Onpa tuo helkkarin mutkikasta kynän koukeroittelemista; en ole
vielä ikänä nähnyt mokomata!
»_Hän alentuu valloittamaan_.»
Linnansaliin astuessansa temppeliherra tapasi de Bracyn jo siellä.
»Nähtävästi», sanoi de Bracy, »on tämä torventoitotus keskeyttänyt sinun
kosintasi niinkuin minunkin. Mutta sinä saavut myöhemmin ja
vastahakoisemmin; siitä tahtoisin päättää, että sinulla on ollut
hauskempaa seuraa kuin minulla.»
»Onko siis», kysyi temppeliherra puolestaan, »sinun käynyt huonosti
kosiessasi tuota rikasta saksilaistyttöä?»
»Tuomas Becketin pyhät luut meitä auttakoot!» vastasi de Bracy, »onpa
Rowena-neiti varmaankin saanut kuulla, että tämä mies ei henno nähdä
naiskyyneleiden vuotavan.»
»Hyi häpeä!» virkkoi temppeliherra. »Sinäkö, vapaan peitsimieskomppanian
päällikkö, et hennoisi nähdä naisten kyyneleitä! Sitä kirkkaamminhan
rakkauden tulisoihdun pitäisi palaa, kun pari kyynelpisaraa siihen
pirskahtaa.»
»Suuri kiitos parin kyynelpisaran pirskoittamisesta», vastasi de Bracy;
»mutta tulvasipa niitä tuon neitosen silmistä niin paljon, että olisi
nuotiovalkeakin siitä sammunut. En usko, että missään maailmassa on
nähty niin surkeaa käsien vääntelyä ja niin ylenpalttista kyynelten
vuotoa hamasta Pyhän Nioben ajoista, josta Aymer-abotti meille kertoi.
Vesihiisi on tainnut riivata koko saksilaiskaunottaren.»
»Ja kokonainen legioona piruja on tainnut ottaa asuntonsa juutalaistytön
sydämeen», virkkoi puolestaan temppeliherra. »Yksi ainoa pirulainen,
vaikka se olisi Apollo itse, ei olisi voinut paisuttaa häntä niin
hillitsemättömän ylpeäksi ja rohkeaksi. -- Mutta missä viipyykään
Front-de-Boeuf? Yhä taajemmin ja kovemminhan tuo torvi soipi.»
»Hän hieroo kauppaa juutalaisäijän kanssa, luullakseni», vastasi de
Bracy huolettomasti; »arvattavasti Iisak ulvoo niin kovasti, ettei
torven törähdyksiä kuulukaan. Tiedäthän sen omastakin kokemuksestasi,
ritari Brian, että ennenkuin juutalainen suostuu luovuttamaan pois
aarteensa semmoisilla ehdoilla kuin ystävämme Front-de-Boeuf luultavasti
tarjoaa, hän nostaa niin suuren äänen, että se voittaa kaksikymmentäkin
torvea ja sarvea. Mutta lähettäkäämme joku palvelijoista häntä
kutsumaan.»
Pian ilmaantuikin Front-de-Boeuf, jonka armoton julmuus oli ennen
kerrotulla tavalla tullut estetyksi. Syynä hänen viipymiseensä oli se,
että hän oli antanut moniaita asianvaatimia käskyjä miehilleen.
»Katsokaamme, mitä tuo kirottu hälinä tuolla ulkona tarkoittaa», sanoi
Front-de-Boeuf. -- »Tänne on tullut kirje, ja jollen erehdy, on se
saksinkielinen.»
Hän katseli kirjettä käännellen sitä kädessään, ikäänkuin olisi toivonut
saavansa tämmöisellä kääntelemisellä selvää paperin sisällyksestä.
Lopuksi hän kuitenkin ojensi sen de Bracylle.
»Yhtähyvin se saattaisi olla täynnä noidan koukerolta», virkkoi tämä,
joka oli aivan oppimaton, niinkuin melkein kaikki muutkin sen ajan
ritarit. »Kappalaisemme yritti tosin opettaa minua kirjoittamaan; mutta
kaikki kirjaimeni muodostuivat aina nuolenpäiden ja miekanterien
muotoisiksi, ja silloin tuo kaljupää ukko viimein väsyi työhön.»
»Annas tänne», sanoi temppeliherra. »Sen verran on minussa pappismiestä,
että vähä oppini voi valaista urhouttani.»
»Käytä sitten pyhä oppisi meidän hyödyksemme», sanoi de Bracy. »Mitä tuo
paperiliuska tietää?»
