Näyttämö on pimeä.
Ensimmäinen kohtaus.
(Bartholo. Don Bazil, paperilyhty kädessä.)
BARTHOLO. Kuinka, Bazil, te ette tunne häntä! Onko se mahdollista, mitä
sanotte?
BAZIL. Jos sata kertaa kysytte minulta, annan aina saman vastauksen.
Jos hän on antanut teille kreivin kirjeen, on se epäilemättä joku
kreivin lähettiläs. Mutta tuohon komeaan lahjaan katsoen, jonka hän
antoi minulle, olisi se mahdollista, että se olisi kreivi itse.
BARTHOLO. Mikä todennäköisyys? Mutta, tuon lahjan johdosta, no!
minkätähden otitte sen vastaan?
BAZIL. Te näytitte suostuvan; minä en ymmärtänyt siitä mitään; ja
semmoisissa tilaisuuksissa, joita on vaikea arvostella, näyttää
kultakukkaro minusta aina vastustamattomalta argumentilta. Ja sitten,
kuten sananlasku sanoo, mikä kelpaa ottaa...
BARTHOLO. Minä ymmärrän, se kelpaa...
BAZIL. Pitää.
BARTHOLO (hämmästyneenä). Ah! ah!
BAZIL. Niin, minä olen tuolla tavoin laittanut monta pikku sananlaskua
vähäisillä muutoksilla: mutta ryhtykäämme itse asiaan; mitä olette
päättänyt?
BARTHOLO. Ettekö minun asemassani, Bazil, ponnistaisi kaikkia
voimianne, häntä omistaaksenne?
BAZIL. En tosiaankaan, tohtori. Kaikenlaisen tavaran suhteen
omistaminen on vähäpätöinen asia; nautitseminen tekee onnelliseksi:
minun ajatukseni on, että se, joka nai naisen, joka ei rakasta häntä,
hän panee itsensä alttiiksi...
BARTHOLO. Te pelkäisitte onnettomia kohtauksia?
BAZIL. Hoho, herra ... niitä näkee paljon tänä vuonna. Minä en
ensinkään tekisi väkivaltaa hänen sydämellensä.
BARTHOLO. Teidän palvelijanne, Bazil. Parempi on, että hän itkee siitä,
että minä olen hänen omansa, kuin että minä kuolen siitä, että hän ei
ole minun omani.
BAZIL. Onko henkenne vaarassa? Naikaa, tohtori, naikaa.
BARTHOLO. Sen teenkin, ja vielä tänä yönä.
BAZIL. Hyvästi siis. -- Muistakaa, kun puhutte holhottinne kanssa, että
teette heidät kaikki mustemmiksi kuin helvetti.
BARTHOLO. Te olette oikeassa.
BAZIL. Moite, tohtori, moite! Siihen keinoon täytyy aina ryhtyä.
BARTHOLO. Tässä on Rosinan kirje, jonka tuo Alonzo antoi minulle; ja
hän näytti minulle, sitä tahtomatta, miksi hyödyksi minun tulee käyttää
sitä hänen edessään.
BAZIL. Hyvästi, me olemme kaikki täällä kello neljä.
BARTHOLO. Miks'ei ennemmin?
BAZIL. Se on mahdotonta; notarius on estetty.
BARTHOLO. Naimistako varten?
BAZIL. Niin, parturi Figaron luona; hän naittaa veljentyttärensä.
BARTHOLO. Veljentyttärensä? semmoista hänellä ei ole.
BAZIL. Niin he ovat notariukselle sanoneet.
BARTHOLO. Tuo veijari on salahankkeessa osallinen: mitä hiiden nimessä!
BAZIL. Ajattelisitteko?...
BARTHOLO. Nuot ihmiset ovat kovin valppaat! Joutukaa, ystäväni, minä en
saa rauhaa. Menkää takaisin notariuksen luoksi. Tulkoon hän heti
paikalla tänne teidän kanssanne.
BAZIL. Nyt sataa, on oikein lemmon ilma; mutta ei mikään estä minua
teitä palvelemasta. Mitä te puolestanne teette?
BARTHOLO. Minä saatan teidät ulos: ovathan ne antaneet laittaa koko
talonväkeni raajarikoksi tuon Figaron kautta! Minä olen yksin täällä.
BAZIL. Minulla on lyhtyni.
