Tehtaanisäntä Fristedtin talo, Bohult pihanpuolelta.
Oikealla suuri valkeaksi maalattu rakennus ruotsalaiseen
herraskartanotyyliin. Kaksi ulko-ovea, lähempi herrasväen huoneihin,
kauempi keittiöön. Kummankin sisäänkäytävän edessä yksinkertainen,
matala kuistisilta ilman katosta tai kaidetta. Köynnöskasveja seinällä.
Perällä rivi korkearunkoisia tuoksupoppeleita, joiden lomitse avautuu
näköala yli kauniin maiseman. Puutarhan pensasryhmien ja lehtojen
lomitse näkyy varsin suuri järvi sekä siniset kunnaat järven toisella
puolella. Järven toiselta rannalta siintää rautatehdas ja sen suuret
rakennukset. Ajotie taloon kulkee poppelien välitse, ja sillä kohtaa,
missä se tekee käänteen, rakennetaan parastaikaa kunniaporttia.
Vasemmalla reunustaa pihaa matala kiviaita, jolla kasvaa tiheä,
tasaiseksi leikattu sireeniaitaus. Keskellä aitaa on rautainen
veräjäportti, joka johtaa takapihalle. Lähinnä katsojia kaareutuu
aitaus puolikuun muotoiseksi lehtimajaksi, jossa on keinu. Lehtimajan
sisus ei näy näyttämölle, ainoastaan katsomoon. Kauimpana vasemmassa
nurkkauksessa taustalla on suuri ja kaunis puutarhapaviljonki.
Katettu pöytä neljälle hengelle on hiekkakentällä oikealla puolella,
lähinnä katsojia. Pöydän ympärillä muutamia yksinkertaisia
puutarhatuoleja. Keittiö-portaiden luona on suuri kivi, kalojen
perkausta varten.
Tehtaanisäntä ja hänen väkensä rakentelevat kunniaporttia, josta tulee
kevyt ja siro. Se on jo valmis, vain ylin koriste puuttuu. Keittäjätär
perkaa parastaikaa tavattoman suuria lohta kivellä, keittiönportaiden
vieressä. Tehtaanisäntä Fristedt, kookas, komea, mustapartainen mies,
neljänkymmenen korvissa, astuu keittäjättären luo ja osoittaa lohta
kepillään.
_Frida_ (tehtaanisännän palvelijatar, 50 vuotta, ulkomuodoltaan arvokas
ja luottamusta herättävä, seisoo portailla ja vastustaa innokkaasti
isäntää). Onko patruuna aivan villissä? Mehän tarvitsemme lohen
juhla-illallisia varten huomenna!
_Keittäjätär_. Sitähän minäkin sanon! Tämän lohen Frida erikoisesti
tilasi kalastajalta, sanon minä. Ei patruuna saa sitä hullutuksiaan
varten.
_Patruuna Teodor_ (lempeällä, ylitsepuhuvalla äänellä). Saat sinä
lohen takaisin Frida. Minä lainaan sen vain hetkeksi. Meillä ei ole
mitään millä koristaisimme kunniaportin ylintä harjaa, ei sydämiä
eikä kyyhkysiä, ja siksi me panemme tuon lohen paremman puutteessa.
(Ukkosäänellä keittäjättärelle.) Jos sinä leikkaat tuon lohen
kappaleiksi, niin Jumal'avita!
_Frida_. Eihän patruuna voi panna lohta kunniaportin päälle. Siitähän
herra Mauritz saisi vasta naurun ja pilkan aihetta, kun hän saapuu.
_Patruuna Teodor_ (lempeällä äänellä). Rakas Frida, eikö hän ole
kuullut ihmisten sanovan meistä Fristedt'eistä, että me olemme kuin
lohia, jotka aina kulkevat vastavirtaa? Sen me olemme kaikki tehneet,
paitsi veljeni pormestari Filipstadissa. Nyt veljenpoikanikin on
alkanut näyttää, että hän tulee sukuunsa. Kun hän nyt tulee tänne,
sanon minä hänelle: "Ennen sinä väistyit kaikkien ohi, nyt sinä olet
kuin vastavirran lohi." (huutaa) Kalle!
_Kuski Kalle_ (on touhunnut kunniaportin luona. Astuu esille lakki
kourassa.) Mitä patruuna käskee?
_Patruuna Teodor_ (lempeästi). Otappa tämä lohi, pikku Kalle, ja aseta
se kunniaportin harjalle! Kaikkein ylimmäksi, ymmärrätkö?
_Frida_. Jos tuo lohi turmeltuu, niin saa patruuna itse laittaa
illallista.
_Patruuna Teodor_. Jollei Frida anna tuota lohta, niin tiedän minä
jotakin parempaakin. Frida saa pukeutua valkoiseen yöpaitaan, ja sitten
me leikkaamme siivet hanhi-ukolta ja kiinnitämme ne Fridan selkään
ja annamme hänelle metsästystorven suuhun. Ja sitten Frida saa istua
enkelinä tuolla ylhäällä ja puhaltaa torveen, kun kihlautuneet ajavat
portin alitse. Frida saa nyt valita. (Ukkosäänellä) Minä puhun nyt
täyttä totta.
_Frida_ (loukkaantuneena). Patruuna on ilkimys, sen minä sanon. Tänä
iltana ei laiteta illallista patruunalle eikä hänen vierailleenkaan,
minä tiedän. (Kiiruhtaa sisään ja lyö oven kiinni perässään.)
_Patruuna Teodor_ (lempeällä äänellä). Ota kala, pikku Kalle! (ärjyy)
Niin, niin, ota se vaan!
_Kalle_ (kietoo nuoran kalan ympärille ja hissaa sen sitten
työmiehille. Tätä tehdessään). Tahtoisin kysyä patruunalta erästä
asiaa. Patruuna on sanonut, että meidän tulee alottaa eläköönhuudot
heti kun kihlaantuneet saapuvat puutarhaan. Mutta jos hevoset
pillastuvat, niin keskeytämmekö silloin?
_Patruuna Teodor_. Kallen ei tarvitse olla huolissaan. Eivät hevoset
pillastu, kun vaunuissa istuu veljenpoikani Mauritz. Ne muuttuvat
heti lauhkeiksi kuin lammas, kun ne vain näkevätkin hänet. (Lempeällä
äänellä) Niin, tiedänhän minä, että Kalle on aina pitänyt hänestä,
sillä hän on niin kohtelias ja hieno.
_Kalle_. Ollakseen niin nuori, täytyy myöntää, että hän on kovin
järkevä ja tasainen.
_Patruuna Teodor_. Kalle ajattelee joka kerta kun hän näkee hänet,
että tuollaista isäntää olisi hauska palvella. Ja kun Kalle näkee
meidät yhdessä, toivoo hän, että tuo hupsu patruuna Teodor pian
taittaisi niskansa tai kyllästyisi elämään, ja hirttäisi itsensä, jotta
ylioppilas ja tuleva oikeusneuvos Mauritz Fristedt saisi periä hänet.
Kalle soveltuisi erittäin hyvin Mauritzin alustalaiseksi.
_Kalle_. Patruunan kanssa on tänään aivan mahdoton puhua.
_Patruuna Teodor_. Kalle on ehkä pahoillaan siitä, että tuo hieno herra
on kihlannut morsiamen vastoin äitinsä, rouva pormestarinnan tahtoa.
Ehkä Kalle senvuoksi ei halua hurrata hänelle? Kalle ei hyväksy sitä,
että Mauritz on kihlannut köyhän tytön Syrjäkadun varrelta. Hän ei
huolisi leipurintytärtä emännäkseen.
_Kalle_. Niin, totta puhuakseni, kyllä minun mielestäni se, joka
saa periä patruunan suuret rikkaudet, olisi voinut valita itselleen
morsiamen isoisista taloista Pääkadun varrelta. Enpä usko, että
patruunakaan on kovin tyytyväinen leipurinmamseliin.
_Patruuna Teodor_. Pitäisihän Kallen huomata, että olen tyytyväinen!
Miksikä minä muuten pystyttäisin kunniaportin ja käskisin Kallen
ja koko väkeni hurrata nuorelle parille? Ei, tyytyväinen minä olen
siihen, että hieno veljenpoikani on kihlannut leipurimestari Ehingerin
tyttären, muuta ei Kallen tarvitse luulla. Mutta jos Kalle arvelee,
että toivoisin olevani viidenkymmenen peninkulman päässä täältä, niin
oikeassa hän on. Niin, mitäpä se Kallen rauhaa häiritsisi, Kallehan on
vanha, nainut mies, mutta minä olen vain vanhapoika raukka, ja minä
tunnen kylmänväreitä selässäni ajatellessani, että Mauritz tuo tänne
pienen, kainon mamselin. (Ukkosäänellä) Mitäs kummaa minä teen tuolla
seitsemäntoistavuotiaalla tytöllä? Voiko Kalle sanoa sen minulle?
_Kalle_. Oi, kyllä patruuna siitä selviää.
_Patruuna Teodor_. Mitä varten Mauritz tuo hänet tänne? Luuleeko
hän, että minulla on tapana ottaa vastaan naisvieraita? Hänestä on
varmaankin tullut oikea Fristedt. Hän kulkee suoraan vastavirtaa. No,
se muuten on minulle hyvin mieleen. (Astuu kunniaportin luo.) No, onko
Wilhelmssonin puhe morsiamelle jo valmis?
