Hylätty saari.
Minä noudatin mrs Lecks'in neuvoa, kumarruin ja uin rautatangon alitse.
Sen jälkeen seurasi mrs Lecks vaikeudetta minun esimerkkiäni, vaan
mrs Aleshine'n, joka lihavuutensa vuoksi kellui korkeammalla vedessä
kuin minä ja hänen ystävättärensä, näytti olevan kerrassaan mahdotonta
päästä tangon alitse. Sillä koettipa hän mitä keinoa tahansa, törmäsi
hän joko päällään tai olkapäillään tankoa vasten, joten hän ei päässyt
siitä sen edemmäs.
"Kuulehan, Barb'ra Aleshine", virkkoi mrs Lecks, joka tarkkaan oli
seurannut hänen onnistumattomia yrityksiään, "jos sinä toivot joskus
pääseväsi ylös tästä suolaisesta merivedestä, niin saat nyt luvan
kärsiä sitä jonkun verran suussasi ja silmissäsi, ellet nimittäin
katso sopivaksi sulkea niitä. Pyripä nyt niin lähelle tankoa kuin
mahdollista, niin minä tulen ja painan sinut sen alitse."
Tämän sanottuaan palasi mrs Lecks takaisin tangon toiselle puolen ja
asetti kätensä ystävättärensä leveille harteille sekä painoi hänet niin
syvälle veteen kuin jaksoi. Mrs Aleshine katosi melkein kokonaan pinnan
alle, vaan ilmestyi jälleen pian näkyviin toisella puolen tankoa,
päristellen ja puhkuen.
"Tämäpä vasta peliä!" huudahti mrs Aleshine ja kuivasi märkiä kasvojaan
vieläkin märemmällä röijynsä hihalla. "En olisi koskaan luullut, että
pakanat keksisivät moisia esteitä kunniallisten ihmisten tielle."
Minä olin pysähtynyt auttamaan heitä ja huomasin samalla vielä
kolmannen rautatangon, joka oli asetettu veden alle. Huomautettuani
molemmille naisille, etteivät he loukkaisi siihen jalkojaan, uimme
me eteenpäin ja saavuimme vihdoin avoimeen veteen, joka, eroittaen
saaren kallioriutoista, lepäsi aivan tyynenä ja kirkkaana. Kaikkein
ensimäiseksi herätti huomiotamme pieni kaji eli venevalkama, joka oli
rakennettu ranta-äyräälle aivan meitä vastapäätä.
"Niin totta kuin tässä seison", huudahti mrs Lecks, joka tuntui
unohtaneen sen asennon missä hän oli, "tällä saarella asuu ihmisiä!"
"Ja mikään korallisaari ei tämä myöskään ole", lisäsi mrs Aleshine,
"sillä tämä santa on mitä hienointa."
"Asukoonpa täällä keitä tahansa, niin täytyy meidän saada suojaa heidän
luonansa", virkkoi mrs Lecks, "ja sitä parempi mitä pikemmin pääsemme
perille."
Mrs Aleshine katui nyt sitä että oli jättänyt aironsa ajelulle ja
pyysi, että jompikumpi meistä, jotka kykenimme helposti puikkelehtimaan
rautatankojen alitse, toisi sen hänelle. Vaan mrs Lecks ei sellaisesta
pyynnöstä välittänyt.
"Anna airojen ajelehtia tiehensä", virkkoi hän, "me emme niitä enää
tarvitse."
Minä sanoin nyt naisille, että minä helposti voin hinata heidät tämän
pienen veden yli, antaen samalla mrs Lecks'in tarttua takin liepeeseeni
ja mrs Aleshine puolestaan kävi kiinni ystävättärensä hameesta. Sen
jälkeen aloin minä hiljalleen uida rantaa kohti.
"Siunatkoon!" huudahti mrs Aleshine äkkiä, "näettekö kaloja?"
Vesi oli aivan kirkasta, niin että saattoi nähdä sen läpi pohjaan
saakka, ja me eroitimme kaloja, pieniä sekä suuria, jotka tihein
laumoin uivat ympärillämme. Ja vedenalainen santapohja näytti ikäänkuin
kimmeltävän auringon säteissä.
"No, älä nyt revi hamettani kalojen vuoksi?" virkkoi mrs Lecks. "Ehkä
niitä oli yhtä paljon ulapallakin, vaikk'emme niitä huomanneet. Mutta
se minun täytyy sanoa, että tämä vesi on kuin keitettyä ja siivilöityä."