»Sehän on täysi sodanjulistus», vastasi temppeliherra; »jollei se,
Betlehemin neiti nähköön, ole hullua pilantekoa. Kummallisempaa
haastekirjaa ei luullakseni vielä koskaan ole päästetty jonkin
ritarilinnan laskusillan yli.»
»Pilantekoako?» virkkoi Front-de-Boeuf; »olisipa hauska tietää, kuka
semmoisessa asiassa tohtii minun kustannuksellani pilaa tehdä! -- Lue
se, ritari Brian.»
Temppeliherra luki nyt seuraavan:
»Minä Wamba, Älyttömän poika, palveleva hovinarrina jaloa ja
vapaasukuista miestä, Cedrikiä, Rotherwoodin herraa, jota myös
Saksilaiseksi nimitetään -- Ja minä Gurth, Beovulfin poika, sikopaimen
-- -- --»
»Hullutteletko sinä?» keskeytti Front-de-Boeuf lukijaa.
»Pyhä Luukas auttakoon, kirje alkaa juuri noilla sanoilla», vastasi
temppeliherra. Sitten hän jatkoi jälleen lukuansa: »Minä Gurth,
Beovulfin poika, sikopaimen mainitun Cedrikin palveluksessa, yhdessä
meidän apumiestemme ja liittoveljiemme kanssa, jotka yksissä neuvoin
meidän kanssamme ovat antautuneet tähän sotaan, nimittäin se jalo
ritari, jota tällä hetkellä nimitetään Mustan tyhjäntoimittajan nimellä,
ja kelpo vapaa talonpoika Robert Locksley, myös Kepinhalkaisijan
liikanimellä tuttu, annamme teille, Reginald Front-de-Boeuf, ja teidän
liittolaisillenne ja rosvokumppaneillenne, keitä ne sitten lienevätkin,
tiedoksi, että koska te syyttä ja sodanjulistuksetta, väkivallalla ja
kavaluudella olette ottaneet kiinni meidän herramme ja isäntämme,
yllämainitun Cedrikin; ynnä myös jalon ja vapaasukuisen neidon, neiti
Rowenan, Hergottstrandsteden omistajan; ynnä myös jalon ja vapaasukuisen
herra Athelstanin, Coningsburghin herran; ynnä myös useampia vapaita
miehiä, heidän palvelijoitansa; ynnä myös useita orjia, heidän
perintöorjiansa; ynnä myös juutalaisen, nimeltä Iisak Yorkilainen, ja
hänen tyttärensä, juutalaistytön; ynnä myös useampia hevosia ja muuleja.
Jotka jalosukuiset henkilöt, ynnä palvelijat ja orjat ynnä hevoset ja
muulit ynnä yllämainittu juutalaisukko ja juutalaistyttö, olivat kaikki
täydessä rauhassa kuninkaallisen majesteetin kanssa, ja uskollisina
alamaisina matkustivat kuninkaan maantiellä. Siitä syystä me tahdomme ja
vaadimme, että yllämainitut jalosukuiset henkilöt, nimittäin Cedrik
Rotherwoodin herra, Rowena Hergottstrandsteden omistaja ja Athelstan
Coningsburghin herra ynnä heidän palvelijansa ja orjansa, niin myös
heidän hevosensa ja muulinsa, niin myös yllämainittu juutalaisukko sekä
juutalaistyttö ja samoin kaikki heille kuuluvat tavarat annetaan meidän
haltuumme tai niiden haltuun, jotka me siihen toimeen määräämme, eheinä
ja vahingoittumatta, ennenkuin tunti on kulunut teidän saatuanne tämän
kirjeen käsiinne. Jollette sitä tee, niin julistamme teidät rosvoiksi ja
kavaltajiksi, ja tahdomme panna henkemme alttiiksi tappelemalla,
piirittämällä tai muulla tavalla sotimalla teitä vastaan, ja tahdomme
voimiamme myöten tehdä teille kiusaa sekä vahinkoa. Siitä Jumala teitä
armollisesti varjelkoon! -- Tämän me olemme allekirjoittaneet Pyhän
Witholdin päivän aattona, suuren käräjätammen juurella Sarvasmäen
metsässä, ja ylläolevan kirjeen on kokoonpannut se pyhä mies, joka
Copmanhurstin kappelissa palvelee Jumalaa, Pyhää Neitsyttä sekä Pyhää
Dunstania.»
