nähden ruuan puolesta tänä päivänä, koskapa kyliä oli matkan varrella
eikä siis pitänyt -olla puutetta ruuasta eikä juomasta, vaikka joukko
olikin suuri. Sanoma meidän tulostamme oli kuitenkin levinnyt, ja kuin
nousimme maalle Koskenniskaan, oli rannan omistaja meitä ystävällisesti
pyytänyt aamiaiselle, joka oli laitettu lähimpään rantatupaan.
Vähän levättyämme olimme taas lähteneet ensin lautalla joen poikki;
tervehdittyään vielä sieltä voimakkaalla hurraa-huudolla vierasvaraista
isäntäväkeä oli koko joukko lähtenyt liikkeelle.
Kantamukset oli Koskenniskasta lähetetty veneellä Mankalaan ynnä
kaksi miestä etujoukkona ilmoittamaan siihen syrjäiseen kylään
meidän tuloamme ja ryhtymään tarpeellisiin päivällispuuhiin. Arvion
mukaan piti heidän päästä perille sen verran ennen, että perunat
ehtivät kiehua ennen pääjoukon tuloa. Eikä siinä petyttykään.
Sillä meidän tiemme oli pitempi eikä siinä myöskään käynyt
noudattaa tavallista marssijärjestystä. Kapea polku pakotti joukon
hanhenmarssi-järjestykseen, joka hidastutti kulkua, sillä mikä hyvänsä
ensimmäiselle sattunut este pysäytti välttämättä koko joukon. Aidat,
joita oli melko tiheässä, saivat aikaan häiriötä ja pysähdystä, kunnes
kaikki pääsivät yli ja kirjava joukko taas vähitellen hajosi pitkäksi
riviksi, niin että polku näytti muurahaisten tieltä.
Hiljaista sihusadetta oli ollut koko aamupäivän, niin ett' ei kukaan
voinut ainakaan valittaa auringon paahdetta. Mutta kosteutta meillä
sen sijaan oli, eikä ainoastaan ylhäältä päin, vaan tielläkin, joka
paikoittain kulki pitkin soita ja melkein koko matkan kosteita
maita. Ihan läpimärkinä saavuimme viimein Mankalaan, mutta tuskin
päästiin käsiksi valmeihin perunapatoihin ja viilipyttyihin, niin
kaikki vastukset unhottuivat ja joukko oli valmis lähtemään edelleen.
Meillä olikin nyt enää lyhyt matka koskille ja niiden näkemisen toivo
innostutti myöskin nuorimpia kumppaneitamme, jotka muuten olivatkin
kestäneet varsin hyvin.
Viidessä koskessa ihan likekkäin raivaa joki Mankalassa itselleen
tietä harjun poikki, joka tässä sulloo veden äkkijyrkkäin vuoriseinien
väliin. Itäisen rantakallion reunaa myöten kävi polkumme, oikealla
puolen ihan jalkain alla kohisi koski ja vasemmalla oli vastassa vielä
ylemmäksi nouseva kallioseinä sekä metsä. Meidän täytyi taas turvautua
hanhenmarssiin, hitaassa, varovassa tahdissa kuljettiin vaarallisen
paikan ohitse. Viimeisen ja suurimman kosken alapuolelle pysähdyttiin
tasaiselle rantakalliolle, josta oli mitä ihanin näköala vasten
kuohuvia koskia ylös sekä pitkin tyyntä joen pintaa alas päin. Kaikki
olivat onnellisesti turvassa ja suurenmoisen luonnonnäytelmän vaikutus
oli runsaasti korvannut kaikki aamupäivän vaivat.
Astuttuamme vähän matkaa metsää saavuimme oikealle ajotielle. Ohjeita
annettiin ja säännöllinen marssijärjestys lakkautettiin, kukin sai
kulkea, miten tahtoi. »Kaikukohon» piti kyllä hetkisen joukkoa koossa,
mutta laulun vaiettua kasvoi yhä matka etujoukon ja varsinaisen
jälkijoukon välillä, jota vakava »maisteri» komensi, saatuaan osaksensa
tärkeän tehtävän, väsyneimpienkin toimittamisen turvapaikkaan.
