöskään en löytänyt muuta pääsytietä saareen kuin sen
rautatangoilla suletun väylän, jota olimme tulleet.
Palattuani takaisin huvilaan huomasin, että mrs Lecks ja mrs Aleshine
olivat ahkerasti työskennelleet koko aamupäivän. He olivat alkaneet
hoitaa taloutta oikein järjestelmällisesti ja jo jakaneet tehtävätkin
keskenään. Mrs Aleshinen, joka ylpeili keittotaidollaan piti pitää
huolta ruuanlaitosta ja mrs Lecks hoitaisi muun osan taloutta sekä
siistisi huoneet.
He kertoivat minulle tarkasti, miten he olivat järjestäneet, ja kun
minä sanoin, että se viittaa siihen kuin he ajattelisivat oleskella
täällä saarella hyvinkin kauan, lausui siihen mrs Lecks:
"Kotimaassani voisin sangen tarkasti määritellä pölystä ynnä
muusta kuinka kauan joku perhe on ollut poissa kotoa, vaan pöly
Pennsylvaniassa ja pöly tällä merensaarella, missä ei ole vaunuja
eikä kärryjä, ei ole samallaista. Tämä talo on jätetty sangen hyvään
kuntoon, ja vaikka tosin ikkunat ovat pestävät sekä lattiat ja
rappuset lakaistavat — joka muuten on helppo tehtävä syystä ettei ole
ollenkaan mattoja — ja muutamat muutkin paikat ovat puhdistettavat
sekä kaikkialla on tuuletettava, voi kuitenkin olla niin, ettei siitä
ole kovinkaan kauan kuin asukkaat matkustivat, jonkavuoksi he eivät
suinkaan palaa pian. Mrs Aleshine ja minä olemme tästä keskenämme
keskustelleet sekä tulleet siihen johtopäätökseen, että viisainta on
hoitaa taloutta aivan kuin meidän pitäisi asustaa täällä kuukauden tai
pari. Voipa kestää vielä kauemminkin, ennen kuin herrasväki palajaa. Ja
olenpa varma siitä, että he ovat tyytyväiset löytäessään kotinsa niin
hienona kuin nukkekaapin, ikkunat niin kirkkaina ja lattiat kiiltävinä,
eikä tomunhiukkasta pidä missään nähtämän."
"En minäkään luule, että heillä on mitään valitettavaa", lisäsi mrs
Aleshine. "Minä käsitän tämän yhdeksi jaksoksi meidän matkassamme. Emme
me tosin tällä tavoin tule yhtäkään kukonaskelta lähemmäksi Japania,
vaan se ei ole minun eikä sinun vikasi, yhtä vähän kuin teidänkään,
mr Craig. Me olemme maksaneet piletin Japaniin saakka, mutta meidän
syymme se ei ollut, että laivaa ohjattiin huonosti ja se upposi. Emme
ole halunneet tulla tänne, mutta täällä me nyt olemme, ja tahtoisinpa
tietää, ken olisi oikeutettu meitä siitä soimaamaan."
"Ja koska me kerran täällä olemme", virkkoi mrs Lecks, "niin
hoitakaamme kaikkea parhaan kykymme mukaan."
"Jos tämä saari", puuttui jälleen puheeseen mrs Aleshine, "hiljalleen
uisi Japania kohti, oleskelisin minä mieluummin tällä kuin
höyrylaivalla, missä niillä ei ole enempää käsitystä ruoanlaitosta kuin
ruorin hoitamisestakaan."
"Minusta", virkoin minä, "olette te tuumineet ja järjestäneet kaikki
sangen viisaasti. Vaan mitenkähän on ruokavarojen laita? Onko niitä
tarpeeksi voidaksemme oleskella täällä pitemmänkin ajan?"
"Olemme löytäneet lähes tynnörillisen jauhoja", vastasi mrs Aleshine,
"ja sitäpaitsi on olemassa sangen paljon teetä, kahvia ja sokeria
sekä ruukut ja tinalaatikot ovat kaikki täynnä hyviä aineksia. Tässä
vieressä on jonkinlainen kellarin tapainen, joka on verrattain hyvä
säilytyspaikka ja josta löysin suurehkon astiallisen voita."