Kirjeen alla oli ensimmäisenä kömpelösti piirustettu kukonpää
helttoineen sekä selitys, että hieroglyfi oli Wamban, Älyttömän pojan
puumerkki. Tämän arvoisan kuvan alla oli risti, joka oli selitetty
Gurthin, Beovulfin pojan puumerkiksi. Sen alle olivat sanat _Le Noir
Fainéant_ (Musta Tyhjäntoimittaja) kirjoitetut rohkeilla, paksuilla
kirjaimilla. Ja kaikkein viimeisenä seurasi sievästi kuvattu nuoli,
jousimies Locksleyn tunnuskuva.
Ritarit kuuntelivat tämän eriskummallisen pergamentin sisällystä päästä
päähän, ja sitten he katsahtivat toisiinsa äänettömällä ihmetyksellä,
kuten ainakin miehet, jotka eivät ollenkaan käsitä, mitä asia
tarkoittaa. De Bracy ensimmäisenä lopetti äänettömyyden purskahtamalla
hillittömään naurunhohotukseen, johon temppeliherra, vaikka
kohtuullisemmin, yhtyi. Mutta Front-de-Boeuf puolestansa näytti panevan
heidän ilonsa pahaksi.
»Suoraan sanoen, hyvät herrat», hän sanoi, »parempi olisi nyt
neuvotella, mitä meidän, asiain näin ollessa, tulee tehdä, kuin hohottaa
noin narrien tavalla.»
»Front-de-Boeufin rohkeus on yhä vielä masennuksissa sen johdosta, että
hänet turnajaispelissä sysättiin maahan», virkkoi de Bracy
temppeliherralle. »Peloittaapa häntä nyt paljas taisteluvaatimuksen
nimikin, vaikka se tuleekin vain narrin ja sikopaimenen taholta.»
»Pyhä Mikael auttakoon!» vastasi Front-de-Boeuf; »soisinpa, että saisit
kaikki tämän vehkeilyn seuraukset omaan niskaasi, de Bracy. Nuo
lurjukset eivät uskaltaisi osoittaa niin käsittämätöntä hävyttömyyttä,
jollei heillä olisi suuri miesvoima takanansa. Salot ovat täynnä
metsäsissejä, jotka vihaavat minua siksi, etten salli heidän ampua
vapaasti metsäkauriita. Kerrankin, kun eräs semmoinen lurjus oli tavattu
itse teosta, verissä käsin, minä luin veitikalle lyhyen lain ja sidotin
hänet sarvaan sarviin, joka viidessä minuutissa puski miehen mäsäksi. Ja
siitä syystä ammuttiin jälkeeni yhtä monta nuolta kuin toissapäivänä
tuohon pilkkatauluun Ashbyssä. -- Kuules, mies», hän lisäsi kääntyen
erään palvelijansa puoleen, »onko käyty katsomassa, miten suuri
miesvoima seisoo tämän julkean haastekirjeen takana?»
»Vähintään kaksisataa miestä lienee koolla metsässä», vastasi asemies.
»Tämäpä on lysti juttu!» sanoi Front-de-Boeuf. »Sen sain palkakseni
siitä, että lainasin linnani teille, jotka ette osaa toimittaa
asioitanne hiljaa, vaan tuotte tuommoisen vaapsahaisparven silmilleni.»
»Vaapsahaisiako?» virkkoi de Bracy; »sano pikemmin piikittömiä
kuhnureita, parvi laiskoja lurjuksia, jotka ovat karanneet saloille ja
havittelevat metsänriistaa, kun eivät viitsi työllä elättää
henki-raiskaansa.»
»Piikittömiäkö?» vastasi Front-de-Boeuf. »Onpas heillä piikit,
teräskärkiset, kolmen jalan pituiset nuolet, joilla saavat sattumaan
vaikka Ranskan kruununkolikon kokoiseen pilkkaan.»
»Hävetkää toki, herra ritari!» sanoi temppeliherra. »Kutsukaamme väkemme
kokoon ja rynnätkäämme ulos heitä vastaan. Yhdessä ainoassa ritarissa
--vaikkapa yhdessä ainoassa sotamiehessäkin -- on jo tarpeeksi vastusta
kahdellekymmenelle tuommoiselle talonpojalle.»
»On tarpeeksi ja liiaksikin», lisäsi de Bracy; tuskin viitsisin mokomia
vastaan ojentaa edes peistäni.»