Viimein olivat kaikki koossa Kauramaassa, jossa Kymin uitttoyhtiön
hyväntahtoisesti meidän käytettäväksemme annettu, päivän kunniaksi
koivuilla koristettu höyryvene oli valmiina viemään edelleen. Parin
tunnin päästä pysähdyttiin Oravalan luo ja rannasta lähetetty
venejoukko siirsi meidät maalle. Me olimme päässeet päiväyksemme
päähän, meille toivotettiin tervetuloa kolmen marssikumppanin
kotiin. Tieto, että kaikki päivän ponnistukset olivat lopussa ja
että huomispäivä ei vaatinut suurtakaan voimain koetusta, teki
mielet virkeiksi. Juotua lämmittävää teetä oli kohta leikki täydessä
vauhdissa, kunnes viimein kaikki komennettiin levolle.
Yömajaksemme oli laitettu tilava riihi. Olkia oli levitetty pitkiin
riveihin lattialle ja päänalus-oljille lakanoita; muita makuuvaatteita
ei tarvittu, kun saalinsa kyllin riitti jokaiselle peitteeksi. Nämä
yksinkertaiset vuoteet eivät olleet mitään uutta meille; useimmat
olivat jo edellisinä vuosina samanlaisilla matkoilla tutustuneet
niihin ja ensikertalaisillakin oli niistä jo kahden yön kokemus,
niin että kunkin järjestäminen paikalleen tällä kertaa kävi hyvin
nopeasti, varsinkin kuin päivän ponnistukset olivat tehneet levon hyvin
toivotuksi.
Reppuineen kokoutuvat kaikki riihen ovelle ja huuto alkaa. Ensin
päästetään nuorimmat makuusaliin, jossa »maisteri» ottaa heidät
vastaan ja asettaa riviin avaran huoneen etäisimpään nurkkaan; 8 tai
10 pojan jäljestä tulee taas maisteri rauhoittavaksi rajaksi kahden
ryhmän väliin ja samoin yhä edelleen, kunnes vanhimmatkin saavat
sijansa. Riisuutuminen tapahtuu nopeasti, vaatteet ja reput asetetaan
makuusijojen jalkopäähän, kengät, kävelymatkalla tärkeimmät kappaleet,
sullotaan täyteen olkia tai kuivia heiniä, kipeät jalat voidellaan ja
laastaroidaan ja tuota pikaa makaavat kaikki saaliinsa kääriytyneinä
pehmeällä vuoteella. Nämä yövalmistukset tietysti tehdään puhellen ja
iloiten, mutta vähitellen hälvenee hälinä, ja jo ennen, kuin viimeiset
ovat järjestyksessä, vallitsee uni tuolla nuorimpain nurkassa. Viimein
ovat kaikki paikoillaan, joku rauhan häiritsijä kyllä vielä koettaa
saada kuulijoita sukkeluuksilleen, kunnes viimein johtaja sanomalla
»kas niin, nyt minä olen valmis, hyvää yötä, pojat» ilmoittaa, että
päivä on lopussa ja makuuaika alkanut.
Ensimmäisenä koulukävelyn iltana ei ole helppo saada päivää
lopetetuksi. Kaikki on silloin vielä niin ihan uutta, kumppaneilla
on paljo kertomista toisilleen ensimmäisistä kesäviikoistansa eikä
levon tarve ole niin tuntuva; uni ei myöskään ole niin rauhallinen ja
aamun tultua monikin ihan jyrkästi sanoo, että hän ei ole nukkunut
koko yönä. Usein kyllä voidaan hänestä todistaa toista, mutta kaikissa
tapauksissa on varma, että jo toisena iltana ymmärretään jotkut yleiset
järjestyssäännöt välttämättömiksi ja kolmantena jo jokainen itsestään
taipuu käskyjen mukaan mitä annetaan. Velvollisuuden tunto lähimmäistä
kohtaan ja oman hyvinvoinnin ajatus, ne molemmat yhtä paljon tekevät
vallattoman poikalauman tarkkaa kuria noudattavaksi joukoksi.