_Puutarhuri Wilhelmsson_. Onpa sekin kysymys, patruuna!
_Patruuna Teodor_. Kuuleppas Kalle, niin sen pitää olla! Wilhelmssonin
puhe on valmis. Toista se on kuin Kalle ja Frida. Mutta nähkääs,
Wilhelmsson ei ole istunut kuskipukilla ja tullut kopeaksi, niinkuin
Kalle eikä hän ole seisonut lieden ääressä ja tullut kiukkuiseksi
niinkuin Frida, vaan hän on astunut kukkien parissa ja tullut
ystävälliseksi ja lempeäksi mieleltään. Hän tietää, että morsian on
otettava ystävällisin sanoin vastaan, kun hän tulee taloon. No, mitä
Wilhelmsson aikoo sanoa hänelle?
_Wilhelmsson_. Niin, minä aioin sanoa jotain tähän suuntaan. (Kääntää
selkänsä muille ja kuiskailee patruunan kanssa.)
_Patruuna Teodor_ (taputtaa Wilhelmssonia olkapäälle). Erinomaista,
Wilhelmsson. Jollei morsian ole siihen tyytyväinen, niin saa hän palata
suoraa tietä takaisin Filipstadiin. (Kääntyy toisen puoleen.) No, mitä
Nybergille kuuluu? Saako pehtori heidät hurraamaan?
_Pehtori Nyberg_ (nuori mies, hiukan paremmin puettu kuin muut). Ei,
tietääkö patruuna, asiat ovat niin huonosti, että kaikki pikku pojat
ovat kadottaneet puhelahjansa.
_Patruuna Teodor_. Niinkö Nyberg arvelee? Kas tässä, Nyberg ottaa minun
keppini ja heiluttaa sitä ilmassa kun he tulevat, niin saapa nähdä,
että hurraus käy mainiosti!
_Poika_ (tulee hengästyneenä näyttämölle). He tulevat! He tulevat! He
näkyvät jo kujan päässä!
_Patruuna Teodor_. Tuhat tulimmaista! (Pojalle.) Juokse sisään Fridan
luo ja sano hänelle, että he tulevat! Tiedättekö nyt kaikki, mitä
teidän pitää tehdä? Pehtori ottaa heidät eläköön huudolla vastaan
puutarhan nurkkauksessa, Wilhelmsson seisoo kunniaportilla ja pitää
puheensa. Kalle seisoo hiekkakäytävällä portaitten edessä ja avaa
vaununoven ja auttaa morsiamen alas. Frida seisoo kukkakimppu kädessä
rappusilla ja minä tässä ovella.
(Hänen sanoessaan näin on hän itse sekä kaikki muut
paitsi Frida asettuneet paikoilleen.)
_Poika_. Frida käski sanoa, että patruuna saa itse ottaa vastaan
vieraansa.
_Patruuna Teodor_ (lempeällä äänellään). Juokse heti sisään ja sano,
että keittäjätär saa siistitä itsensä ja tulla ulos vastaanottamaan!
Hän saa ojentaa kukkakimpun morsiamelle. Sillä täytyyhän sitä toki
näkyä, että talossa on naisväkeäkin, (ärjyy) No, etkö ala jo laputtaa?
(Vaunujen jyrinää.)
_Nyberg_ (kurkistaa kunniaportista sisään). Kihlautuneet eivät vielä
tulleet. Se oli vain isännöitsijä ja kuninkaallinen sihteeri.
_Patruuna Teodor_. Kas vaan! Mitä ihmettä? Heidänhän piti viipyä
viikonpäivät poissa! (Hän astuu Borgströmiä ja Kolmodinia vastaan,
jotka tulevat takaportista.) Miten kummassa te olette täällä? Ettekö te
lähteneet toissapäivänä Filipstadiin?
_Borgström_ (pieni, kaljupäinen, suurivatsainen, puhuu hyvin nopeasti).
Ei noista kaupunkilaisista ole mihinkään näin kesän aikaan. Kolmodin
ei kestänyt siellä sen kauempaa. (Astuu enemmän etualalle ja katselee
kunniaporttia.) Kylläpä tämä on helkkarinmoisen hienoa! Niin, kyllä
minä tiedän, mistä on kysymys. Mehän tulemme suoraan Filipstadista.
Kolmodin kertoi morsiamesta....
_Kolmodin_ (keskikokoinen, varsin hartiakas, peruukki päässä,
huolellisesti puettu). Borgströmhän se tietysti kertoi.
_Patruuna Teodor_. Vai niin. Oliko Kolmodin tyytyväinen
leipurinmamseliin?
_Borgström_. Minne ikänä me eilen kaupungissa tulimme ja kenen me
vain tapasimme, niin kaikki puhuivat vain veljestäsi pormestarista ja
hienosta pormestarinnasta, joka ei voinut sulattaa sitä, että Mauritz
oli kihlannut leipurin tyttären Syrjäkadun varrelta. Kaupunki oli
ikäänkuin jakaantunut kahteen leiriin. Syrjäkadun asukkaat pitivät
Mauritzin puolta, ja Pääkadun asukkaat pormestarin puolta. Ja Kolmodin,
hän tietenkin piti Syrjäkadun puolta.
_Patruuna Teodor_, ja sinä Pääkadun?
_Borgström_. Niin, sehän on luonnollista, että minä pidin Pääkadun
puolta. Minä sanoin Kolmodinille, että tunnen Mauritzin hyvin, olenhan
nähnyt hänet usein täällä Fristedtin luona Bohultissa, eikä köyhä
tyttö hänelle sovi. Mutta silloin Kolmodin vastasi minulle, että tyttö
kuuluu olevan suloinen ja hyvin kasvatettu. Ja kun hän kerran vain
joutuu pois leipurinpuodista, niin ei hänessä taida näkyä jauhonpölyn
jälkeäkään. Ja Kolmodinin mielestä Mauritz ansaitsee kaikkea kiitosta
sen johdosta, ettei hän pidä lukua, vaikka tyttö onkin leipurin tytär
ja hän itse hienon pormestarinnan poika. Ja leipurimestari Ehinger on
kelpo mies, sanoo Kolmodin, ja hänen vaimonsa oli aikoinaan kaunotar,
ja kaikki Filipstadissa olivat rakastuneet häneen, Bohultin Fristedt
muiden muassa, sanoo hän. Ja onpa useampi kuin yksi katunut sitä, että
hän taipui vanhempiensa tahtoon ja luopui hänestä, sanoo Kolmodin.
_Patruuna Teodor_ (kääntyen Kallen puoleen). Kuuleeko Kalle, mitä
isännöitsijä, sanoo? Kalle oli äsken niin topakka. Kuuntelehan nyt
tarkasti. (Kääntyen Borgströmin puoleen.) No, entäs sinä?
_Borgström_. Niin, sitten kaikki tiesivät, että Mauritz oli päättänyt
tulla tänne näyttämään sinulle morsiantaan, sillä hän arveli, että
sinä pitäisit hänen puoliaan niinpiankuin vain näkisit tytön. Ja se
olikin viisainta hänen puoleltaan, arvelivat Filipstadin asukkaat,
sillä jos sinä puhut hänen puolestaan, niin vanhemmat kyllä taipuvat.
Ei kukaan luule, että he rikkovat välinsä miehen kanssa, joka omistaa
yksitoista sulattoa. Mutta suurinta huolta kaupunkilaisille tuotti
se seikka, miten hän lähtisi tänne morsiamensa kanssa. Pormestarinna
ei tahtonut ruveta esiliinaksi, eikä Mauritz halunnut ottaa rouva
Ehingeriä mukanaan. "Matkaahan on kuusi peninkulmaa", sanoivat he, "eikä
vastakihlautuneen parin sovi yksin lähteä sitä ajamaan." Ja Pääkatu
arveli, ettei se käynyt päinsä, mutta Syrjäkatu sanoi, että se kävisi
hyvinkin laatuun. Ja Pääkatu sanoi, ettei itse matka ollut vaarallisin,
vaan se, että sinä olit naimaton, ja talo oli poikamiehen. Ja minä
pidin Pääkadun puolta, mutta Kolmodin oli Syrjäkadun puolella. Hän
sanoi käyvänsä täällä joka päivä, ja että tänne saattoi kuka hyvänsä
tulla, sanoi hän.
_Kolmodin_.. Tahtoisin kuitenkin huomauttaa...
_Borgström_. Sen saat tehdä toisella kertaa, Kolmodin. Niin, mitenkä
se olikaan? Niin, näes, tänä aamuna läksi Kolmodin aamulla tapansa
mukaan ulos, ja minä jäin tietenkin nukkumaan. Ja juuri kun hän kävelee
pitkin Syrjäkatua, avautuu leipurimestari Ehingerin portti ja Kolmodin
näkee Mauritzin ajavan morsiamensa kera kadulle. Ja Kolmodin sanoi,
ettei hän koskaan ollut nähnyt mokomaa hienoutta. Kaikkein ensiksi
hänen silmänsä osui Mauritziin, joka istui siinä harmaa hattu päässä ja
niin korkea ja jäykkä kaulus korvissa, että hän tuskin saattoi päätään
kääntää, ja yllään oli hänellä vaaleat liivit ja solkihuivi kaulassa.