"Minulle te ette ole jakaneet mitään työtä", sanoin minä. "Enhän minä
voi kulkea ympäri joutilaana ja katsella, miten te aherratte."
"Täällä sisällä ei teillä ole mitään tehtävää", virkkoi mrs Lecks,
"vaan jos teillä on halua mennä puutarhaan ja katsoa, voisitteko
siellä tehdä jotain tai voisitteko sieltä saada jotain — jos nimittäin
puutarhanhoidosta mitään ymmärrätte — olisi tietysti tavattoman hauskaa
saada tuoreita vihanneksia."
Minä vastasin, että olin huvin vuoksi työskennellyt puutarhatöissä
hyvinkin paljon sekä että mielelläni koetan saada nyt täällä jotain
toimeksi.
Tämä keskustelu tapahtui alakerroksen käytävässä, jota mrs Lecks oli
juuri "vähäsen siivonnut". Pölyriepu kädessään istahti hän nyt eräälle
tuolille ja kääntyi minun puoleeni.
"Vielä on muuan asia", lausui hän, "josta mrs Aleshine ja minä olemme
puhuneet keskenämme. Mitään päätöstä emme vielä ole tehneet, sillä
meidän mielestämme sen tekeminen olisi ollut vääryys teitä kohtaan
ja sitäpaitsi tahdomme kuulla, mitä teillä on siihen sanomista Mrs
Aleshine ja minä olemme olleet pakotetut alistumaan moniin suruihin ja
koettelemuksiin maailmassa ja meidän on täytynyt vaeltaa sellaisiakin
teitä, joita emme olisi tahtoneet kulkea, vaan aina me olemme
koettaneet pitää kiinni niistä tavoista, joihin olemme kasvatetut ja
siinä pyrkimyksessämme me olemmekin onnistuneet. Kun aviomiehemme
kuolivat ja jättivät meidät yksinämme, Aleshinen poikansa kera ja minut
ilman ainoatakaan lasta, joka seikka ehkä oli hyväkin, sillä emmehän
tiedä, minkälainen hänestä olisi tullut — —"
"Niin, se on totta", keskeytti hänet Aleshine, "sillä hänhän olisi
voinut joutua johonkin kauppahuoneeseen Venäjälle, ja silloin tulisi
sinun ja minun matkustaa aivan eri tahoille."
"Kun miehemme kuolivat", jatkoi mrs Lecks, "jättivät he meille juuri
niin paljon, että nipin näpin tulemme toimeen, ja me emme suinkaan
koskaan unohda heitä, emmekä sitä mitä he tekivät ja ajattelivat, yhtä
vähän kuin olemme unohtaneet, mitä meidän vanhempamme tekivät ja mitä
he, ajattelivat."
"Se on totta, se on totta!" huudahti mrs Aleshine suurella ponnella ja
lämmöllä.
"Nyt on siten", jatkoi mrs Lecks yhä edelleen, "ettemme me laisinkaan
tiedä, minkälaisen kasvatuksen te, mr Craig, olette saanut — niin,
emme tiedä teistä muuta kuin että te olette ollut tavattoman hyvä ja
kohtelias meitä kohtaan, aivan kuin olisitte sukulaisemme, ja ettemme
me suinkaan olisi päässeet tänne ilman teidän apuanne. Senvuoksi olemme
mrs Aleshine ja minä sopineet keskenämme, että me jätämme tämän asian
kokonaan teille ja me teemme aivan niin kuin te määräätte. Kun me
molemmat lähdimme tälle matkalle, ajattelimme, ettei siitä suinkaan
koituisi mitään ruusujen päällä kulkemista, niin kuin sanotaan, ja
kuten nyt olemme saaneet kokea, ei se ole sitä ollutkaan."
"Ei todellakaan!" huudahti mrs Aleshine.
"Kuulkaahan siis, mr Craig", jatkoi mrs Lecks aina edelleen, "jos te
nyt sanotte, että päivällisen tulee olla valmis kello kaksitoista
päivällä, johon aina olemme tottuneet, tai kello kuusi iltapäivällä,
jolloinka laivassa aterioitiin — en kuitenkaan voi käsittää, kuinka
ihmiset saattavat ruoka-ajat kääntää päinvastoin kuin ne ovat —
niin taivumme me kyllä kumpaankin. Ja jos te _todellakin_ haluatte
päivällistä vasta kello kuusi, emme me siitä ollenkaan valita, vaikka
siitä mitä muuten ajattelisimmekin."
