Ensimmäinen kohtaus.
(Bartholo, yksin ja epätoivoissaan.)
BARTHOLO. Mikä äreys! mikä äreys! Hän näytti rauhoittuneelta...
Kuka hitto lienee pannut hänen päähänsä, ett'ei hän tahdo ottaa
oppituntiansa don Bazilin edessä! Hän tietää, että tuo sekaantuu minun
naimisiin... (Kolkutetaan ovea.) Tehkää kaikki maailmassa naisia
miellyttääksenne; jos laiminlyötte ainoan pienen kohdan ... minä sanon
ainoan... (Kolkutetaan uudestaan.) Katsokaamme, kuka se on.
Toinen kohtaus.
(Bartholo; Kreivi, maisteriksi puettuna.)
KREIVI. Asukoon rauha ja ilo aina tässä talossa!
BARTHOLO (karkeasti.) Ei mikään toivotus koskaan tule sopivampaan
aikaan. Mitä tahdotte?
KREIVI. Herra, minä olen Alonzo, licentiati...
BARTHOLO. Minä en tarvitse opettajaa.
KREIVI. ... Don Bazilin oppilas, hänen, joka on suuren luostarin
urkujensoittaja ja jolla on kunnia opettaa musikia madamelle teidän...
BARTHOLO. Bazil! urkujen-soittaja! jolla on kunnia! Minä tiedän sen;
entäs sitte?
KREIVI (itseksensä). Mikä mies! (Ääneen.) Äkkinäinen tauti, joka
pakoittaa häntä vuoteessansa pysymään...
BARTHOLO. Vuoteessansa pysymään! Bazil? Hän teki hyvin, kun lähetti
sanoman; minä menen heti paikalla häntä katsomaan.
KREIVI (itseksensä). No lempo! (Ääneen.) Kun puhun vuoteesta, herra,
tarkoitan kamaria.
BARTHOLO. Olkoonhan vaikka vähän epävoipa vaan. Menkää edellä, minä
seuraan teitä.
KREIVI (hämillänsä). Herra, minä sain toimekseni... Eikö kukaan voi
kuulla meitä?
BARTHOLO (itseksensä.) Se on joku peijari... (Ääneen.) Ei, ei, herra
salamielinen! puhukaa huoleti, jos voitte.
KREIVI (itseksensä.) Kirottu äijä! (Ääneen.) Don Bazil oli antanut
minulle toimeksi ilmoittaa teille...
BARTHOLO. Puhukaa kovasti, minä olen kuuro toiselta korvalta.
KREIVI (ääntänsä koroittaen). Ah! mielelläni. Että kreivi Almaviva,
joka asui ison torin vieressä...
BARTHOLO (pelästyneenä). Puhukaa hiljaa; puhukaa hiljaa!
KREIVI (korkeammalla äänellä). ... On muuttanut sieltä pois tänä
aamuna. Koska hän minun kauttani on saanut tiedon, että kreivi
Almaviva...
BARTHOLO. Hiljaa; puhukaa hiljaa, minä pyydän teitä.
KREIVI (samalla äänellä). ... Oli tässä kaupungissa, ja koska minä olen
saanut ilmi, että signora Rosina on kirjoittanut hänelle...
BARTHOLO. On kirjoittanut hänelle? Rakas ystäväni, puhukaa hiljemmin,
minä rukoilen teitä! Istukaamme ja jutelkaamme ystävällisesti. Te
olette saanut ilmi, että Rosina...
KREIVI (kopeasti). Niin aina. Bazil, joka teidän puolestanne pelkäsi
tätä kirjeenvaihtoa, oli pyytänyt minua näyttämään teille hänen
kirjettänsä, mutta se tapa, jolla te otatte vastaan asiat...
BARTHOLO. Herra Jumala! minä otan ne hyvin vastaan, mutta eiköhän
teidän ole mahdollista puhua hiljemmin?
KREIVI. Te olette kuuro toiselta korvalta, olette sanonut.
BARTHOLO. Anteeksi, anteeksi, seigneur Alonzo, jos olen näyttänyt
teistä epäluuloiselta ja karkealta; mutta minua ympäröivät niin kovasti
vehkeet, ansat ... ja sitten teidän ryhtinne, teidän ikänne, teidän
muotonne... Anteeksi, anteeksi. No! teillä on kirje?
KREIVI. Olkoon menneeksi tuolla äänellä, herra! Mutta minä pelkään,
että joku on salaa kuuntelemassa.
BARTHOLO. No mutta kuka? Kaikki palvelijani pääsemättömissä! Rosina
sisään sulkeunut vimmassaan! Piru on tullut talooni. Minä menen vielä
varmuuden vuoksi katsomaan...