Hän näytti jäykemmältä ja juhlallisemmalta kuin koskaan ennen, arveli
Kolmodin. Hän oikein pöyhisteli, sanoi Kolmodin, mutta kaunis hän oli
sittenkin, sillä kaunishan hän on, senhän me kaikki tiedämme. Kauan
ei Kolmodin kuitenkaan malttanut katsella Mauritzia, sillä hänen
vieressään istui pienen pieni nainen vaaleanpunainen silkkihattu
päässä ja suuri kukkasellinen silkkihuivi hartioilla. Kädessä hänellä
oli päivänvarjo, jota sopi kallistaa kyljelleen, eikä hän irroittanut
katsettaan Mauritzista. Vanhemmat seisoivat portilla ja heiluttivat
heille kyyneleet silmissä ja kaikissa ikkunoissa Syrjäkadun varrella
istui vanhoja eukkoja, jotka laskivat silmälasinsa ikkunalaudalle ja
katsoivat heidän jälkeensä ja ihmettelivät, mitenkä kaikki kävisi. Pari
lasta ojensi heille kukkia, joka portilla seisoi oppipoikia ja sällejä,
jotka näyttivät synkiltä ja alakuloisilta. He eivät sanoneet sanaakaan,
kertoi Kolmodin, he tuijottivat vain eteensä. Mutta tyttö ajopeleissä
ei huomannut ketään muuta kuin Mauritzin vieressään. Näin, sanoi
Kolmodin, näin hän katseli häntä silmiin. Ja Kolmodin rakastui heti
silmittömästi ja kiiruhti kestikievariin ja herätti minut ja sanoi,
että meidän piti heti kiiruhtaa, jotta ennättäisimme Bohultiin ennen
nuorta paria. "Mitä me siellä teemme?" sanoin minä. — "Meidän täytyy
varoittaa Fristedtiä." — "Mistä me häntä varoittaisimme?" sanoin minä.
— "Meidän täytyy varoittaa häntä, ettei hän vain katselisi tyttöä, kun
tämä nostaa silmänsä Mauritziin, sillä jos hän sen tekee, niin antaa
hän heille pari tehdasta häälahjaksi ennenkuin he ovat ennättäneet edes
astua alas ajoneuvoista." — "Minä luulin, että sinä juuri halusitkin
sitä", sanoin minä, "sinähän pidit Syrjäkadun puolta?" — "Sen minä
teinkin niinkauankuin luulin, että kysymyksessä oli vain tavallinen,
pieni leipurinmamseli", sanoi Kolmodin, "mutta tämä on vaarallista",
sanoi hän, "meidän täytyy palata kotiin ja auttaa Fristedtiä, sillä
muuten, hän kadottaa sekä Bohultin että Laxån." Ja minun täytyi ajaa
täyttä laukkaa koko matka joutuaksemme ajoissa perille. Mutta nythän
Kolmodin on saanut tahtonsa ja sinua on varoitettu.
_Kolmodin_.. Kas, eihän oikeastaan minun tarkoitukseni ollut...
_Patruuna Teodor_. Sehän on ikävä, Kolmodin, että tyttö on niin
vaarallinen. En oikeastaan olisi osannut sitä odottaa Mauritzista.
_Nyberg_ (kunnia-portin luota.) Nyt he tulevat, patruuna! Se on aivan
totta, nyt he tulevat!
_Borgström_. No, silloin me karkaamme, Kolmodin. Sillä nyt me olemme
varoittaneet häntä, ja hän saa syyttää itseään. Hyvästi, Fristedt!
_Kolmodin_.. Hyvästi, Fristedt! Kunhan vain varasi pitäisit.
_Patruuna Teodor_. Tule huomenna uudestaan, Kolmodin, ja sinä myöskin,
Borgström! Tulkaa uudestaan auttamaan minua, jotta morsian ei saa minua
liiaksi heltymään! Hyvästi nyt vaan! (Hän palaa paikalleen portaille.
Kuuluu äänekkäitä, innostuneita eläköönhuutoja. Fridakin asettuu
määräpaikalleen.) Kylläpä he hurraavat, Kalle! Ei se taida riippua
yksin kepistä. Kolmodin oli varmaankin oikeassa. (Kohoaa varpailleen
nähdäkseen paremmin.) Mitäs helkkarissa? Tuohan on aivan hullua!
Eihän sieltä tule kuin tavalliset rattaat! Wilhelmsson, he hurraavat
häkkikärryille! Mitenkä hieno veljenpoika voi ajaa tavallisilla
rattailla? Kiiruhda sanomaan, että erehdys on tapahtunut, Kalle!
_Wilhelmsson_ (katsoo alas tielle). Ei se ole erehdys, patruuna. — Tuo
pikku tyttö, joka istuu herra Mauritzin vieressä, on niin hieno, ettei
se voi olla kukaan muu kuin morsian.
_Patruuna Teodor_. Jos he ajavat kieseissä, niin ei heillä ole
ketään mukanaan! Saattepa nähdä, että he tulevat tänne kahden, ilman
minkäänlaista naisseuraa. Totta totisesti, enpä ymmärrä Mauritzia
lainkaan!
(Tiellä liikkuu suuri joukko ihmisiä, jotka heiluttavat hattujaan
ja hurraavat. Heidän jäljessään tulevat Mauritz ja Anne-Marie
pienen, lihavan, ruskean hevosen vetäminä viheriäisissä kieseissä,
joiden istuinta ympäröivät sorvatut säylät. He ovat puettuina
40-luvun pukuihin. Mauritzin kasvot ovat kauniit ja säännölliset
ja hänellä on polisongit. Anne-Marie on hento ja pieni, suloinen,
seitsemäntoista-vuotias. Voi huomata, miten pelokas hän on. Hän
pitelee kouristuksentapaisesti kiesien laidasta kiinni. Hän ei
katso ihmisiin, vaan lakkaamatta Mauritziin. Mauritz nostaa vähä
väliä hattuaan. Sillä välin hän silmää moittivasti Anne-Mariehin.
Kun hän huomaa Wilhelmssonin, joka seisoo portilla ja kumartaa,
pysäyttää hän hevosen. Eläköön huudot vaikenevat.)
_Wilhelmsson_ (kovalla äänellä). Patruuna Fristedt lausuu tervetuloa,
yhtyen siihen me toivotamme suloa, iloa ja menestystä kihlatuille
enkeleille, suokoon Herra siunauksen runsaan teille.
_Nyberg_ (heiluttaa keppiään ja, väki hurraa).
_Patruuna Teodor_ (seisoo portailla varjostaen kädellään silmiään).
Kylläpä se Mauritz on löytänyt oikein helkkarinmoisen pienen peikon!
_Mauritz_. Kiitos, Wilhelmsson! (Hiljaa Anne-Marielle) Tervehdi toki
väkeä, Anne-Marie! (taas Wilhelmssonille.) Kiitos vielä kerran,
Wilhelmsson. (Ajaa enemmän etualalle.)
_Patruuna Teodor_. Totta totisesti, oikea pieni peikko!
(Kiiruhtaa portaita alas, työntää Kallen syrjään ja seisoo itse
kiesien vieressä, kun ne pysähtyvät, auttaakseen Anne-Marien alas.)
_Mauritz_. Hyvää päivää, Teodor setä! (Töytää Anne-Marieta
kyynärpäällä.) Tämä on Teodor setä, Anne-Marie.
_Patruuna Teodor_ (nostaa Anne-Marien alas kieseistä. Päästyään
maahan niiaa Anne-Marie syvään, mutta patruuna Teodor syleilee ja
suutelee häntä. Anne-Marie vilkaisee Mauritziin, ja patruuna kiroilee.)
Helkkarissa ... (Päästää hänet irti ja kiiruhtaa portaille.)
_Mauritz_ (antaa ohjakset kuskille, mutta kääntyy samalla Anne-Marien
puoleen). Älä turhaan ujostele! On kai minun Sedälläni oikeus suudella
morsiantani!
_Patruuna Teodor_ (on hypännyt ylimmälle portaalle, missä Frida seisoo
jäykkänä ja kopeana kukkakimppu kädessä, ja ottaa kukat häneltä). Tässä
on sinulle tervetuliaiskukkia, Anne-Marie. (Antaa hänelle kukkakimpun.)
Niin, minun olisi kai pitänyt sanoa sinulle jotakin kaunista, mutta
en tiedä, millaista nuoret tytöt haluavat. Minä olen vain tuollainen
vanhapoika, katsos. (Ottaa Anne-Marien laukun ja päivänvarjon
esille kieseistä.) Vai niin, nämä ovat sinun tavaroitasi. No, kyllä
me selviämme vielä kaikesta, siitä voit olla huoleti. — Kalle saa
irroittaa matkalaukut ja tuoda ne sisään!
(Kalle ajaa hevosen vasemmalle.)
_Anne-Marie_ (katsoo Mauritzin jälkeen, joka tervehtii väkeä ja
kohteliaasti antaa kättä huomatuimmille. Hyvin ujosti, tuskin
kuuluvasti). Kiitos, patruuna Teodor!
_Patruuna Teodor_. Sanotko sinä patruuna! Sano setä, ymmärrätkö.