»Niin kyllä», vastasi Front-de-Boeuf, »jos he olisivat mustia
turkkilaisia tai saraseeneja, herra temppeliherra, tai pelkurimaisia
ranskalaisia talonpoikia. Mutta nuo tuolla ovat englantilaisia
jousimiehiä, eivätkä he ole meitä huonommat muussa suhteessa, kuin että
heillä ei ole ratsuja eikä rautavarusteita; ja vähänpä apua meille
niistäkään tulisi tiheässä metsässä. Rynnäkköön käsket meidän käydä!
Tuskinhan meillä on tarpeeksi väkeä edes linnankaan puolustukseen.
Parhaat miehistäni ovat Yorkissa; siellä on sinunkin kumppaniasi, de
Bracy. Täällä ei meillä ole täyttä kahtakymmentäkään jäljellä, paitsi
niitä muutamia, joiden avulla te suorititte hullun ryöstönne.»
»Ettehän toki pelänne», sanoi temppeliherra, »heitä tuolla olevan niin
monta, että he uskaltaisivat käydä rynnäkköön linnaa vastaan?»
»Enpä juuri sitä, ritari Brian», vastasi Front-de-Boeuf. »Noilla
metsäsisseillä tosin on uskalias päällikkö; mutta ilman koneita,
tikapuita ja oppineita johtajia he eivät voi linnalleni mitään.»
»Lähettäkää sana naapureillenne», sanoi temppeliherra; »käskekää heidän
koota väkensä ja tulla kolmen ritarin avuksi, joita muuan narri ja
sikopaimen piirittävät Front-de-Boeufin paronilinnassa.»
»Te laskette leikkiä, herra ritari», vastasi paroni; »mutta kenelle
lähettäisin sanan? -- Malvoisin miehineen on nyt jo Yorkissa, ja
siellähän ovat myös muut liittoveljeni. Sielläpä minäkin nyt olisin,
jollei tämä pirun juttu olisi tullut väliin.»
»Lähetä sitten sana Yorkiin ja käske väkemme tänne», neuvoi de Bracy.
»Jolleivät he minun lippuni liehuessa ja vapaajoukkoni päällekaratessa
pötki pakoon, niin tahdon myöntää, että he ovat rohkeimmat kaikista
sisseistä, jotka ikinä ovat virittäneet joustaan sinisillä saloilla.»
»Mutta kuka sen sanan veisi?» kysyi Front-de-Boeuf; »heillä tietysti on
joka tienhaarassa vartijat, jotka kiskoisivat sanoman hänen rinnastaan.
-- Nytpä keksinkin keinon», lisäsi hän hiukan arveltuaan. »Herra
temppeliritari, tehän osaatte sekä lukea että kirjoittaa, ja jos meidän
onnistuisi vain löytää kappalaiseni kirjoitusneuvot, -- se mies-parka
kuoli vuosi takaperin kesken joulu-juominkiaan --»
»Suokaa anteeksi», virkkoi asemies, joka seisoi yhä likellä, »luulenpa
vanhan Urfridan panneen ne johonkin tallelle, muistoksi rippi-isästään.
Tämä oli viimeinen mies, niin olen kuullut ämmän sanovan, joka kohteli
häntä sillä sävyisyydellä, millä aina pitäisi kohdella sekä nuoria että
vanhoja naisia.»
»Mene sitten ja nouda ne tänne, Engelred», käski Front-de-Boeuf; »ja
sitten te, herra temppeliritari, saatte kirjoittaa vastauksen tuohon
rohkeaan haasteeseen.»
»Mieluimmin piirtäisin sen vastauksen miekan kuin kynän kärjellä»,
vastasi Bois-Guilbert; »mutta tapahtukoon teidän tahtonne.»
Hän kävi siis istumaan ja kirjoitti näin kuuluvan kirjeen ranskan
kielellä:
»Ritari Reginald Front-de-Boeuf ynnä hänen jalosukuiset, ritarisäätyiset
liittolaisensa ja apulaisensa eivät ota vastaan mitään sodanjulistusta
orjilta eikä karkureilta. Ja jos sillä, joka sanoo itseään Mustaksi
ritariksi, todella on oikeus kunnialliseen ritarinimeen, niin hän
muistakoon, että hän nykyisellä aseveljeydellänsä on tahrannut arvonsa
eikä voi siis vaatia tilinteolle aatelissukuisia miehiä. Mitä meidän
vankeihimme tulee, niin me kehoitamme kristillisestä armeliaisuudesta,
että lähettäisitte tänne jonkun pappismiehen heitä ripittämään ja
Jumalan kanssa sovittamaan. Sillä me olemme lujasti päättäneet
mestauttaa heidät tänä aamuna ennen päivällisen aikaa, jotta heidän
päänsä törröttäessään muurilla seipäitten nenässä olisivat todistuksena,
miten vähän me välitämme teistä, jotka olette vaivanneet itseänne tänne
heidän avukseen. Lähettäkää siis, niinkuin yllä jo sanoimme, pappi
sovittamaan heitä Jumalan kanssa, jolla tavalla saatte tilaisuuden antaa
heille viimeisen kerran maan päällä apuanne.»