Virallinen herääminen tapahtuu taas johtajan aamutervehdyksestä,
joka samalla on ylösnousemisen merkki. Vaatteet ja reppu otetaan
käsivarrelle ja lähdetään lähimpään rantaan, jossa virkistävän uinnin
jälkeen pukeudutaan.
Täysissä tamineissa ja uljaalla mielellä seisoimme valmiina lähtemään
Oravalasta. Aamuhuudossa ei ollut ketään ilmoitettu sairaaksi,
vaikka eilispäivänä olikin kärsitty sadetta, märkiä polkuja ja
ponnistuksia. Riittävä yölepo oli vahvistanut voimia, aurinko taas
paistoi lämpöisesti ja kirkkaasti, virkistäen mieliä. Yhdeksänkertaisella
hurraa-huudolla, joka oli tavallinen tunnussanamme, kiitettiin
nautitusta vierasvaraisuudesta, ja joukko läksi liikkeelle.
Pahin osa matkasta oli nyt suoritettu. Yhteisissä iloissa ja vaivoissa
olivat kaikki joukon ainekset, suuret ja pienet, opettajat ja oppilaat,
lähentyneet toisiansa, kokonaisuus oli täydellinen; ei enää kuulunut
ensi päivinä usein lausuttua kysymystä »onko se tai se mukana», nyt
jo tiedettiin, ketä kumppaneja oli seurassa, ja yhä vaihtelevissa
ryhmissä kulki joukko edelleen, puoluejakoa ei näkynyt, siinä oli vain
yksi suuri kumppanijoukko kävelyllä. Mieliala lakkaamatta vilkastui.
Milloin pääsi vallaton iloisuus voitolle, milloin taas vakavampi ja
syvällisempi tunne; ainoastaan untelolle välinpitämättömyydelle ei
ollut sijaa. Ei edes täysien ja kuumain rautatievaunujen ilmakaan,
joka muuten ei suinkaan ole vilkastuttava, nyt saanut tukeutetuksi
iloisuutta, kuin Savon radalta Harjun asemalta vierimme etelää
kohti Inkeroisiin. Iloinen laulu kaikui vaunuista niin voimakkaasti
ja vakuuttavasti, että mistään vastaväitteistä ei voinut tulla
puhettakaan. Ilo tosiaan vallitsi huolettomassa nuorisojoukossa.
Me olimme katselleet Inkeroisia, olleet vieraina muistorikkaassa
Anjalassa, Vredebystä kulkeneet Kyminjokea alas päin kauneille Ahvisten
virroille, marssineet autiota metsäseutua edelleen Korkeakoskelle,
Karhulaan ja Kyminsuuhun, jossa joki laskee mereen, jatkaneet
höyryveneellä matkaa Kotkaan ja vielä päiväkauden katselleet kaupungin
ympäristöjä: Kyminkartanoa, Kyminluostaria ja Langinkoskea, ja nyt
oli matka-ohjelmamme lopussa. Viikko oli kulunut siitä, kuin läksimme
Lahdesta, havainnoista rikas viikko. Paljon me olimme nähneet
ja oppineet tuntemaan. Ulkokehyksenä oli Kyminjoen laakso, joen
maantieteellinen alue Päijänteestä mereen asti. Mutta tämän kehyksen
sisällä olimme nähneet kuvia eri aloilta, metsän tuotteiden ja monista
koskista saadun vesivoiman kasvattamaa teollisuutta, historiallisesti
muistettavia paikkoja, jotka olivat antaneet aihetta kertoella
entisistä ajoista, niiden taisteluista, toivoista ja koetuksista.
