Mökön ja Lurun syntymäpäivä oli elokuussa Susannan päivänä. Jos
jompikumpi heistä olisi ollut tyttö, niin olisi hänestä varmaankin
tehty Susanna, mutta kun he olivat poikia, niin he saivat toiset nimet.
Heidän syntymäpäivänsä oli siis samana päivänä, koska he olivat
molemmat syntyneet samana päivänä.
Isä ja äiti Kiljusilla oli tapana kysyä pojiltaan, mitä nämä tahtoivat
saada lahjaksi syntymäpäivänään. Niin he kysyivät nytkin. Pojat
miettivät ja tulivat siihen johtopäätökseen, että he tahtoivat saada
kissan, koska heillä jo oli koira.
Vanhemmilla ei ollut mitään tätä heidän pyyntöään vastaan, vaikeus oli
ainoastaan siinä, mistä kissa saataisiin. Kylässä, jonka lähellä he
asuivat, oli kyllä kissoja, mutta näistä pojat eivät huolineet, sillä
he pelkäsivät sellaisen kissan helposti karkaavan kotiinsa takaisin. Ja
siinä he olivatkin oikeassa, sillä kissa ei tahdo viihtyä vieraassa
paikassa.
Isä Kiljunen ehdotti silloin, että pantaisiin kaikkiin pääkaupungin
lehtiin ilmoitus, jossa kymmenen markan hinnasta luvattiin ostaa kissa,
jos se jälkivaatimuksella lähetetään heidän kotinsa lähellä olevalle
asemalle.
Isä Kiljunen kirjoitti jo ilmoituksen valmiiksikin, ja pojat
riemastuivat niin tavattomasti, että läksivät heti etsimään Pullaa,
ilmoittaakseen sille tämän iloisen uutisen.
Kun he olivat koiransa löytäneet, ryntäsivät he sen kimppuun
sellaisella vauhdilla, että Pulla jo pelkäsi henkeään ja päästi kovan
haukunnan. Mutta pojat pakottivat sen istumaan ja selittivät sitten
sille, että taloon tuodaan kissa. Pulla, joka aina haukkui, kun sille
jotain puhuttiin, haukkui nytkin. Kyllähän Pulla kissan tunsi, kun sen
näki, mutta näin puheesta ja selittelyistä se ei oikein älynnyt, mistä
oli kysymys. Kohteliaisuudesta se kuitenkin haukkui ja heilutti
häntäänsä, aivan kuin olisi ymmärtänyt.
Pari päivää myöhemmin pojat kuulivat, miten isä sanoi äidille:
-- Parasta taitaa olla, ettei lähetetä ilmoitusta lehtiin, sillä kai
jollain muullakin tavalla voi kissan saada ostetuksi.
Tästä pojat kovasti pahastuivat. Eivät he sanoneet vanhemmilleen
mitään, mutta menivät sen sijaan isän huoneeseen, etsivät ilmoituksen
ja lähettivät sen erääseen Helsingin lehteen pyytäen, että se
toimitettaisiin kaikkiin pääkaupungin lehtiin.
Kyllähän sanomalehtien toimituksissa Kiljusen herrasväki tunnettiin ja
sen vuoksi oikein kovalla kiireellä ilmoitus lähetettiinkin toisiin
lehtiin ja painettiin suurilla kirjaimilla aivan ilmaiseksi.
Koitti viimein Kiljusen poikien syntymäpäivä. Suuri rinkilä oli
leivottu, ja isä ja äiti herättivät poikansa sillä, että kaasivat
kumpikin täyden ämpärillisen kylmää vettä heidän vuoteeseensa.
Mökö ja Luru kiljaisivat herätessään, ja isä ja äiti nauroivat niin,
että olivat pakahtua. Ja sitten pojat läksivät paitasillaan juoksemaan
pitkin pihamaata, ja Pulla hyppeli jäljestä ja koetti saada heidän
paidanliepeitään suuhunsa.
Kun pojat viimein olivat pukeutuneet ja aamiainen oli syöty, niin
alkoivat Mökö ja Luru odotella, tuleeko heille kissaa vai eikö.
Kello oli juuri täsmälleen yksi päivällä, kun maantieltä, joka vei
asemalle, alkoi kuulua kummallista ääntä. Alussa ei voinut varmasti
sanoa, mitä se oli. Olisi voinut luulla, että suuri joukko pikkuisia
lapsia huusi ja parkui. Mutta kun sitten tarkemmin kuunteli, ei se
ollutkaan pikkulasten porua, vaan jotain aivan toista.
Luru ensimmäisenä arvasi oikein. Hän huusi:
-- Se on meidän kissamme, jota siellä tuodaan!