Tulehan nyt tänne! (Kun Anne-Marie pysähtyy ja katsoo Mauritzin
jälkeen, ärjyy hän). Tule tänne!
(Patruuna työntää syrjään Fridan, joka seisoo portailla
jäykkänä kuin puunukke, ja astuu ennen Anne-Marieta sisään.)
_Anne-Marie_ (pysähtyy kynnykselle). Teodor setä, enkö saa ensin
tervehtiä Fridaa?
_Patruuna Teodor_ (palaa takaisin portaille).
_Anne-Marie_ (astuu Fridan luo). Minä arvaan, että tämä on Frida, joka
on hoitanut niin monta vuotta sedän taloutta. Mauritz on kertonut niin
paljon Fridasta.
_Patruuna Teodor_. Varo sinä Fridaa tänään. Etkö huomaa, ettei hän
tahdo edes katsoa sinuun.
_Anne-Marie_. Sen minä kyllä tiedän, Teodor setä. Mauritz kertoi
minulle tiellä, että Frida ihailee häntä niin suuresti, että hän
varmaankin on pahoillansa, jollei Mauritz tee oikein edullista
naimiskauppaa. Siksi halusin nyt heti sanoa Fridalle, että olen kovin
pahoillani, kun en ole mikään edullinen naimiskauppa.
_Patruuna Teodor_. Sepä hyvä, että olet valmistunut edeltäpäin, sillä
tiedä, Frida sanoi, ettei hän halua valmistaa sinulle ruokaa, vaan me
saamme luultavasti nähdä nälkää niinkauankuin sinä olet täällä.
_Anne-Marie_. Frida ymmärtää kai, etten minä omasta mielestänikään
kelpaa sellaiselle miehelle kuin Mauritz on.
_Patruuna Teodor_. Turhaa sinun on koettaa mielistellä Fridaa. Hän on
käynyt niin hirveän ylpeäksi saadessaan palvella niin korkeaa herraa
kuin minua, ja siksi hänen on aivan mahdoton tyytyä siihen, että sinä
olet kasvanut leipurinpuodissa.
_Frida_ (joka turhaan on koettanut saada suunvuoroa). Ilkimys hän
on, se on varma! Kyllä patruuna tietää, kelle minä olen suuttunut,
en ainakaan tälle pienelle jumalanenkelille. (Pudistaa lämpimästi
Anne-Marien kättä.) Kyllä hän saa ruokaa niinkauankuin minä tässä
talossa olen, joskin täällä on eräs, joka pitelee niin pahoin
jumalanviljaa, että lopulta sekä hän että minä joudumme kerjäämään.
_Patruuna Teodor_. Ehkäpä sinä nyt haluat mennä huoneeseesi? (Kun
Anne-Marie katsoo jälleen Mauritziin.) Emme me syö sinua suuhumme,
Frida ja minä. Kyllä Mauritz saa sinut eheänä takaisin.
_Mauritz_ (tulee juosten portaille). Salliiko setä minun sanoa pari
sanaa väelle?
_Patruuna Teodor_. Puhu sinä heille, Mauritz! Sitten kai pidät
hiukan huolta morsiamestasi, sillä minun täytyy lähteä hetkeksi pois
täältä. Kalle, laitappa vaunut kuntoon, sillä me lähdemme ajelemaan
(ukkosäänellä.) Heti paikalla, kuuletko, Kalle! Sinä et saa jäädä
kuuntelemaan puhetta!
(Kuski poistuu.)
_Mauritz_ (pitää puhetta). En voi sanoin selittää, miten liikutettu
olen siitä vastaanotosta, jonka te olette valmistaneet minulle ja
morsiamelleni.
_Nyberg_ (heiluttaa keppiä). Eläköön morsian!
(Heikkoja eläköönhuutoja väen parista.)
_Patruuna Teodor_. Anna keppi tänne, Nyberg! Siinä ei ole oikeaa
vauhtia. (Heiluttaa keppiä.) Eläköön morsian!
(Väki huutaa innolla.)
_Mauritz_. Kun toin hänet setäni ja hyväntekijäni, patruuna Fristedtin
luo...
_Nyberg_. Eläköön patruuna!
_Patruuna Teodor_. Uskallapas yrittää, Nyberg, kun sinulla ei ole
keppiä! Jatka vain sinä, Mauritz! Patruuna Teodorille ei kannata
hurrata.
_Mauritz_. Silloin minä tiesin, että löytäisin täällä uskollisia ja
urhoollisia sydämiä, jotka ymmärtäisivät sen askeleen, jonka nyt olen
ottanut. En koskaan tule unohtamaan teidän vilpitöntä ystävyyttänne,
ja jos vastoinkäymiset tai huolet kohtaisivat teitä, niin että
olisitte ystävän tai tuen tarpeessa, niin tietäkää, että minä aina
tahdon olla teidän ystävänne ja tukenne!
_Patruuna Teodor_ (itsekseen). Kas tuota venkaletta!
_Nyberg_. Eläköön Mauritz herra!
_Patruuna Teodor_. Eikö hän voi pysyä nahassaan, Nyberg! Niin,
hurratkaa te Mauritzille niin paljon kuin mielenne tekee.
(Voimakkaita eläköön huutoja, mutta patruuna ei heiluta keppiään.)
_Mauritz_ (nostaa hattuaan). Kiitos, lapseni!
_Anne-Marie_ (joka on seisonut portailla Fridan vieressä). Oi,
Frida, miten hyvin se hänelle sopii! En ole koskaan nähnyt Mauritzia
tuollaisena!
_Patruuna Teodor_ (kääntyy äkisti Anne-Marien puoleen). Sinä arvelet,
että hän sopisi hyvin tehtaan — isännäksi?
_Anne-Marie_ (punastuu, kovin hämillään). Niin...! ei... Minä...
(Kiiruhtaa Mauritzin luo) Mauritz!
_Patruuna Teodor_. Kultaseni! Minähän olen luvannut, etten syö sinua
suuhuni, niin ettei sinun tarvitse tuolla tavalla lähteä karkuun.
Niin, nyt te saatte olla kuin kotonanne täällä sillä välin. Parasta,
että syötte illallista, sillä en tiedä, milloin minä joudun takaisin.
Tänään teidän täytyy hyvissä ajoin panna maata, jotta lepäätte matkan
jälkeen ja olette huomenna hyvissä voimissa, sillä silloin täällä
on tanssiaiset. (Väelle.) Jos te nyt olette väsyneet kaiken tämän
hurraamisen jälkeen, niin lähtekää Nybergin kanssa väentupaan saamaan
jotain virkistystä kurkuillenne! (Vieraille.) Niin, hyvästi nyt siksi
aikaa! Sanokaa Fridalle, jos tarvitsette jotakin!
(Poistuu vasemmalle. Väki poistuu samalle suunnalle.
Heti sen jälkeen kuuluu miten vaunut vierivät pois.)
_Anne-Marie_ (laskee kätensä Mauritzin olkapäille). Oi, Mauritz, miten
kaunista se oli! En olisi koskaan uskonut, että hankkisit minulle
tällaisen vastaanoton.
_Mauritz_. Olen kovin mielissäni, Anne-Marie, että nämät kelpo
ihmiset olivat kerääntyneet tänne vastaanottamaan minua. Sinä saat
siten jonkinmoisen aavistuksen siitä, millaisia miehiä me Fristedtit
oikeastaan olemme. Mutta asiasta toiseen!... No niin, siitä voin puhua
sitten, kun olemme kahden. Nyt minun pitää mennä tervehtimään Fridaa.
Hyvää päivää, Frida! Täällä on ollut niin monta, joita on pitänyt
kädestä tervehtiä, etten ennemmin ole ennättänyt Fridan luo. Mitä
kuuluu, Frida?
_Frida_. Eihän minusta ole enää mihinkään, herra Mauritz. Mutta kelpaan
kai minä vielä juoksemaan keittiön ja aitan väliä.
_Mauritz_. Mitä Frida luulee, että setä Teodor... (Kääntyy Anne-Marien
puoleen.) Se on totta! Sinun kai pitää päästä huoneeseesi, jotta
voisit riisua hatun ja huivin yltäsi. Mene ylös portaita ensin ja
sitten ensimäiseen huoneeseen vasemmalle! Hän saa kai asua sinisessä
vierashuoneessa, vai mitä, Frida?
_Frida_. Aivan niin. Ja Mauritz herra saa maata kylkirakennuksessa
niinkuin ennenkin. Mutta minä menen näyttämään tietä mamseli
Anne-Marielle.
_Mauritz_. Se ei ole tarpeen, Frida. Kyllä Anne-Marie tulee omin neuvoin
toimeen. (Anne-Marie astuu sisään.) Niin, mitä Frida luulee sedän
arvelevan?
_Frida_. Hän saisi hävetä, jollei hän pitäisi tuollaisesta
sydänkäpysestä! Mutta sanokaa vain hänelle, ettei hänen tarvitse pelätä
patruunaa. Sillä jos patruuna huomaa sen, niin ei siitä koidu hyvät
päivät, sellainen kiusankänkkä hän on.
_Mauritz_. Kiitos neuvosta, Frida! Ja muuten on täällä kaikki
ennallaan?
