1.
Saat vuoden, veikko, ja kaksikin saat
läp' etsiä, urkkia Euroopan maat;
vaan onnellistapa mointa et nää,
kuin paljasjalkainen munkki on tää.
2.
Kas ritari rientävi taistelemaan;
hän armahan vuoksi näin peuhaa vaan.
Hän kaatuu -- armas ei huoleen jää,
sen lohdutus kohta on munkki tää.
3.
Moni valtias purppuran riisunut on
ja pukeunut munkkilais-mekkohon,
mut tokkopa kruunuhun yksikään
lie vaihtanut harmajan luukon tään!
4.
Miss' ikänä munkki kulkekohon,
maa viljoineen hänen omans' on;
ja jalka jos väsyvi kulustaan,
joka taloss' ompi hän kotonaan.
5.
Kun päiväll' astuvi tupasehen,
hän viedähän kunniasijallen,
ja luumupuuro jo odottaa,
hän ensiksi herkkua maistaa saa.
6.
Ja yöksi jos joutuvi, lasketaan
koht' olut, piirakat paistetaan;
yks kaikki, jos isäntä suohon jää,
kun vain saa polstarin munkki tää.
7.
Hei, kelpo on munkin luukko ja vyö,
ja paavin valta ja pirun työ!
Jos missä ruusuja kukoistaa,
tää munkki yksin ne poimia saa.
»Totta maar», sanoi ritari, »kauniin ja lystin laulunpa sinä
veisasitkin, josta säädyllesi on suuri kunnia. Mutta pirusta puhuen,
pyhä veli, etkö pelkää, että hän joskus, papille sopimattomien toimien
aikana, saattaisi tulla sinun luoksesi?»
»Minäkö muka vietän aikaani papille sopimattomissa toimissa!» huusi
erakko; »se syytös on perätön, se on, koira vie, aivan perätön!
--Toimitanhan minä kaikki jumalanpalvelukset kappelissani niinkuin pitää
ja sopii -- kaksi messua luen joka päivä, aamuin ja illoin, vielä
lisäksi aamu-, keskipäivä- sekä iltarukoukset, ynnä aveja, credoja ja
isämeitiä -- -- --»
»Paitsi kuutamoöinä, luvallisella metsästysajalla», tuikkasi vieras.
»_Exceptis excipiendis_ -- poikkeuksista puhumatta», vastasi erakko,
»niin vanha abotti opetti minut sanomaan, jos hävyttömät maallikot
tulisivat kysymään, noudatanko säätyni kaikkia pienimpiäkin pykäliä.»
»Aivan oikein, pyhä isä», sanoi ritari; »mutta juuri tämmöisiä
syrjäaskeleitahan perkele väijyykin tarkalla silmällä. Hän kulkee, sen
tiedät, ympäri niinkuin kiljuva jalopeura.»
»Kiljukoon vain, jos uskaltaa», sanoi munkki; »kylläpä sivallus
vyönuorastani kiljahduttaisi häntä yhtä pahasti kuin muinoin pyhän
Dunstanin pihdit. En ole ikinä pelännyt ketään ihmistä, enkä myös pelkää
perkelettäkään joukkioineen. Minua suojaavat pyhät Dunstan, Dubrik,
Winibald, Winifred, Swibert, Willick ja Tuomas Kentiläinen, jota ei pidä
unohtaa, ja onhan minulla vielä omatkin halvat ansioni päällisiksi.
Tulkoot vain tänne perkeleet, niin monta kuin heitä on, niin
pitkähäntäiset kuin töpöhännät! -- Mutta kuulehan yksi salaisuuteni,
veikkonen -- minä en koskaan puhu tämmöisistä asioista ennen
aamurukoustani.»
Hän käänsi nyt puheen toiselle tolalle. Kumpaisenkin kumppanin ilo
kiihtyi kiihtymistään, ja monta laulua he vuorotellen lauloivat.
Yht'äkkiä kova kolkutus majan ovelle keskeytti heidän mässäämisensä.
Syytä tähän häiritsemiseen emme voi selittää, jollemme kerro, mitä sillä
ajalla oli tapahtunut eräille muille meidän tuttavistamme. Vanhaan
Arioston tapaan me näet emme pidä välttämättömänä aina vain seurata yhtä
kertomuksemme henkilöä.