Viimeinen ilta oli tullut, me olimme kokoutuneet päämajaamme,
käytettäväksemme ystävällisesti annettuun kansakouluun. Seuraavana
päivänä meidän tuli hajota kunkin tahollensa. Vielä kerran kaikuivat
yhä rakkaammiksi tulleet laulumme ja me muistelimme kuluneen viikon
vaikutuksia mieliimme. Ja niissä mielialoissa kävi lämpöisenä virtana
kiitollisuus kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat tehneet matkamme
siksi, kuin se oli tullut, — valoisaksi kesäpäiväksi.
OHJEITA JA NEUVOJA.
Jalkamatkoja Suomessa.
Kävelijä on vaatimattomin kaikista matkailijoista, vaan samalla myöskin
riippumattomin. Jos hän on oikein varustautunut, ei hänellä ole huolia
muista kuin itsestään; häntä ei pidättele mikään raskas taakka eikä
muu mukana kuljetettava, hän voi vapaasti ohjata kulkunsa, minne vain
tahtoo. Ja tämä vapaus avaa hänelle kaikki paikat, jotka houkuttelevat
matkailijaa, ja sen lisäksi vielä syrjäisetkin seudut, joihin ei ole
mukavia valtateitä eikä väyliä. Voidaan kyllä vastustaa tätä sillä,
että hän hitaammalla kulkutavallaan ei ehdi yhtä pitkiä matkoja, kuin
samassa ajassa ehdittäisiin muulla kulkuneuvolla. Mutta vaikka hänen
täytyykin supistaa matkansa alaa, niin korvaa sen runsaastikin hänen
olonsa välittömässä yhteydessä luonnon ja kansan kanssa. Ei siinä
hänelle aukeile eteen ainoastaan kuolleita tauluja, vaan elävä elämä
koko vaihtelevaisuudessaan, ja mitä hän on nähnyt ja oppinut tuntemaan,
sen kaikki on hän saanut omilla ponnistuksillaan; matkahavainnot
tulevat elävämmiksi, ne pysyvät muistissa kauan sen jälkeenkin,
kuin reppu heitetään pois seljästä, ne ovat omin neuvoin ansaittua
omaisuutta ja sen tähden kallisarvoisia. Ken tahtoo oppia tuntemaan
maatansa ja kansaansa, jokahan on jokaisen kansalaisen velvollisuus,
hänen pitää ruveta jalkamatkailijaksi, voidakseen nähdä oikealta
kannalta kaikkia oloja.
Oikea jalkamatkailija ei ole mikään urheilija. Hän ei voi siis
antautua yksipuolisten ohjeiden eikä horjumattomien päätelmäin
kahleihin. Hän sen tähden ei lähdekään matkalle sillä mielellä, että
hän sillä matkallaan ei koskaan käytä höyrylaivaa, rautatietä eikä
edes hevostakaan. Päin vastoin hän osaa käyttää hyväkseen nopeaa
pääsöä paikasta toiseen, jos väliseudussa on vähempi viehätystä kuin
etäämpänä sen molemmin puolin. Kävelijä täten ei olekaan eri laji
matkailijoita, vaan käytöllinen matkustaja, joka on varustautunut
mihin hyvänsä matkalla sattuviin oloihin ja joka ilman pitkiä
viivykkejä ja varustuksia voi lähteä laivasta tai rautatieltä
sivuretkille viehättäviin seutuihin; hän on riippumaton matkailija, ja
riippumattomuus on välttämätön ehto, että huvimatka tuottaa sitä, kuin
sillä tarkoitetaan: virkistystä.
Lisäksi tulee vielä, että matkailijan täytyy meidän maassamme usein
ihan pakosta turvautua omaan voimaansa, jos hän tahtoo toteuttaa
suunnittelemansa kiertomatkan. Ensi katsauksella Suomen liikekarttaan
näkyy, kuinka eri kulkutiet ovat maantieteellisistä syistä järjestyneet
eri ryhmiin, joiden väliltä enimmäkseen puuttuu suoraa yhteyttä.