BARTHOLO. Ottakaa, Bazil, tässä on minun kaksoisavaimeni. Minä odotan
teitä, minä valvon: ja tulkoon kuka tahansa; paitsi notariusta ja
teitä, ei kukaan pääse sisään tänä yönä.
BAZIL. Näillä varokeinoilla olette varma asiastanne.
Toinen kohtaus.
(Rosina yksin, astuen ulos kamaristaan.)
ROSINA. Minusta näytti, kuin olisin kuullut puhuttavan. Kello on lyönyt
kaksitoista; Lindor ei tule! Tämä ruma ilmakin olisi sovelias häntä
auttamaan. Varmana siitä, ett'ei hän kohtaisi ketään... Ah, Lindor! jos
olisit pettänyt minut!... Minkä äänen kuulen?... Hyvä Jumala! se on
holhojani. Menkäämme sisään.
Kolmas kohtaus.
(Rosina, Bartholo.)
BARTHOLO (tulee takaisin sisään, kynttilä kädessään.) Ah, Rosina,
kosk'ette vielä ole mennyt sisään huoneesenne...
ROSINA. Minä menen juuri.
BARTHOLO. Nyt kun on tämmöinen kauhea ilma, te ette voi levätä, ja
minulla on sangen tärkeitä asioita teille sanottavana.
ROSINA. Mitä tahdotte minusta, herra? Eikö siinä ole kylliksi, että
päivällä vaivaatte minua?
BARTHOLO. Rosina, kuulkaa minua.
ROSINA. Huomenna minä kuuntelen teitä.
BARTHOLO. Silmänräpäys vaan, minä pyydän.
ROSINA (syrjään). Jos hän tulisi!
BARTHOLO (näyttää hänelle hänen kirjeensä). Tunnetteko tätä kirjettä?
ROSINA (tuntee sen). Ah, suuri Jumala!
BARTHOLO. Aikomukseni, Rosina, ei ole nuhdella teitä: teidän iällänne
saattaa hairahtua; mutta minä olen teidän ystävänne; kuulkaa minua.
ROSINA. Minä en jaksa enää.
BARTHOLO. Tämä kirje, jonka olette kirjoittanut kreivi Almavivalle...
ROSINA (hämmästyneenä). Kreivi Almavivalle!
BARTHOLO. Katsokaa, mikä hirveä mies tuo kreivi on: heti sen saatuansa
teki hän siitä voittomerkin. Minä olen saanut sen eräältä naiselta,
jolle hän on uhrannut sen.
ROSINA. Kreivi Almaviva!
BARTHOLO. Teidän on vaikea uskoa tätä kauheata asiaa. Kokemattomuus,
Rosina, tekee teidän sukupuolenne luottavaiseksi ja herkkä-uskoiseksi;
mutta kuulkaa, mihin paulaan teitä koetettiin vietellä. Tuo nainen on
toimittanut minulle tiedon kaikista, luultavasti poistaaksensa niin
vaarallista kilpailijaa, kuin te olitte. Minä vapisen siitä! mitä
ilettävin komplotti Almavivan, Figaron ja tuon Alonzon välillä, tuon
muka Bazil'in oppilaan, joka kantaa toista nimeä eikä ole kuin kreivin
katala asiamies, oli vähällä temmata teidät pohjattomaan syvyyteen,
josta ei mikään olisi voinut pelastaa teitä.
ROSINA (alakuloisena). Kuinka kauheata! ... kuinka, Lindor! ... kuinka,
tuo nuori mies!...
BARTHOLO (syrjään). Ah! se on Lindor.
ROSINA. Siis kreivi Almavivan puolesta... Toisen puolesta...
BARTHOLO. Niin minulle sanottiin, kun kirjeenne annettiin minulle.
ROSINA (ylimäärin loukattuna). Ah! mikä ilkeys!... Hän saapi siitä
rangaistuksen. -- Herra, te olette tahtonut naida minut?
BARTHOLO. Sinä tiedät tunteitteni tulen.
ROSINA. Jos se vielä palaa teissä, olen teidän omanne.
BARTHOLO. No hyvä! notarius tulee vielä tänä yönä.
ROSINA. Siinä ei ole kaikki. Oi Jumala! olenko tarpeeksi
nöyryytetty!... Kuulkaa; ennen pitkää tuo katala rohkenee tulla sisään
tästä ristikko-akkunasta, jonka avaimen he viekkaudella ovat vieneet
teiltä.