Kuultuani lopun tuosta puheesta olin vähällä purskahtaa nauramaan,
mutta molempien naisten vakavat katseet saivat minut hillitsemään
itseni. He odottivat nähtävästi hyvin rauhattomina minun vastaustani.
Minä kiirehdinkin senvuoksi vakuuttamaan olevani myöskin sitä mieltä,
että päivällinen oli syötävä kello kaksitoista.
"No, sehän on mainiota!" huudahti mrs Aleshine, ja hänen lihavat
kasvonsa oikein loistivat. Samalla kertaa peitti tyytyväisyyden ilme
mrs Lecks'in naaman.
"Nyt minä riennän ruoanlaittoon", virkkoi mrs Aleshine. "Me emme
tietäneet, pitikö siitä tulla aamiaispäivällinen vaiko päivällinen
ennen kuin olimme saaneet kuulla teidän mielipiteenne, niin että tänään
saatte nyt hiukan varrota, vaan huomisesta alkaen tapahtuu kaikki
täsmälleen ja järjestyksessä. Huomenaamulla minä nousen oikein aikaisin
ja suoritan kelpo leipomuksen, ja siitä saatte olla varmat, että
jok'ikinen ilta saatte palasen lämmintä lihaa."
Iltapäivällä menimme me kaikki kolme katsomaan puutarhaa, jossa
näkyivät huolellisen viljelyksen jäljet, vaikka siellä nyt useissa
paikoin rehoittikin rikkaruoho. Siellä kasvoi useita meille
tuntemattomia kasveja, vaan löysimmepä sieltä tomaattiköynnöksiäkin,
jotka olivat vaipuneina hedelmiensä alle, useanlaatuisia herneitä sekä
perunamaan, josta näkyi jo otetun perunoita koko joukon.
Mrs Aleshinen ehdittyä puutarhan toiselle puolen päästi hän
ilohuudahduksen. Me riensimme hänen luokseen ja näimme hänen seisovan
parsaheinäviljelysmaan vieressä.
"Katsokaa", virkkoi hän täynnä riemua, "jos ei mikään muu niin ainakin
tämä seikka todistaa, että tämän talon asukkaat ovat kristityitä. Enpä
luule olevan olemassa parsaheinää viljeleviä pakanoita."
"Siitä olin minä jo varma silloin kun löysimme leivospulveria", lausui
mrs Lecks.
"Niin mutta tämä tekee asian vielä varmemmaksi", sanoi hänen
ystävättärensä, "Mihin kirkkoon he kuuluvat, sitä en voi sanoa
parsaheinän nojalla, vaan epäjumalia eivät he ainakaan palvele."
Seuraavana aamuna ojensin minä kiltille mrs Aleshine'lle suuren korin
täynnä vihanneksia ja samana päivänä saimme me vallan herkullisen
päivällisen. Se seikka, ettei se ollut katettu keittiöön, vaan
ruokasaliin, sai minut hiukan hämmästymään.
"Minun ja mrs Aleshinen mielestä", lausui mrs Lecks selittäen, "ei
sovi teille eikä meillekään aterioida keittiössä. Täällä sitävastoin
on somat pöytäliinat, kauniita laseja ja porsliineja sekä veitsiä,
haarukoita ja lusikoita, jotka eivät tosin ole täyttä hopeata,
vaan mahdollisimman siististi ja hyvin hopeoidut. Ette te emmekä
mekään ole palvelusväkeä, joten keittiö ei ole oikea paikka meidän
aterioidaksemme."
"Aivan niin", virkkoi mrs Aleshine. "Me maksoimme ensiluokan piletit ja
sopimuksen mukaan piti meillä olla yhtä hyvä kuin muillakin."
"Sen seikan en luule olevan tekemisissä tämän kanssa, Barb'ra
Aleshine", virkkoi mrs Lecks, "siliä höyrylaiva-yhtiö ei muiden
mukavuuksien mukana luvannut aterioita autiolla saarella."