_Frida_. On kyllä, Jumala paratkoon. He käyvät täällä, Jan Gösta
Kolmodin ja Borgström ja mitä kaikkia he ovat nimeltään ja juovat
ja pelaavat korttia. Minä en käsitä, mitä rahaa he voivat enää
pelissä voittaa patruunalta. Mutta parasta on, etten kuluta aikaani
jutteluihin, vaan katson, että herrasväki saa ruokaa, ja pääsee sitten
levolle.
_Anne-Marie_ (ylhäällä ikkunassa). Mauritz, oletko yksin? Saanko tulla
nyt alas?
_Mauritz_. Odotan sinua kärsimättömästi, Anne-Marie. Minulla on jotakin
hyvin tärkeää sanottavana sinulle.
_Anne-Marie_. Tulen heti, Mauritz.
(Seuraavan aikana kantaa Frida ja palvelustyttö ruokaa
pöydälle, joka jo ennestään on valmiiksi katettu.)
_Mauritz_ (ottaa Anne-Marien suojelevalla liikkeellä vastaan, kun hän
tulee alas. Hän kietoo käsivartensa hänen ympärilleen ja kuljettaa
hänet näyttämön vasemmalle puolelle). Niin, Anne-Marie, nyt me
todellakin olemme sillä paikalla, jossa kohtalomme tulee määrätyksi.
Koska tämä on ehkä pitkään aikaan ainoa tilaisuus, jolloin voimme
häiritsemättä keskustella, niin en tahdo olla huomauttamatta siitä
sinulle.
_Anne-Marie_. Miten kaunista oli kuulla sinun puhuvan, Mauritz!
_Mauritz_. Enhän minä ollut lainkaan valmistunut. Tahdoin vain pelastaa
tilanteen. Setä oli tietenkin odottanut, että sinä sanoisit jotakin
hänelle, mutta kun sinä et voinut pakottautua niin yksinkertaiseen
asiaan, niin täytyi minun tarttua kiinni. No niin, taisinhan minä
keksiä oikean sanamuodon ja setä oli tyytyväinen minuun. Mutta ei
huolita puhua tästä sen enempää. Minun täytyy teroittaa jotakin muuta
sinun mieleesi, Anne-Marie.
_Anne-Marie_. Et usko, miten kauniilta sinä näytit, Mauritz, kun
kohotit hattuasi ja sanoit: "Kiitos, lapseni!"
_Mauritz_. Luulenpa, että koetat sekoittaa kortit, Anne-Marie. Etkö
tosiaankaan vielä käsitä, mitä tämä matka merkitsee minulle? Ehkäpä
sinä luulet yhä edelleen, että tämä on tavallinen huviretki. Kuuden
peninkulman ajo hyvissä kieseissä sulhasesi rinnalla! Voihan se näyttää
tavalliselta huvimatkalta, Anne-Marie. Kaunis paikka ja rikas setä
matkanmääränä. En ihmettele lainkaan, että pidät kaikkea vain leikkinä.
_Anne-Marie_ (on kääntänyt silmänsä perälle, jossa punertava
auringonlasku valaisee taivasta). Minä ajattelen vain sitä, Mauritz,
miten ihmeellinen sinä olet. Enpä usko, että kukaan muu voisi puhua
järkeä noin kaunis auringonlasku silmäinsä edessä.
_Mauritz_. Sinä tarkoitat kai pikemmin, että on ihmeellistä, miten voin
pitää ajatukseni koossa, vaikka, sinä rakas, pieni morsiameni, olet
vieressäni. — Minä ihailenkin siinä suhteessa itseäni, Anne-Marie. Ja
usein ajattelen, miten onnetonta onkaan, että olet niin suloinen.
_Anne-Marie_. Miten niin, Mauritz?
_Mauritz_. Niin, sehän on syynä siihen, että olen kiintynyt sinuun, ja
sehän on nyt kerta kaikkiaan suuri tyhmyys. Tiedäthän sinä, ettei isäni
hyväksy valintaani, ja olisitpa vain kuullut, miten hirveän mellakan
äitini nosti, kun hän sai kuulla, että aion naida Syrjäkadun varrelta
tytön, joka ei ole rikas, eikä lahjakas, ei mitään muuta kuin suloinen.
_Anne-Marie_ (ihailevasti). Ääretöntä, miten paljon sinun on täytynyt
kärsiä minun tähteni, Mauritz!
_Mauritz_. Minun mielestäni, Anne-Mario, on tietenkin leipurimestarin
tytär täysin pormestarin pojan arvoinen, mutta kaikki eivät ole
yhtä Vapaamielisiä. Jollei minulla olisi rikasta setääni, niin ei
minun naimisestani tietenkään voisi tulla mitään. Minähän olen
vain ylioppilas, ei minulla ole mitään, jonka nojalla voisin mennä
naimisiin, mutta kunhan me voisimme voittaa sedän puolellemme,
Anne-Marie!
_Anne-Marie_ (ikävystyneesti). Niin, Mauritz, mehän puhuimme siitä jo
matkalla.
_Mauritz_. Jos setä vain tahtoisi ottaa meidät siipiensä suojaan, niin
onnemme olisi varma. Sinä tiedät, miten rikas hän on, Anne-Marie.
Hän omistaa yksitoista sulattoa ja sitä paitsi tehtaita ja metsiä
ja taloja ja kaivoksia. Mutta sedän mieliksi on kovin vaikea olla.
Jollei hän ole tyytyväinen minun vaimooni, niin voi hän testamentissaan
määrätä koko omaisuutensa muille.
_Frida_ (astuu heidän luokseen). Niin, ruoka on valmis, jos herrasväki
tahtoo käydä illalliselle! Mauritz herra saa kai olla isännän sijaisena.
_Mauritz_. Kiitos, Frida! On tosiaankin suloista saada hiukan ruokaa.
(Astuu ruokapöydän luo Anne-Marien kanssa.) Ja miten hyvältä ruoka
maistuukaan ulkona! (Frida tarjoo leipää.) Kiitos, Frida! Mutta kyllä
me tulemme yksin toimeen. Täällähän on kaikkea.
_Frida_. Kunhan Mauritz herra vain pitää huolta siitä, että morsian saa
ruokaa? Ei suinkaan hän unohda tarjota, hänelle juustovanukasta?
_Mauritz_. Frida voi luottaa minuun. (Ystävällisesti ja
tuttavallisesti.) Tahtoisin niin kernaasti puhua Anne-Marien kanssa
pari sanaa ennenkuin setä palaa takaisin, Frida.
_Frida_. Hyväinen aika! Miten typerä minä olen. Kuinka en tullut
ajatelleeksi, että hän tahtoo olla yksin morsiamensa kanssa!
_Anne-Marie_. Emme me tahdo ajaa Fridaa pois.
_Frida_. Ajaa pois... Ei, ei hän aja ketään pois! Mutta minulla on
kylliksi puuhaa muutenkin, sen voin vakuuttaa, sillä meillähän on
huomenna suuret pidot talossa.
_Mauritz_. Yleensä minä luulen, Anne-Marie, me voimme olla hyvin
tyytyväiset tuloomme... Maistapa tätä maitoa, Anne-Marie! Tämmöistä
et saa kaupungissa. Mutta huudahduksesi johdosta portailla äsken
tahtoisin varoittaa sinua, ettet antaisi sedän huomata matkamme
varsinaista tarkoitusta. Minusta ei ole lainkaan liikaa, jos hän auttaa
minua. Päin vastoin olisi minusta hänelle suureksi eduksi, jos hän
saisi apulaisekseen sellaisen miehen kuin minut. (Takapihalta kuuluu
lehmänkellojen kilinää ja Anne-Marie kuuntelee vaistomaisesti.) Setä on
todellakin kovin huolimaton...
_Anne-Marie_. Varmaankin lehmät tulevat kotiin, Mauritz! (Kohoaa
pystyyn, hyvin huvitettuja.)
_Mauritz_ (välinpitämättömästi). Saat toisen kerran käydä lehmiä
katsomassa, Anne-Marie. Niin, niinkuin jo sanoin, setä on kovin
huolimaton. Ajattelehan, että hän voi seisoa Filipstadin torilla
ja heittää kourallisen rahaa katupojille! Ja korttipelissä hän voi
kadottaa tuhansia riikintaalereita ja heti sen jälkeen ottaa viimeiset
setelit lompakostaan esille ja sytyttää niillä piippunsa. Sellainen
mies tarvitsee jonkun läheisyydessään, joka voi puhua hänelle järkeä.
_Anne-Marie_. Miten sääli minun on sinua, Mauritz, — kun sinulla on
sellainen setä.
_Mauritz_. Et voi tosiaankaan arvata, millä tavalla hän käsittelee
rahoja. Isäni lähetti minun mukanani muutamia Suursulaton osakkeita,
jotka hän toivoo sedän ostavan häneltä. Isä pelkää niiden tuottavan
tappiota, vaan setähän ei välitä mistään sellaisesta, hän ostaa ne
varmaan. Meidän mielestämme on paljoa parempi, että sedän rahat tulevat
siten meidän hyväksemme, kuin että hän tuhlaa niitä muille. Mutta,
Anne-Marie, sinä et taida syödä yhtään mitään! Tässä on hanhenrintaa. Ja
kananpaistia. Fridan keittotaito on suuressa maineessa täällä maalla.
_Anne-Marie_ (hajamielisesti). Kiitos, Mauritz. Mutta minkä kumman
kalan he ovat ripustaneet kunniaportin päälle?