BARTHOLO (avain-kimppuansa katsoen). Ah! nuot ilkiöt! Lapseni, minä en
enää lähde sinun luotasi.
Kolmas kohtaus.
(Rosina, Bartholo.)
BARTHOLO (tulee takaisin sisään, kynttilä kädessä).
ROSINA (kauhulla). Ah! herra! mutta jos he ovat aseissa?
BARTHOLO. Sinä olet oikeassa: kosto menisi minulta hukkaan. Mene ylös
Marceline'n luoksi; sulje itsesi sisään hänen kamariinsa ja väännä
avainta kaksi kertaa. Minä menen aseellista voimaa noutamaan ja odotan
rakennuksen vieressä. Me vangitsemme hänet varkaana ja saamme sen
mielihyvän, että samalla kostamme hänelle ja pääsemme hänestä vapaaksi
ja luota siihen, että minun rakkauteni korvaa sinulle...
ROSINA (epätoivoissaan). Unhottakaa vaan minun erhetykseni. (Syrjään.)
Ah! minä rankaisen itseäni siitä tarpeeksi.
BARTHOLO (menee pois). Menkäämme väijyksiin. Vihdoinkin ovat he minun
kynsissäni.
(Hän menee ulos.)
Neljäs kohtaus.
(Rosina, yksin.)
ROSINA. Hänen rakkautensa korvaa minulle!... Minua onnetonta!... (Hän
vetää esiin nenäliinansa ja purskahtaa itkuun.) Mitäs tehdä?... Hän
tulee pian. Minä jään ja teeskentelen hänen edessään, saadakseni hetken
katsella häntä koko hänen ilkeydessään. Hänen käytöksensä huonous on
vastaiseksi varjeleva minua... Ah! minä tarvitsen sitä suuresti. Jalot
kasvot, lempeä muoto, niin hellä ääni! ... ja se on vaan viettelijän
katala asiamies! Voi minua onnetonta! onnetonta! Jumala!...
Ristikko-akkuna avataan!
(Hän rientää pois.)
Viides kohtaus.
(Kreivi. Figaro, viittaan käärittynä, ilmaantuu ikkunassa.)
FIGARO (puhuu ulkona). Joku pakenee: astunko sisään?
KREIVI (ulkona). Mieskö?
FIGARO. Ei.
KREIVI. Se on Rosina, jonka sinun tuimat kasvosi luultavasti ovat
peloittaneet pakoon.
FIGARO (hypähtää kamariin). Toden totta, minä uskon sen... Nyt olemme
vihdoinkin saapuneet perille, sateesta, ukkosesta ja salamoista
huolimatta.
KREIVI (pitkään viittaan käärittynä). Ojenna minulle kättäsi. (Hän
hypähtää sisään vuorostaan.) Meidän on voitto!
FIGARO (heittää viittansa pois). Me olemme aivan läpi kastuneet. Ihana
ilma kosimis-retkeä varten! Armollinen herra, miltä tämä yö näyttää
teistä?
KREIVI. Oivalliselta rakastajalle.
FIGARO. Niin, mutta uskotulle?... Ja jos joku äkkiarvaamatta tapaisi
meidät täällä.
KREIVI. Etköhän ole minun kanssani? Mutta minulla on toinen murhe:
mitenkä saisin hänet heti paikalla lähtemään holhojansa talosta.
FIGARO. Teidän puolellanne on kolme tunnetta, jotka ovat kaikkivaltiaat
ihanan sukupuolen suhteen: rakkaus, viha ja pelko.
KREIVI (katselee pimeässä). Mitenkä ilmoittaa hänelle äkillisesti, että
notarius odottaa häntä sinun luonasi, meitä yhdistääksensä? Minun
ehdoitukseni näyttää varmaan hänestä kovin rohkealta: hän on nimittävä
minua liika uskaliaaksi.
FIGARO. Jos hän sanoo teitä uskaliaaksi, sanotte te häntä julmaksi.
Naiset pitävät paljon siitä, että heitä sanotaan julmiksi. Muutoin, jos
hänen rakkautensa on sellainen, kuin te tahtoisitte, sanotte hänelle,
kuka te olette; hän ei silloin enää epäile teidän tunteitanne.
Kuudes kohtaus.
(Kreivi, Rosina, Figaro. Figaro sytyttää kaikki kynttilät,
jotka ovat pöydällä.)