Jospa joku saaren asukkaista olisi sillä hetkellä seisonut rannalla,
olisi hän saanut nähdä sangen ihmeellisen näyn — vetisellä ja
rypistyneellä olkihatulla peitetyn miehen pään, jonka jälkeen tuli
kaksi muuta päätä, liottuneilla, rutistuneilla naishatuilla verhottua,
sekä kirkkaassa vedessä näihin päihin kuuluvat vartalot, jotka olivat
puetut sellaisiin verhoihin, millaisia yleensä käytetään kuivalla
maalla.
Uidessani eteenpäin en voinut nähdä saarella muuta kuin joukon pitkiä,
troopillisen reheviä kasveja sekä joitakuita palmuja ynnä muita puita,
jotka kohosivat edessämme.
Minä uin pienelle maihinnousupaikalle, mistä rappuset johtivat alas
mereen. Päästyämme niiden luo kiipesimme me kaikki nopeasti ylös. Vettä
tippuvina seisoimme me nyt rannalla, tömistelimme jalkojamme sekä
pudistelimme läpimärkiä vaatteitamme.
"Näettekö tuota taloa?" kysyi mrs Lecks. "Siellä ne asuvat.
Ihmettelenpä tuota tietä, jota meidän on sinne kuljettava."
Paikalla missä seisoimme saatoin todellakin nähdä osan rakennuksen
kattoa, joka oli puitten latvojen tasalla.
Heti kun olin huomannut rautatangot olin tullut vakuutetuksi siitä,
etteivät tämän saaren asukkaat olleet villejä, ja nyt kun olin nähnyt
maallenousupaikan sekä rakennuksen katon, pääsin yhä suurempaan
varmuuteen siitä, että olimme joutuneet paikkaan, missä asuu
sivistyneitä ihmisiä. Saattoi kyllä varsin hyvin olla mahdollista,
että ne olivat merirosvoja tai muita pahantekijöitä, vaan villejä tai
ihmissyöjiä eivät he missään tapauksessa voineet olla.
Me huomasimme pian pensaiden välitse johtavan tien ja muutaman minuutin
kuluttua olimme avonaisella paikalla, missä kohosi kaunis nykyaikainen
rakennus. Se oli rakennettu samaan muotoon kuin europalaisten
rakennukset yleensä troopillisissa maissa. Alue oli kauttaaltaan
huolellisesti järjestetty ja istutettu ja lähettyvillä oli aitaus,
jonka sisäpuolella varmaankin oli puutarha.
"Sen minä sanon", virkkoi mrs Aleshine, "että tahtoisinpa olla hiukan
vähemmän märkä astuessani sisään tervehtimään hienoja ihmisiä."
"Hienoja ihmisiä!" huudahti mrs Lecks. "Jos olet liian ylpeä käydäksesi
sisään sellaisena kuin olet, Barb'ra Aleshine, niin voithan istua
auringonpaisteessa siksi kuin kuivut. Minä puolestani ainakin astun
sisään ja kysyn talon rouvaa, ja jollei hän katso sopivaksi kohdella
minua ystävällisesti, niin nostakoon vaan nokkansa pystyyn, kun hän
vaan antaa minulle jotain syödäkseni ja kuivan sängyn maatakseni."
Minä olin niin hämmästynyt ja ihmeissäni, etten voinut lausua
sanaakaan, vaan seuralaiseni pitivät tätä kaikkea aivan luonnollisena
asiana. He olivat odottaneet näkevänsä suuressa, avarassa maailmassa
ihmeellisiä asioita, ja kun he nyt joutuivat sellaisia näkemään, eivät
he olleet lainkaan kummastuksissaan.
Minä puolestani pidin sitä tuiki käsittämättömänä, että pieni saari
keskellä valtamerta oli tällä tavoin asuttu. Vaan eipä hyödyttänyt
mitään ruveta selvittämään tätä merkillistä ilmiötä, enkä sitäpaitsi
saanut siihen aikaakaan, sillä mrs Lecks meni suoraan ovelle ja
jyskytti sitä. Heti sen jälkeen astui hän muutaman askeleen taaksepäin,
ettei vaatteistaan tippuva vesi kovin paljon kastelisi verannan lattiaa.
"Kun he tulevat aukaisemaan", virkkoi hän, "täytyy meidän pyytää heitä
päästämään meidät sisään keittiön oven kautta, ettemme tuhraa heidän
vieraseteistään."
