Sama näyttämö kuin edellisessä näytöksessä. Kunniaportti on poistettu,
niin että kaunis näköala pääsee paremmin oikeuksiinsa. Patruuna
Teodor ja vuorineuvoksetar istuvat pöydän ääressä oikealla ja syövät
aamiaista. Kumpainenkin on parhaalla aamutuulellaan.
_Patruuna Teodor_. Oli oikein hauska kerrankin taas syödä aamiaista
vuorineuvoksettaren kanssa. Minusta olisi kaikkein viisainta, jos
vuorineuvoksetar jättäisi oman onnensa huomaan tuon pienen mökin,
jonka hän on rakennuttanut itselleen Laxåssa ja muuttaisi tänne minun
luokseni.
_Vuorineuvoksetar_. Sinä tunnet minun periaatteeni, poikani. Sinä
tiedät, etten koskaan tahdo asua saman katon alla kuin miniäni.
_Patruuna Teodor_. Sen minä kylläkin tiedän. Sen minä kylläkin tiedän.
Mutta juuri siksi olisi minusta niin sopivaa, että vuorineuvoksetar
muuttaisi minun luokseni. Sillä naimatonhan minä olen yhä, ja minä
olen täyttänyt jo neljäkymmentäkaksi vuotta, niin etteipä juuri näytä
siltä, kuin miniästä tarvitsisi olla pelkoa. — Mutta hyvänen aika!
Onko täällä pöydässä sellaista ruokaa, jota vuorineuvoksetar voi
syödä? Tokkopa tämä paistettu ankerias on soveliasta?
_Vuorineuvoksetar_. Ei koko maailmassa mikään ole minulle niin
turmiollista kuin paistettu ankerias.
_Patruuna Teodor_. Ja sittenkin vuorineuvoksetar syö toisen palan
toisensa jälkeen!
_Vuorineuvoksetar_. Minä pidän hyvänäni katarrini, Teodor, tuollaisen
ankeriaan vuoksi. Kyllä minä tiedän mitä minä teen, poikani.
_Patruuna Teodor_ (nauraa täyttä kurkkua). Vuorineuvoksetar on numero
yksi joka tapauksessa. Jos voisin löytää sellaisen naisen kuin
vuorineuvoksetar on, niin menisin heti paikalla naimisiin. Mutta
sellaista ei nykyään ole olemassa enää. (Ottaa juustoa ja leikkaa
palasen.) Kyllä vuorineuvoksetar voi huoleti muuttaa tänne.
_Vuorineuvoksetar_. Sinä menet naimisiin, Teodor. Sinä tiedät, minä
olen aina sanonut, sinä olet niitä miehiä, jotka menevät naimisiin.
_Patruuna Teodor_. Niin, tiedän kyllä, mutta miten herran nimessä voi
vuorineuvoksetar...
_Vuorineuvoksetar_. Minä tiedän minkä minä tiedän. Se, joka leikkaa
juustoa tuolla tavalla kuin sinä, hän tarvitsee emännän talossaan.
Pojanpoikani Mauritz sitä vastoin....
_Patruuna Teodor_. Niin, mitä vuorineuvoksetar arvelee Mauritzista?
Eikö hän ole hankkinut itselleen soman morsiamen?
_Vuorineuvoksetar_. Se nuori ihminen, joka on tullut tänne Mauritzin
seurassa, on hyvin miellyttävä. Minä miellyin häneen jo ensi hetkestä,
ja minä aion sanoa hänelle, että hän saa nimittää minua tädiksi. Mutta
tuo nuori ihminen ei joudu koskaan minun pojanpoikani Mauritzin kanssa
naimisiin.
_Patruuna Teodor_. Mitä ihmettä vuorineuvoksetar sanoo? Olisihan tyttöä
sentään kovin sääli!
_Vuorineuvoksetar_. Pojanpoikani Mauritz ei mene koskaan naimisiin. Se,
joka osaa leikata haurainta kermajuustoa ainoankaan sirun menemättä
hukkaan, ei hanki koskaan itselleen vaimoa. Minä kirjoitin siitä jo
tänään miniälleni, pormestarinnalle, jotta hän ei turhaan huolehtisi.
Minä sanoin hänelle, että hän voi olla aivan levollinen. Tuo nuori
ihminen menee jonkun leipurimestarin kanssa naimisiin samoinkuin hänen
äitinsäkin. Hän ei joudu pojanpoikani Mauritzin kanssa naimisiin.
_Patruuna Teodor_ (kääntyy äkisti äitiinsä, ikäänkuin hän aikoisi
vastata hänelle jyrkästi. Muita sitten hän kohottaa olkapäitään ja
sanoo hyväntahtoisesti). Pormestarinna rauhoittuu varmaankin
täydellisesti saadessaan tuon kirjeen.
_Vuorineuvoksetar_. Sitä ei voi koskaan tietää, poikani. Miniäni ei ole
mikään lahjakas henkilö.
_Patruuna Teodor_. Ei, siinäpä juuri onkin ero hänen ja
vuorineuvoksettaren välillä. Sen vuoksi ei koskaan voi oikein
suuttuakaan vuorineuvoksettareen! (Anne-Marielle, joka samassa
ilmestyy ovelle.) No kas, siinähän sinä vihdoinkin olet! Tulehan
nyt tänne saamaan kuppi kahvia! Saat suoda anteeksi, että olemme jo
alottaneet, mutta käsitäthän sen, että vuorineuvoksetar, joka on ollut
ylhäällä kello viideltä, tarvitsi hiukan ruokaa, kun kello alkoi käydä
kymmentä.
_Vuorineuvoksetar_. Tulehan istumaan tänne, pikku kultani! Minun
poikani ja minä haluamme kumpikin aamusuudelmamme, mutta me odotamme,
kunnes olet syönyt aamiaista. Ja minä tahtoisin antaa sinulle sen
neuvon, ystäväni, että maistaisit paistettua ankeriasta. Jollet tee
sitä, niin kadut vielä kauppojasi tullessasi minun ikäisekseni.
_Patruuna Teodor_ (Anne Marien istahtaessa pöytään). Vuorineuvoksettaren
ei pidä unohtaa viedä perille Mauritzin terveisiä!
_Anne-Marie_ (levottomasti). Joko Mauritz on syönyt?
_Patruuna Teodor_. Enpä uskoisi. Mutta vuorineuvoksetar, joka on ollut
jalkeilla kello viidestä saakka, väittää, että hän näki Mauritzin
menevän metsästämään.
_Vuorineuvoksetar_. Minä huomautin pojanpojalleni, Mauritzille, etten
ymmärrä mitä eläimiä hän saattaa pyytää näin keskellä kesää. Mutta
hänestä on varmaankin tullut kovin innokas metsästäjä, sillä hän
kiiruhti metsään malttamatta vastata minulle. Ehkäpä pieni kultani
tietää mitä eläimiä...
_Anne-Marie_ (aikoo nousta pöydästä). Minä en käsitä... ei Mauritz
sanonut mitään.
_Patruuna Teodor_. Istu nyt vain alallasi, Anne-Marie! Äläkä säikähdä
niin kauheasti, vaikket voikaan sanoa vuorineuvoksettarelle, mitä
eläimiä Mauritz on mennyt pyytämään! Minä kyllä autan sinua.
_Vuorineuvoksetar_. Ei hän voi pyytää jäniksiä, eikä lintujakaan.
_Anne-Marie_. Minä tahtoisin mennä omaan huoneeseeni, Teodor setä.
_Patruuna Teodor_. Kai sinä nyt voinet juoda kahvia, vaikkei Mauritz
istukaan vieressäsi! Mutta sinun pitää tehdä selko metsästyksestä
vuorineuvoksettarelle! Hän ei ole tyytyväinen, ennenkuin hän on päässyt
asian perille. Kysyppä häneltä, tunteeko hän kauniin Sigridin ja
Pentti-laamannin tarinaa. Sillä luulen aivan varmaan, että Mauritz on
samanlaisella metsästysretkellä kuin Pentti-laamanni.