KREIVI. Tässä hän onkin. -- Ihana Rosinani!...
ROSINA (kovin teeskennellyllä äänellä). Minä rupesin pelkäämään, herra,
että te ette tulisi.
KREIVI. Viehättävä levottomuus!... Neitini, minun ei sovi
väärin-käyttää asianhaaroja, ehdoittaakseni teille, että jakaisitte
onnettoman kohtaloa; mutta minkä turvapaikan hyvänsä te valitsette,
minä vannon kunniani...
ROSINA. Herra, joll'ei minun, sydämeni annettuani, kohta sen jälkeen
täytyisi antaa kättäni, niin te ette olisi täällä. Puolustakoon
hätätila teidän silmissänne sitä, mikä tässä yhteen-tulossa on
säädytöntä.
KREIVI. Te, Rosina! puolisoksi onnettomalle, ilman rikkautta, ilman
sukuperää!...
ROSINA. Sukuperä, rikkaus! Jättäkäämme siksensä nuot sattumuksen
vaiheet, ja jos vakuutatte minulle, että aikomuksenne ovat puhtaat...
KREIVI (hänen jalkojensa juuressa). Ah Rosina! minä jumaloitsen
teitä!...
ROSINA (loukattuna). Herjetkää, onneton! ... te uskallatte häväistä
Jumalan nimeä!... Sinä jumaloitset minua!... Mene! sinä et ole enää
vaarallinen minulle; minä odotin tuota sanaa, sinua kammotakseni. Mutta
ennenkuin jätän sinut siihen omantunnon tuskaan, joka odottaa sinua
(itkien), kuule, että minä rakastin sinua; kuule, että minä katsoin
onnekseni saada jakaa sinun kanssasi kovaa kohtaloasi. Katala Lindor!
minä olin vähällä jättää kaikki, sinua seuratakseni. Mutta se kehno
tapa, jolla olet väärinkäyttänyt minun hyvyyttäni, sekä tuon kauhean
kreivi Almavivan ilkeys, jolle sinä olet myynyt minut, ovat saattaneet
käsiini takaisin tämän heikkouteni todistuksen. Tunnetko tätä kirjettä?
KREIVI (vilkkaasti). Jonka holhojanne on antanut teille?
ROSINA (kopeasti). Niin, minä olen hänelle siitä kiitollinen.
KREIVI. Jumala! kuinka minä olen onnellinen! Hän on saanut sen minulta.
Eilen pulassani käytin sitä, saavuttaakseni hänen luottamustaan; enkä
minä saanut tilaisuutta antaa teille tietoa siitä. Ah Rosina! se on
siis totta, että te todenteolla rakastatte minua!
FIGARO. Armollinen herra, te etsitte vaimoa, joka rakastaisi teitä
teidän itsenne vuoksi...
ROSINA. Armollinen herra!... Mitä hän sanoo?
KREIVI (heittäen yltänsä leveän viittansa, ilmestyy komeassa puvussa).
Oi naisista kaikkein enimmin rakastettu! nyt ei ole enää aikaa pettää
teitä: se onnellinen mies, jonka näette jalkojenne juuressa, ei ole
mikään Lindor; minä olen kreivi Almaviva, joka kuolen rakkaudesta ja
turhaan olen etsinyt teitä kuusi kuukautta.
ROSINA (vaipuu kreivin syliin). Ah!...
KREIVI (pelästyneenä). Figaro!
FIGARO. Älkää huolestuko, armollinen herra: riemun suloinen
mielenliikutus ei koskaan tuota ikäviä seurauksia; kas nyt, kas nyt hän
tointuu. Saakeli! kuinka hän on kaunis!
ROSINA. Ah Lindor!... Ah herra; kuinka syyllinen minä olen! minä olin
tänä yönä vähällä antautua holhojalleni.
KREIVI. Tekö, Rosina?
ROSINA. Älkää katsoko muuta kuin minun rangaistustani! Minä olisin
viettänyt elämäni teitä inhoten. Ah Lindor! eiköhän kaikkein hirvein
tuomio ole vihaaminen, kun on luotu rakastamiseen?
FIGARO (katsoo ikkunasta). Armollinen herra, paluumatkamme on suljettu;
tikapuut ovat pois otetut.
KREIVI. Pois otetut!
