Ota vaan, Rosinani,
Ihanani,
Mun sormukseni!
En oo teikkari,
Vaan yöllähän harmaat
Kaikk' kissatki lie;
Ja sulhot kaik' armaat,
Kun ne vihille vie.
(Hän kertoo laulukerron tanssien. Figaro hänen takanansa
jäljittelee hänen liikuntojaan.)
(Figaron huomatessaan.) Ah! astukaa sisään, herra parturi; tulkaa
lähemmäksi; te olette viehättävä!
FIGARO (tervehtii). Herra, se on totta, että äitini ennen aikaan sanoi
sen minulle; mutta siitä ajasta olen vähän menettänyt muotoani. (Syrjään
kreiville.) Bravo, armollinen herra!
(Koko tämän kohtauksen kestäessä tekee kreivi, mitä hän voi,
saadaksensa puhutella Rosinaa; mutta holhojan levoton ja vireä
silmä estää häntä aina siitä. Tämä aikaan-saattaa äänettömän
näytelmän kaikkien henkilöitten kesken, joka on aivan erillänsä
tohtorin ja Figaron sananvaihdosta.)
BARTHOLO. Tuletteko vielä vatsaa perkaamaan, suonta iskemään, lääkkeitä
anniskelemaan, panemaan koko talonväkeäni vuoteelle?
FIGARO. Herra, juhlaa ei ole joka päivä; mutta jokapäiväisiä huolia
lukemattakaan, olette saattanut huomata, että kun siitä on ollut
tarvis, minun intoni ei odota että käsketään...
BARTHOLO. Teidän intonne ei odota! Mitä sanotte, herra innokas, tuolle
onnettomalle, joka haukottelee ja nukkuu aivan hereillänsä? ja
toiselle, joka kolme tuntia jo on aivastanut niin että hänen
pääkallonsa halkee ja hänen aivonsa tärisevät? mitä te heille sanotte?
FIGARO. Mitäkö minä heille sanon?
BARTHOLO. Niin.
FIGARO. Minä sanon heille... No! saakeli! minä sanon sille, joka
aivastaa, _prosit!_ ja sille, joka haukottelee, _mene levolle!_ Se ei,
herra, paisuta rätinkiä.
BARTHOLO. Eipä suinkaan; mutta suonen-iskeminen ja lääkkeet
paisuttaisivat sitä, jos minä tahtoisin suostua siihen. Innostako myös
olette pannut muulini silmät myttyihin? ja tuottaako teidän laastarinne
sille näön takaisin?
FIGARO. Joll'ei se tuota sille näköä takaisin, se ei myöskään ole se,
joka estää sitä näkemästä.
BARTHOLO. Jos minä tapaan sen rätingissä!... Semmoinen julkeus ei käy
laatuun!
FIGARO. Totta puhuen, herra, kun ihmisillä ei ole muuta valitsemista
kuin hullunkurisuus ja mielettömyys, niin siinä, mistä minä en näe
mitään hyötyä lähtevän, tahdon kumminkin saavuttaa iloa; ja eläköön
riemu! Kuka tietää, kestääkö maailma vielä kolme viikkoa!
BARTHOLO. Te tekisitte paljon paremmin, herra viisastelija, jos
maksaisitte minulle sata écu'täni ja korot hidastelematta, sen ilmoitan
teille.
FIGARO. Epäilettekö rehellisyyttäni, herra? Teidän sata écu'tänne! minä
tahtoisin pikemmin koko elinaikani olla ne teille velkaa kuin
hetkeäkään evätä niitä.
BARTHOLO. Ja sanokaa minulle, mitä tyttärenne piti niistä makeisista,
joita veitte hänelle.
FIGARO. Mitkä makeiset? Mitä tarkoitatte?
BARTHOLO. Niin, nuot makeiset siinä paperituutissa, joka tehtiin tuosta
kirjepaperista tänä aamuna.
FIGARO. Piru vieköön jos...
ROSINA (keskeyttäen). Oletteko edes huolinut antaa niitä hänelle minun
puolestani, herra Figaro? Minä pyysin teitä sitä tekemään.
FIGARO. Vai niin! nuot makeiset tänä aamuna? Kuinka minä olen tyhmä!
minä olin unhottanut koko tuon asian... Oivallisia, signora,
ihmeteltävän hyviä!
BARTHOLO. Oivallisia! ihmeteltävän hyviä! Niin, epäilemättä, herra
parturi, palatkaa asiaan! Te toimitatte täällä somaa virkaa, herra!
FIGARO. Mitäs nyt, herra?