Laatokka on sellainen alue, Saimaan vedet toinen, Päijänne kolmas
j.n.e. Jos tahdotaan yhteen jaksoon, kulkematta samaa matkaa kahdesti
tai tekemättä suuria kierroksia, käydä samalla matkalla useammilla
näillä alueilla, täytyy maiden poikki siirtyä vesistön alalta toiselle.
Jos silloin tahdotaan saada vapaasti valita tiensä, pitää olla
katkottuna kaikki kahleet, jotka pakottavat kulkemaan määrättyjä teitä,
ja tässä on jalkamatkailijalla kaikki edut puolellaan.
Seuraavat ohjeet ja neuvot ovat siis sekä varsinaista jalkamatkailijaa
että myöskin ketä hyvänsä matkailijaa varten, joka ei tahdo olla
sidottuna millään esteillä matkallansa, vaan vapaasti valita tiensä.
Ensi kysymys, kuin päätetään lähteä huvimatkalle, on tietysti:
mihinkä lähden? Matkasuunnitelman tekemisen täytyy aina riippua
hyvin monista satunnaisista asianhaaroista, niin että mitään varmoja
ohjeita ei siitä voi antaa. Tottunut matkailija osaa kartta kädessä
helposti itse valita sopivan alueen tutkimusmatkallensa. Yleiseksi
säännöksi kuitenkin lausuttakoon, että ei suinkaan tarvitse peljätä
tiensä vetämistä sellaisten seutujen poikki, joissa kartta ei näytä
vallanteita; kylästä kylään on aina edes kapea polku ja vesimatkoille
on helppo saada venettä. Sitä paitsi ovat paraimmatkin kartat maastamme
hyvin vaillinaiset. Viljelys on useimmissa seuduissa tiheämpää, kuin
kartoista näkyy, ja uusia teitä on monessa paikassa, jotka ovat
karttoihin merkityt koskemattomiksi saloiksi.
Yleiseksi ohjaukseksi kävelytien valitsemisessa olkoot seuraavat
lyhyet suunnitelmat. Niissä on ehdotettuna sekä pitempiä, yleisemmin
tutustuttavia kiertomatkoja että lyhempiä teitä tutustumiseksi johonkin
erityiseen, tarkkarajaiseen alaan.
Ä. Pitkiä matkoja.
1. »Jalkamatkoilla»-luvussa kerrottu matka. Viipurista pitkin Saimaan
kanavaa Rättijärvelle, josta jalkaisin Jääsken kautta Imatralle ja
edelleen Parikkalan kautta Punkaharjulle ja Savonlinnaan; höyrylaivalla
Leppävirroille, Kuopioon ja Tuovilanlahteen; jalkaisin länteen päin
Pielaveden, Viitasaaren ja Saarijärven kautta Jyväskylään ja edelleen
Petäjäveden kautta Keuruulle, josta osittain vesitse, osittain
jalkaisin Ruoveden kautta Tampereelle ja Hämeenlinnaan.
2. Niin kuin I:ssä Jyväskylään, josta Päijännettä myöten Heinolaan ja
edelleen pitkin Kyminjokea Kotkaan.
3. Niin kuin I:ssä Parikkalaan, josta maantietä Kurkijoelle;
laivamatkaa Valamoon ja Sortavalaan; Ännikänniemen ja Kesälahden kautta
Savonlinnaan; edelleen 1:sen tai 2:sen mukaan.
4. Viipurista Saimaan kanavaa myöten Rättijärvelle; jalkaisin Imatralle
ja siitä Jääskeen; venematkaa pitkin Vuoksea Käkisalmeen joko koko
matka (mieluisimmin) tai osaksi, esim. Antreaan asti, josta osaksi
maantietä (Sirlahteen), osaksi veneellä Räisälään ja Käkisalmeen; matka
Valamoon j.n.e. 3:nen mukaan; Savonlinnasta sivumatka Punkaharjulle ja
sitte edelleen 1:sen tai 2:sen mukaan.