ROSINA (hämmentyneenä). Niin, se olen minä ... se on tohtori. Tämä on
herkkä-uskoisuuteni hedelmä. Hän on pettänyt minut. Minä olen
tunnustanut kaikki, kavaltanut kaikki: hän tietää, että te olette
täällä ja tulee asevoimalla.
FIGARO (katselee yhä). Armollinen herra! katu-ovea avataan.
ROSINA (pelästyneenä juosten kreivin syliin). Ah Lindor!
KREIVI (vakavasti). Rosina, te rakastatte minua! Minä en pelkää ketään,
ja te tulette minun vaimokseni. Minä saan ilon vuorostani rangaista
tuota ilettävää vanhusta!...
ROSINA. Ei, ei; armahtakaa häntä, rakas Lindor! Minun sydämeni on niin
täynnä, että kosto ei voi saada siinä sijaa.
Seitsemäs kohtaus.
(Notarius, don Bazil, Edelliset.)
FIGARO. Armollinen herra, se on meidän notariuksemme.
KREIVI. Ja ystävä Bazil hänen kanssansa!
BAZIL. Ah! mitä näen?
FIGARO. No! mistä sattumuksesta meidän ystävämme?...
BAZIL. Mistä sattumuksesta, hyvät herrat?...
NOTARIUS. Nämätkö ovat vihittävät?
KREIVI. Niin, herra. Teidän tuli yhdistää signora Rosina ja minut tänä
yönä parturi Figaron luona; mutta me olemme katsoneet tätä huonetta
soveliaammaksi syistä, jotka saatte kuulla. Onko teillä meidän
kontrahtimme?
NOTARIUS. Minulla on siis kunnia puhua hänen excellensinsä herra kreivi
Almavivan kanssa?
FIGARO. Niin aivan.
BAZIL (syrjään). Jos hän tämän vuoksi on antanut minulle
kaksois-avaimensa...
NOTARIUS. Minulla on kaksi naimis-kontrahtia, armollinen herra.
Älkäämme sekoittako niitä: tämä on teidän; ja tässä on herra Bartholon
signora ... Rosinan kanssa sekin. Neidet ovat luultavasti kaksi
sisarta, joilla on sama nimi.
KREIVI. Kirjoittakaamme vaan alle. Don Bazil suvaitsee kai ruveta
toiseksi todistajaksemme.
(He kirjoittavat alle.)
BAZIL. Mutta, teidän excellensinne ... minä en ymmärrä...
KREIVI. Herra opettaja Bazil, mitätön asia saattaa teidät hämille, ja
kaikki hämmästyttää teitä.
BAZIL. Armollinen herra... Mutta jos tohtori...
KREIVI (heittäen hänelle rahakukkaron). Te lapsittelette!
Kirjoittakaahan pian alle.
BAZIL (hämmästyneenä). Ah! ah!...
FIGARO. Missä on siis allekirjoittamisen este?
BAZIL (kukkaroa punniten). Sitä ei ole enää. Mutta kun minä kerran olen
antanut sanani, tarvitsee sangen pontevat syyt... (Hän kirjoittaa
alle.)
Kahdeksas kohtaus.
(Bartholo, yksi tuomari, polisipalvelijoita, käskyläisiä
tulisoitoilla ja edelliset näyttelijät.)
BARTHOLO (näkee kreivin suutelevan Rosinan kättä, ja Figaron
naurettavalla tavalla syleilevän don Bazilia; hän huutaa, tarttuen
notariusta kaulaan:) Rosina näitten lurjusten kanssa! Vangitkaa kaikki.
Minä pidän yhtä niistä kauluksesta.
NOTARIUS. Se on teidän notariuksenne.
BAZIL. Se on teidän notariuksenne. Lasketteko leikkiä?
BARTHOLO. Ah! don Bazil, no! kuinka olette te täällä?
BAZIL; Mutta pikemmin te, kuinka te ette ole täällä?
TUOMARI (osoittaen Figaroa). Malttakaa! minä tunnen tuon. Mitä sinä
olet tullut tähän taloon tekemään sopimattomalla tunnilla?
FIGARO. Sopimattomalla tunnilla. Näettehän, herra, että on yhtä lähellä
aamua kuin iltaa. Muutoin kuulun hänen excellensinsä monseigneur kreivi
Almavivan seurueesen.
BARTHOLO. Almavivan!
TUOMARI. Ne eivät siis olekaan varkaita?