Me odotimme nyt parin minuutin ajan, jonka jälkeen minä, josta tippuili
vettä vähiten, menin ja koputin uudelleen.
"He luullakseni eivät ole kotona", sanoi mrs Lecks hetken aikaa
odoteltuamme, "vaan ehkä sentään palvelijoita on sisällä." Hän lähti
samassa rakennuksen toiselle puolelle ja me seurasimme häntä.
Mennessämme päädyn ohitse huomasin, että ikkunaluukut olivat suljetut,
ja kolkutettuamme useita kertoja takaportille saamatta mitään
vastausta, tulin vakuutetuksi siitä, mitä viimeisten minuuttien aikana
olin alkanut epäillä, että rakennus tällä haavaa oli asumaton.
"He ovat kaikki ulkona, se on aivan varmaa", sanoi mrs Lecks.
"Niin kai, ja sulkivat mennessään rautatangoilla tien saareen" lisäsin
minä.
"Eiköhän täällä ole toisia taloja", tuumaili mrs Aleshine.
"Luulenpa, ettei tämä seutu ole varsin tiheään asuttu", vastasin minä.
"Vaan jos odotatte tässä muutaman minuutin, juoksen tuonne muurin
liepeelle ja silmäilen, mitä mahdollisesti on olemassa toisella puolen.
Ehkä siellä näkyy alkuasukkaiden tai työväen majoja."
Minä astelin puutarhan muurin vieritse kulkevaa jalkakäytävää, vaan
kun ehdin aitauksen vastakkaiselle puolelle, en nähnyt muuta kuin
metsää ja pensaita, joiden välissä kierteli eri suunnille pieniä,
kapeita polkuja. Minä seurasin erästä polkua ja jouduin avonaiselle
hietikkorannalle, jonka edustalla näkyi kareja ja riuttoja.
Rannan ja kalliosärkkien muodosta sekä monesta muustakin seikasta vedin
sen johtopäätöksen, että saari, jonne olimme joutuneet oli hyvin pieni
sekä ettei siellä ollut muita asumuksia kuin se yksi, jonka olimme
nähneet. Minä palasin nyt takaisin onnettomuustovereitteni luo ja
lausuin heille mielipiteeni.
Kun nyt mrs Aleshine'sta katosi pelko täytyä esiintyä hienolle
väelle niin vettä vuotavassa ja epäsiistissä tilassa, muuttui hänen
mielentilansa hyvin huomattavasti.
"Olkoonpa herrasväki lähtenyt kaupunkiin tai minne muualle tahansa",
virkkoi hän, "niin tahdon minä joka tapauksessa päästä sisään tuohon
taloon niin pian kuin mahdollista. Ehkä löydämme sieltä jotain
syötävää. Ainakin saamme hieman kuivata vaatteitamme ja laskeutua edes
vähäksi aikaa lepäämään, sillä eihän kukaan meistä ole nukkunut viime
yönä."
"Jos te voisitte kiivetä noiden yläkerroksen ikkunain tasalle, niin
pääsisitte ehkä jostain niistä sisään", virkkoi mrs Lecks. "Sitten
tulette alas ja avaatte meille oven. Sattuuhan hyvin usein, että
yläkerroksen ikkunoista aina joku unohdetaan pistää säppiin. On kyllä
sangen sopimatonta tunkeutua sillä tavoin vierasten ihmisten asuntoon,
vaan muutakaan neuvoa ei tässä nyt ole."
Minä olin hänen kanssaan täydellisesti samaa mielipidettä. Ja niin
riisuin minä yltäni takin ja kengät sekä kiipesin yhtä verannan
pylvästä myöten sen katolle. Tämä veranta käsitti melkein kokonaan
kaksi rakennuksen sivua. Minä kuljin nyt ikkunasta ikkunaan ja
koetin kiskoa auki milloin yhtä milloin toista luukkua, ja pian
löysinkin yhden, jonka säppi oli höltynyt. Minä sain pistetyksi käteni
sisäpuolelle ja aukaisin toiset haat. Ikkuna, joka oli laitettu ylös ja
alas vedettävä, oli lukittu aivan tavallisella lailla, mutta minä voin
varsin helposti taskuveitselläni työntää säpin syrjään, jonka jälkeen
minä tunkeuduin sisään.
Huomasin olevani pienessä käytävässä, mistä rappuset johtivat alaa.