Ja sitten Mökö ja Luru hurrasivat minkä jaksoivat. Ja kyllä he aina
hurrata jaksoivat, sillä heidän tapansahan oli huutaa aina, kun jotain
erikoista tapahtui.
Ensin alussa näkyi kuorma, rattaat, joilla oli monta suurta
pakkilaatikkoa.
-- Siellä se tulee! sanoi Luru.
-- Siellä ne tulevat! sanoi siihen Mökö, sillä hänessä heräsi aavistus
siitä, että kissoja onkin ehkä useampia.
Pian tuli näkyviin toinenkin kuorma, jossa oli vielä enemmän
laatikoita. Ja sitten tuli kolmas kuorma ja sen jälkeen neljäs kuorma,
joka oli kaikista korkein.
Ja kaikista näistä kuului kissojen naukunaa.
-- Hurraa, sanoi Luru, -- nyt me saamme oikein monta kissaa!
-- Hurraa! huusi Mökö niin paljon kuin suinkin jaksoi.
Ja kun Pulla kuuli poikien innostuvan, niin innostui sekin ja haukkua
raksutti oikein täyttä voimaa.
Pojat olivat varmat siitä, että saavat monta kissaa, mutta eivät he
tienneet, että niitä oli kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi!
Niin, niitä oli todellakin kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi!
Jo edellisenä iltana oli joka junalla alkanut niitä saapua asemalle, ja
sitten tuli yöllä ja loput aamulla. Niitä tuli etelästä ja pohjoisesta,
idästä ja lännestä. Näet, kun ilmoitus oli ollut kaikissa pääkaupungin
sanomalehdissä, joita yhteensä painetaan yli satatuhatta, niin oliko
ihme ja kumma, että kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa oli
lähetetty.
Asemapäällikkö oli aivan hukkua näihin kissoihin, joita tuli
laatikoissa ja koreissa. Päästäkseen niistä hän pani ne suuriin tyhjiin
laatikkoihin, nostatti ne rattaille, ja niitä nyt tuotiin Kiljusen
taloa kohden.
Kun kuormain ajajat olivat tulleet pihalle, kysyi isä Kiljunen, joka
oli äidin seurassa tullut portaille:
-- Mitä te nyt tuotte, kun se niin kovasti narisee ja pirisee, naukuu
ja maukuu?
-- Täällä on kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa! sanoivat
miehet.
Ja sitten he alkoivat kaataa laatikoita nurin. Ja niistäpä hyppeli
kissoja esiin. Kun miehet olivat kaataneet pihalle kaikki kissat,
käänsivät he hevosensa ja ajoivat pois.
Olipa siinä jos jonkinlaisia kissoja, oli suuria ja pieniä, harmaita ja
kirjavia, oli valkoisia ja mustia ja monta ruskeatakin, oli hännällisiä
ja hännättömiä. Ja kaikki nämä kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi
kissaa seisoivat nyt Kiljusen pihalla, eivätkä tienneet, minne olisivat
vieraassa paikassa menneet.
Oli tämä näky Kiljusistakin niin merkillinen, että he vaikenivat
pitkäksi aikaa. Ja se oli jo ihmeellistä, että vaikenivat, sillä sitä
ei heille usein tapahtunut. Mutta eihän joka päivä saakaan nähdä
kahdeksaasataaseitsemääkymmentäkuutta kissaa yht'aikaa. Tuskin sitä
kukaan muu onkaan nähnyt kuin juuri Kiljuset Mökön ja Lurun
syntymäpäivänä.
Pulla ensimmäisenä lausui kissat tervetulleiksi. Se oli mennyt poikien
taakse piiloon ja astui nyt Lurun laihojen säärien välistä esiin ja
päästi iloisen haukunnan.
Mutta kissat eivät ollenkaan ihastuneet Pullan tervehdyshaukunnasta!
Kaikki kääntyivät nyt Pullaan päin, nostivat selkänsä korkealle,
häntänsä pystyyn, paitsi tietysti ne kissat, joilla ei häntää
ollutkaan, ja alkoivat sylkeä.
Ai, ai, kuinka ne sylkivät! Olipa se juhlallista, kun
kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa ihan yht'aikaa hännät
pystyssä ja selät köyryssä sylki ja puhisi. Se oli niin juhlallista,
että Pulla unohti vähäksi aikaa haukkumisen ja asettui istumaan,
lepsuttaen etukäpäliään.
Mutta sitä ei Pullan olisi pitänyt tehdä, sillä kissat pitivät
sitä loukkauksena ja alkoivat puhista entistään enemmän. Olisi
luullut myrskyn käyvän, niin kova ääni siitä syntyi, kun
kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa puhisi.
