Petter Wittin ja Matts Brillen oli täytynyt nukkua huonekumppanuksina
ensimäinen yönsä Skogstoftan kestikievarissa. Oli vain yksi ainoa yhden
hengen huone vapaana, ja sen oli Mossgord itsellensä vallannut.
"Minä kuorsaan niin hirveästi", selitti hän. "Kerran, kun oleskelin
Sveitsissä, joutui koko hotelli jaloilleen. Luultiin lumivyöryn
uhkaavan, kunnes havaittiin, että jyty kuului minun huoneestani."
Matts oli ensimäinen riisuutuessa ja sänkyyn mennessä.
Mutta hän oli tuskin ennättänyt keikauttaa koipensa yli laidan ja
vajota pielusmereen, ennenkuin hän ponnahti ylös karjuen.
"Sängyssä ei ole pohjaa", hän huusi, "minä putoan läpi! — Minä putoan
läpi!"
Petter Witt tutki asiaa.
"Kyllä hiidessä, täällä on pohja. On vain hieman runsaammin
makuuvaatteita kuin mihin sinä olet tottunut."
Ja lähemmin tarkasteltaessa kävi selville, että vuoteeseen kuului:
Yksi heinäalusta.
Yksi vieterialusta.
Yksi kova pohjapielus.
Yksi pehmeä pohjapielus.
Yksi paksu patja.
Yksi ohut patja.
Yksi jalkapielus.
Yksi jalka-alunen.
Yksi korokepielus.
Muutamia huopapeitteitä.
Yksi iso päänalunen.
Yksi pieni päänalunen sitä lajia, joka käpristyy kokoon ja muodostaa
ulkonevia korvakkeita, kunnes nukkuja viimein johonkin aikaan yöstä
sydäntyy sättimään vuoteen laatijaa, kohoutuu istualleen ja paiskaa
alusensa sivulle, osaten luonnollisesti johonkin särkyvään ja sitten
kirottuaan uinahtaen uudestaan.
Tämän selvittyä, oli Matts äkkiä nukahtanut.
Mutta kaikeksi onnettomuudeksi hän näki unta, että hän oli veturi,
yksi tuon pienen paikallisradan hengenahdistusta potevista. Veturi oli
rakastunut lentokoneeseen, joka kierteli ihan kohdalla yläilmoissa.
Veturi oli aivan kuin hulluna rakkaudesta, se suhisi hyväillen ja
käytti vääntökampiaan vinhalla vauhdilla, samalla kun se levitti
ympärilleen tukehduttavaa vanhan juuston hajua. Ja paremmaksi
selvyydeksi honotti Matts Brille kuten vilustuneet urut ja potki
vimmatusti jalkapalloa pieluksilla.
Mutta lopulta tahtoi veturi itse olla lentokoneena, ja silloin pyörähti
Matts sängystä aika jytinällä, ja Petter Wittin oli täytynyt pitkän
aikaa olla polvillaan pelkässä paidassaan ja autella häntä keräämään
sirpaleita vesikarahvista ja siihen kuuluvasta lasista, porsliinisesta
kynttiläjalasta ja hänen kellonsa lasista, jotka tavarat kaikki olivat
olleet hänen sänkynsä vieressä.
Seuraavana aamuna nousi Petter Witt aikaisin ylös.
Hän hiipi alas tarjoiluhuoneeseen. Siellä käyskeli piika siivoamassa.
Tämä aivan peljästyi nähdessään, että yksi vieraista oli jo jalkeilla.
Petter Wittin täytyi vedota kaikkeen herttaisuuteensa, ennenkuin sai
palvelijattaren hankkimaan hiukan kahvia ja purtavaa.
Kun immyt oli kumminkin varsin sievä, ei tässä tarvittu mitään suurta
ponnistusta.
Oi kuinka ihana oli aamu!
Pihan ruohokentät kimmelsivät kasteessa kuin timanttimyymälä.
Savutorvista kohosi sauhu kohtisuoraan taivaalle.
Ulkohuoneen katolla käyskenteli kissa ja katseli lintuja ilmeellä,
jonka piti näyttää viattomalta ja uneksivalta. Ja hämähäkit kehräsivät
loistavaa silkkikudosta; sitten ne istuivat rakastuneina odotellen
kärpäsiä, joiden kunniaksi tuo ilmava huntu kudottiin.
Kestikievarin isäntä näyttäytyi eräässä akkunassa. Hän oli puettu
raidalliseen villapaitaan ja samallaisiin alushousuihin; aamuryypyn
hiukaisu oli hänet ajanut ylös sängystä.
Petter Witt kysyi häneltä; kuinka pitkälti suunnilleen saattoi olla
Munksholmaan.
"Oh, se on varmaan niinkuin Pyöreästätornista pääsiäiseen", sanoi
isäntä. "Mutta jos te kuljette läpi metsän, niin se ei ole niin
kaukana, ja tie on, jos niin saan luvan sanoa, kurainen, jos sen voi
löytää, mutta sitähän ei voi."
"Silloin en usko, että kuljen läpi metsän."
"Niin, voitte tehdä niinkuin tahdotte. Mutta silloin teette viisaimmin,
jos poikkeette vasemmalle, kun tulette aidalle saakka, toisin sanoen —
teidän tulee oikeastaan kääntyä oikealle. Ja aidan tunnette taas siitä,
että siellä istuu kivitasku ja huipahuttelee pyrstöään."
"Kuulkaas nyt, sanokaa minulle, isäntä, kuinka monta tuikkua te olette
näin aamutuimaan naukannut?"
"En ainoatakaan, mutta eilisiltana viisi."
"Lienee parasta, että menette ja otatte päivällislevon mitä pikimmin."
"Niin, mutta minun täytynee ensin syödä iltaista, vai kuinka? Hyvää
huomenta — terveisiä kanalle!"
Ja isäntä meni sisään ryyppyä hakemaan. Kissa kehräsi, hämähäkit
pitivät lemmenkujerrusta ensimäisten kärpästen kanssa.
Mutta Petter Witt asteli yli tuoksuvien niittyjen.