_Vuorineuvoksetar_. Sen tarinan minä tunnen alusta loppuun. Mutta en
minä tule siitä sen viisaammaksi..
_Patruuna Teodor_. Mutta vuorineuvoksetar muistaa varmaankin, että
Pentti-laamanni oli nainut köyhän tytön, jota sanottiin kauniiksi
Sigridiksi, kysymättä lupaa veljeltään Birger Jarlilta. Ja että Birger
Jarl kokosi miehensä ja läksi Pentin kartanoon ja ettei hän ollut
ystävällisellä mielellä perille tullessansa. (Kääntyen Anne-Marien
puoleen.) Mutta tiedätkö, mitä Pentti-laamanni silloin teki?
_Anne-Marie_. En, Teodor setä.
_Patruuna Teodor_. Sinä et osaa sitä tietenkään arvata.
_Anne-Marie_. En, Teodor setä.
_Patruuna Teodor_. Hän läksi metsästämään. (Ilkeämielisellä ilmeellä.)
Ja kauniin Sigridin hän jätti kotiin, jotta hän ottaisi vastaan jaarlin
ja hänen pahantuulensa. (Osaaottavasti.) Niin, tiedätkö, ei Sigridin
ollut niinkään helppo mennä Pentin setää, ei, minä tarkoitan veljeä
vastaan ja lepyttää hänet jälleen.
_Anne-Marie_ (alkaa ymmärtää hänen tarkoitustaan). Teodor setä!
_Patruuna Teodor_. Ei sinun tarvitse olla huolissasi kauniin Sigridin
vuoksi, sillä hän suoriutui tehtävästään hyvin. Ja tarina päättyi
siten, että Birger Jarl syleili kälyänsä ja sanoi hänelle: "Jos tämä
olisi jäänyt veljeltäni tekemättä, niin tekisin sen itse." Niin,
ajattelehan, niin hän sanoi! "Jos tämä olisi jäänyt veljenpojaltani
tekemättä" — ei, veljeltäni minä tarkoitan tietysti...
_Anne-Marie_ (pudottaa kädestään veitsen ja kahvelin eikä voi
pelästykseltään keksiä mitä sanoa).
_Patruuna Teodor_ (tavattoman huvitettuna ja vallattomana). Mitä
vuorineuvoksetar luulee veljenpojan ajatelleen, kun hän palasi kotiin
metsästysretkeltä ja sai kuulla jaarlin sanat: "Jos tämä olisi jäänyt
veljenpojaltani..." Ei, hyvänen aika, nyt minä taaskin erehdyin!...
Velihän se oli! Eikö vuorineuvoksetar luule, että hän jäi kotiin
seuraavalla kerralla? Metsästäminen voi joskus olla hiukan vaarallista.
(Anne-Marielle) Mutta miten sinun laitasi on? Eikö ruoka maita?
_Anne-Marie_ (punaisena ja hirveän hämillään, ei vastaa mitään).
_Patruuna Teodor_ (yhä vallattomammin). Miltä sinä luulet Sigridistä
tuntuneen, kun hänen täytyi mennä hirviötä vastaan? Hän ei suinkaan
ollut arkalasta kotoisin! Hän ei heti ensi hetkessä joutunut
hämilleen...
_Anne-Marie_ (purskahtaa itkuun, hypähtää ylös pöydästä ja katoaa
sisään).
_Patruuna Teodor_ (nousee). Mitä ihmettä? Mitä minä nyt olen tehnyt?
Eikö vuorineuvoksetar tahtoisi mennä hänen perässään ja lepytellä häntä?
_Vuorineuvoksetar_. Tuo nuori ihminen ei osaa käyttäytyä. Mutta
sittenkin hän on hyvin miellyttävä. Hän on aivan harvinaisen nuori ja
miellyttävä.
_Patruuna Teodor_. Eihän hän ole syönyt mitään! Eikö vuorineuvoksetar
tahtoisi mennä hänen perässään ja sanoa hänelle, että annan heti
paikalla tehtaan Mauritzille, kunhan hän vain palaa aamiaistaan syömään!
_Vuorineuvoksetar_. Poikani Teodor, tuollaisella nuorella ihmisellä on
niin hyvä ruokahalu, että hän syö aamiaista lahjuksittakin.
_Patruuna Teodor_. Mitä vuorineuvoksetar sitten arvelee, että minun
pitäisi tehdä?
_Vuorineuvoksetar_. Sinun pitää kadota aamiaispöydästä, Teodor.
_Patruuna Teodor_ (huomattavan vastahakoisesti). Onko se ainoa keino?
_Vuorineuvoksetar_. On kyllä. Sinun pitää kadota, ja minäkin katoan. Se
on ainoa keino.
_Patruuna Teodor_ (nousee ja tarjoo käsivartensa
vuorineuvoksettarelle). Niin, ei suinkaan ole muuta neuvoa.
(He -poistuvat.)
_Frida_ (tulee keittiöstä ja alkaa korjata pöydästä).
_Anne-Marie_ (näyttäytyy hetken kuluttua, katselee varovaisesti
ympärilleen). Onko Frida yksin?
_Frida_. Nyt kai mamseli Anne-Marie lopettaa syömisensä! Eihän hän ole
juonut kahviakaan kuin puolilleen.
_Anne-Marie_ (kiiruhtaa aamiaispöytään). Kiitos, Frida! (Käy pöytään
istumaan.)
_Frida_. Ja sitten hän kai lähtee katselemaan puutarhaa, kunnes
sulhanen palaa kotiin. Jos hän menee tästä oikealle rakennuksen ympäri,
niin joutuu hän suoraan ruusutarhaan.
_Anne-Marie_ (epäröiden). Puutarhassa on kai hyvin kaunista, Frida?
_Frida_. On kyllä, siitä mamseli Anne-Marie voi olla varma.
Kuukausiruusut ovat alkaneet kukkia. (Tuttavallisesti.)
Mansikkamaastakin voi löytyä jokunen kypsä mansikka, jos hän etsii
tarkasti.
_Anne-Marie_. En minä välitä niin suuresti puutarhasta, Frida.
(Innostuneena.) Tietääkö Frida, kotona meillä on vain yksi ainoa
lehmä! Meillä on vain aivan pieni navetta. Eikä meillä ole tallia
lainkaan.
_Frida_. Niin, kurjaa ihmisten on asua kaupungissa! Täällä meillä on
vähintäin kolmekymmentä lehmää.
_Anne-Marie_. Teurastaja Kinmanilla on suuri pässi, jolla on tapana
juosta pihasta pihaan, muuten en näe koskaan lampaita kotona. Mutta
kanoja ja ankkoja siellä on vaikka kuinka paljon.
_Frida_. Kanoja ja ankkoja, niistäkö nyt kannattaa puhua! Täällä meillä
on sekä hanhia että kalkkunoita. Ja pari varsaakin kaupanpäällisiksi!
(Anne-Marie nousee pöydästä.) Niin, jos hän on nyt syönyt kyllikseen,
mamseli Anne-Marie, niin menköön edeltä takapihalle, minä tulen sitten
näyttämään hänelle kaikki. Minä korjaan vain ensin ruokapöydästä, sillä
sisäkkö siistii parasta aikaa vierashuoneita.
(Anne-Marie poistuu vasemmalle. Heti kun hän on kadonnut,
tulee patruuna Teodor sisältä. Hän hiipii varpaillaan.)
_Frida_. Hän tahtoo nähdä navetan, tuo morsian. Hänen kotonansa
on navetta vain yhdelle ainoalle lehmälle, pikku raukka! Jollei
patruunalla ole mitään erikoista tehtävää, niin voisi hän mennä hänen
kanssaan. Minulla on kiire, kun täytyy valmistaa kestejä.
_Patruuna Teodor_. Minä tahtoisin kovin mielelläni mennä hänen
mukanaan, Frida, mutta en tiedä, uskallanko. Hän ei siedä minua, Frida.
_Frida_. Kun ei vaan kiusaa häntä, niin...
_Patruuna Teodor_. Minä yritän sitten, mutta se saa käydä Fridan
vastuulla. (Seuraa Anne-Marien jäljissä. Menee vasemmalle, mutta
pysähtyy.) Ei suinkaan Frida tiedä, ovatko hanhet lasketut ulos?
