Valtiovelasta oli tulemassa oikea vitsaus. Koko ilma oli siitä
raskaana. Lausuin donna Antonialle pikaisesti muutamia katkonaisia
kohteliaisuuksia ja jätin hyvästi. Päällystakkia ottaessani eversti
McGregor yhtyi minuun ja tavallista ystävällisempänä saattoi minua
puistokäytävää pitkin Piazzalle. Muutamien muodollisten huomautusten
jälkeen alotti hän:
"Martin, teillä ja minulla on vastakohtaisuutta muutamissa asioissa,
mutta toisissa lienevät etumme yhteiset."
Tiesin heti, mitä hän tarkoitti. Tuo valtiovelka taaskin!
Pysyin vaiti, ja hän jatkoi:
"Esimerkiksi valtiovelan suhteen. Teillähän on osaa siinä?"
"Jonkun verran", myönsin. "Pankinjohtaja tavallisesti on mukana
lainapuuhissa."
"Niin ajattelinkin", sanoi eversti. "Saattaa tulla aika, jolloin voimme
toimia yhdessä. Pitäkää sitä lainaa sillävälin silmällä. Hyvää yötä!"
Erosimme hänen asuntonsa oven edessä Piazzalla, ja minä jatkoin
matkaani kotiin.
Päästyäni makuulle hieman ymmällä ja kovin levottomana, kirosin koko
lainaa. Mutta kun sitten muistin, että laina jostakin syystä tuntui
koskevan yhteisesti signorinaa ja minua, kaduin kiukkuani ja vaivuin
uneen.