"Emme me ole pyytäneetkään päästä tänne", sanoi mrs Aleshine, "ja jos
ne olisivat ohjanneet laivaa huolellisesti, emme olisi myöskään tänne
joutuneet."
Lopetettuamme päivällisen, työnsi mrs Lecks tuolinsa pöydästä hieman
ulommas ja istui muutaman minuutin ajatuksiinsa vaipuneena, kuten hänen
tapansa oli ennen kuin hän lausui jotain tärkeätä.
"On sitten vielä eräs seikka", virkkoi hän, "jota olen tullut
ajatelleeksi, vaikken ole siitä vielä maininnut edes Aleshinelle.
Meillä ei ole oikeutta syödä kaikkia niitä ruokavaroja, jotka kuuluvat
tämän taion omistajalle, ilman että suoritamme niistä maksun. Onhan
kuitenkin luonnollista, ettemme me tahdo kuolla nälkään, kun kerran
on olemassa ruokaa, emmekä myöskään halua maata kovalla maalla ja
taivas'alla, kun sisällä talossa on mukavat sängyt. Mutta kun me nyt
siis tämän talon varoja ja tavaroita kulutamme, on meidän siitä
suoritettava maksu — tahtoo sanoa: jos meillä on rahaa maksaa — ja
mrs Aleshinella sekä minulla on rahaa. Mentyämme alas laivan hyttiin
valmistautumaan venematkaa varten oli ensimäinen tehtävämme pistää
rahakukkaromme taskuihimme. Setelirahamme ovat ommeltuina kiinni
leninkiemme vuorin alle, ja jos ette te, mr Craig, tulleet ottaneeksi
rahaa mukaanne, voimme me kyllä lainata teille niin paljon kuin
tarvitsette."
Minä kiitin tarjouksesta, mutta ilmoitin samalla ottaneeni kaikki
rahani mukaani.
"No niin", jatkoi mrs Lecks, "minun mielestäni on meidän suoritettava
maksu ruoasta ja asunnosta säännöllisesti joka viikko. En tiedä,
paljonko tällaisella seudulla on tapana maksaa, vaan minun
kotiseudullani ainakin saa hyvän asunnon ja maukasta ruokaa kuudella
dollarilla viikossa."
"Niin, kun huoneessa asuu kaksi, vaan mr Craigiile, jolla on yksityinen
huone, tulee se kalliimmaksi", virkkoi mrs Aleshine.
"Se ei ole hänen syynsä, ettei hänellä ele täällä veljeä eikä ketään
hyvää ystävää, joka asettuisi asumaan samaan huoneeseen ja maksaisi
puolet", lausui mrs Lecks vissi ankaruus äänessään. "Hänen huoneensa
ei sitäpaitsi ole suurikaan, joten hänen minun mielestäni ei tarvitse
maksaa paljonkaan enemmän. Seitsemän dollaria viikossa on minusta
kohtuullinen määrä."
"Sinun täytyy myöskin ottaa huomioon", lausui mrs Aleshine, "että me
valmistamme ruoan sekä toimitamme kaikki taloustehtävät."
"Siihen juuri aion tulla", vastasi mrs Lecks. "Jos nyt olisi siten,
että mrs Aleshine ja minä hankkisimme itsellemme palveluspaikan
— jota me emme kuitenkaan tee, elleivät olosuhteemme muutu aivan
toisenlaisiksi kuin ne nyt ovat — —."
"Se on totta!" lausui mrs Aleshine vakavasti. "Mutta jos meidän toden
teolla olisi mentävä palvelukseen, emme voisi ottaa huonompaa palkkaa
kuin vähintäin kaksi dollaria viikossa. Näin ollen maksaisimme me siis
vain neljä dollaria viikossa."
"Entä mr Craig?" kysyi mrs Aleshine. "Ei suinkaan hänkään tee työtä
puutarhassa ilman mitään!"
"Viisikymmentä centiä päivässä on vähin määrä mitä työmiehelle
voidaan maksaa", virkkoi mrs Aleshine, "eikä hänen silloin tarvitse
työskennellä edes koko päivää. Mr Craigin viikkomaksusta on näin ollen
vähennettävä kolme dollaria, joten hän siis joutuu maksamaan yhtä
paljon kuin mekin."