BARTHOLO. Ja joka on tuottava teille varsin hyvän maineen, herra!
FIGARO. Minä aion pitää sitä voimassa, herra.
BARTHOLO. Sanokaa, että aiotte kantaa sitä, herra.
FIGARO. Kuinka vaan suvaitsette, herra.
BARTHOLO. Te olette kovin ylpeä, herra! Tietäkää, että kun minä
riitelen narrin kanssa, en koskaan väisty hänen edestään.
FIGARO (kääntyy selin häneen). Me olemme siinä kohden erilaisia, herra;
minä väistyn aina semmoisen edestä.
BARTHOLO. Häh! mitä hän sanoo, maisteri?
FIGARO. Luuletteko, että teillä on tekemistä jonkun kyläparturin
kanssa, joka ei osaa muuta kuin pidellä partaveistä? Teidän tulee
tietää, herra, että minä olen tehnyt kynätyötä Madrid'issa, ja että
ilman noita kadehtijoita...
BARTHOLO. No! minkä tähden ette jäänyt sinne, vaan tulitte tänne
ammattia muuttamaan?
FIGARO. Tehdään, mitä voidaan. Asettukaa minun asemaani.
BARTHOLO. Minä teidän asemaanne! No! saakeli, minä puhuisin somia
hullutuksia!
FIGARO. Herra, te ette aloita peräti huonosti; minä vedän todistajaksi
teidän virkaveljenne, joka tuolla uneksii.
KREIVI (toipuen). Minä ... minä en ole herran virkaveli.
FIGARO. Ettekö? Kun minä näin teidät täällä neuvottelemassa, luulin
teidän harrastavan samaa ainetta.
BARTHOLO (vihoissaan). Mikä asia vihdoin tuo teidät tänne? Onko joku
kirje vielä tänä iltana annettava rouvalle? Puhukaa, täytyykö minun
poistua.
FIGARO. Kuinka ankarasti kohtelette ihmisraukkoja! Hiisi vieköön,
herra, minä tulen teidän partaanne ajamaan, siinä kaikki; onhan tänään
teidän tavallinen päivänne?
BARTHOLO. Te saatte pian tulla takaisin.
FIGARO. Ah! niin, tulla takaisin! Koko garnisoni ottaa lääkityksiä
huomenna aamulla, minä olen suosijoitteni kautta saanut sen asian
urakalla. Päättäkää siis itse, kuinka vähän aikaa minulla on menettää!
Tuletteko, herra, hiukan huoneesenne?
BARTHOLO. Ei, herra ei tule ensinkään huoneesensa. No! mutta... Mikä
estää partaani tässä ajamasta?
ROSINA (ylenkatseella). Te olette siivotapainen! Ja miks'ei minun
huoneessani?
BARTHOLO. Sinä suutut! Anteeksi, lapseni, sinä päätät oppituntisi; minä
en tahdo hetkeksikään menettää iloa kuulla sinua.
FIGARO (hiljaa kreiville). Häntä ei saa tästä lähtemään. (Ääneen.) Hei,
L'Éveillé? La Jeunesse? malja, vettä, kaikki, mitä herran on tarvis.
BARTHOLO. Niin aina, kutsukaa ne tänne! Väsyneinä, uupuneina, teidän
keksintönne kautta hoki runneltuina, onhan täytynyt lähettää ne
levolle!
FIGARO. No hyvä! minä menen kaikkia hakemaan. Eikö niin, teidän
kamarissanne? (Hiljaa kreiville.) Minä tahdon houkutella häntä ulos.
BARTHOLO (irroittaa avain-kimppunsa, mutta sanoo miettiväisesti:) Ei,
ei, minä menen itse sinne. (Hiljaa kreiville, mennessään.) Pitäkää
heitä silmällä, minä pyydän.
Kuudes kohtaus.
(Figaro, Kreivi, Rosina.)
FIGARO. Ah! mikä hyvä tilaisuus pääsi käsistämme! hän oli vähällä antaa
minulle avain-kimpun. Eikö ristikkoakkunan avain ole siinä?
ROSINA. Se on kaikkein uusin.
Seitsemäs kohtaus.
(Bartholo, Figaro, Kreivi, Rosina.)
BARTHOLO (palaten, itseksensä). No niin! minä en tiedä, mitä teen,
jättää tänne tuo kirottu parturi. (Figarolle.) Kas tässä! (Antaa
hänelle avainkimpun). Kabinetissani, kirjoituspulpettini alla; mutta
älkää kajotko mihinkään.
FIGARO. Pahus vieköön! se olisi mainiota, epäluuloinen kuin te olette!
