Olin ylipäätään sitä mieltä, että presidentti noudattaisi kehoitusta.
Oli epäiltävää, tokko hän uskoisi siitä paljoakaan, mutta se näytti
todenmukaiselta (ja tavallaan olikin sanasta sanaan totta) ja tarjosi
niin houkuttelevaa syöttiä, että hän hyvin luultavasti saapuisi
koettamaan, minkä verran sanomassa oli perää. Jos hänellä, kuten
aavistelimme, jo oli melkoinen joukko puoluelaisia maalla, saattoi
hän astua maihin tiedusteluretkelle, olematta suuressakaan vaarassa
joutua everstin käsiin. Ja ellei hän tulisikaan, toivoimme kirjeen
pystyvän kääntämään hänen huomionsa karkulaisveneistä ja pakenevista
rakastavaisista.
Olisin voinut sommitella sanat vieläkin houkuttelevammiksi, mutta
sukupuolelleen ominaista kummallisen kieroa moraalia seuraten signorina
kieltäytyi vannomasta mitään, mikä ei ollut kirjaimellisesti totta
kirjeessä, joka kuitenkin kokonaisuudessaan alusta loppuun oli
suunnaton valhe. Vaikka hän ei ollut siveysopin tutkija, oli hänelle
hyvin selvillä _valheellisen sananmuodon ja totuuden vaikenemisen_
eroitus. Ainoa kohta, missä hän epäröitsi, oli loppulauseen "jos
tulette takaisin luokseni". Hetkisen mietittyään hän kuitenkin
riemastuneena huudahti: "Mutta eihän hän tulekaan takaisin minun
luokseni, kun olen poissa!"
On mielestäni melkein yhtä vaikeata olla johdonmukaisen itsekäs kuin
täydellisesti vailla itsekkyyttäkin. Minulla oli tässä käänteessä täysi
syy kohdistaa kaikki huomioni itseeni, mutta minä en voinut saada
Jonesia mielestäni. Tosin oli vähemmän luultavaa, että tämä yrittäisi
tehdä vastarintaa rosvojoukolle; mutta sekä eversti että hänen
valittu joukkueensa eivät paljoa häikäilisi, ja oli mahdoton kieltää,
että Jones voisi saada luodin otsaansa, varsinkin kun sellainen
teko saattaisi everstistä näyttää viisaalta, jotta asia tuntuisi
luonnollisemmalta. Olin senvuoksi iloinen, kun sattumalta tapasin hänet
palatessani Kultaisesta talosta, ja käytin tilaisuutta antaakseni
hänelle ystävällisen viittauksen.
Vein hänet istumaan kanssani eräälle Piazzan penkille. En antanut
kolmen sotamiehen uteliaiden katseiden häiritä itseäni, vaikka arvasin,
että heidät oli pantu pitämään silmällä pankkia ja puuhiani siellä.
Velvoitin ensin Jonesin ehdottomaan vaitioloon ja sitten ilmoitin
hänelle verhotuin sanoin, että eversti ja minä suuresti pelkäsimme
pankin turvallisuutta.
"Kaupunki", lausuin, "on aivan epävakaisessa tilassa, ja paljon
vaarallista väkeä on liikkeellä. Olen näissä oloissa huomauttanut
viranomaisille, että pidämme heitä vastuussa kaikesta yleisen
epäjärjestyksen aiheuttamasta vahingosta. Eversti on hallituksen
nimessä tunnustanut tämän vastuunalaisuuden. Haluan senvuoksi ilmoittaa
teille, mr. Jones, että jos pankkia vastaan todellakin tehdään joku
surkuteltava hyökkäysyritys, teidän ei odoteta panevan henkeänne
alttiiksi sen puolustuksessa, ja minun on vielä mainittava se
hallituksen vaatimus, että järjestysvallan toimenpiteitä ei saa häiritä
tai tehdä tuloksettomiksi millään äkkipikaisella menettelyllä meidän
puoleltamme."
Nämä neuvot olivat niin sopusoinnussa Jonesin luontaisen mielenlaadun
kanssa, että hän kernaasti suostui niitä noudattamaan ja kiitteli
ihastuksissaan minun varovaisuuttani.
Erosin hänestä sydämellisesti, ihmetellen mielessäni, tokko elämäni
polulla enää milloinkaan tapaisin tätä rehellistä, yksinkertaista
miestä, ja vilpittömästi toivoen, että hänen kohtalonsa pian siirtäisi
hänet muualle, pois tästä heittiöiden pesästä, jonka ilmapiiriin hän ei
soveltunut.