Minä selitin olevani täysin tyytyväinen tähän sovitteluun, vaan
mrs Aleshinen mielestä ei kaikki tämä näyttänyt olevan täysin
oikeudenmukaista.
"Palvelijatar saa aina paitsi palkkaansa myös vapaan ruoan ja asunnon",
virkkoi hän, "ja samoin on laita puutarhurinkin."
"Tämän talon omistajat ovat siis velvolliset maksamaan meille
palkkamme, ja kun he tulevat voimme vaatia sitä heiltä, vai mitä,
Barb'ra Aleshine?"
Tämä teki lopun mrs Aleshinen mutkitteluista, ja hänen ystävättärensä
jatkoi:
"Tuolla uunin otsalla on ruukku, joka ennen on sisältänyt
itäintialaista inkivääriä, vaan jossa nyt on vain muutamia ruskeeseen
paperipalaan käärittyjä onkikoukkuja. Me tulimme tänne keskiviikkona,
joten sopii, että me joka tiistai-ilta pistämme suorituksemme sinne.
Kun sitten talonväki saapuu tänne ja jos he nostavat melun siitä että
me olemme täällä asuneet ja syöneet heidän ruokavarojaan, sanomme me
vain, että maksu on inkivääriruukussa — ja niin on meidän jokaisen
omatunto puhdas."
Mrs Lecks'in ehdotus hyväksyttiin sopivana ja oikeudenmukaisena. Ja kun
viikko oli kulunut laskimme me kukin inkivääriruukkuun neljä dollaria.
Asuessamme huvilassa ei meistä kukaan tahtonut tunkeilevasti päästä
selville omistajien yksityisistä olosuhteista, vaikka olimmekin
siinä suhteessa sangen uteliaita. Oli kuitenkin olemassa paljonkin
mahdollisuuksia tämän uteliaisuutemme tyydyttämiseksi. Vaikka olisimme
tahtoneetkin tirkistää esimerkiksi kirjoituspöydän laatikkoihin tai
lippaisiin emme sitä voineet, sillä ne olivat kaikki lukitut, eivätkä
mrs Lecks ja mrs Aleshine löytäneet mistään edes pienempää käärepaperia
tai nimellä ja osoitteella varustettua käytettyä kirjekuorta.
Minä kyllä selitin, ettei ollut todennäköistä, että näin kaukaiselle
saarelle saapuisi kirjeitä ja paketteja, vaan he kuitenkin etsivät
innokkaasti sellaisia, sillä — he sanoivat — eihän missään tapauksessa
voinut olla väärin koettaa saada selville niiden henkilöiden nimiä,
joiden talossa he asuivat.
Kirjastossa oli melkein yhtä paljon ranskalaisia ja englantilaisia
kirjoja. Ainoastaan muutamia saksalaisia oli joukossa. Muutamien
kanteen oli piirretty: Emily ja muutamien: Lucille. Joidenkuiden
ranskankielisten historiallisten kirjojen kanteen oli miehekkäällä
käsialalla kirjoitettu: A. Dusante.
Me keskustelimme paljon noista nimistä, vaan emme voineet päästä
selville, oliko perhe ranskalainen vaiko englantilainen.
Säilytyspurkkien ja tinalaatikoiden osoituslipuista näkyi, että ne
olivat peräisin San Franciscosta, mutta siitä ei voinut varmuudella
päättää, mihin kansallisuuteen huvilan omistajat kuuluivat.
Mrs Lecks'in ja mrs Aleshinen mieliä kiinnitti suuresti se kysymys,
missä sukulaissuhteessa nuo kolme henkilöä olivat toisiinsa nähden.
"Minä en voi päästä selville", virkkoi viimemainittu, "onko Emily
Lucillen äiti vai hänen tyttärensäkö, tai ovatko he molemmat mr
Dusanten tyttäriä, tai onko hän naimisissa Lucilien kanssa ja Emily on
hänen kälynsä, tai onko hän mr Dusanten sisar eikä Lucilien tai jos hän
onkin heidän iso-isänsä ja he hänen sisarentyttäriä, tai jos Emily on
vanha rouva ja mr Dusanten sekä Lucille ovat hänen lapsiaan, tai jos mr
Dusante onkin vaan perheen ystävä ja asuu täällä vain senvuoksi, ettei
noiden naisten tarvitse oleskella näin autiolla seudulla yksinään.