_Frida_. Minä sanoin karjakolle, ettei hän päästäisi niitä ulos, sillä
minä pelkäsin, että ne juoksisivat vuorineuvoksettaren jäljessä ja
näykkisivät häntä hameenhelmoista.
_Patruuna Teodor_. Se oli hyvä, Frida. Minä aioin juuri antaa saman
käskyn. (Poistuu vasemmalle.)
_Vuorineuvoksetar_ (työkori ja silmälasit kädessä. Käy istumaan
tuolille ruokapöydän läheisyyteen. Frida kiiruhtaa hakemaan jakkaraa.
Seisoo sitten ja katselee vuorineuvoksetarta.) Kiitos, Frida!
Tahtoisiko Frida jotakin?
_Frida_. On niin hauska nähdä vuorineuvoksetarta täällä käsitöineen,
että täytyy jäädä katselemaan. Ei täältä puutu mitään muuta. Meillä
on kaikkea mitä tarvitaan, paitsi rouva, joka istuisi alallaan ja
työskentelisi ja levittäisi kodikkuutta ympärilleen. Minä en voi
käsittää, miksikä vuorineuvoksetar ei tahdo muuttaa tänne.
_Vuorineuvoksetar_. Ei koskaan, Frida! Poikani Teodor kysyy minulta
samaa, mutta minä kieltäydyn jyrkästi. Miksikä minä muuttaisin tänne,
kun minulla on oma hyvä kotini, jossa saan elää niinkuin itse haluan?
Poikani Teodor voi tulla sinne tervehtimään minua niin usein kuin
hänen tekee mielensä.
_Frida_ (merkitsevällä ilmeellä). Kyllä se olisi sentään hyvä, jos
vuorineuvoksetar ainakin joskus kävisi täällä.
_Vuorineuvoksetar_. Hyvä ystävä, kyllä minä tiedän mitä minä teen, kun
en tule tänne! Kyllä kai Frida tietää, että pojallani Teodorilla on
kovin huonoa seuraa. Minä en tahdo olla poikani Teodorin vieraitten
emäntänä. Minä tiedän, että hän juo itsensä humalaan ja pelaa korttia,
kun hän on ystäviensä parissa. Minä en tahdo nähdä poikaani Teodoria,
kun hän käyttäytyy noin huonosti. En koskaan olisi jalallani astunut
hänen kynnyksensä yli, jollei pojanpoikani Mauritz olisi ollut
niin varomaton ja tullut tänne nuoren ihmisen kanssa, jonka hän
luulee naivansa. Minä olen mielestäni kiitollisuudenvelassa tämän
nuoren ihmisen sukulaisille siksi, että he kerran osoittivat suurta
ystävällisyyttä minua kohtaan. Yksinomaan sen vuoksi tulin tänne.
_Frida_. No, minä en nyt usko sanaakaan kaikesta tuosta.
_Vuorineuvoksetar_. Rakas Frida, mitä salaviittauksia Frida uskaltaa
tehdä?
_Frida_. Minä tarkoitan, että tuollaista hänen armonsa voi uskotella
patruunalle, joka uskoo vain hyvää kaikista ihmisistä. Mutta kun minä
nyt tiedän, ettei hänen armonsa ole käynyt täällä kahteen vuoteen, niin
ei kukaan voi saada minua uskomaan, että hänen armonsa on tullut tänne
nyt vain pitääkseen silmällä mamseli Anne-Marieta.
_Vuorineuvoksetar_ (katsoo silmälasiensa yli). Rakas ystävä, onpas tämä
hupaista! Miksikä hän luulee minun sitten tulleen tänne?
_Frida_. No, ei kai liene niin vaikea arvata, että vuorineuvoksetar
ja pormestarinna tuolla Filipstadissa ovat yhdessä päättäneet
jollakin tavalla saada tämän kihlauksen puretuksi. Luulisinpä, että
vuorineuvoksetar on sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hän
sai patruunan onnen tuhotuksi.
_Vuorineuvoksetar_. Voin onnitella poikaani Teodoria, että hänellä on
palveluksessaan henkilö, jolla on niin hyvä arvostelukyky. Olen aina
pannut arvoa henkilöihin, joilla on hyvä arvostelukyky. Ja siksi tahdon
nyt kysyä Fridalta, arveleeko Frida todellakin, että tuo nuori ihminen
on sopiva Mauritzin puolisoksi?
_Frida_. Jos minun tulee lausua mielipiteeni hänen armolleen, niin
sanon, ettei Mauritz herra ole kelvollinen sitomaan mamseli Anne-Marien
kengännauhoja. Ja sanonpa minä senkit, että jos mamseli Anne-Marie
haluaa saada Mauritz herran, niin saa hän hänet myöskin. Ja niin paljon
sananvaltaa on minulla patruunan talossa, että voi asettaa siten,
ettei tässä asiassa synny mitään selkkauksia. (Hän aikoo juuri mennä
tiehensä täysinäinen tarjotin käsissä, kun patruuna Teodor palaa
takaisin veräjän kautta vasemmalta ja huutaa hänelle.)
_Patruuna Teodor_. Kävi niinkuin minä arvasin, Frida. Hän ei ole
tietävinäänkään minusta. Hän menee toisaalle niinpiankuin hän vain
näkee vilahdukseltakin minut. (Takapihalta kuuluu hirveää kaakotusta ja
Anne-Marien hätääntyneitä huutoja.)
_Frida_ (kääntyy laskeakseen pöydälle tarjottimen). Kas vaan, he ovat
sittenkin päästäneet irti hanhet!
_Patruuna Teodor_ (kiiruhtaa takapihalle ja sulkee veräjän jälkeensä.
Huutaa näyttämön takana). Kiiruhda vain ulos veräjästä, niin olet
pelastettu! Minä pidän niitä sillä aikaa sinusta loitolla!
_Anne-Marie_ (tulee veräjästä hyvin hengästyneenä. Pysähtyy ja pitelee
molemmin käsin veräjästä kiinni. Pari hanhea pistää päänsä esiin
veräjän läpi ja nykäisee häntä hameenliepeistä). Teodor setä, minua
pelottaa niin kauheasti! Ne tulevat jäljessäni tännekin, Teodor setä!
_Patruuna Teodor_. So, so! Pois, sanon minä!
_Frida_ (ottaa tarjottimensa, sanoo rauhallisesti
vuorineuvoksettarelle). Vuorineuvoksettaren ei pidä pelätä!
Olen aivan varma siitä, että patruuna itse on päästänyt hanhet irti
kiusotellakseen morsianta (menee).
_Anne-Marie_ (seisoo yhä pelästyksissään ja pitelee kiinni veräjästä,
mutta kun patruuna Teodor ilmestyy, avaa hän sen ja sanoo lämmöllä).
Kiitos, Teodor setä!
_Patruuna Teodor_. Mitenkä sinun kävi? Saivatko ne hameesi revityksi?
Ei ole hyvä joutua niiden kynsiin. Vuorineuvoksetar pelkää niitä niin
kauheasti, että hänellä on tapana sanoa, ettei hän tule tänne niin
kauan kuin meillä on hanhia talossa.
_Anne-Marie_ (tarkastaa hamettaan). Eivät ne tehneet minulle mitään
vahinkoa, Teodor setä. Typerää minun oli pelätä niitä niin hirveästi.
(Avaa veräjän mennäkseen takapihalle.)
_Patruuna Teodor_. Et suinkaan sinä aio mennä uudestaan takapihalle?
_Anne-Marie_. Frida lupasi äsken tulla sinne minun kanssani, setä.
_Patruuna Teodor_. Fridalla ei ole aikaa kestien vuoksi. Hän pyysi
minun sanoa sinulle, että sinun olisi parasta mennä puutarhaan,
sillä siellä ei mikään vaara voi uhata, sanoi hän.
_Anne-Marie_. Mutta täällä olisi niin paljon hauskaa katseltavaa,
Teodor setä. En ole koskaan nähnyt taloa, joka olisi niin erinomaisessa
kunnossa. Enkä ole vielä käynyt tallissakaan.