_Mauritz_. Se on tietenkin taas sedän mauttomuuksia. Se merkitsee
luultavasti, että hän on iloinen lohi tai jotakin muuta sentapaista.
Mutta palatakseni äskeiseen puheeseeni! Sinun pitää olla hyvin tahdikas
sedän seurassa!
_Anne-Marie_. Ehkäpä hän sittenkin ymmärtää... Miksikä me muuten
olisimme tulleet tänne?
_Mauritz_. Tulleet tänne! Niin hyvissä väleissä kuin setä ja minä
olemme! Olisihan se suorastaan epäkohteliasta, jollen toisi hänelle
morsiantani nähtäväksi. — Setä on romantikko pohjaltaan, tiedätkös,
Anne-Marie. En epäile lainkaan, että hän, nähdessään, miten lämmin ja
epäitsekäs rakkaus yhdistää meidät toisiimme, tulee niin liikutetuksi,
että hän jonakin kauniina päivänä tarttuu meitä käsiin kiinni ja sanoo:
"Mauritz, sinähän joka tapauksessa kerran perit minut! Mitä varten sinä
siis lukisit lakitiedettä edelleen Upsalassa? Eikö ole paljoa parempi,
että alusta alkaen antaudut tehdasalalle? Mitä arvelet siitä, jos
ottaisit hoitaaksesi jonkun tehtaistani?" Tai ehkäpä hän kerrassaan
lahjoittaa minulle jonkun tehtaan. Sehän ei merkitsisi hänelle suuria.
_Anne-Marie_. Se olisi aivan liian ihanaa, Mauritz.
_Mauritz_. Vai niin, arveletko sitä todellakin, Anne-Marie? Mutta
siinä tapauksessa sinun täytyy myös koettaa auttaa minua.
_Anne-Marie_. Kunhan en vain pelkäisi häntä niin kauheasti!
_Mauritz_. Mutta siitähän minä olen saarnannut kaiken päivää! Se ei
käy lainkaan, että pelkäät häntä. Jos aiot pelätä häntä, niin kaikki
menee päin seiniä.
_Anne-Marie_ (hirveän epätoivon vallassa). Minä en uskalla koskaan
sanoa hänelle sanaakaan.
_Mauritz_. Tosin minä pelkään hiukan, ettet sinä ole oikein sedän
mielen mukainen. Luullakseni, jos setä saisi määrätä, niin hän
valitsisi suuren, komean naisen, jolla olisi punaiset posket ja
loistavat silmät. Mutta sinun pitää sittenkin yrittää parastasi! Sinun
pitää suoristaa selkäsi, Anne-Marie, ja puhua äänekkäästi ja suoraan!
Ennen kaikkea sinun ei pidä pelätä! Pidä vain silmällä millä tavalla
minä häntä kohtelen!
_Anne-Marie_. Mutta, Mauritz, ethän sinä voi vaatia, että minä...
_Mauritz_. Että sinä osaisit hillitä itseäsi yhtä hyvin kuin minä,
Anne-Marie! Ei, sitä en pyydäkään. Mutta minulla on mielestäni oikeutta
vaatia, että pitäisit varasi, että rohkaisisit hieman mieltäsi.
_Anne-Marie_ (itkien). Sanothan sinä itsekin, ettei hän voi pitää
minusta!
_Mauritz_. Mitä tämä merkitsee, Anne-Marie? (Lakkaa syömästä ja kietoo
käsivartensa morsiamensa ympärille.) Etkö sinä siedä sitä, että puhun
hiukan järkeä sinulle? (Ystävällisesti kuin lapselle.) Kas, tällä
tavallahan sitä juuri parhaiten tulee setä Teodorin kanssa toimeen! Älä
ole nyt tyhmä! (Vakaumuksella.) Kyllä sinä tiedät, että voit voittaa
hänet, jos vain tahdot.
_Anne-Marie_ (vetäytyy pois itkien). Minä en käsitä, miksikä sinä otit
minut mukaasi tänne! Minä turmelen vain kaikki. Minun on aivan mahdoton
muistaa, mitä minä saan sanoa ja mitä en saa sanoa. Oi, minä pelkään
niin kauheasti setää, että kernaammin juoksisin piiloon, kun hän vain
katsookin minuun!
_Mauritz_. Anne-Marie, Anne-Marie! En ole uskoa korviani. Kylläpä
tämäkin on mielenpurkaus! Ei sinun tarvitse lainkaan pitää sedästä.
Kunhan koetat vain sen verran, ettet ole hänelle kovin vastenmielinen
silloin kun lähden täältä.
_Anne-Marie_ (levollisemmin). Minä tuotan sinulle vain onnettomuutta,
Mauritz.
_Mauritz_ (ottaa esille nenäliinansa ja pyyhkii pois hänen kyyneleensä).
Kas näin, se on kilttiä! Nythän sinä näytät taas iloiselta. Syö nyt
hiukan, lapseni, niin rauhoitut! Sinun pitää maistaa Fridan
juustovanukasta.
_Anne-Marie_. Kunpa hän ei olisi vain niin hirveä! Kuinka sääli, ettei
hän voi olla sinun kaltaisesi, (kirkastuen.) Vaikka ehkäpä on hyväkin,
ettei hän ole sinun kaltaisesi.
_Mauritz_. Miten niin, Anne-Marie?
_Anne-Marie_. Siksi, että jos setä olisi yhtä järkevä kuin sinä,
Mauritz, ja kaksi tällaista köyhää ihmistä kuin sinä ja minä tulisi
hänen luokseen, niin hän varmaankin sanoisi meille: "Tehkää työtä
kumpikin tahollanne, lapseni, kunnes olette hankkineet itsellenne
varoja voidaksenne mennä naimisiin!" Eikö totta, Mauritz? Niin sinä
sanoisit hänen sijassansa.
_Mauritz_ (hiukan loukkaantuneena). En tiedä, mutta mielestäni minulla
on hiukan oikeutta saada sedältä avustusta...
_Anne-Marie_. Et suinkaan sinä suutu minuun, Mauritz?
_Mauritz_. Suuttuisinko pilapuheen vuoksi!... Keneksi sinä luulet
minua? Kas näin, anna minulle suukko! En minä ole lainkaan suuttunut
sinuun. (Suutelee häntä.)
_Anne-Marie_. Ei ole ketään sinun kaltaistasi koko maailmassa, Mauritz!
(Suutelevat vielä kerran toisiaan.) Voisin tehdä mitä hyvänsä sinun
tähtesi!
_Mauritz_. Minä olen sellainen kuin olen, Anne-Marie... Mutta sinä
unohdat juustovanukkaan!
_Anne-Marie_. En jaksa enempää, Mauritz. (Katuu) Ei, syönpä sittenkin.
(Juuri kun hän katsoo ylös ottaakseen eteensä juustovanukasta, kääntyy
hänen huomionsa muualle.) Mitä nuo suuret rakennukset tuolla järven
rannassa ovat, Mauritz?
_Mauritz_. Se on sedän tehdas, Laxå. Asiasta toiseen, Anne-Marie! Setä
näyttää kovin mielellään tilojaan. Olen aivan varma siitä, että hän
huomenna lähtee meidän kanssamme johonkin tehtaaseensa. Jos hän veisi
meidät Laxåhon...
_Anne-Marie_ (joka on katsellut taustalla olevaa näköalaa). Miten
kaunista siellä mahtaakaan olla, Mauritz!
_Mauritz_. "Kaunista!" Se ei ole kylliksi. Siellä on suurenmoista.
Siellä ei ole tällaista tavallista herraskartanoa kuin täällä
Bohultissa, vaan oikea linna. En käsitä, miksei setä itse asu siellä.
Vanha isoäitini asuu siellä nyt yksin kylkirakennuksessa. No niin,
jos setä vie sinut sinne, niin koeta hiukan innostua! Älä seiso
ääneti sanomatta sanaakaan, niinkuin tullessasi tänne hetki sitten!
(Pihanpuolelta kuuluu vaunujen ratinaa.) Kas niin! Luulenpa, että setä
on jo palannut takaisin.
_Anne-Marie_ (nousee pelokkaana). Joko hän palasi! Anna minun mennä
nukkumaan, Mauritz! Etkö tahtoisi sanoa hänelle, että olin väsynyt
matkan jälkeen? Minä en kestä tätä, Mauritz.
_Mauritz_. Anne-Marie, sinä hämmästytät minua! Kaiken sen jälkeen, mitä
olet luvannut minulle...
_Anne-Marie_. Minä en ole laisinkaan sinun arvoisesi, Mauritz, mutta
olen kovin väsynyt. Minun on aivan mahdoton tavata häntä enää tänään.
Sanoisin vain kaikkea sitä, mitä en saa sanoa. Minä...
(Hän näkee Teodor-sedän portilla vasemmalla, ja juoksee tiehensä.
Mauritz heittää syrjään lautasliinansa ja ajaa häntä takaa. Kun
hän asettuu tytön tielle, niin ettei hän voi päästä sisään taloon,
juoksee Anne-Marie kunniaportin läpi puutarhaan.)