Vaikka Pulla olikin pieni, oli se kovasti rohkea. Se hyökkäsi kissoja
kohden, varsinkin erään hyvin suuren harmaan kissan kimppuun. Tämä
kääntyi heti ympäri, ja silloin kaikki toiset kissat, jotka pitivät
tätä suurta kissaa aivan kuin kenraalina, kääntyivät myöskin ja
läksivät täyttä laukkaa juoksemaan. Ne ihan vilisten menivät eteenpäin
ja kaikilla häntä pystyssä, paitsi tietysti niillä kissoilla, joilla ei
ollut häntää.
Ja nyt kaikki nämä kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa
juoksivat talon ympäri, ja Pulla niiden jäljestä. Se oli sellaista
kiirettä, että sitä katsellessa oikein teki silmille pahaa.
Ja sitten sitä mentiin moneen kertaan talon ympäri. Talon takana olivat
kukkapenkereet ja keittiöpuutarha. Kun tämä kissalauma sen yli ravasi,
niin ei kohta näkynyt enää mitään viheriäistä, ei muuta kuin musta
multa; sinne olivat kadonneet sekä kukkaset että keittiökasvit.
Mutta eiväthän kissat jaksaneet tällä tavoin iankaikkisesti juosta.
Niiden teki jo mieli päästä jonnekin turvaan.
Keskellä pihamaata oli suuri koivu. Tuo suuri harmaa kissa, joka oli
toisten johtaja, ryntäsi sitä kohden ja kiipesi siihen. Pian olivat
toisetkin kahdeksansataaseitsemänkymmentäviisi kissaa kiivenneet sen
oksille.
Kylläpä oli koivu merkillisen näköinen, kun siinä oli kissoja niin
paljon, että oksat oikein notkuivat. Ei sellaista koivua joka päivä
saakaan nähdä!
Pulla tuli puun alle ja alkoi haukkua. Mutta silloin kaikki
kahdeksansataaseitsemänkymmentäkuusi kissaa päästivät aivan yht'aikaa
naukunan, ja oikein vihaisen naukunan. Se oli sellainen ääni, että se
kuului monen kilometrin päähän.
Kaikki oli tähän asti tapahtunut sellaisella kiireellä, että Kiljuset
eivät vielä ehtineet tehdä tai sanoa mitään; he vain seisoivat ja
päivittelivät kissojen juoksua ja Pullan takaa-ajoa. Mutta kun koivu
alkoi tulla aivan täyteen näitä elukoita ja näytti aivan kuin joltakin
merkilliseltä hedelmäpuulta, silloin koko perhe aivan kuin heräsi
toimimaan. Ja kun Kiljuset ryhtyivät toimimaan, niin syntyihän siitä
jotain.
Koko perhe ryntäsi nyt koivun alle ja alkoi sitä ravistaa, aivan samoin
kuin pahankuriset pojat ravistavat omenapuita.
Ja silloin niitä alkoi tippua, kissoja nimittäin, tippua aivan kuin
suuria omenia. Isä Kiljunen sai ensimmäiseksi suuren, lihavan
kissarontin päähänsä. Äiti Kiljunen katsoi ylöspäin ravistaessaan puuta
ja huusi. Hänen suunsa päälle putosi kissa, eikä silloin kuulunut muuta
kuin: plum, plum, kun äiti Kiljunen sylki karvoja suustaan.
Ja kissoja putoili yhä enemmän ja enemmän, niitä oikein sateli lopulta,
sillä toinen kissa veti toisen mukanaan. Ja kun niitä tulla jumppasi
oikein kosolta, menivät kaikki Kiljuset kumoon maahan. Ja silloin
sateli kissoja heidän päälleen. Ja olipa siinä eri ääni, kun lihava
kissa putosi Mökön päälle, tai kun laiha kissanraato retkahti laihan
Lurun luiselle ruumiille.
Kun kissat olivat puusta putoilleet, läksivät ne pakenemaan maantietä
pitkin. Ja tomu pöllysi korkealle ilmaan, kun tämä kissa-armeija ravasi
eteenpäin.
Vähän ajan päästä ei Kiljusen pihalla ollut jäljellä muuta kuin yksi
ainoa pikkuinen kissanpoika, joka peloissaan hiljaa ja surkeasti naukui
portin pielessä.
Tämän pojat ottivat itselleen, ja siitä tuli heti hyvä ystävä Pullan
kanssa. Ja kun kissanpoika oli tullut taloon juuri Susannan päivänä,
niin pojat antoivat sille nimeksi Susanna.
Tällainen oli Kiljusen poikien syntymäpäivä.