_Vuorineuvoksetar_. Pikku kultani, jos tahdot mennä talliin, niin pyydä
Teodor mukanasi. Muuten voit joutua riitaan tallipässin kanssa.
_Anne-Marie_ (näyttää kovin huolestuneelta). Onko tallipässi irrallaan
tallissa, Teodor setä?
_Patruuna Teodor_. Tietysti. Mutta sinähän voit mennä puutarhaan. Siitä
kaikki nuoret tytöt pitävät eniten.
_Anne-Marie_ (rohkaisee äkkiä mielensä. Niiaa hiukan leikkisästi
patruunalle ja sanoo veitikkamaisesti). Minä en halua mennä
puutarhaan, setä. Mutta olisin sedälle kovin kiitollinen, jos setä
tahtoisi tulla näyttämään minulle tallia. (Poistuvat yhdessä.)
(Vuorineuvoksetar seuraa heitä silmillään, nyökkää useaan
kertaan tyytyväisenä. Sillä välin tulee Mauritz taustalta
parin nuoren tytön seurassa. Hän kiiruhtaa etualalle.
Molemmat tytöt jäävät taustalle.)
_Mauritz_. Mikä onni, että tapasin arvoisan isoäitini yksin. Tahtoisin
pyytää isoäidin neuvoa eräässä vaikeassa pulmassa, johon olen joutunut.
Niin, niinkuin isoäiti tietää, loukkaantuu Teodor setä kovin helposti,
ja eilen illalla hän suuttui aika tavalla... Jollen minä olisi
hillinnyt itseäni...
_Vuorineuvoksetar_ (kohottaa kätensä katkaistakseen hänen puheensa).
Minä tiedän kyllä, ystäväni. Sinä olit hyvin viisas, kun tänään läksit
metsästämään ja annoit tuon suloisen nuoren ihmisen hoitaa asianne. Se
oli todellakin hyvin viisasta.
_Mauritz_. Isoäitini sanat herättävät minussa hiukan toivoa ja
luottamusta. Onko Anne-Marie vihdoinkin rohkaissut mielensä? Isoäiti ei
voi aavistaa, kuinka vaikea minun on ollut opettaa häntä, miten Teodor
setää on kohdeltava.
_Vuorineuvoksetar_. Hän kohtelee häntä erinomaisesti, Mauritz. Hän
itkee ja juoksee tiehensä niinpiankuin poikani Teodor sanoo hänelle
sanankin. Olet jättänyt kohtalosi oikeihin käsiin.
_Mauritz_. En tiedä ymmärränkö oikein arvoisaa isoäitiäni. Anne-Marie?
_Vuorineuvoksetar_. Anne-Marie osaa mainiosti hoitaa setääsi. Ja
sinä teet aivan oikein pysytellessäsi syrjässä. Sinun täytyy pysyä
mahdollisimman paljon syrjässä.
_Mauritz_. Siitä minä aioin juuri neuvotella isoäidin kanssa ennenkuin
annan lopullisen vastauksen Westlingin nuorille mamseleille. Me
tapasimme toisemme, kun minä palasin metsästysretkeltäni, ja me
olemme puhelleet siitä, miten mielenkiintoista olisi esittää pientä
seuranäytelmää sinä aikana kun minä viivyn täällä maalla. Mitä isoäiti
arvelet tästä?
_Vuorineuvoksetar_. Sehän on kerrassaan erinomainen ajatus, Mauritz.
Seuranäytelmän harjoitukset vievät paljon aikaa. Siten sinulla on
aihetta olla poissa Bohultista melkein koko päivä.
_Mauritz_. Olen kovin hyvilläni, että arvoisa isoäitini hyväksyy
aikeeni. Mutta tahtoisin mainita siitä myös pari sanaa Anne-Marielle.
Tahtoisin selittää hänelle...
_Vuorineuvoksetar_. Setäsi ja Anne-Marie läksivät juuri katsomaan
tallia. Sieltä sinä löydät heidät.
_Mauritz_. Minusta on kovin ikävä kohdata nyt setää. Sitä paitsi
Westlingin mamselit odottavat minua. Meillähän on niin vähän aikaa.
Täytyisi heti ryhtyä hommaan. Uskallanko pyytää isoäitiä viemään
tervehdykseni Anne-Marielle?
_Vuorineuvoksetar_. Tässä asiassa autan sinua kernaasti, ystäväni.
_Mauritz_. Tahtoisiko arvoisa isoäitini koettaa saada rakkaan
Anne-Marieni käsittämään, että toimin meidän kummankin parhaaksi,
joskin minusta tuntuu äärettömän ikävältä olla hänestä niin paljon
erossa meidän täällä viipyessämme? Mutta se on sittenkin parempi kuin
jos olisimme pakotetut heti palaamaan kotiin. Sano hänelle, ettei hän
liiaksi kaipaisi minua!
_Vuorineuvoksetar_. Tuo nuori ihminen on hyvin suloinen ja miellyttävä.
Minä lupaan, että hän saa seurustella minun kanssani, jos hänestä
tuntuu yksinäiseltä.
_Mauritz_. Arvoisa isoäitini on viisain kaikista. Nyt olen aivan
rauhallinen matkamme tuloksesta. Minä lähden siis heti Westlingeille.
Hyvästi siksi aikaa, isoäiti. (Poistuu nuorten naisten kanssa.)
(Vuorineuvoksetar heiluttaa kättään hyvästiksi ja jatkaa
virkkaustaan nyökäten moneen kertaan päätään. Hetken
kuluttua hän vaipuu puolihorrokseen)
_Anne-Marie_ (tulee näkyviin aitauksen takana vasemmalla, tunkeutuu
pensasaidan läpi ja hyppää alas lehtimajaan).
_Patruuna Teodor_ (seuraa jäljissä). Enpä ole koskaan nähnyt mokomaa!
Sinähän turmelet pensasaidan! Mitä sinä täällä aiot?
_Anne-Marie_ (iloisesti, mutta vielä hiukan arastellen patruuna
Teodoria). Tahtoisin niin kernaasti kerran istua keinussa, Teodor setä.
(Käy keinuun istumaan.)
_Patruuna Teodor_. Ja tarkoituksesi on kai, että minun pitäisi sitä
keinuttaa! Arveletko, että se on sopivaa työtä vanhalle patruunalle?
_Anne-Marie_. Setä ei ole lainkaan niin vanha, kuin setä luulee. Sehän
käy mainiosti. (He keinuvat pari kertaa edestakaisin, sitten Anne-Marie
pysähyttää keinun.) Katsos setä, meillä on keinu kotona Filipstadissa.
Se on kiinnitetty suureen puuhun, joka kasvaa keskellä pihaa.
_Patruuna Teodor_. Vai vanhaan vaahteraan! No, minun kai pitäisi
muistaa se. Se on varmaankin nyt niin suuri, että se varjostaa koko
pihan?
_Anne-Marie_. Sitähän se juuri tekeekin, setä. Se leviää kuin vihreä
katos pienten punaisten rakennusten ylitse. (Tuumien.) Setä on ehkä
käynyt usein leipurissa ennen vanhaan?
_Patruuna Teodor_. Enpä minä ole niinkään harvoin käynyt siinä talossa.
Minä olen kasvanut Filipstadissa, niinkuin sinäkin. Mutta miten nyt
olikaan tuon vaahteran ja keinun laita?
_Anne-Marie_. Minusta tuntuu niin hauskalta, että setä on käynyt
meidän talossamme. Niin, setä, meidän vanha keinumme on niin lahonnut,
ettei kukaan uskalla käyttää sitä. Monta kertaa olisin tahtonut
koettaa kiikkua siinä, mutta heti huudetaan joka taholta: "Kuuleppas,
Untuvainen, mitä sinä aiot tehdä? Tule alas, heti paikalla,
Untuvainen!" Siksi oli niin hauska saada keinua tässä.
_Patruuna Teodor_. Untuvainen? Mikä se on? Sinuako he nimittävät
Untuvaiseksi?