_Patruuna Teodor_ (tulee vasemmalta, taluttaen äitiään,
vuorineuvoksetar Fristedtiä, joka on vanha nainen, vähintäin 70 vuoden
vanha.) Vuorineuvoksetar suopi varmaan anteeksi, että pysähdyimme portin
ulkopuolelle? Frida on sanonut, etten saa ajaa pihalle, kun me syömme
ulkona, sillä ruoka tomuttuu, sanoo hän.
_Vuorineuvoksetar_ (käytös hyvin varma ja arvokas; voimakkaat kasvojen
piirteet; vahva ja selkeä, mutta kuiva ääni. Liikkuu huomattavan
vaikeasti ja vanhuudenheikkous vaimentaa koko hänen käytöstään). Se on
aivan oikein poikani, aivan oikein. Hauska kuulla, että täällä on joku,
jonka mielipiteitä sinä otat huomioon.
_Patruuna Teodor_. Nyt vuorineuvoksetar saa nähdä jotakin oikein
koreata. Hepä vasta ovat laittautuneet oikein hienoiksi, nuo nuoret,
tullessaan minun, vanhanpojan luoksi vieraisille, voisipa melkein
luulla, että heidän käynnillänsä olisi erikoinen tarkoitus. Mutta eihän
se koskaan voisi juolahtaa sellaisen miehen mieleen kuin Mauritz on,
niinkuin vuorineuvoksetar hyvinkin tietää.
_Vuorineuvoksetar_. Minun pojanpojallani on hyvät periaatteet, erittäin
hyvät periaatteet. Hän on aina huomaavainen vanhaa isoäitiänsä kohtaan.
_Patruuna Teodor_. On siinäkin kehumisen syytä. Vuorineuvoksetar
oli paljoa ankarampi omille pojilleen kuin lastenlapsilleen. Eipä
vuorineuvoksetar kaksikymmentä vuotta sitten ollut niinkään halukas
ottamaan vastaan miniää leipurintuvasta.
_Vuorineuvoksetar_. Kaksikymmentä vuotta sitten oli kaikki aivan toisin
kuin nykyään, poikani. Silloin sitä oli helppo hallita muita ihmisiä.
Mutta nykyään he tahtovat itse hallita itseään. En minä koskaan enää
sekaannu mihinkään, Sen minun lapseni ovat opettaneet minulle. Ja se
on parasta sekä heille että minulle itselleni.
_Frida_ (ilmestyy keittiönportaille ja näyttää kovin iloiselta,
kun hän huomaa vieraan). Mutta täällähän on hänen armonsa itse,
vuorineuvoksetar! Eikä kukaan edes vastaanottamassa! Enpä olisi osannut
arvatakaan, että saisimme näin harvinaisia vieraita näin myöhään
illalla.
_Vuorineuvoksetar_. Ei se koskaan ennen olisi tullut kysymykseenkään,
Frida, sillä ennen aikaan oli järjestystä kaikkialla. Mutta nyt
tuli poikani Teodor keskellä yötä luokseni, kun olin jo vetäytynyt
omaan huoneeseeni ja alkanut hellittää peruukkiani, ja kertoi, että
pojanpoikani Mauritz oli tullut tänne pienen leipurinmamselin kera.
Poikani Teodor sanoi, että minun täytyi tulla hänen luokseen ollakseni
tuon nuoren ihmisen esiliinana. Enkä minä voinut muuta kuin totella.
Mutta nyt minä tahdon heti lähteä levolle.
_Frida_. Minä kiiruhdan laittamaan kuntoon punaisen vierashuoneen,
mutta emmekö saa tarjota illallista?
_Vuorineuvoksetar_. Kylläpä hänen puheensa kuulostaa merkilliseltä,
Frida! Eikö hän kuullut, miten minä äsken sanoin, että olin
hellittämässä peruukkiani, kun poikani Teodor saapui? Olin siis jo
syönyt illallista. Luuleeko hän, että minun ikäiseni nainen syö
useamman kuin yhden kerran illallista?
(Anne-Marie ja Mauritz huudahtavat iloisesti puutarhassa.
Frida poistuu keittiöntietä sisään.)
_Vuorineuvoksetar_. Kuka siellä huutaa?
_Patruuna Teodor_. Eiköhän olisi parasta käydä katsomassa, vai mitä
vuorineuvoksetar arvelee? (Hän taluttaa hänet näyttämön perälle, niin
että vanha rouva voi nähdä puutarhaan.)
_Vuorineuvoksetar_. Todellakin tavattoman herttaista, poikani! — Mutta
tuo nuori olento juoksee nopeammin kuin pojanpoikani. Mauritz ei saa
häntä kiinni, vaikka hän ajaisi häntä kaiken yötä takaa.
_Patruuna Teodor_. Siinä vuorineuvoksetar on oikeassa. Minun täytyy
tosiaankin auttaa Mauritzia. (Hän poistuu vanhan rouvan luota ja
juoksee puutarhaan. Heti sen jälkeen ilmestyy Anne-Marie. Hän tulee
nauraen ja vallattomana molempien herrojen seuraamana. Hän ilveilee
ensin heidän kanssaan, sitten hän juoksee vuorineuvoksettaren luo ja
kietoo käsivartensa hänen ympärilleen.)
_Anne-Marie_. Nyt minä olen turvassa! Tästä ei kukaan saa ottaa minua
kiinni!
_Vuorineuvoksetar_ (mieluisasti yllätettynä, kietoo käsivartensa
Anne-Marien ympärille). Aivan oikein, kultaseni! Erinomainen keksintö!
_Mauritz_ (astuu esiin ja suutelee kädelle). Mitä minä näen! Arvoisa
isoäiti! Isoäidin täytyy suoda anteeksi ajattelematon käytöksemme!
Meillä ei ollut aavistustakaan...
_Vuorineuvoksetar_. Mauritz, sinun morsiamesi ikäisen ihmisen sopii
kyllä olla naattasilla. — Mutta Teodor, tiedäthän, että haluan heti
mennä levolle. En tahdo jutella sen pitemmältä Mauritzin kanssa tänä
iltana. Vasta huomenna otan vastaan hänen vanhempiensa terveiset. Mutta
tämä nuori olento saa auttaa minua portaita ylös. Olen varma siitä,
että hän pystyy siihen paremmin kuin sinä, Teodor. Tahtooko pikku
kultani tarjota vanhalle mummolle käsivartensa?
_Anne-Marie_ (pidellessään vuorineuvoksetarta käsikynkästä, kääntyy
patruuna Teodorin puoleen). Teodor setä, minäkin menisin kernaasti
levolle!
_Vuorineuvoksetar_. Kas vaan! Se on hyvin järkevää, pikku kultaseni.
Tule pois vain minun kanssani! Kyllä sinä saat mennä levolle.
(Näin sanoen on vuorineuvoksetar vaivalla päässyt
portaita ylös ja he katoavat sisään.)
_Patruuna Teodor_. Olipa tuo aika vekkuli! Hän on saanut valtaansa
yksin vuorineuvoksettarenkin! Ei häntä ole helppo pitää aisoissa,
tiedätkö.
_Mauritz_. Ei kukaan voi vastustaa Anne-Marien viehätysvoimaa, setä. En
tiedä tosiaankaan muuta kuin yhden ainoan ihmisen, jota hän ei ole
täydellisesti kietonut sormiensa ympärille.
_Patruuna Teodor_. Et suinkaan tarkoittane minua, Mauritz? Sillä minä
rakastuin häneen samassa hetkessä kun näin hänen ajavan kunniaportin
alitse.
_Mauritz_. Minä tarkoitan itseäni, setä.
_Patruuna Teodor_. Sehän on hyvä tietää, sillä sittenhän me muut voimme
turvautua sinuun, kun hän alkaa liiaksi meitä kurissa pitää. Mutta
minun pitää ottaa selko, mitä aikomuksia hänellä on vuorineuvoksettaren
suhteen. Antaako hän hänen mennä levolle, vai pakottaako hän häntä
kuuntelemaan Filipstadin juorujuttuja. (Menee sisälle.)
_Anne-Marie_ (ikkunassa). Minä aioin kysyä, saanko todellakin mennä
levolle?
_Mauritz_. Sinä puhut ikäänkuin olisin oikea tyranni! Olen sitäpaitsi
muuttanut mieltäni, Anne-Marie. Luulen, että minulla nyt on sopiva
tilaisuus puhua kaikessa rauhassa sedän kanssa ja taivuttaa hänet
tarkoituksiani varten.
_Anne-Marie_. Kiitos, Mauritz!
_Mauritz_. Tai valvo vielä hetkinen, Anne-Marie, ja kuuntele kun
juttelen sedän kanssa! Sinulle voi olla eduksi oppia, miten häntä on
käsiteltävä.
_Patruuna Teodor_ (palaa takaisin). Ei, vuorineuvoksettarella ei ollut
mitään hätää. (Astuu pöydän luo.) Niin, olettekohan te syöneet kaikki
loppuun. Sillä kai te, herran nimessä, olette toki syöneet?
_Mauritz_. Kiitos, setä! Me söimme oikein hyvällä ruokahalulla.
(Patruunan syödessä käy Mauritz mukavasti tuolille istumaan.) Sinulla
on kovin ihanaa täällä maalla, setä. Mitä huvia on kaupungissa
asumisesta? Sitä ei voi lainkaan tähän verrata. Tällainen ilma!