(Syrjään, mennessään.) Huomatkaa, kuinka taivas suojelee viattomuutta!
Kahdeksas kohtaus.
(Bartholo, Kreivi, Rosina.)
BARTHOLO (hiljaa kreiville). Se on tuo lurjus, joka vei kirjeen
kreiville.
KREIVI (hiljaa). Hän näyttää minusta aika veitikalta.
BARTHOLO. Hän ei enää saa minua petetyksi.
KREIVI. Minä luulen, että siinä kohden vaikein osa jo on tehty.
BARTHOLO. Kaikki tyystin mietittyäni luulin varovaisemmaksi lähettää
hänet kamariini kuin jättää hänet tänne Rosinan kanssa.
KREIVI. He eivät olisi lausuneet sanaakaan, jota minä en olisi kuullut.
ROSINA. Sangen kohteliasta, hyvät herrat, lakkaamatta puhua hiljaa!
Entäs oppituntini?
(Nyt kuuluu sellainen ääni, kuin astia olisi pudonnut.)
BARTHOLO (huutaen). Mitä minä kuulen! Tuo julma parturi on varmaankin
laskenut kaikki portaita myöten putoomaan, ja matkalippaani kauniimmat
kalut!...
(Hän juoksee ulos.)
Yhdeksäs kohtaus.
(Kreivi, Rosina.)
KREIVI. Käyttäkäämme hyödyksemme sitä hetkeä, jonka Figaron äly hankkii
meille. Suokaa minulle tänä iltana, minä rukoilen sitä, hyvä neiti,
hetken keskustelu, joka on välttämättömän tarpeellinen teidän
pelastukseksenne siitä orjuudesta, johon olitte joutua.
ROSINA. Ah! Lindor!
KREIVI. Minä voin nousta teidän ristikko-akkunaanne, ja mitä tuohon
kirjeesen tulee, jonka tänä aamuna sain, olen ollut pakoitettuna...
Kymmenes kohtaus.
(Rosina, Bartholo, Figaro, Kreivi.)
BARTHOLO. Minä en erehtynyt; kaikki on särjettynä, rusentuneena.
FIGARO. Tästäkö tapaturmasta nyt sopii nostaa tämmöistä pauhinaa!
Portaissa on pilkkopimeä. (Hän näyttää avaimen kreiville.) Kun astuin
niitä ylös, tarttuivat vaatteeni johonkuhun avaimeen...
BARTHOLO. Täytyy pitää vaaria siitä, mitä tehdään. Tarttua avaimeen
kiinni! Ketterä mies!
FIGARO. Toden totta, herra, hakekaa itsellenne joku ketterämpi.
Yhdestoista kohtaus.
(Edelliset, don Bazil.)
ROSINA (pelästyneenä, syrjään). Don Bazil!...
KREIVI (syrjään). Taivaan Jumala!
FIGARO (syrjään). Sepä pirua!
BARTHOLO (menee häntä vastaan). Ah! Bazil, ystäväni, minua ilahuttaa
nähdä teitä terveenä. Teidän sairastumisenne ei siis tuottanut mitään
seurauksia? Todellakin, herra Alonzo peloitti minua kovasti teidän
terveytenne suhteen; kysykää häneltä, minä olin jo lähtemäisilläni
teitä katsomaan, ja joll'ei hän olisi pidättänyt minua...
BAZIL (hämmästyneenä). Herra Alonzo?
FIGARO (koputtaa jalkaansa). Sepä vielä! yhä noita esteitä! Kaksi
tuntia parta pahuksen vuoksi... Koiran virka!
BAZIL (heitä kaikkia katsellen). Tahdotteko tehdä minulle mieliksi,
hyvät herrat, ja sanoa?...
FIGARO. Te saatte puhua hänen kanssansa, kun minä olen lähtenyt.
BAZIL. Mutta vielä tarvitsisi...
KREIVI. Teidän tarvitsisi olla vaiti, Bazil. Luuletteko ilmoittavanne
herralle jotakin, jota hän ei tiedä? Minä olen kertonut hänelle, että
olitte antanut minulle toimeksi tulla teidän sijastanne oppituntia
antamaan.
BAZIL (enemmän hämmästyneenä). Oppituntia!... Alonzo!...
ROSINA (syrjään, Bazil'ille). No! olkaa vaiti.
BAZIL. Hänkin!
KREIVI (hiljaa, Bartholo'lle). Sanokaahan hänelle aivan hiljaa, että me
olemme sopineet niin.