_Anne-Marie_. Isällä oikeastaan yksin on oikeus nimittää minua siten,
setä Teodor.
_Patruuna Teodor_. Kai eräs toinenkin saa sitä nimeä käyttää?
_Anne-Marie_. Saa kyllä, sillä kaikki Syrjäkadun varrella nimittävät
minua siten. Mutta pitäisihän heidän toki lakata siitä, kun olen nyt
suuri. Se kuuluu niin hirveän lapselliselta. Mauritz sanoo tietenkin
aina minua Anne-Marieksi.
_Patruuna Teodor_. Sen minä kyllä uskon.
_Anne-Marie_. Ja se on minulle hyvin mieleen. Oi, setä, Mauritz on niin
mainio!
_Patruuna Teodor_. Vai niin, oletko sinä sitä mieltä?
_Anne-Marie_. Kaikki kotona hemmoittelevat minua, paitsi Mauritz, ja
siksi juuri panen häneen niin suurta arvoa. Setä ei voi aavistaa,
kuinka mainio Mauritz on.
_Patruuna Teodor_. Minun kai pitäisi tietää se. Eikö hän ole sanonut
sinulle, että hän saa periä minut?
_Anne-Marie_. On kyllä! Suo anteeksi, Teodor setä! Ymmärränhän minä,
että se juuri todistaakin, että setä tietää miten mainio hän on. Mutta
olisin sittenkin toivonut, että setä olisi kuullut Mauritzin puhuvan
eilen meidän ajaessamme. Hän puhui järkeä koko ajan!
_Patruuna Teodor_. Mutta et suinkaan sinä ollut odottanutkaan muuta,
Untuvainen?
_Anne-Marie_. Ymmärtäähän setä sen, ettei se olisi ollut niinkään
ihmeellistä, vaikka hän olisi ollut hiukan toisellainen, kun me nyt
olimme kahden ulkona, kuin tavallisesti kotona, jossa niin monet
ihmiset näkevät meitä. Mutta se ei olisi ollut oikein Mauritzin
puolelta. Mauritz ei tee koskaan mitään mikä ei ole oikein.
(Nyberg tulee astuen pihan poikki menossa keittiöön. Kun
hän huomaa vuorineuvoksettaren, astuu hän hänen luokseen.)
_Patruuna Teodor_ (kiivaasti). Senkin jahnus! Senkin kirottu...
(Keinuttaa hyvin kiivaasti keinua.)
_Anne-Marie_ (pelästyen, pysähdyttää keinun). Teodor sedän äiti istuu
aivan yksin pihalla. Emmekö mene hänen luokseen? (Laskeutuu alas
keinusta ja aikoo poistua lehtimajasta, mutta pysähtyy nähdessään
Nybergin, joka seisoo nyt hattu kädessä vuorineuvoksettaren edessä.)
_Nyberg_. Oli niin hauska nähdä vuorineuvoksettaren istuvan täällä
pihalla, että minun täytyi tulla sanomaan hyvää huomenta.
_Vuorineuvoksetar_. Pehtori on kovin ystävällinen, kovin ystävällinen!
_Nyberg_. Me kaikki täällä Bohultissa arvelemme, että jos vain
vuorineuvoksetar tahtoisi muuttaa tänne, niin talo muuttuisi aivan
toiseksi.
_Vuorineuvoksetar_. Jos pehtori on johonkin tyytymätön talossa, niin on
parasta mennä suoraan valittamaan pojalleni Teodorille, sillä minä en
tahdo sekaantua mihinkään.
_Nyberg_. Kas sitä juuri me sanommekin. Vuorineuvoksetar herättää
kunnioitusta. Hän pitää sen puolta, jonka puolta on pidettävä. Jos hän
asuisi täällä, niin ei olisi niin pirullisen paha olla pehtorina tässä
talossa kuin nyt.
_Vuorineuvoksetar_. Nyberg saa puhua poikani Teodorin kanssa. Eikö
Nyberg kuule mitä minä sanon?
_Nyberg_. Kyllä minä kuulen, vuorineuvoksetar. Mutta tarkoitukseni
ei ollut moittia patruunaa. Tahdoin vain kertoa, miten täällä
eletään, jotta vuorineuvoksetar käsittäisi, että vuorineuvoksettaren
välttämättä on muutettava tänne. Eräs torppari täällä hiipi pari
viikkoa sitten yöllä vilja-aittaan varastaakseen viljaa. Mutta aitassa
oli niin huono lattia, että kun hän oli saanut säkkinsä täyteen, murtui
lankku hänen altaan ja hän kaatui nurin ja taittoi jalkansa. Hän ei
päässyt paikaltaan, vaan aamulla me löysimme hänet vilja-aitasta
täysinäinen säkki vieressään. Ja silloin hän kai olisi ansainnut
ainakin korvapuustin.
_Vuorineuvoksetar_. Siinä minun mielestäni Nyberg on aivan oikeassa.
_Nyberg_. Mutta minä sain korvapuustin, siksi etten ollut korjannut
aitan lattiaa ja että se, joka aikoi varastaa viljaa, tuli
viikkokausiksi kykenemättömäksi työhön. Ymmärtääkö vuorineuvoksetar,
että tarvittaisiin jotakuta, joka pitäisi järjestyksestä huolta
talossa, jossa tällaista voi tapahtua?
_Vuorineuvoksetar_. Aivan oikein, Nyberg. Sen minä kyllä ymmärrän. Ja
juuri siksi en tahdo muuttaa tänne. En millään ehdolla. Minulla on niin
rauhallista ja hyvä olla kotonani, Nyberg. Hyvästi, Nyberg!
_Nyberg_. Hyvästi sitten, vuorineuvoksetar! (Menee.)
_Anne-Marie_ (on kuunnellut keskustelua mielenkiinnolla, kääntyy
nyt vilkkaasti Teodor sedän puoleen, joka on kiikuttanut keinua
hyvin kiivaasti. Hän puhuttelee nyt häntä pelottomasti ja hyvin
sydämellisesti). Teodor setä, etkö tahtoisi pysähdyttää keinua, jotta
saisin keinua vielä hetken aikaa, ennenkuin lähdemme edemmäksi?
(Epäiltyään hiukan.) Miten kaunista, ettei Teodor setä tahtonut
rangaista miestä, joka ilmankin oli jo onneton.
_Patruuna Teodor_ (synkkänä, luotaantyöntäen). En minä kuunnellut
heidän puhettaan. (Hiukan ystävällisemmin.) En minä luullut, että sinä
viitsisit enää katsella mitään.
_Anne-Marie_ (käy keinuun istumaan). Enkö enää mitään! Tahtoisin kulkea
täällä kaiken päivää paikasta paikkaan! En koskaan olisi voinut uskoa,
että olisi mitään näin täydellistä olemassa. Koetan painaa kaikki
mieleeni, jotta voisin sitten kertoa äidille oikein tarkasti, kun
palaan kotiin. Kaikkein ensiksi näin navetan, ja sitten työhevosten
tallin, ja vaunuhevosten tallin, valjashuoneen, vaunuliiterin,
kuskinhuoneen ja pikentinkamarin.
_Patruuna Teodor_. Ja sitten aittoja ja latoja ja — —
_Anne-Marie_ (laskee sormin). Ei, setä sekoittaa! Sitten me tulimme
lammaskarsinaan ja sikolättiin ja kanakoppiin ja hanhitarhaan lammikon
rannalla. Sitten me menimme viinikellariin ja perunakellariin
ja jääkellariin. Ja sitten siellä oli ullakoita vaatteita ja
kuivausvinttejä lautoja varten ja puuvajoja ja makasiineja ja
työkaluversta ja nikkarinversta ja olutpanimo ja pesutupa ja
leivintupa... (Keskeyttää ihastuksissaan.) Miksikä setä ei mene
naimisiin? Ajattelehan, miten onnellinen se olisi, joka saisi olla
emäntänä tällaisessa talossa!
_Patruuna Teodor_. Mitenkä sitten kävisi Mauritzin perinnön?