Niitä myöten kiirehdin, puolipimeässä kompuroiden, alempaan kerroksen.
tullen lopuksi taka-ovelle, jonka lukon ja pönkän ripeästi avasin. Sen
jälkeen astuin ulos ja huusin mrs Lecks'iä ja mrs Aleshinea.
"Voi rakkaani!" huudahti viimemainittu. "Tuntuu niin tavattoman
suloiselta päästä sisään! Me olemme puristaneet pois vaatteistamme
pahimman veden, joten emme nyt tee ainakaan kovin rumaa siivoa."
Nyt astuimme me sisälle, ja minä avasin yhden ikkunaluukun.
"Käykäämme heti keittiöön ja tehkäämme tuli", lausui mrs Lecks "siihen
toimenpiteeseen on aina ensiksi ryhdyttävä."
Mrs Lecks huomasi kuitenkin pian, ettei tämä rakennus ollut laisinkaan
samanlainen kuin tavalliset maalaistalot siellä kotona Amerikassa. Sekä
ulkomuodoltaan että niin paljon kuin olin ehtinyt havaita, myöskin
sisustukseltaan muistutti se muutamia englantilaisten rakentamia
taloja, joita olin nähnyt Länsi-Intiassa. Rakennus oli muuten sangen
nykyaikainen ja viimeisten vaatimusten mukainen, vaan sopi yksinomaan
troopillisessa ilmapiirissä asuttavaksi. Keittiötä ei ollut laisinkaan,
yhtä vähän kuin mihinkään maakerrokseen johtavia rappujakaan.
Mentyäni jälleen ulos havaitsin pian talon toisella puolen pienen
savupiipulla varustetun rakennuksen. Senkin ovi sekä ikkunaluukut
olivat suljetut, vaan ennenkuin ryhdyin niitä aukaisemaan menin
takaisin sisälle kertomaan havainnoistani seuralaisilleni.
"Vai niin, ovi oli lukossa!" virkkoi mrs Aleshine. "Odottakaa hetkinen!"
Siinä samassa kiirehti hän ulos, mutta palasi pian, kantaen suurta
avainkimppua.
"Niin on aina tapana tehdä", jatkoi hän, lähtiessämme kaikki tuolle
pienelle rakennukselle. "Aina kun talo lukitaan ja jätetään tyhjäksi,
kätketään avaimet johonkin koloon eteisen päässä ja mukaan otetaan vain
pää-oven avain. Siksi tiesin minä hyvin, mistä niitä oli etsittävä."
"Parasta on olla huudahtamatta hei ennenkuin on päästy ojan yli",
lausui mrs Lecks, "Koetellaan ensin, sopiiko noista avaimista mikään."
Mrs Aleshinen suureksi ihastukseksi onnistui minun aukaista lukko
toisella tai kolmannella avaimella joita koettelin. Astuttuamme, sisään
huomasimme olevamme suuressa uunilla varustetussa keittiössä. Pienen
oven kautta pääsimme vähäiseen suojukseen, missä oli halkoja ja kuivia
risuja.
"Nyt me teemme tulen heti paikalla", virkkoi mrs Lecks, "sillä sen
jälkeen kuin tulimme sisään on minua viluttanut kiireestä kantapäihin
saakka."
"Niin minuakin", sanoi mrs Aleshine, "ja nyt minä ymmärrän, miksi kalan
on hyvä olla vedessä, vaan että se maalle jouduttuaan varmaankin tuntee
olonsa hyvin ilkeältä ja kiusalliselta."
Minä kannoin sisään sylillisen halkoja ja risuja ja löydettyäni eräästä
komerosta tulitikkuja tein tulen. Vaivani palkaksi leimahtikin kohta
rätisevä takkavalkea.
Käännyttyäni hämmästyin aika tavalla huomatessani mitä mrs Lecks ja
mrs Aleshine hommailivat. Olin odottanut heidän seisovan takanani
ja vilusta väristen odottelevan tulen syttymistä, vaan sen sijaan
juoksentelivat he nyt edestakaisin sanaakaan lausumatta. Yhtä varmasti
kuin ajokoira seuraa jäniksen jälkiä tutkivat he epäilyksittä
kaikki ruokakaapit ja komerot. Vieraasta olotilastaan ja oudoista
kokemuksistaan olivat nämä naiset nyt päässeet sellaiseen ympäristöön,
missä he tunsivat olevansa täysin kotonaan.
