Kenenkä linna se, jonk' äsken näin,
kun hämyss' illan kuljin tännepäin?
Kuin hauta kammolla se mielen täytti,
niin ylpeää ei toista tienoillaan,
mut autiolta, kuolleelta se näytti,
valaistu oli yksi huone vaan.
Jäin kotvan katsomahan, mitä tuo:
pääsalin suuren täytti valovuo,
eteeni kuin ois' auennut se aivan.
Sielt' ihmisiä koin ma erottaa,
mut tutkinta se tuskin maksoi vaivan:
siell' liikkui haamua kaks ainoaa.
Naishahmo ylhä, vaikka kuuru jo,
puettu mustiin, runsas kutristo
hopeina hartioilla, toinen näistä;
mies toinen, mustiss' ikään, tyynnä tää
jalustaa kantoi kirkaskynttiläistä,--
hän myös jo harmennut, mut pystypää.
Ma katsoin kulkuun tuohon. Kuvan tään
ma salin seinällä ja lähekkäin
sen kanssa toisen. Luo kun ehti nainen
hän rauhaisasti niitten puolehen,
ylentyneenä otsa kumarainen,
kuin rukoellen katsoi hetkisen.
Ken ollut lie? Uus tuokio--kaikk' on
jo poissa, vaimo mennyt, valoton
jo sali tuo kuin kaikki kartanokin.
Ken? Virka! Aave rauhatonko vai
ehk' outo kuvain kumartaja jokin,
ken maalla vieraall' uskon vieraan sai?
Ei, aave ei hän ollut rauhaton,
min näit, se rauhaisaa ja totta on.
Mut samaan aikahan jos saavut toiste
sa linnan tietä äsken kulkemaas,
niin salista sua kohtaa sama loiste,
tuon vanhan vaimon näet siellä taas.
Jo monet monituiset vuodet noin
hän samaa tietään, samoin saattajoin
yön maille saapuessa aina kulkee:
hän hetken viipyy; toinen tuokio
kun joutuu, lepoon hän jo silmän sulkee
ja unta, rauhan unta uinuu jo.
Nuo kuvat, joita katsomaan hän jää,
kaks oli Ramsay-veljest' ylevää,
tääll' ylennyttä saman katon alla.
Lemulla toinen kulki kuolemaan,
ja toinen kohta jälkeen Lapualla,
molemmat eestä armaan synnyinmaan.
Heist' urhotöitä taru virkkaa voi,
ja heistä vielä Suomen runo soi,
kuink' eestä maansa veljespari moinen
sai voittain kuolla kevätvoimassaan,
ykskolmatta kun oli vuotta toinen,
yhdeksäntoista toinen nähnyt vaan.
Mut vaimo, jalo vieras, haamu tuo,
min hiljaa veljen luota veljen luo
näit liikkuvan, ol' äiti urhoin noiden.
Siell' elää hän nyt muisto-aarteineen:
ei kulje kuvia hän jumaloiden,
hän hyvää yötä lausuu lapsilleen.