_Anne-Marie_ (hämillään). Se oli hyvin tyhmästi sanottu! Setä ei
tietenkään voi mennä naimisiin, kun setä ei voi saada sitä, jota
haluaisi.
_Patruuna Teodor_ (hyvin huvitettuna, tekeytyy loukkaantuneeksi). Sinun
mielestäsi minä tietenkin olen niin vanha, ettei kukaan voi pitää
minusta?
_Anne-Marie_ (aivan hämillään). En minä sitäkään tarkoittanut, setä. —
Eikö mennä vuorineuvoksettaren luo?
_Patruuna Teodor_. Heti paikalla! Mutta ensiksi sinä saat luvan sanoa,
mitä sinä tarkoitit!
_Anne-Marie_ (punastuen, hänen on kovin vaikea selittää, mitä hän
tarkoittaa). Setähän tietää, ettei Mauritzin isä ja äiti ole lainkaan
hyvillään siitä, että Mauritz tahtoo naida minut. He eivät suinkaan
ymmärrä, miten vaikealta tuntuu, jollei saa sitä, jota haluaa. He eivät
tunne oikeaa kunnioitusta rakkautta kohtaan, Teodor setä.
_Patruuna Teodor_. Ei, se voi kylläkin olla totta, pormestari ja
pormestarinna eivät tunne oikeaa kunnioitusta Rakkautta kohtaan. Mutta
sinä luulet, että minä tunnen, vai mitä?
_Anne-Marie_. Katsoppas setä, minä tuumin yöllä... Ei suinkaan setä
suutu minuun?
_Patruuna Teodor_. Kyllä minä koetan olla kärsivällinen sinun kanssasi.
_Anne-Marie_. Niin, minä tuumin, että setä oli antanut pystyttää
kunniaportin meidän kunniaksemme, vaikka setä tiesi, että minä olin
vain köyhä tyttö Syrjäkadun varrelta.
_Patruuna Teodor_. Ash, sen minä tein vain kiusotellakseni
pormestarinnaa!
_Anne-Marie_ (punastuen, mutta äkkiä varmana). Minä en usko lainkaan,
että setä teki sen siitä syystä. Minäpä luulen, että setä pystytti sen
siksi, että setä tahtoi ylläpitää meissä toivoa. Setä tietää, miltä se
tuntuu, kun pitää jostakusta oikein paljon ja on melkein varma siitä,
ettei voi saada häntä.
_Patruuna Teodor_. Sinä arvelit ehkä, että kun minä olin nuori...
(Äkkiä vakavana ja liikutettuna.) Silloin oli toiset tavat, näes. Jos
se, joka siihen aikaan asui Pääkadun varrella, rakastui köyhään tyttöön
Syrjäkadun varrella, niin tiedätkö, miten silloin kävi?
_Anne-Marie_. En, setä.
_Patruuna Teodor_. Niin näes, kaksikymmentä vuotta sitten eivät
Pääkadun rouvat tyytyneet vain siihen, että he vain itkivät ja
valittivat, niinkuin pormestarinna nyt tekee. Vaan jos Pääkadun
rouvalla oli noin kaksikymmenvuotias poika ja tämä rakasti
seitsemäntoistavuotista tyttöä Syrjäkadun varrelta, sellaista kuin
sinä nyt olet, niin hieno rouva Pääkadun varrelta läksi tytön äidin
luo Syrjäkadun varrelle ja sanoi hänelle: "Nähkääs, hyvä matami",
sanoi hän, "minun poikani on liian hyvä ottaakseen teidän tyttärenne
vaimokseen, ja teidän tyttärenne on liian hyvä ruvetakseen muuksi
hänelle. Ja siksi minä lähetän nyt poikani pois, ja te, matami hyvä,
saatte naittaa tyttärenne kelpo miehen kanssa; siten me suoriudumme
parhaiten tästä asiasta."
_Anne-Marie_. Ja siihen setä saattoi tyytyä! Setä, jolla on niin suuri
valta...
_Patruuna Teodor_. Kaksikymmenvuotias poika, näes! Ei minulla siihen
aikaan ollut sen enemmän omaa tahtoa, — kuin että se parhaiksi mahtui
vuorineuvoksettaren taskuun. Vasta myöhemmin olen tullut sellaiseksi
äksypääksi kuin nyt olen.
_Anne-Marie_. Jos setä on äksypää, niin riippuu se vain siitä, ettei
setä saanut sitä, jonka olisi pitänyt saada. (Hän katsoo patruuna
Teodoriin ja huomaa, että hänen kasvonsa ovat surulliset ja synkät.)
Olen kovin pahoillani, setä, ei minun olisi pitänyt puhua tästä.
_Patruuna Teodor_ (kääntyy pois). Oi, ei se tee mitään — Mutta
oikeassa sinä olet, ei sinulle olisi pystytetty mitään kunniaporttia,
jollei tuota toista olisi ollut. (Astuu edestakaisin lehtimajassa.)
Mikä sinä oikein olet, kun tulet viekoittelemaan vanhojen ihmisten
salaisuuksia esille?
_Anne-Marie_. En minä tee sitä koskaan enää, Teodor setä.
_Patruuna Teodor_. Ja sinä, joka eilen pelkäsit minua niin kauheasti,
ettet uskaltanut edes katsoa minuun!
_Anne-Marie_. Mitä setä nyt puhuu!
_Patruuna Teodor_. Kyllä minä sen näin sinusta. Sinä olit kuullut
kaikenlaista pahaa tuosta hulivilistä, patruuna Teodorista. Ja sinusta
tuntui varmaan kuin olisit kulkenut kuolemaa kohti, kun ajoit Bohultin
pihalle. Mutta sinä tahdoit kestää sen sittenkin Mauritzin tähden.
Mauritz ei tehnyt oikein vaatiessaan sinua mukanaan tänne.
(Viimeisten sanojen aikana on Kalle ja Wilhelmsson
tulleet pihalle mukanaan köynnöksiä ja kirjavia lyhtyjä,
jotka he laskevat maahan puutarhamajan viereen. Sitten
Kalle astuu vuorineuvoksettaren luo, kysyen kohteliaasti).
_Kalle_. Me olemme saaneet käskyn koristaa puutarhamajaa näillä
köynnöksillä, mutta ehkä se häiritsee hänen armoaan? Ehkä on parasta
jättää työ tuonnemmaksi?
_Vuorineuvoksetar_. Ei lainkaan, Kalle! Enhän minä ole kiinninaulattu
tähän tuoliin. Minä voin siirtyä sisälle.
(Patruuna ja Anne-Marie ovat jatkaneet keskustelua
hiljaisemmalla äänellä)
_Patruuna Teodor_. Kuuntelehan nyt vain, mitä seuraa, niin saat nähdä,
että olen oikeassa ja ettei koskaan sinun olisi pitänyt tulla tänne!
_Anne-Marie_. Minä en kernaasti kuuntele salaa toisten puhetta, Teodor
setä. Mutta äsken en tosiaankaan voinut sille mitään, että kuulin,
miten kiltti setä on.
_Kalle_. Me odotamme kernaasti, sillä me juttelimme juuri äsken
keskenämme, miten hyvillämme me olemme siitä, että hänen armonsa on
täällä. Ihmeellinen rauha on tullut yli koko talon, sanoimme me. Me
toivoisimme vain, että hänen armonsa olisi täällä koko vuoden umpeen.
_Vuorineuvoksetar_. Minä voin vakuuttaa Kallelle, että täällä on mitä
paras järjestys. Frida pitää talon erinomaisessa kunnossa.
_Kalle_. Se ei riipu vain siitä, että huonekalut ovat paikallaan ja
että pöytäliina on valkoinen ja kiiltävä. Me kaikki, jotka olemme
kiintyneet patruunaan ja tiedämme millainen mies hän on, me näemme
myöskin, mitä täältä puuttuu.
_Anne-Marie_. Teodor setä, minä tahtoisin niin kernaasti astua esiin ja
näyttäytyä heille.
_Patruuna Teodor_. Ole vain alallasi! Sinun pitää saada selko siitä,
millaisten ihmisten luo sinä olet tullut.