Keittiö missä olimme ei tosin ollut aivan samallainen jollaisessa
he olivat tottuneet hääräilemään, mutta se oli hyvin varustettu, ja
terävät silmänsä ja monivuotinen kokemuksensa saivat heidät hyvin pian
tajuamaan, mistä he löytäisivät kaiken haluamansa. Minä katselin heitä
todellisella nautinnolla kun toinen heistä eräässä keittiön nurkassa
täytti kattilaa pienellä pumpulla, johon tuli vesi lähelläolevasta
säiliöstä, sekä toinen palasi ruokakonttorista kädessään teepaketti ja
suuri tinalaatikko täynnä korppuja.
"Kas näin", virkkoi mrs Lecks ripustaessaan kattilan pieneen
rautakoukkuun tulen yläpuolelle sekä veti tuolin sen ääreen,
"samassa kun ehdimme kuivaa kiehuu vesikin kattilassa ja silloin
saamme maistella kuumaa teetä. Sen jälkeen on meidän viisainta käydä
lepäämään."
"Syökäämme myöskin muutama pala", virkkoi mrs Aleshine, "sillä minä
en ole koskaan tuntenut itseäni niin nälkäiseksi kuin nyt. Tässä on
laatikollinen korppuja ja tässä sardiineja täysinäinen rasia, jonka te
helposti voitte avata veitsellänne, mr Craig."
Minä lisäsin puita takkaan ja me istuuduimme kaikki suloisesti
lämmittävän tulen ympärille. Auringonsäteetkin paistoivat lämpöisesti
ulkoa, vaan sentään tuntui meistä takkavalkean helle miellyttävämmältä.
Heti kun vesi kattilassa alkoi porista hypähti mrs Aleshine tuoliltaan
ja asetti pöydälle muutamia kuppeja sekä sokeri-astian, Ja niin
joimme me teetä, söimme korppuja ja sardiineja ja tunsimme itsemme
vahvistuneiksi ja iloisiksi.
"Eihän tämä nyt ole varsin voimakas ateria", virkkoi mrs Aleshine
ikäänkuin anteeksipyydellen, "vaan nyt ei ole aikaa laittaa muutakaan,
sillä on viisainta niin nopeaan kuin mahdollista riisua märät vaatteet
yltään ja etsiä vuoteet levähtääksemme."
"Jos vaan löydän vuoteen, niin toivon, ettei herrasväki häiritse minua
ennen kuin olen ehtinyt ottaa oikein kelpo unen. Sen jälkeen voi
herrasväki toimittaa mitä haluaa."
Me menimme nyt takaisin isoon rakennukseen sekä kiipesimme rappuja
myöten yläkäytävään.
"Älkäämme tunkeutuko etupuoleisiin huoneisiin", virkkoi mrs Lecks,
"sillä jättäkäämme jylläämättä enempää kuin on välttämätöntä. Jospa
takapuolella löydämme vaikka vaatimattomatkin makuupaikat, niin
tyytykäämme niihin!"
Ensimäinen huone johon tulimme oli tilava ja miellyttävästi kalustettu
ja siellä näimme myös sängyn patjoineen ja tyynyineen.
Mrs Lecks avasi erään vaatesäiliön ja huudahti:
"Tämä on herrainhuone, mr Craig! Ottakaa te haltuunne tämä, katsokaa,
täällä riippuu housuja ja takkeja! Peitettä ja lakanaa näyttää
puuttuvan, mutta minä katselen jos voisin sellaiset löytää jostain."
Muutaman minuutin perästä tuli hän takaisin mukanaan peite ja lakana.
Mrs Aleshine ja mrs Lecks laittoivat nyt minulle vuoteen kuntoon
kerrassaan ihmeteltävällä taidolla ja nopeasti. Parin minuutin penistä
oli kunnossa mitä sievin ja houkuttelevin vuode.
Mrs Lecks silmäili nyt ympärilleen huolellisen emännän katseella.
"Teillä tulee täällä hyvä olla, mr Craig", lausui hän, "ja minä neuvon
teitä nukkumaan niin paljon kuin vaan unta riittää. Me otamme haltuumme
toisella puolen käytävää olevan huoneen, mutta minä pistäydyn sitä
ennen katsomassa, ettei keittiöön jää tulenvaaraa ja lukitsen ovet."
Minä tarjouduin toimittamaan ne asiat, vaan hän tahtoi mennä itse.
"Kun on kysymys soutamisesta tai uimisesta niin saatte te kyllä hoitaa
ne seikat, vaan kun on katsottava tulen perään ja lukittava ovet,
silloin minä, sen sanon nyt teille, tahdon suorittaa ne tehtävät itse."