BARTHOLO. Jättäkäämme tuo. -- Joka paikassa muualla, herra kreivi, olen
minä teidän excellensinne palvelija; mutta te ymmärrätte, että teidän
korkeammalla säädyllänne tässä ei ole mitään voimaa. Tehkää, jos
suvaitsette, hyvin ja poistukaa.
KREIVI. Niin, säädyllä ei tule täällä olla mitään voimaa; mutta
paljonkin voimaa on sillä etu-oikeudella, jonka neiti äsken on suonut
minulle, antautuessaan minulle vapaa-ehtoisesti.
BARTHOLO. Mitä hän sanoo, Rosina?
ROSINA. Hän puhuu totta. Mistä tulee teidän hämmästyksenne? Eiköhän
minun tullut vielä tänä yönä saada kostoa petturille? Minä olen saanut
sen.
BAZIL. Enkö minä sanonut teille, tohtori, että se oli kreivi itse?
BARTHOLO. Mitä se minuun koskee? Hupainen avioliitto! Missä todistukset
ovat?
NOTARIUS. Siitä ei puutu mitään. Minulla on täällä nämät molemmat
herrat todistajina.
BARTHOLO. Kuinka, Bazil! oletteko te kirjoittanut alle?
BAZIL. Mitäs tehdä? Tuolla kirotulla miehellä on aina taskut täynnä
vastustamattomia argumenttejä.
BARTHOLO. Minä huolin viis noista argumenteistä. Minä käytän valtaani.
KREIVI. Te olette kadottanut sen, väärinkäyttäessänne sitä.
BARTHOLO. Neiti on holhon-alainen.
FIGARO. Hän on äsken vapauttanut itsensä siitä.
BARTHOLO. Kuka puhuttelee sinua, pää-lurjus?
KREIVI. Neiti on jalo ja kaunis: minä olen korkea-arvoinen mies, nuori
ja rikas; hän on minun vaimoni.
BARTHOLO. Ei häntä milloinkaan riistetä minun käsistäni.
KREIVI. Hän ei ole enää teidän vallassanne. Minä panen hänet lakien
suojeluksen alle; ja se herra, jonka itse olette tuonut tänne, on
suojeleva häntä sitä väkivaltaa vastaan, jota te aiotte tehdä hänelle.
Todelliset virkamiehet ovat kaikkien niitten tukena, joita sorretaan.
TUOMARI. Aivan varmaan. Ja tämä turha vastusteleminen mitä
kunniallisinta avioliittoa vastaan osoittaa tarpeeksi, kuinka hän on
peloissaan holhottinsa tavaran huonon hoidon vuoksi, josta hänen tulee
tehdä tiliä kreiville.
KREIVI. Ah! suostukoon hän kaikkiin, enkä minä vaadi häneltä mitään.
FIGARO. Muuta kuin että minun sata écu'täni kuitataan: älkäämme
kadottako järkeämme.
BARTHOLO (suuttuneena). He olivat kaikki minua vastaan; minä olen
pistänyt pääni ampiaispesään.
BAZIL. Mihin ampiaispesään? Kun ette voi saada tyttöä, ajatelkaa,
tohtori, että rahat ovat teillä säilyssä; niin aivan, ovat teillä
säilyssä!
BARTHOLO. No! jättäkäähän minut rauhaan; Bazil! Te ajattelette vaan
rahoja. Minäkö rahoista huolisin! No hyvä! minä pidän ne, mutta
luuletteko, että ne ovat syynä minun päätökseeni?
(Hän kirjoittaa alle.)
FIGARO (nauraen). Ha, ha, ha! armollinen herra! he ovat samaa sukua.
NOTARIUS. Mutta, hyvät herrat, minä en enää ymmärrä mitään tästä. Eikö
heitä ole kaksi neitoa, joilla on sama nimi?
FIGARO. Ei, herra, heitä ei ole kuin yksi.
BARTHOLO (lohduttamatonna). Ja minä, joka vein heiltä tikapuut pois,
jotta avioliitto olisi varmempi! Ah! minä olen saattanut itseni
perikatoon huolettomuuden kautta.
FIGARO. Järjettömyyden kautta. Mutta puhukaamme totta, tohtori: kun
nuoruus ja rakkaus ovat sopineet vanhusta pettämään, silloin kaikki,
mitä tehdään sen estämiseksi, sopii syystä nimittää _Turhaksi
varovaisuudeksi_.