_Kalle_.(on jatkanut hiljaisemmalla äänellä, mutta nyt hän sanoo
kovaan) ... ja nyt viimeksi hän löi vetoa Borgströmin kanssa, että
hän osaisi ampua ikkunaruudun läpi niin ettei ikkunaan tulisi muuta
kuin pienen pieni pyöreä reikä. Ja täällä hän kulki sitten ja ampui
koko aamupäivän, ja toinen ruutu rasahti rikki toisensa jälkeen ja hän
jatkoi niin kauan tuota peliä, kunnes koko talossa oli yksi ainoa eheä
ruutu jäljellä.
_Vuorineuvoksetar_ (kärsimättömästi). Minä en käsitä miksikä minulle
kerrotaan niin paljon merkillisiä juttuja pojastani Teodorista,
jotta minut siten saataisiin muuttamaan tänne. Kalle käsittää kai,
että tahdon asua kotonani päästäkseni juuri eroon noista kaikista
kummallisista jutuista.
_Kalle_. Vai niin, niinkö se on. No, me palaamme sitten hetkisen
kuluttua ja kiinnitämme köynnökset paikoilleen. (Menee.)
_Anne-Marie_ (on keinuttanut itse kiikkua niin kovaa kuin mahdollista
edellisen keskustelun aikana.)
_Patruuna Teodor_. Ymmärrätkö nyt, mitä minä tarkoitan sanoessani, että
Mauritz teki väärin tuodessaan sinut tänne?
_Anne-Marie_. Suo anteeksi, Teodor setä, mutta minä en kuullut oikein!
Minä kiikuin niin kovasti. (Äänettömyys.) Olen kovin pahoillani, ettei
setä ole hyvillään siitä, että tulin tänne. Mutta setä ei saa olla
suuttunut yksin Mauritziin ja minuun, sillä äitikin tahtoi sitä.
_Patruuna Teodor_ (hämmästyneenä). Tahtoiko äitikin sitä? (Katsoo
tarkasti Anne-Marieta.) Vai niin, sinun äitisikö lähetti sinut tänne!
Hänen mielestään sinun ei siis ollut vaarallista tulla tänne.
_Anne-Marie_. Ei, Teodor setä. Äiti ei ottanut korviinsakaan niiden
puheita, jotka sanoivat, ettei minun olisi sopivaa lähteä tänne.
_Patruuna Teodor_ (äkkiä kirkastuen). No, jos asianlaita on siten, niin
saan kai olla tyytyväinen sinun tuloosi. Ja nyt me kai jatkamme matkaa!
_Anne-Marie_. Heti paikalla, setä! Mutta ensiksi tahtoisin pyytää
sedältä jotakin. Kas, asian laita on sellainen, etten kotona ole saanut
koskaan tarttua mihinkään työhön. Pienenä olin kivuloinen, ja sitten
isä ja äiti olivat niin arat minusta... (Äkkiä päättäväisesti.) Meillä
on lehmä kotona ja minä en osaa lypsää sitä, mutta äiti ei salli minun
sitä tehdä. Luuleeko setä...
_Patruuna Teodor_. Että saisit lypsää lehmiä täällä? Sinä saat kysyä
Fridalta. Häneen minä en voi vaikuttaa mitään.
_Anne-Marie_. Niin mutta setä voisi kai ainakin sanoa hänelle, että
minä osaan lypsää!
_Patruuna Teodor_. Tiedätkö, minä alan huomata jotakin. Sinä olet
saanut päähäsi, että kaikkea sitä, mitä et saa tehdä kotona, minun
pitäisi sallia sinun tehdä täällä. Luulenpa että minun pitää neuvotella
asiasta Mauritzin kanssa.
_Anne-Marie_. Setä... Mauritz on niin järkevä!
_Patruuna Teodor_. Niin, hänhän on kaikella tavalla mainio mies.
_Anne-Marie_. Mauritz ei voi lainkaan käsittää, että tahtoisin tehdä
työtä vain siksi, että se on hauskaa. Hänen mielestään huvin tulee olla
sinänsä ja työn sinänsä.
_Patruuna Teodor_. Vai niin, sinä arvelet, ettei meidän tarvitse puhua
tästä Mauritzille? Mutta sinä näytät kovin huolestuneelta. Sinulla on
varmaan jotain muutakin sydämelläsi?
_Anne-Marie_. Ajaessamme eilen oli niin kovin kaunista tienvarsilla,
setä. Kaikkialla ihmiset olivat korjaamassa heinää. (Katsoo
rukoilevasti häneen.) Näytti aivan siltä, kuin heillä olisi ollut kovin
hauskaa.
_Patruuna Teodor_. Vai niin, sinä et ole koskaan ollut haravoimassa
heinää!
_Anne-Marie_. En koskaan, setä.
_Patruuna Teodor_. Niin, näes, se on hauskaa, sen minäkin ymmärrän.
Etkö ole koskaan saanut ajaa heinäkuormallakaan?
_Anne-Marie_. En koskaan, setä.
_Patruuna Teodor_. Sitä minä tuskin uskallan antaa sinun koettaa. Jos
se olisi ollut siihen aikaan, jolloin minä itse olin mukana ajamassa...
_Anne-Marie_ (katsoo rukoilevasti). Mutta nyt setä ei aja enää? Ehkei
se ole sopivaa?
_Patruuna Teodor_. Sopivaa... Tiedätkös, olen kai minä tehnyt
sellaista, mikä on ollut paljon vähemmän sopivaa minulle... Mutta
siinä tapauksessa meidän täytyy rukoilla Jumalaa, että Mauritz eksyisi
metsästysretkellään, sillä muuten me emme koskaan saa siihen lupaa.
_Anne-Marie_ (viattomasti). Ehkäpä Mauritzin pitää levätä
metsästysretkensä jälkeen, Teodor setä. (Kaksi herraa tulee
samassa pihalle.) Voi miten ikävää, setä, tulee vieraita.
_Patruuna Teodor_ (katsoo alas). Kas, aivan oikein! (kuiskaa
Anne-Marielle.) Ole vaan hiljaa! Älä liikahda!
(Borgström ja Kolmodin puettuina vaaleihin kesäpukuihin,
hiostuneina kävelystä.)
_Borgström_ (astuu vuorineuvoksettaren luo). Kas, mistä tuuli nyt
puhaltaa, kun hänen armonsa on tullut Laxåsta Bohultiin? Varmaankin
morsiamen vuoksi, arvaan minä. Kas Kolmodin oli niin kovin huolissaan
siitä, että Fristedt jäisi yksin nuoren parin kanssa, ja siksi hän
ei antanut minulle rauhaa, ennenkuin sai minut mukanaan tänne.
_Kolmodin_.. Niin, minähän aioin vain pitää silmällä...
_Borgström_. Niin, nyt kun vuorineuvoksetar on täällä, niin ei ole
hätää mitään, nyt Fristedtillä on apulainen sekä seuran pitämisessä
että kaikessa muussakin.
_Vuorineuvoksetar_. Ja tiedättekö hyvät herrat, hän suoriutuu aivan
erinomaisesti. Minun ei ole tarvinnut auttaa häntä ei ainoatakaan
hetkeä.
_Borgström_. Voiko vuorineuvoksetar sanoa meille missä hän nyt
piileksii? Hän pyysi, että me tulisimme tänään heittämään keilaa. "En
minä viitsi kahta kokonaista päivää pitää seuraa vastakihlantuneelle
parille", sanoi hän. "Te saatte luvan tulla, jotta pääsen edes hetkeksi
livahtamaan tieheni."
(Vilkasta ilmeittenvaihtoa lehtimajassa.)
_Vuorineuvoksetar_. Poikani Teodor on varmaankin käynyt
huonomuistiseksi. Hän läksi näyttämään ympäristöä nuorelle morsiamelle.
Me olemme hyvin ihastuneet, sekä minä että Teodor, nuoreen ihmiseen,
jonka pojanpoikani toi tänne.
_Borgström_. Niin, hän kuuluu olevan herttainen pieni tyttö, tuo
Filipstadin leipurintytär. Kolmodin tässä on aivan hullaantunut häneen.