(Hän menee Rosinan ovea hiljaa avaamaan.)
KREIVI (itseksensä). Minä olen harmikseni pahasti kietoontunut. Kuinka
nyt olla kirjettä antamatta! täytyy paeta: parempi olisi ollut olla
tulematta... Näyttää kirje!... Jos voin edeltäpäin antaa tiedon siitä
Rosinalle, on sen näyttäminen oivallinen juoni.
BARTHOLO (tulee varpaillansa takaisin). Hän istuu ikkunan vieressä,
selkä oveen päin kääntyneenä, ja lukee uudestaan serkkunsa upseerin
kirjettä, jonka minä olin avannut... Katsotaan siis hänen kirjettänsä.
KREIVI (antaa hänelle Rosinan kirjeen). Tässä se on. (Itseksensä.)
Minun kirjettäni hän uudestaan lukee.
BARTHOLO (lukee). "Sen jälkeen, kuin olette ilmoittanut minulle nimenne
ja säätynne." Ah! tuo kavala! tämä on aivan hänen käsi-alaansa!
KREIVI (pelästyneenä). Puhukaahan te hiljaa vuorostanne.
BARTHOLO. Kuinka minä olen kiitollinen, ystäväni!...
KREIVI. Kun kaikki on päättynyt, jos silloin luulette olevanne minulle
kiitollisuutta velkaa, olette te isäntä. Bazil työskentelee par'aikaa
erään lakimiehen kanssa...
BARTHOLO. Lakimiehen kanssa, minun naimistani varten?
KREIVI. Enhän muuten olisi keskeyttänyt teitä. Ja hän on käskenyt minun
sanoa teille, että kaikki voi olla valmiina huomiseksi. Jos hän ei
silloin suostu...
BARTHOLO. Hän ei suostu.
KREIVI (tahtoo ottaa kirjeen takaisin, Bartholo puristaa sitä). Silloin
on se hetki, jolloin minä voin olla teille hyödyllinen: me näytämme
hänelle hänen kirjeensä ja, jos tarvitaan (vielä salamielisemmin),
menen niin pitkälle, että sanon, että olen saanut sen eräältä naiselta,
jolle kreivi on antanut sen. Te ymmärrätte, että hämmennys, häpeä,
harmi voivat saattaa hänet heti paikalla...
BARTHOLO (nauraen). Moitetta! Rakas ystäväni, nyt minä kyllä näen, että
tulette don Bazil'in puolelta! Mutta jotta se ei näyttäisi sovitulta,
eiköhän se olisi hyvä, että hän edeltäpäin tuntisi teidät?
KREIVI (tukehuttaa suurta ilon liikuntaa). Se oli kyllä don Bazil'in
ajatus. Mutta kuinka tehdä? on myöhäistä... Meillä on varsin vähän
aikaa jälellä.
BARTHOLO. Minä sanon, että te tulette hänen siastansa. Ettekö tahtoisi
antaa tuntia?
KREIVI. Ei ole mitään, jota minä en tekisi teitä miellyttääkseni. Mutta
muistakaa, että kaikki nuot opettajan sijaiset ovat vanhoja tunnettuja
juonia, ilveilyksen keinoja. Jos hän aavistaa?...
BARTHOLO. Kun minä esitän teidät, mikä toden-näköisyys? Te näytätte
pikemmin rakastajalta valhepuvussa kuin auttavaiselta ystävältä.
KREIVI. Todella? Te luulette siis, että minun ulkomuotoni voi auttaa
petosta?
BARTHOLO. Ei kaikkein viisainkaan voi arvata sitä. Hän on tänä iltana
hirveän pahalla tuulella. Mutta heti kun hän vaan näkee teidät... Hänen
klaveerinsa on tuossa kabinetissä. Huvitelkaa, häntä odottaessanne.
Minä teen mitä suinkin voin, saadakseni häntä tulemaan.
KREIVI. Älkää vaan puhuko hänelle kirjeestä.
BARTHOLO. Ennen ratkaisevaa hetkeä? Se kadottaisi koko vaikutuksensa.
Ei tarvitse kahdesti sanoa minulle asioita, ei tarvitse sanoa niitä
kahdesti.
(Hän menee.)
Kolmas kohtaus.
(Kreivi, yksin.)