5. Viipurista Kuopioon l:sen, 3:nen tai 4:nen mukaan; höyrylaivalla
Kuopiosta Iisalmelle, josta jalkaisin Kajaaniin; höyryveneellä
Oulunjärveä Vaalaan, veneellä Oulunjokea Ouluun.
6. Viipurista Savonlinnaan l:sen mukaan, sieltä höyryveneellä
Joensuuhun ja edelleen Pielisjokea ja Pielisjärveä Nurmekseen
(sivumatkaa Kolin kukkuloille Pielisjärven länsirannalle ei pidä jättää
tekemättä). Jalkaisin Nurmeksesta Sotkamon kautta Kajaaniin (osan
matkasta voi tehdä veneelläkin); edelleen 5:nen mukaan Ouluun.
7. Viipurista 3:nen tai 4:nen mukaan Sortavalaan, josta jalkaisin
Ruskealan, Tohmajärven ja Kiihtelysvaaran kautta Joensuuhun. Edelleen
Nurmeksen ja Kajaanin kautta Ouluun 6:nen ja 5:nen mukaan.
8. Jos 5:es, 6:es ja 7:äs matka aletaan kesäkuun ensi päivinä, ehditään
siiloin suunnitelmaa laajentaa juhannusmatkalla Oulusta Aavasaksalle;
höyrylaivaa pitää silloin käyttää Oulusta Tornioon, josta jalkaisin
perille.
B. Lyhempiä matkoja.
Matkailija-yhdistyksen toimittamassa matkakäsikirjassa »Matkasuuntia
Suomessa» on laveita suunnitelmia eri matkoille, tosin tehtyjä
nopeampaa matkustusta varten kuin jalkamiehen, mutta kuitenkin
sinänsä kelvollisia hänellekin. Osoittaen siihen joka matkamiehelle
välttämättömään oppaasen panemme tähän ainoastaan yleisiä viittauksia
viehättävistä matkoista eri seutuihin.
1. Matka Länsi-Uudellemaalle, varsinkin Lohjanjärven,
Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren seutuihin.
2. Matka Uudenmaan ja Hämeen välisiin metsäseutuihin joko yhdessä B
l:sen kanssa tahi lähtein Hämeen radalta joltakin asemalta (Turengista)
jollekin Turun radan asemalle (Koivistoon) niin, kuin luvussa
»Metsäseudussa» edellä on kerrottu.
3. Matka Hämeenlinnasta Tampereelle, Sääksmäki, Pälkäne ja Kangasala
pääpaikkoina.
4. Matka B 3, ulotettuna Ruovedelle ja Keuruulle asti.
5. Matka B 3, ulotettuna Nokialle, Karkkuun ja Tyrväälle.
6. Kiertomatka B 3, 4 ja 5:ssä luetelluissa seuduissa. Hämeenlinnasta
osaksi höyryveneellä, osaksi jalkaisin Sääksmäen, Pälkäneen ja
Kangasalan kautta Tampereelle; rautateitse Vaasan rataa Kolhon
asemalle, kävellen Keuruulle ja takaisin Mänttään ja Filppulaan,
höyryveneellä Ruovedelle, josta viehättävä sivumutka Virroille.
Ruovedeltä höyryveneellä Muroleen kautta Toikkoon (Kurun pitäjään);
metsäseutuja Ikaalisiin tai Hämeenkyröön, ja edelleen Karkkuun ja
Tyrväälle, josta veneellä Rauta- ja Kulovettä Siuruun (Turun ja Hämeen
läänien rajalle); kävely Pirkkalan kautta Nokian ohi Tampereelle.
7. Matka Kymin joen laaksoa pitkin. Lahdesta höyryveneellä Vesijärveä
Heinolaan; edelleen niiden ohjeiden mukaan, kuin on luvussa
»Koulukävelyllä». Kotkasta retki Suursaareen (vrt. luk. »Uudessa
seurassa»).