_Vuorineuvoksetar_. Olen kovin epäkohtelias, kun en pyydä herroja
jäämään, mutta luulenpa kestävän useita tunteja, ennenkuin Teodor palaa
takaisin. Odotusaika käy herroille kovin pitkäksi.
_Borgström_. Ei se tee mitään, vuorineuvoksetar. Me olemme aivan kuin
kotonamme tässä talossa ja tulemme mainiosti toimeen, vaikka isäntä
onkin poissa. Me menemme ensiksi ehkä keilaradalle. Kas, kyllä
Fristedt palaa hetken kuluttua. Jos kysymyksessä olisi Kolmodin,
niin asia olisi aivan toinen, mutta Fristedt väsyy hyvinkin pian
pitämään seuraa seitsemäntoistavuotiaalle tytön typykälle. Hyvästi
siksi aikaa, vuorineuvoksetar! (Poistuvat perälle.)
_Anne-Marie_ (hyvin huvitettuna. Patruuna Teodor hämillään). Vai niin,
Teodor setä! Sitten kai setä lähtee nyt keilaa heittämään.
_Patruuna Teodor_. Kunpa pysyisit vain vaiti, jotta he pääsevät
lähtemään! Etkö huomannut, ettei vuorineuvoksetar halunnut pidättää
heitä. Pitää varoa, ettei vanha ihminen joudu valheesta kiinni. Mehän
lähdemme heinäniitylle. Mene sinä vain sisään vaihtamaan huonointa
päällesi!
_Anne-Marie_ (kohoaa laskeutuakseen maahan keinusta). Kätesi,
Teodor setä! (He astuvat alas ja tulevat heti sen jälkeen pihalle
vasemmanpuoleisesta portista.)
_Patruuna Teodor_. No, mitä vuorineuvoksettarelle kuuluu?
_Vuorineuvoksetar_. Hyvää vain, poikaseni. Istun täällä yhtä yksinäni
kuin Laxåssakin.
_Patruuna Teodor_. Minä en saa jutella vuorineuvoksettaren kanssa
niin paljon kuin haluaisin, sillä tämä tytön typykkä ajaa minua
paikasta toiseen. Ja tietääkö vuorineuvoksetar mitä, nyt hän haluaa
heinäniitylle. Ei sitä enää saa tehdä mitään mitä haluaisi.
_Vuorineuvoksetar_. Se on erittäin hyvä, Teodor, erittäin hyödyllistä
ja hyvää. Mutta annappa nyt ensin minulle käsivartesi, jotta pääsisin
sisään! Minun pitää saada hiukan levätä.
_Patruuna Teodor_ (tarjoo käsivartensa vuorineuvoksettarelle ja auttaa
hänet sisään. Heti sen jälkeen hän palaa takaisin pieni, lyhytkarvainen
koira sylissä, pienin elukka mitä voi kuvitella mielessään). Katsoppas
tätä, niin saat tehdä Jennyn tuttavuutta, Anne-Marie! Et suinkaan
koskaan ennen ole nähnyt näin pientä elukkaa?
_Anne-Marie_ (hyväilee koiraa). Voi, miten suloinen se on, Teodor setä!
_Patruuna Teodor_. Varmaankin sinä ihmettelet miten minulla on näin
pieni koira?
_Anne-Marie_. Niin, minä ihmettelen todellakin, setä.
_Patruuna Teodor_. Katsohan, se riippuu siitä, etten minä ole valinnut
Jennyä koirakseni, vaan Jenny on valinnut minut isännäkseen. Kun
Jenny tuli ensi kerran tänne, lepäsi hän erään hienon tukholmalaisen
rouvan sylissä. Ja hänellä oli peite selässä ja huivi päässä. (Pieni
koira murahtaa.) Hiljaa Jenny! Se on aivan totta, huivi sinulla oli
päässä. Ja minä ajattelin mielessäni, kun näin hänet, että sepä vasta
oli surkea koira. Mutta tiedätkös, kun koira rukka pääsi maahan, niin
varmaankin siinä heräsivät sen nuoruuden muistot henkiin. Vai
mitähän se lie ollut. Se kuopi maata ja potki ja koetti irroittua
peitteestään. Ja sitten se alkoi matkia suuria koiria, niin että me
kaikki arvelimme, että Jenny varmaankin oli syntynyt maalla.
_Anne-Marie_ (alkaa käydä levottomaksi). Teodor setä, minä...
_Patruuna Teodor_. Ei, maltahan, niin saat kuulla jutun loppuun! Niin,
näes, Jenny makasi ulkona portailla koko ajan täällä eikä muistanutkaan
vierashuoneen sohvaa. Se ajoi takaa kanoja, ja haukkui kerjäläisiä ja
juoksi hevosten jaloissa, kun vieraita saapui taloon. Kyläpä meillä
oli hauska sen kustannuksella. Voithan käsittää sen, tällainen pieni
raukka, joka aina on maannut korissa ja jota on kannettu käsivarrella!
Ja sitten kun sen emännän piti lähteä pois...
_Anne-Marie_ (yhä kasvavalla levottomuudella). Teodor setä...
_Patruuna Teodor_. Vain silmänräpäys vielä! Niin, kun sen emännän oli
määrä lähteä, niin Jenny ei tahtonut seurata sen mukana. Se seisoi
vain portailla ja haukkui ja hyppäsi minua vasten, oikein rukoili
saadakseen jäädä tänne! Niin ettei muuta neuvoa ollut kuin pitää se
täällä. Me olimme kaikki hiukan liikutettuja, kun koira oli niin pieni
ja sittenkin tahtoi olla maalaiskoira. Mutta enpä olisi uskonut, että
rupeisin viljelemään sylikoiraa! Pian minä saan kai myös vaimon!
_Anne-Marie_ (tulipunaisin poskin). Teodor setä!
_Patruuna Teodor_. Niin, nyt olet kuullut sen jutun. Mene nyt
vaihtamaan pukua!
_Anne-Marie_ (sekä suuttuneena että hämillään). Teodor setä, minä en
tahdo, että setä luulee... En minä halua lähteä heinäniitylle... En
tahdo lypsää lehmiä... En... en tahdo! Se oli vain päähänpisto. En
minä tahdo.
_Patruuna Teodor_. Vai niinkö asiat ovatkin! Sinä vain juttelet, mutta
kun asiasta on tehtävä tosi, niin et uskalla.
_Anne-Marie_. Minä en uskalla, Teodor setä.
_Patruuna Teodor_. No, mene sitten sisään ja käy vuorineuvoksettaren
viereen sohvaan istumaan!
_Anne-Marie_. Teodor setä!
_Patruuna Teodor_. Mene sisään, sanon minä! Oi, minä olin houkkio,
minä! Mutta sinä olet samanlainen kuin Mauritzkin. Sinä onnistuit vain
paremmin. Mutta etpä voinutkaan näytellä loppuun saakka, kun otin
sanoistasi kiinni. Mene sisään, sanon minä!
(Hän heittäytyy tuolille kädet nyrkissä ja katsoo synkkänä eteensä.)
_Anne-Marie_ (peloissaan ja pahoillaan). Ei se ole niin! Ei laisinkaan
niinkuin... Voi, setä! En tiedä...
_Patruuna Teodor_ (kääntyy häneen katsoen pitkään ja tuskaisesti). Älä
välitä minusta! Minulla on seuraa, minua odotetaan keilaradalla. — Voit
sanoa Fridalle, että hän toisi juotavaa! (kiivaasti) Oi, etkö voi jo
mennä, niin ettei minun tarvitse nähdä sinua! Minä olen niin tottunut
siihen, että minulle teeskennellään ja imarrellaan. Luulin, ettei
kukaan enää voisi vetää minua nenästä. Mene tiehesi! Minuun koskee niin
kipeästi kun näen sinut. Sinun näkemisesi tuottaa minulle suurempaa
kipuaa kuin muiden.
(Hän istuu hiljaa ja tuijottaa eteensä, sillä välin kun
Anne-Marie aivan kuin unessa, kädet sydäntä vasten
painettuna, vetäytyy ovesta sisään.)
Esirippu.