Tämä kirje käärittiin kokoon, jonka jälkeen asemies vei sen ulkona
odottavalle sanansaattajalle. Tässä oli vastaus, sanottiin, hänen
tuomaansa kirjeeseen.
Saatuaan asiansa toimitetuksi talonpoika palasi piirittäjien päämajaan,
joka tällä hetkellä sijaitsi uhkean tammipuun juurella, noin kolmen
nuolenkantaman päässä linnasta. Siellä odottivat Wamba ja Gurth, yhdessä
liittolaistensa, Mustan ritarin ja Locksleyn sekä iloisen erakon kanssa,
levottomasti vastausta haastekirjeeseensä. Heidän ympärillään
vähän edempänä oli suuri joukko uljaita jousimiehiä, joiden
metsäläisentapaiset vaatteet ja ahavoittuneet kasvot todistivat, mikä
heidän tavallinen virkansa oli. Kolmattasataa oli heitä jo koolla, ja
yhä vielä virtaili lisää. Nekin miehet, joita he päällikköinään
tottelivat, olivat aivan samanlaisissa vaatteissa sekä aseissa; lakissa
heiluva sulka oli heidän ainoa arvoansa osoittava merkki.
Paitsi tätä joukkoa oli avuksi myös saapunut toinenkin, huonommin
järjestetty ja kehnommin varustettu sotavoima, nimittäin lähikylien
saksilaisia asukkaita sekä useita orjia ja alustalaisia Cedrikin
laajoilta tiluksilta. Harvalla näistä oli muita varustuksia kuin ne
työkalut, jotka hätä toisinaan muuttaa sota-aseiksi. Kankia, viikatteita
tai varstoja oli useimmilla kädessä; sillä normannilaiset, noudattaen
valloittajien tavanmukaista varovaisuutta, eivät sallineet voitettujen
saksilaisten pitää miekkoja tai keihäitä hallussaan. Siitä syystä tämä
saksilainen apuvoima ei ollutkaan niin peloittava linnalaisille kuin se
muuten olisi voinut olla heidän suuren lukunsa, ruumiillisten voimiensa
ja tulisen intonsa vuoksi. Tämän kirjavan armeijan päälliköille tuotiin
nyt temppeliherran vastauskirje. Kaikkein ensiksi käännyttiin sotapapin
puoleen ja pyydettiin häntä selittämään sen sisällystä.
»Pyhän Dunstanin koukerosauvan kautta», sanoi arvoisa hengellinen mies,
»joka on ajanut paratiisiin enemmän lampaita kuin minkään muun pyhän
miehen sauva, minä vannon, etten kykene selittämään teille tätä
renkutusta. Lieneekö se ranskaa vai arabian kieltä, siitäkään en voi
selvää saada.»
Hän antoi sitten kirjeen Gurthille, joka pudisti vihaisesti päätään ja
ojensi sen Wamballe. Narri katsasti paperin kaikkia neljää kulmaa
samantapaisella ymmärtäväisellä irvistyksellä kuin apinoilla on
vastaavassa tilanteessa tapana tehdä. Sitten hän heitti kuperkeikan ja
antoi kirjeen Loeksleylle.
»Jos nuo pitkät piirut olisivat jousia ja lyhyet nuijapäitä nuolia,
sitten minä kenties saisin asiasta vähän selkoa», sanoi kunnon
jousimies. »Mutta niinkuin asia nyt on, en pysty siihen paremmin kuin
nuoleni pystyisi sarvaaseen, joka on penikulman päässä täältä.»
»Pitäneepä minun sitten ruveta sihteeriksi», sanoi Musta ritari.
Otettuansa kirjeen Locksleyltä hän luki sen ensin läpi itsekseen ja
sitten selitti liittolaisilleen sen sisällyksen saksinkielellä.
»Tahtoisivatko he mestata jalon Cedrikin?» huusi Wamba. »Pyhä risti!
Olettepa varmaan lukenut väärin, herra ritari.»