Kelloni oli seisahtunut, vaan minä arvelin maatapannessani olevan
iltapäivän, ja minä nukuin keskeymättä seuraavaan aamuun muutamia
tunteja yli auringonnousun. Kuuluva naputus oveen herätti minut.
"On jo aika nousta!" huusi mrs Lecks. "Ja elleivät teidän vaatteenne
vielä ole täysin kuivat, niin katsahtakaa kaappiin, eiköhän sieltä
löydä jotain päällepantavaa. Hetken perästä teen minä keittiöön suuren
valkean ja kuivaan kaikki vaatteemme perin pohjin."
Minä huomasinkin, että vaatteeni olivat vielä sangen nihkeät, mutta
kaapista löysin sekä liinavaatteita että vaalean kesäpuvun, joka sopi
ylleni verrattain hyviä. Myöskin sukat ja kengät sain käsiini.
Avattuani keittiön oven siristin silmiäni hämmästyksestä ja purskahdin
sitten makeaan nauruun, Edessäni oli valkealla liinalla peitetty pöytä,
jolle oli asetettu astioita ja lautasia aivan niinkuin on tapana
järjestää ateriat. Pöydän toisessa päässä teekannu sekä toisessa
kupposellinen lämmintä liharuokaa. Ja mrs Aleshine veti parhaillaan
esiin uunista peltiä, jolla oli kasa äsken leivottuja vehnäsiä.
"Enpä ihmettele sitä että nauratte", virkkoi mrs Lecks, "mutta meidän
vaatteemme olivat vielä niin märät, että olimme pakotetut pukemaan
yllemme mitä vaan satuimme löytämään. Minun tapani ei tosiaankaan
ole käydä päivällä sinisillä nauhoilla kirjaillussa, valkoisessa
musliini-aamunutussa, ja mitä mrs Aleshineen tulee, emme aluksi
tahtoneet löytää mitään hänen ylleen sopivaa, vaan katsokaa, täällä on
täytynyt olla ainakin _yksi_ lihava naishenkilö, sillä tuo mustilla
napeilla varustettu keltainen leninki ei istu niinkään huonosti, joskin
se on vähän liian lyhyt."
"En olisi koskaan voinut aavistaa", virkkoi mrs Aleshine istuutuessaan
teekannun viereen, "että villeillä pakanoilla olisi näin mukavat
laitokset — kaikkein vähiten leivospulveria ja hollantilaisia
paistinuuneja. Olen luullut, etteivät he lainkaan paistaisi ruokaansa."
"Uskotko sinä, Barb'ra Aleshine", virkkoi mrs Lecks, tirkistäen häneen
häränlihakimpaleen takaa, "että tätä saarta hallitsevat tavalliset
pakanat? Minä arvelen, että useimmat näillä saarilla asuvat pakanat
ovat lähetyssaarnaajain käännyttämät, mutta kyllä heidän on varmasti
tarvinnut moneen kertaan päntätä niiden päähän tekstiä Mooseksen
ensimäisestä kirjasta Johanneksen ilmestyskirjaan saakka ennen kuin
he ovat saaneet ne niin pitkälle, että ne ovat hankkineet itselleen
painopumput ja sänkyihinsä resooripatjat. Mikäli minä voin päättää
näyttävät tämän talon ihmiset olevan synnynnäisiä kristittyjä, joko
katoolilaisia tai episkopaaleja."
"Niin päättelet varmaankin sen ristin johdosta, jonka näimme
huoneesemme uunin syrjällä", virkkoi mrs Aleshine. "Vaan miten
lieneekään — olkoonpa heillä joko epäjumalankuvia tai rukouskirjoja
on heillä ainakin upea asunto, se on varma, ja kun ottaa huomioon,
miten pitkä matka heillä täältä on kauppapuoteihin, niin on heidän
ruokasäiliössään paljon enemmän tavaraa kuin missä talossa tahansa,
mistä perhe on matkoilla."
"Minä puolestani luulen", sanoin minä, "että tämän talon omistaa joku
rikas henkilö, mahdollisesti amerikalainen tai europalainen kauppias,
joka asustaa jollain suuremmalla saarella jonkun matkan päässä täältä,
ja joka käyttää tätä saarta vain kesähuvittelupaikkanaan."
"Minä olin luullut, että tässä osassa maailmaa olisi aina kesä", lausui
mrs Lecks.