BARTHOLO (Bazil'ille, syrjään). Älkää saattako meitä valhettelijoiksi,
Bazil; jos sanotte, ett'ei hän ole teidän oppilaanne, pilaisitte
kaikki.
BAZIL. Vai niin!
BARTHOLO (ääneen). Todellakaan, Bazil, ei ole taidokkaampaa ihmistä,
kuin teidän oppilaanne.
BAZIL (ällistyneenä). Minun oppilaani!... (Hiljaa.) Minä tulin
ilmoittamaan teille, että kreivi on muuttanut pois.
BARTHOLO (hiljaa). Minä tiedän sen, olkaa vaiti.
BAZIL (hiljaa). Kuka on sanonut sen teille?
BARTHOLO (hiljaa). Hän, tietysti!
KREIVI (hiljaa). Minä, epäilemättä: kuulkaa vaan.
ROSINA (hiljaa Bazil'ille). Onko teidän niin vaikea olla vaiti?
FIGARO (hiljaa Bazil'ille). Hm! Lurjus! Hän on kuuro!
BAZIL (syrjään). Ketä hiidessä täällä petetään? Kaikki tietävät
salaisuuden!
BARTHOLO (ääneen). No hyvä! Bazil, teidän lakimiehenne?...
FIGARO. Te voitte koko illan puhua lakimiehestä.
BARTHOLO (Bazil'ille). Yksi sana; sanokaa vaan, oletteko tyytyväinen
lakimieheen?
BAZIL (kauhistuneena). Laki-mieheen?
KREIVI (naurahtaen). Ettekö nähnyt lakimiestä?
BAZIL (tuskaantuneena). No! ei, en minä ole häntä nähnyt tuota
lakimiestä.
KREIVI (Bartholo'lle, syrjään). Tahdotteko, että hän rupee selityksiin
täällä hänen edessään? Lähettäkää hänet pois.
BARTHOLO (hiljaa kreiville). Te olette oikeassa. (Bazilille.) Mutta
mikä tauti on niin äkisti teihin ryhtynyt?
BAZIL (suutuksissaan). Minä en ymmärrä teitä.
KREIVI (pistää hänelle, syrjässä, rahakukkaron käteen). Niin: herra
kysyy teiltä, mitä te tulette tänne tekemään, vaikka voitte pahoin.
FIGARO. Hän on kalpea kuin ruumis!
BAZIL. Ah! minä ymmärrän...
KREIVI. Menkää levolle, rakas Bazil: te ette voi hyvin, ja te saatatte
meidät pelosta kuolemaan. Menkää levolle.
FIGARO. Hänen kasvonsa ovat vallan muuttuneet. Menkää levolle.
BARTHOLO. Kunniani kautta, hänellä on kauhea kuumetauti. Menkää
levolle.
ROSINA. Minkätähden olette lähtenyt ulos?
BAZIL (erinomaisen hämmästyneenä). Että minä menisin levolle!
KAIKKI YHDESSÄ. No! tietysti.
BAZIL (katsellen heitä kaikkia). Todellakin, hyvät herrat, minä luulen,
että tekisin viisaasti, jos poistuisin; minä tunnen, ett'en ole täällä
tavallisessa paikassani.
BARTHOLO. Huomiseksi siis, jos jaksatte paremmin.
KREIVI. Bazil, minä olen teidän luonanne hyvin aikaisin.
FIGARO. Uskokaa minua, pitäkää itsenne hyvin lämpimänä sängyssänne.
ROSINA. Hyvää yötä, herra Bazil.
BAZIL (syrjään). Hiisi vieköön, jos minä tajuan mitään tästä! ja ilman
tätä rahakukkaroa...
KAIKKI. Hyvää yötä, Bazil, hyvää yötä.
BAZIL (mennessään). No hyvä, hyvää yötä siis, hyvää yötä.
(Kaikki saattavat häntä nauraen.)
Kahdestoista kohtaus.
(Edelliset, paitsi Bazil.)
BARTHOLO (pontevalla äänellä). Tuo mies ei jaksa ensinkään hyvin.
ROSINA. Hänen silmänsä haihattelevat.
KREIVI. Ulko-ilma on tehnyt hänen pahaa.
FIGARO. Huomasitteko, kuinka hän puhui aivan itseksensä? Tuon verran
meistä on! (Bartholo'lle.) No, teettekö päätöksenne tällä kertaa?
(Hän työntää hänelle nojatuolin hyvin kauas kreivistä ja tarjoo
hänelle liinaa.)
KREIVI. Ennenkuin päätämme, rouvaseni, täytyy minun sanoa teille
sananen, joka on tärkeä teidän edistymisellenne siinä taiteessa, jota
minun on kunnia opettaa teille.