"Olkoonpa", virkkoi mr Lecks, "että mr Dusante saapuu tänne
sisarentyttäriensä tai vaimonsa ja tyttärensä tai mrs Dusanten ja
anoppinsa tai sisariensa kera, niin sanomme vain: 'Maksu ruoasta ja
asunnosta on inkivääriruukussa' — tehkööt sen jälkeen sitten mitä
tahansa."
Luulen, etten minä puutarhurina tehnyt työtä palkkani edestä, sillä
tuskin toimitin mitään muuta kuin poimin ja kannoin sisään naisille
sellaiset hedelmät ja vihannekset, joita voitiin käyttää keittiössä.
Mutta minä koetin muulla tavoin olla hyödyksi. Eräästä kaapista löysin
nimittäin pyssyn ja ampumatarpeita, ja tapahtuipa sen jälkeen usein,
että palasin kotiin mukanani pari ammuttua lintua.
Muutamat hylkäsi mrs Aleshine käyttökelvottomina, vaan toisista hän
kyllä suurella taituruudella valmisti makeita paisteja.
Aikaisemmin mainitsemamme maallenousupaikan lähistöllä löysin palmujen
suojasta pienen venesuojan. Sen kattoon oli hinattu pieni soutuvene,
jonka minä heti laitoin käyttökuntoon. Minulla olikin sen jälkeen
monta hauskaa hetkeä soudellessani kallioluotojen välissä. Samasta
venemajasta löysin myös kalastustarpeita ja kun karien luona uiskenteli
runsaasti kaloja, käytin minä pyydyksiä suurella menestyksellä.
Saapuessani kalasaaliini kera keittiöön oli mrs Aleshine paljon
tyytyväisempi kuin silloin kun toin hänelle lintuja.
"On kyllä kaloja, jotka lajinsa puolesta ovat parempia kuin toiset",
lausui hän, "vaan kala on joka tapauksessa aina kala, ja jos niitä
kerran onnistutaan saamaan vedestä ylös voi niitä myös syödä. Mutta
sama ei ole lintujen laita. Mahdotonta on sellaisen päättää, joka
niitä ei ole ennen nähnyt, mitkä niistä ovat haukkojen, mitkä pöllöjen
tai mitkä varisten sukua. Ja jos minä kerran saan päähäni, että ne
polveutuvat jostain moisesta suvusta, ei minun vatsani voi sietää niitä
laisinkaan."
Soutaessani kotiin eräänä iltapäivänä näin suureksi ihmeekseni mrs
Lecks'in ja mrs Aleshine'n seisovan valkamassa minua vastassa. Tämä oli
jotain varsin harvinaista, sillä he olivat molemmat sangen työteliäitä
naisia, eivätkä juuri koskaan kuluttaneet aikaa turhaan.
Olin sangen utelias tietämään, miksi he nyt noin seisoskelivat
työttöminä, ja minä soudin kiireemmän kaupalla rantaan.
Saavuttuani niin lähelle että saatoin kuulla mitä he sanoivat, virkkoi
mrs Aleshine täynnä tyytyväisyyttä:
"Nyt tulevat Dusantet."
Alhaisen veden vuoksi en voinut veneestäni nähdä merelle, jonka vuoksi
minä kiskaisin nopeasti veneen maihin ja juoksin laiturille. Ja aivan
oikein, noin engl. penikulman päässä valtamerellä läheni saartamme
vene, joka arveluni mukaan oli hyvin suuri.
"No nyt, Barb'ra Aleshine", virkkoi mrs Lecks, "saat kohta tietää,
ovatko ne hänen sisarentyttäriään tai tyttäriään tai onko toinen niistä
hänen vaimonsa ja toinen kälynsä, tai mitkä kaikki perhesuhteet sinä
oletkin ottanut huomioon."
"Niin kyllä", lausui mrs Aleshine, "ja vielä lisäksi saamme
tietää, ovatko he tyytyväiset maksuihimme, jotka olemme panneet
inkivääriruukkuun."