»En maar, hyvä ystäväni», vastasi ritari; »olen selittänyt sanat, aivan
niinkuin ne on tähän kirjoitettu.»
»No sitten, Pyhä Tuomas Canterburylainen auttakoon», huusi Gurth,
»meidän pitää valloittaa linna, vaikka kynsillämme repisimme sen
hajalleen.»
»Muita apukeinoja ei meillä olekaan», vastasi Wamba; »mutta tuskinpa
minun hyppysistäni lienee harmaitten kivien ja kalkin hajalleen
repijöiksi.»
»Se on vain veruke, jolla he tahtovat voittaa aikaa», virkkoi Locksley.
»Eivät he toki tohtine tehdä semmoista tekoa, jonka minä hirveästi
kostaisin.»
»Soisinpa», sanoi Musta ritari, »että joku meistä voisi päästä linnaan
katsomaan, minkälainen piiritettyjen laita on. Ja minusta näyttää, koska
he pyysivät sinne ripittäjää, että tämä meidän pyhä erakko voisi mennä
toimittamaan pappisvirkaansa ja samassa myös hankkimaan meille
tarpeellisia tietoja.»
»Perhana periköön sinut kehnoine neuvoinesi!» manasi kelpo erakko. »Niin
pian kuin olen riisunut munkinmekon päältäni, sen vakuutan teille, herra
Tyhjäntoimittaja ritari, olen samassa myös nakannut nurkkaan pappiuteni
ja pyhyyteni, jopa latinan taitonikin. Ja puettuani viheriän nutun
päälleni saisin pikemmin ammutuksi kaksikymmentä metsäkaurista kuin
yhden ainoan kristityn ripitetyksi.»
»Pelkäänpä sitten», sanoi Musta ritari, »pelkäänpä sitten suuresti, että
meillä ei tässä ole ketään, joka voisi tai tahtoisi toimittaa rippi-isän
osaa?»
Miehet katsoivat toisiinsa eikä kukaan vastannut.
»Minä näen», sanoi Wamba vähän ajan päästä, »että hupsun tässäkin
tilaisuudessa pitää ryhtyä hupsuun työhön ja pistää kaulansa solmuun,
jota viisaat miehet karttavat. Saan siis teille ilmoittaa, hyvät serkut
ja kansalaiset, että pidin ylläni mustaa mekkoa ennenkuin tähän
kirjavaan pukeuduin. Minua kasvatettiin munkiksi, kunnes aivotauti vei
minulta järkeni, jättäen ainoastaan sen verran jäljelle, että kelpasin
hovinarriksi. Toivonpa siis, -- kun otan avuksi meidän kelpo erakkomme
mekon sekä kaiken sen pyhyyden ja opin, jotka sen viitan saumoihin ovat
ommellut -- kelpaavani meidän arvoisalle herrallemme Cedrikille ja hänen
kumppaneilleen lohduttajaksi niin maallisessa kuin hengellisessäkin
suhteessa.»
»Lieneekö hänessä tarpeeksi järkeä siihen, mitä arvelet?» kysyi Musta
ritari Gurthilta.
»Enpä tiedä», vastasi Gurth; »mutta jollei ole, niin tämä ainakin olisi
ensi kerta, jolloin hän ei olisi älynnyt käyttää hupsuuttansa
hyödykseen.»
»Pane munkin mekko päällesi sitten, veikkonen», lausui ritari, »ja
pyydä, että herrasi lähettäisi meille tietoja siitä, miltä linnan
sisässä näyttää. Väkeä ei siellä mahda olla ylen paljon, ja tahtoisin
panna vetoon viisi yhtä vastaan, että me äkillisellä, rohkealla
rynnäköllä pääsisimme sisään. Mutta joudu matkaan -- aika kuluu.»
»Ja paluutasi odotellessamme», sanoi Locksley, »me piiritämme koko
linnan niin tarkoin, ettei kärpänenkään pääse sieltä ulos sanomia
viemään. Voit siis, veikkonen», lisäsi hän Wamban puoleen kääntyen,
»vakuuttaa noille ankaroille herroille, että he jokaisesta vangeille
tehdystä väkivallasta saavat kokea mitä kovimman koston.»
»_Pax vobiscum!_» (rauha teille) lausui Wamba, joka jo oli täydessä
pappispuvussa.
Näin sanottuaan hän rupesi astumaan munkkimaisen juhlallisin, hitain
askelin ja lähti vaaralliseen lähetystoimeensa.