(Hän lähestyy ja puhuu hänen kanssansa kuiskuttaen.)
BARTHOLO (Figaro'lle). No, mutta näyttää siltä kuin te varta vasten
lähestyisitte ja asettuisitte minun eteeni estääksenne minua
näkemästä...
KREIVI (hiljaa Rosinalle). Meillä on ristikko-akkunan avain ja me
olemme täällä kello kaksitoista tänä yönä.
FIGARO (panee liinan Bartholo'n kaulaan). Mitä näkemästä? Jos se olisi
tanssi-tunti, sopisi asettaa teidät niin, että saisitte katsella sitä;
mutta laulua! ... ai, ai.
BARTHOLO. Mikäs nyt on?
FIGARO. Minä en tiedä, mikä tuli silmääni.
(Hän asettaa päänsä lähemmäksi.)
BARTHOLO. Älkäähän hieroko.
FIGARO. Se on vasen silmä. Tahdotteko tehdä hyvin ja puhaltaa siihen
jotenkin kovasti?
(Bartholo tarttuu Figaro'n päähän, katsoo sen ylipuolitse,
sysää sen kovasti luotansa ja menee rakastavien taaksi heidän
keskusteluansa kuuntelemaan.)
KREIVI (hiljaa Rosinalle). Ja mitä teidän kirjeesenne tulee, olin äsken
semmoisessa ahdingossa, jäädäkseni tänne...
FIGARO (kaukaa, varoittaaksensa). Hm! ... hm!...
KREIVI. Epätoivoissani siitä, että valepukunikin oli turha...
BARTHOLO (astuen heidän väliinsä). Teidän valepukunne turha!
ROSINA (pelästyneenä). Ah!...
BARTHOLO. Varsin hyvä, neitoseni, älkää antako häiritä itseänne.
Kuinka! Minun silmienikin edessä, minun läsnä ollessani uskalletaan
tuolla tavalla loukata minua!
KREIVI. Mikähän teitä vaivaa, herra?
BARTHOLO. Kavala Alonzo!
KREIVI. Herra Bartholo, jos teillä usein on sellaisia kummallisia
oikkuja kuin se, jonka minä sattumuksesta saan nähdä, en hämmästy
ensinkään neitosen inhoa ruveta teidän vaimoksenne.
ROSINA. Hänen vaimoksensa! Minä! Viettää päiväni mustasukkaisen äijän
luona, joka kaiken onnellisuuden sijasta tarjoo nuoruudelleni
kammottavan orjuuden.
BARTHOLO. Ah! mitä kuulen!
ROSINA. Niin, minä sanon sen aivan korkealla äänellä: minä annan
sydämeni ja käteni sille, joka voi temmata minut tästä kauheasta
vankihuoneesta, jossa minua itseä ja tavaraani pidetään vasten kaikkea
oikeutta.
(Rosina menee ulos.)
Kolmastoista kohtaus.
(Bartholo, Figaro, Kreivi.)
BARTHOLO. Viha tukehuttaa minut.
KREIVI. Todellakin, herra, nuoren naisen on vaikea...
FIGARO. Niin, nuori nainen ja korkea ikä, sepä vaivaa vanhuksen päätä.
BARTHOLO. Kuinka! kun tapaan heidät verekseltä! Kirottu parturi! Minun
tekee kovasti mieli...
FIGARO. Minä menen tieheni, hän on hullu.
KREIVI. Ja minä myöskin; kunniani kautta, hän on hullu.
FIGARO. Hän on hullu, hän on hullu...
(He menevät ulos.)
Neljästoista kohtaus.
(Bartholo, yksin, ajaa keitä takaa.)
BARTHOLO. Minä olen hullu! katalat viettelijät, pirun lähettiläät,
jonka työtä te täällä toimitatte ja jonka pitäisi viedä teidät
kaikki ... minä olen hullu!... Minä näin heidät niinkuin näen tämän
pulpetin ... ja hävyttömästi keskustella minun kanssani!... Ah!
ainoastaan Bazil voi selittää minulle tämän asian. Niin, lähettäkäämme
häntä hakemaan. Holoo! joku... Ah! minä unhotin, ett'ei minulla ole
ketään... Joku naapuri, ensitullut, yhtä kaikki. Tämä voi viedä
mieheltä järjen! Tämä voi viedä mieheltä järjen!
(Näytösten välillä näyttämö pimenee, raju-ilman pauhu kuuluu
ja orkesteri soittaa entre-actin Rossini'n saman-nimisestä
operasta.)