KREIVI. Kas nyt olen pelastettu. Uh! Kuinka tuo kirottu mies on
kovakiskoinen pidellä! Figaro tuntee hänet kyllä. Minä tunsin, kuinka
valhettelin; se antoi minulle kömpelön ja pöllömäisen muodon; ja
hänellä on silmät!... Toden totta, joll'ei tuo kirje äkkiä olisi
juohtunut mieleeni, se täytyy myöntää, olisi hän työntänyt minut
luotaan kuin hyvänkin tolvanan. Oi Jumala! he riitelevät tuolla
sisällä. Jos hän jyrkästi kieltäisi tullaksensa! Kuunnelkaamme... Hän
ei tahdo lähteä huoneestansa, ja minulta on mennyt kujeeni hedelmä.
(Hän menee kuuntelemaan.) Tässä hän on; älkäämme heti näyttäkö
itseämme.
(Hän menee kabinettiin.)
Neljäs kohtaus.
(Kreivi, Rosina, Bartholo.)
ROSINA (teeskennellyllä suuttumuksella). Kaikki, mitä te sanotte, on
turhaa, herra. Minä olen tehnyt päätöksen; minä en tahdo enää kuulla
musikista puhuttavan.
BARTHOLO. Kuulkaahan toki, lapseni; se on herra Alonzo, don Bazil'in
oppilas ja ystävä, jonka hän on valinnut yhdeksi todistajaksemme.
Musiki viihdyttää sinua varmaan.
ROSINA. Oh! mitä siihen tulee, voitte heittää sen ajatuksen. Jos minä
laulan tänä iltana!... Missä hän siis on tuo opettaja, jota pelkäätte
takaisin lähettämästä? Minä teen kahdella sanalla tilin hänen kanssansa
ja don Bazil'in. (Hän huomaa rakastajansa ja huudahtaa kovasti.) Ah!...
BARTHOLO. Mikä teitä vaivaa?
ROSINA (molemmat kädet sydämellään, suurella levottomuudella). Ah!
Jumalani, herra... Ah! Jumalani, herra...
BARTHOLO. Hän voi vielä pahoin! Herra Alonzo!
ROSINA. Ei, minä en voi pahoin ... mutta kääntyessäni... Ah!...
KREIVI. Teidän jalkanne on nyrjähtynyt, rouvaseni?
ROSINA. Ah! niin, jalkani nyrjähtyi. Se kirvisti kauheasti.
KREIVI. Minä huomasin sen kyllä.
ROSINA (kreiviä katsellen). Tuska tuntui sydämeen asti.
BARTHOLO. Tuoli, tuoli. Eikö ole yhtään nojatuolia täällä?
(Hän menee sellaista noutamaan.)
KREIVI. Ah, Rosina!
ROSINA. Mikä varomattomuus!
KREIVI. Minulla on tuhat tärkeää asiaa jutella teille.
ROSINA. Hän ei jätä meitä.
KREIVI. Figaro tulee heti meitä auttamaan.
BARTHOLO (tuo nojatuolin). Kas tässä, kultaseni, istu. -- Ei näytä
siltä, maisteri, kuin hän ottaisi tuntiansa tänään, se jääpi toiseksi
illaksi. Hyvästi.
ROSINA (kreiville). Ei, odottakaa; tuskani on vähän lieventynyt.
(Barthololle.) Minä tunnen, että olen ollut väärässä teidän suhteenne,
herra: minä tahdon noudattaa teidän esimerkkiänne, ja heti paikalla
korvaten...
BARTHOLO. Oi tuota naisten luonnollista lempeyttä! Mutta tällaisen
mielenliikutuksen jälkeen, lapseni, minä en salli, että sinä teet
vähintäkään ponnistusta. Hyvästi, hyvästi, maisteri.
ROSINA (kreiville). Silmänräpäys vaan! minä pyydän! (Barthololle.) Minä
luulen, herra, että te ette mielellänne osoita minulle kohteliaisuutta,
jos estätte minua teille katumustani osoittamasta siten että otan
oppituntini.
KREIVI (syrjään, Barthololle). Älkää vastustako häntä, jos minua
uskotte.
BARTHOLO. Se on päätetty, armaiseni. Minä en tahdo millään muotoa olla
sinulle vastenmielinen; päinvastoin tahdon olla läsnä koko tuntisi
kestäessä.
ROSINA. Ei, herra. Minä tiedän, että musiki ei ensinkään miellytä
teitä.
BARTHOLO. Minä vakuutan sinulle, että se tänä iltana viehättää minua.
ROSINA (kreiville, syrjään). Minä olen hirveässä tuskassa.
KREIVI (ottaen nootti-paperia pulpetilta). Tätäkö aiotte laulaa,
rouvaseni?
ROSINA. Niin, se on hyvin herttainen kappale _Turhasta
varovaisuudesta_.