8. Matka Viipurista Imatralle, Punkaharjulle ja Savonlinnaan, A l:sen
mukaan.
9. Kiertomatka Itä-Suomessa Viipurista Laatokalle ja Savonlinnaan A
3:nen mukaan.
10. Kiertomatka Viipurista pitkin Vuoksea Laatokalle ja edelleen
Savonlinnaan A 4:n mukaan.
11. Kiertomatka Itä-Suomessa Viipurista Laatokalle; Sortavalasta
Joensuuhun A 7:n mukaan tai Sortavalasta Ruskealan kautta Puhokseen,
josta edelleen höyryveneellä Joensuuhun tai Savonlinnaan.
12. Kiertomatka Itä-Suomessa B 11:n mukaan Sortavalaan, josta
Impilahden, Suistamon, Korpiselän ja Ilomantsin kautta Koitajoelle;
sitä myöten veneellä Pielisjoelle. Edelleen höyryveneellä Joensuuhun B
13:n mukaan.
13. Matka Itä-Karjalassa Sortavalasta Joensuuhun. Sortavalasta
Kirjavalahteen ja edelleen Ristijärveä Pötsövaaralle, josta
raivaamatonta metsää Läskelänjoelle sekä sitä pitkin Jänisjärvelle.
Edelleen vesitse Anoniemeen ja Värtsilään, josta jalkaisin saloteitä
Korpiselän ja Ilomantsin kautta Koitajoen Lylykoskelle. Sieltä veneellä
tätä koskirikasta jokea Pielisjoen varteen Uimaharjulle. Höyryveneellä
Joensuuhun tai myös edelleen B 14:n mukaan. — Tämä matka on tosin
vaivalloinen, mutta hyvin vaihteleva: etelässä Laatokka ja Karjalan
ihanimmat seudut, Jänisjärvestä Koitajoelle synkintä saloa ja vihdoin
Koitajoen monet rajut kosket, joista erittäin mainittakoon Kuusamo ja
Pamilokoski. Monesta koskesta käy laskea veneelläkin.
14. Matka Joensuusta Nurmekseen, tapahtuu tavallisesti suoraan
höyryveneellä. Kuitenkin pitää matkailijan poiketa Koitajoen
Pamilokoskelle ja Kolin kukkuloille, jotka ovat Pielisjärven
länsirannalla Juu'an pitäjässä.
a) Matka Koitajoelle alotetaan joko Enon kirkolta, josta jalkaisin
joelle Lylykoskelle (josta edelleen B 13:n mukaan), tai Uimaharjulta
vähän ylempää Pielisjoen varrelta, josta jalkaisin metsäpolkuja
Pamilokoskelle; sieltä takaisin veneellä Koitajokea Pielisjoelle.
(Tällä matkalla on Siikakoski, josta käy laskea veneellä.) Kumpaakin
näitä matkoja käy esittää ainoastaan tottuneille matkailijoille, jotka
eivät pelkää mitään vastuksia eikä vaivoja.
b) Matka Kolin kukkuloille voidaan usein mukavasti tehdä höyryveneellä
perille asti. Jos ei kuitenkaan satu laivakulkua sinne suoraan,
päästään Kolille sopivimmin soutamalla Pielisjärven poikki järven
itärannasta Läpikäytävästä, johon kaikki näiden vesien höyryveneet
poikkeavat. Pääsee Kolille maitsekin Ahvenisten sillalta Pielisjärven
alapäästä eli Pielisjoen niskasta. Maantie, 10 km, kulkee kauniin
Herajärven ohitse, josta ei ole muuta kuin huono metsäpolku Kolille.
Varustautuminen pitkälle matkalle.