_Patruuna_. Filipstadissa on kai hyvin huono ilma. Kaksi katua ja kaksi
toria. Siellä on kai niin ummehtunutta, ettette saa ainoatakaan
raitista tuulenhenkäystä. (Syö hyvällä ruokahalulla seuraavan kohtauksen
aikana.) Oletko tehnyt mitään hyödyllistä talven kuluessa, Mauritz?
_Mauritz_. En tahdo kerskata setä. Mutta Upsalassa todellakin
väitetään, että minulla on harvinaisen hyvä juristinpää. Ja silloin kai
on itsestään selvää, että olen pitänyt huolta luvuistani.
_Patruuna Teodor_. Ei ole siis ollut puhettakaan siitä, että olisit
voinut tulla reputetuksi?
_Mauritz_. Tullakseen reputetuksi, setä, täytyy puuttua joko tietoja
tai rohkeutta.
_Patruuna_. Niin, silloinhan on selvää, että jos sinä tulisit
reputetuksi, niin johtuisi se tietojen puutteesta.
_Mauritz_. Tjaa. Joka tapauksessa kestää vielä kolme vuotta, ennenkuin
voin suorittaa hovioikeustutkintoni. Ja kuninkaallisena sihteerinä saan
sitten palvella monta vuotta palkattomana. Se on oikeastaan kirotun
huono ura. Tuumin miltei jo vaihtaa alaa.
_Patruuna Teodor_. Vaihtaisitko sinä alaa?
_Mauritz_. Upsalassa arvellaan sen johdosta tietenkin, että se olisi
suureksi vahingoksi virkamieskunnalle, mutta minun tekisi mieleni
sittenkin antautua johonkin käytännölliseen työhön. Minähän olen
kihloissa, ja se on ainoa keino voidakseni piakkoin päästä naimisiin.
Eihän seitsemän, kahdeksan vuoden kihlausaika ole viekoitteleva.
_Patruuna Teodor_. Ei muillakaan aloilla ole niinkään helppo päästä
niin pitkälle, että voisi mennä naimisiin. Ennenkuin minusta tuli
tehtaanisäntä sain ensin vuoden aikaa olla hiilipoikana ja toisen
juoksupoikana konttorin puolella, ja sitten minä olin pari kolme vuotta
pehtorina. Sen jälkeen oli suoritettava vuori-opiston kurssi ja sitten
sain odottaa hyvän aikaa, ennenkuin minulle tarjoutui isännöitsijän
paikka. Enpä siis tiedä, voitko silläkään alalla tulla paljoa nopeammin
valmiiksi. Mutta ehkäpä sinulla on jotakin muuta kiikarissa?
_Mauritz_. Me olemme keskustelleet hyvin vakavasti tästä
asiasta, Anne-Marie ja minä. Hän on tietenkin kovin liikutettu
minun rakkaudestani, koska hänen tähtensä olen valmis luopumaan
virkamiesuralta. Mutta hän pelkää, että teen siinä väärin itseäni
kohtaan. Ja niinpä me päätimme kysyä sinun neuvoasi tässä asiassa.
Sinun mielipiteesi on tietenkin yhä edelleen se, ettei voi kelvata
tehdasalalle, jollei ole alottanut aivan alusta alkaen?
_Patruuna Teodor_. Niin, olenhan sanonut sinulle —
_Mauritz_. Suo anteeksi, että keskeytän, setä! Sinä aiot muistuttaa
minulle, että kauan sitten kehoitit minua valitsemaan sinun ammattisi,
mutta etten silloin ollut siihen halukas. Myönnän kyllä, etten ollut
erikoisen halukas työntämään hiilikärryjä kokonaisen vuoden ajan. Mutta
asianlaita on nyt toinen. (Nousee ja astuu patruuna Teodorin luo.) Nyt
minulla on rakas olento, jonka puolesta on tehtävä työtä. (Ojentaa
kätensä.) Setä, sinä ehdotit kerran, että voisin oppia ammattia
jollakin sinun tehtaistasi. Jos pysyt tässä tarjouksessasi, niin jään
tänne. Minä alotan hiilipoikana tai konttoripoikana, tai minä ikänä
sinä haluat.
_Patruuna Teodor_ (pudottaa kädestään veitsen ja kahvelin, mutta ei
tartu ojennettuun käteen). Olipa se helkkarinmoinen tyttö!
_Mauritz_. Mitä sinä arvelet ehdotuksestani, setä?
_Patruuna Teodor_. Minä tuumin vain, miksikä sinä, rakas Mauritz, et
yhtä kernaasti kääntynyt leipurimestari Ehingerin puoleen ja sanonut,
että tahdoit tulla leipurinoppiin.
_Mauritz_ (punastuu harmista). Mitä setä tarkoittaa?
_Patruuna Teodor_. Olisihan sekin hyvä ala. Ja ehkäpä hän tulisi niin
liikutetuksi, että heti paikalla antaisi koko liikkeensä sinun haltuusi.
_Mauritz_. Mitä — mitä setä tarkoittaa — — —
_Patruuna Teodor_ (jyrisevällä äänellä). Minä tarkoitan, että ymmärrän
kyllä, että sinä koetat liehakoida minua ja minä ymmärrän, että sinä
olet yhtä suuri lurjus kuin aina olet ollut. Tässä minä odotan, että
sinä pyytäisit apua, jotta voisit mennä naimisiin, mutta sen sijaan
sinä teeskentelet minulle ja väität, että tahdot aloittaa hiilipoikana.
Mutta se on kaikki vaan turhaa lörpötystä ja teeskentelyä! Et
hetkeäkään ole tosissasi sitä aikonut. Sinä tahdot vain kaunistella
sanojasi, jotta minä ihastuisin sinuun ja antaisin sinulle heti
paikalla yhden tehtaistani.
_Mauritz_. Mitä setä tarkoittaa? Mitä?
_Patruuna Teodor_ (nousee pöydästä). En suinkaan minä ole niin tyhmä,
etten ymmärtäisi sinun tarkoitustasi. Mutta mitä sinä tarkoitat sillä,
että olet pelottanut morsiantasi siinä määrin, että hän lähtee karkuun
niinpian kuin hän vain näkee minut? Ei hän pelännyt Fridaa eikä
vuorineuvoksetartakaan, mutta minulle hän ei uskalla sanoa sanaakaan.
Mitä sinä olet kertonut hänelle minusta?
_Mauritz_. No, mutta setä! Mitä...
_Patruuna_ (astuu edestakaisin). Miksikä sinä tulet tänne yksin tuon
nuoren tytön kanssa? Etkö luule minun tietävän, että jos sinun äitisi
oli liian ylpeä seuratakseen teidän mukananne, niin olit sinä liian
ylpeä ottaaksesi anoppisi mukanasi? Sinä et tahtonut ajaa tätä matkaa
kunnon ihmisen kanssa, siksi että hän oli naimisissa leipurin kanssa.
Ja sellainen tahtoo ruveta hiilipojaksi! Tuollainen ylpeänhullu kuin
sinä!
_Mauritz_ (peräytyen askeleen). Teodor setä... mitä...
_Patruuna Teodor_ (pysähtyy hänen eteensä näyttäen uhkaavalta, tarttuu
häntä rinnuksiin kiinni ja ravistelee häntä). Tekisi mieleni antaa
sinulle selkään! Mikä tyhmä keksintö se oli, että laittauduit koko
päiväksi yksin morsiamesi kanssa maantielle? Niin, tiedänhän sen kyllä,
ettet sinä ole vaarallinen! Mutta ihmisten kielet ovat vaarallisia,
eikä mies jätä niiden valtaan sitä, jota hän rakastaa. Sen voisit
painaa mieleesi! Ja oletko unohtanut, että minä olen vanhapoika ja
että taloni on vanhanpojan talo? Mitenkä me olisimme tulleet toimeen,
jollei vuorineuvoksetar olisi suostunut tulemaan tänne? (Ravistelee
häntä uudestaan, ja päästää hänet sitten irti. Mauritz on kadottanut
tasapainonsa, mutta portaat estävät häntä kaatumasta ja hän käy niille
istumaan.) Ja millaiset ajopelit sinä olit hankkinut? Mitään sen
vanhanaikaisempaa ei suinkaan koko kaupungissa ollut saatavissa.
Ettäs annoitkin tuon lapsen ajaa sellaisissa rämppäkärryissä kuusi
peninkulmaa! Ja narrasit minut, patruuna Fristedtin hurraamaan
häkkikärryille!
_Mauritz_. Mitä minä voin...
_Patruuna Teodor_. Niin, saat kernaasti seisoa täällä kaiken yötä ja
tuumia, mitä voisit vastata minulle. Kernaasti saat kyllä. Hyvää yötä!
Hiilipoika! Ei, kuulehan, sillä kertaa sinä teit sittenkin väärät
laskut! (Poistuu sisään.)
_Mauritz_ (nousee pystyyn, aikoo kiiruhtaa jälessä, katuu, suoristaa
selkänsä entiseen arvokkuuteensa, astuu puutarhaan päin).
_Anne-Marie_ (ikkunassa katsoo hänen jälkeensä, kovin huolestuneena.
Heittää lentomuiskun siihen suuntaan, jonne Mauritz on kadonnut,
pudistaa nyrkkiään uhkaavasti patruunan jälkeen.)
Esirippu.