-- Alli rientää pian ennen päivällistä ostamaan sen ranskankirjan.
Tässä on rahaa.
Nuori tyttö seisoi hämmästyneenä. Sitte hän heittäytyi Maija-Leenan
kaulaan.
-- Maija-Leena, Maija-Leena kulta! Kuinka minä voin ottaa vastaan
teiltä näin paljon? Mitä äiti sanoo?
-- Alli menee nyt vaan heti.
Hän meni, niin riemuiten, niin säteilevänä, että vanhus joutui ihan
ymmälleen.
-- Tuo kirja nyt muka oli niin mieleinen. Mitähän hän sanoisi, jos
saisi pianon?
Antamisen ilo innostutti. Tämä se olikin juhlimista! Mutta piano, se
tulee vasta, kun "suuri raha" otetaan pankista, vasta Maija-Leenan
kuoltua...
Ja Maija-Leena toivoi, että hän siihen paikkaan olisi kuollut, mutta
kuolleenakin saanut nähdä, kuinka Alli oli iloinen rahoista, joilla voi
ostaa pianon. Kolmattasataa markkaa -- niin paljon oli opistolaisen
pianokin maksanut. Se oli vanhana ostettu ja kimeä-ääninen, sanoivat,
mutta kaunista Alli sillä osasi soittaa. Ei ollut uudemmasta väliäkään.
Sillä hetkellä uusi suuri ajatus heräsi Maija-Leenan mielessä.
Tai oikeammin ei se tuntunut _hänestä_ heränneen -- se tuli kuin
paiskattuna, niinkuin joku toinen olisi sen sanonut. Itse hän oli
aivan yllätetty. Kuinka se ei ollut tullut jo aikaa? Sehän oli niin
luonnollinen ja yksinkertainen. Ehkä sen piti täksi päiväksi säästyä.
-- Minulla on juhlapäivä tänään. Olen juhlinut koko päivän. Mutta nyt
tulee juhlain juhla. Säästöt otetaan pankista ja Alli saa pianon. Ei
hänen tarvitse minun kuolemaani odottaa. Ja vaikka minusta ei sitte
olekaan kuolinmuistoa, vaikka hän pian minut unhottaa, niin mitäpä
siltä, haudassahan makaan eikä minulta mitään puutu.
Maija-Leena hämmensi puuropataa ja odotti rouvaa ja Allia kotiin.
Estelyt ja vastukset, mahdollisuudet ja mahdottomuudet eivät hänen
mielikuviansa häirinneet; kaikki oli kuin toteutunutta todellisuutta.
Hänen sydämensä oli keveä ja onnellinen. Tuntui kuin hän olisi tänään
tehnyt tilinsä elämän ja kuoleman kanssa. Ei jäänyt itselle mitään,
mutta siitä ei ollut kaipausta. Ei muuta jäänyt kuin vanhat vaatteet ja
kulunut virsikirja.
Eikö mitään muuta? Maija-Leena katseli hellin silmin punaruusuista
korttia. Se oli hänen. Siihen oli painettu: "Rakkaus on Jumalasta."
1915.