Viihtymys pitkällä jalkamatkalla riippuu hyvin suuresti tarkoituksen
mukaisista varuksista, jonka tähden niistä on pidettävä hyvää
huolta. Puvun pitää täyttää monta ehtoa: sen tulee olla mukava
kävelylle, soveltua yhtä hyvin kauniilla ilmalla kuin kylmässä,
tuulessa ja sateessa, yhtä hyvin kaupunkioloissa ja höyrylaivoilla
kuin syrjäisimmissä maakylissä; sen tulee olla kevyt, kestävä ja
viimeksi vielä helppo pestä ja korjata. Saadakseen sellaisen puvun,
joka täyttää kaikki nämä vaatimukset, täytyy jalkamatkailijan heti
hyljätä kaikki sellaiset mietteet, miten hän matkallaan voisi esiytyä
muhkeassa seurapuvussa, sillä kantamukseen ei sovi muuta kuin mikä
jalkamiehelle on kaikkein välttämättömintä. Mutta sopiva puku salliikin
tämän supistuksen. Eikä matkailijan tarvitse pitääkään lukua mistään
seuraelämän vanhoista kaavoista tai etuluuloista tai »mitähän ihmiset
sanovat», jos hänen pukunsa onkin niin taikka näin. Hän liikkuu
vapaasti kaikissa tiloissa ja pysyy sinä, kuin on: matkailijana.
Tässä seuraa näiden perusasteiden mukaan käytöllisen kokemuksen nojalla
tehty varustusehdotus jalkamatkailijalle, sekä miehelle että naiselle.
Pukimet, a) Miehelle' Flanellipaita, mukavat hihansuut, leveä, alas
käännetty, kiinni ommeltu kaulus, jonka alle kaulaliina solmitaan; väri
mielen mukaan, ei kuitenkaan arkalaatuinen; kastumisesta välttämättä
tapahtuvan kutistumisen tähden tehdään paita väljäksi, varsinkin
hihat kyllin pitkiksi. Nuttu mekon malliin ja väljät polvihousut
hyvästä villakankaasta, joka ei pelkää kastumista. Sekä mekkoon että
housuihin pitää teettää niin monta taskua kuin mahdollista. Liivi ei
ole välttämätön, vaan on kuitenkin usein, esim. vesimatkoilla, hyvään
tarpeesen. Pitkät, tummansiniset tai mustat villasukat. Jalkineista
tuonnempana. Alushousut, myöskin polvihousujen malliin, mieluisimmin
liinaiset. Päällysvaatteeksi paksu, pehmoinen saali, joka samalla
tekee peitteen virkaa. Eri päällystakki tai sadetakki on soveltumaton.
Soveliain päähine on kevyt, pehmeä huopahattu. [Erittäin sopivia
ovat n.s. »sänkihatut» (»ullstump»), joita saadaan esim. Vecksellin
hattukaupasta Helsingistä 4 markalla.] Pitkä yöpaita.
Pitovaatteita tarvitaan ainoastaan yhdet, flanellipaitoja ja
alusvaatteita sitä vastoin kerran muuttaa; suurempi varasto on liikaa,
kun on helppo toimittaa pesua matkalla. Sukkia ja nenäliinoja kuitenkin
runsaammin.
Muist.: Jos käytetään muuten mukavaa ja kevyttä polvihousupukua,
otettakoon suojaksi itikoilta kevyet, hienosta liinakankaasta tehdyt
säärykset vedettäväksi tarpeen tullen sukkien päälle jalkaan.
b) Naiselle. Päällyspaita ja lyhyt, yksinkertainen hame flanellista tai
muusta pehmeästä villakankaasta. Flanellipaidan päälle napillinen mekko
pehmeästä ja kastumista pelkäämättömästä villakankaasta. Alusvaatteita
ainoastaan kerran muuttaa, kun on matkalla helppo toimittaa pesua.
Nenäliinoja ja sukkia runsaammin. Kaikkien vaatteiden pitää olla hyvin
käyvät, mukavat ja niin kiinnitetyt, ett'eivät estä vapaata liikettä.
Villasukat. Jalkineista tuonnempana. Päällysvaate ja päähine samat kuin
miehellä, katso edeltä. Sitä paitsi, jos välttämättä tahdotaan, ohut,
kevyt gumminen sadetakki. Pitkä yöpuku.