"Niin itse asiassa onkin", sanoin minä, "vaan muutamina vuodenaikoina
on sangen epämiellyttävää oleskella jostain kaupungista suuremmilla
saarilla, joten on luultavaa, että omistaja saapuu tänne vain joskus
saadakseen hengittää raitista meri-ilmaa."
"Tai voi hän myöskin asua jossain napaseudulla ja saapuu tänne talven
ajaksi", virkkoi mrs Aleshine. "Se selittää asian yhtä hyvin. Mutta
olkoon kuinka tahansa, on minusta joka tapauksessa huolimatonta jättää
talo näin tyhjille. Voisihan tänne tulla mitä maankiertäjiä tahansa ja
murtautua sisään ilman että kellään olisi siitä aavistustakaan."
"Niinpä onkin nyt tapahtunut", virkkoi mrs Lecks, "ja minä en senvuoksi
ollenkaan valita heidän huolimattomuuttaan. En silti luule, että he
olisivat olleet niin kovasydämisiä, että olisivat ajaneet meidät
tiehemme, vaan minä olen nähnyt siksi paljon ihmisiä tässä maailmassa,
etten voi olla huomioonottamatta sellaistakin mahdollisuutta."
"Mitenkä arvelette perheen tänne kulloinkin saapuvan sekä matkustavan
täältä pois?" kysyi mrs Aleshine minulta. "Onkohan heillä oma
höyrylaiva?"
"Tietystikin heillä on oma höyrylaiva", vastasin minä, — "mahdollisesti
huvipursi. On aivan varmaa, etteivät tavalliset höyrylaivat poikkea
tänne."
"Jos asia on siten", sanoi mrs Lecks, "ei meillä ole muuta neuvoa kuin
asustaa täällä siksi kuin he tulevat ja pyytää heitä sitten lähettämään
meidät pois heidän laivallaan. Mutta jos he ovat juuri vast'ikään
täältä lähteneet, mikä seikka tietysti riippuu siitä, asuvatko he
kuumassa vai kylmässä maassa, ja etteivät he sitten, meidät tavattuaan,
pidä siitä, että olemme täällä, saavat he kuitenkin joka tapauksessa
tietää sen, että pelastusvyön varassa minä en ainakaan täältä lähde."
"En minäkään", vahvisti mrs Aleshine, samalla kun hän sangen
tyytyväisen näköisenä tyhjensi kolmannen kupillisen teetä.
Lopetettuamme ateriamme työnsi mrs Lecks tuolinsa hieman ulommaksi
pöydän vierestä, kuitenkaan sillä kertaa nousematta. Sen jälkeen
kääntyi hän mrs Aleshinen puoleen, joka oli alkanut korjata pois
lautasia ja astioita.
"Älä vielä tyhjennä pöytää, äläkä ala pestä astioita ennen kuin olemme
käyneet talon ympäri, sen sanon sinulle, Barb'ra Aleshine! Minun
mielestäni on meidän tehtävä se nyt ennen kuin mr Craig lähtee lähemmin
tutkimaan seutua nähdäkseen, mitä täällä saarella oikeastaan on, sillä
minä luulen, että hän tekee sen sangen mielellään."
Vastasin, että se olikin aikomukseni, vaan ettei minulla ollut mitään
vastaan tehdä sitä ennen kiertokulkua talossa.
"Minun mielestäni", jatkoi mrs Lecks, "ei maksa vaivaa lausua arveluita
siitä, asuvatko tämän talon omistajat siellä tai täällä ennen kuin
olemme nähneet täällä kaikki paikat ja komerot. Jos me sitten huomaamme
heidän lähteneen täältä terveinä ja tyytyväisinä, silloin on kaikki
hyvin, vaan jos täällä on tapahtunut jotain kauheata, en minä tahdo
olla sellaista paikkaa lähelläkään — ainakaan tietämättä, miten asian
laita todellisuudessa on. Ja kun me nyt teemme tarkastusmatkamme,
tahdon, että meidän mukanamme on miehinen henkilö."
"Olisitpa eilen illalla puhunut noin, niin en totisesti olisi voinut
nukkua rauhallisesti tämän aamun päivänkoittoon saakka ja sen jälkeen
penkonut hameita ja muita vaatteita siksi kuin löysin itselleni
sopivat, sen sinulle sanon", virkkoi mrs Aleshine.
Tähän ei mrs Lecks vastannut mitään, vaan nousi hiljaa ja lähti
edellämme isoon rakennukseen.
Alakerroksen huoneet olivat aistikkaasti kalustetut. Siellä oli
suuri vierassali ja sen vieressä kirjastohuone ja käytävän toisella
puolen oli ruokasali sekä muuan kammio, jota nähtävästi oli käytetty
arkihuoneena.
Näissä huoneissa emme voineet havaita merkkiäkään siitä, että mitään
kauheata oli niissä tapahtunut.
Sen jälkeen menimme yläkerrokseen, minä edellä sekä mrs Lecks ja mrs
Aleshine perässäni. Ensin pistäydyimme erääseen etupuolella olevaan
huoneeseen. Se oli aivan pimeä ja mrs Lecks avasi heti ikkunaluukut.
Tuimin, päättävin katsein tarkasti hän sitten jokaisen komeron
huoneessa, tirkisti kaappeihin ja laatikkoihin, vieläpä sängyn allekin.
Selvästi huomasi hänen ajattelevan, että makuuhuoneista hän pääsisi
selville, mitä oli tapahtunut — jos mitään oli tapahtunut.
Käytävän toisella puolen oleva huone oli hyvin saman näköinen kuin se
huone, jonka ensiksi olimme tarkastaneet, paitsi että täällä oli kaksi
sänkyä. Sen jälkeen menimme siihen huoneeseen, missä molemmat naiset
olivat maanneet ja jota parhaillaan tuuletettiin.
"Täällä meidän ei ole tarvis pitää tarkastusta", virkkoi mrs Aleshine.
"Kyllä vaan", sanoi mrs Lecks. "Katsotaanhan sänkyjen alle."
"Hyvä jumala!" huudahti mrs Aleshine, tarttuen ystävätärtään
käsivarresta. "Ajattele, jos sieltä löytyisikin jotain! Ja me kun
olemme nukkuneet täällä. Minua aivan tärisyttää muistaessani sitä."
"Se on minun velvollisuuteni", virkkoi mrs Lecks syvällä, vakavalla
äänensävyllä, "minä toimitan tarkastuksen."
Hän täyttikin tehtävänsä, pian kuitenkin nousten ja päästäen
helpoituksen huokauksen.
Minun huoneeni tarkastettiin yhtä perinpohjaisesti kuin muutkin ja
sen jälkeen menimme vielä pariin pienempään huoneeseen, joita emme
aikaisemmin olleet huomanneetkaan. Toisesta niistä johtivat jyrkät
rappuset ylisille ja minä sain luvan mennä yksinäni tarkastamaan siellä
olevia pimeitä kolkkia.
"Älkää tulko alas ennen kuin olette aivan varma siitä, ettei siellä
ole mitään epäilyttävää!" huusi mrs Lecks. "Ylisillä näet useimmiten
tapahtuu kamalia asioita."
Minä en tosin pelännyt yhtä paljon kuin seuralaiseni, mutta joka
tapauksessa oli sangen epämiellyttävää hapuilla pitkin ylisten pimeitä
kolkkia. Kun siellä oli sileätä lattiaa vain osaksi, olin alituisessa
vaarassa pudota notkahtelevien lautojen väliin. Pääsin kuitenkin
täyteen varmuuteen siitä, ettei siellä ollut tapahtunut mitään kauheita
asioita, ellei jotakuta mahdollisesti olisi tukehutettu kuumuuteen ja
peitetty sillä paksulla tomulla, joka sakeana pölähti silmille joka
askeleella.
"Kas niin", sanoi mrs Lecks tultuani alas, "kosk'ei täällä ole mitään
kellaria tarkastettavana, sopii meidän nyt palata pesemään astioita.
Ja jos te olette halukas lähtemään tutkimaan, onko tällä saarella
pakanoita tai muita eläviä olennoita, niin emme me puolestamme
ollenkaan pelkää jäädä yksin."
Jälelläolevan osan aamupäivää harhailin minä ympäri saarta. Minä kuljin
jokaista löytämääni polkua ja havaitsin, että kaikki johtivat jollekin
avonaiselle, kauniille paikalle rannassa.
Yhdellä sellaisista paikoista oli pieni, yksinkertainen puutarhapenkki,
jonka säleitten väliin oli pistetty muuan kirja. Sade, aurinko ja
tuuli olivat pidelleet sitä hyvin pahasti. Vedettyäni sen esiin näin
sen olevan ranskalaisen romaanin, jonka kannen sisäpuolelle oli
kirjoitettu: Emily.