Kuningas Kustaa Aadolf
hän nousi salissaan,
lopetti hiljaisuuden
ja loihe lausumaan.
Täll' erää kolme hällä
ol' luku kuulijain:
Toll marski, kreivi Piper,
Karl Lagerbring, ne vain.
Ja kuningas nyt virkkoi,
vakaasti lausui näin:
»Ei Suomen-armeijamme
käy ees-, vaan taaksepäin.
Ei Klingspor toiveitamme
näy täyttää voivankaan,
on Viapori viety,
se poissa pylväs maan.
Me ilmestystä jääneet
olemme vartomaan,
mut arkkienkeliä
ei vielä kuulu vaan.
Sill' aikaa sodan melske
on siirtymässä luo;
se meille, kuninkaana,
totista huolta tuo.
Siis tehty päätöksemme
on kuninkaallinen,
ja aiomme nyt tänään
vakaasti täyttää sen:
me Leijonamme asun
olemme tuottaneet,
nuo Narvan tanterella
vihityt tamineet.
Sun, kahdestoista Kaarle,
otamme kintahas,
osoittain olevamme
niin mies-kuin kuningas.
Me vyöttäymme miekkaan
tuon suuren urohon,
kuin hänkin hämmästyttäin
maailman untelon.
Te, Piper, saatte toisen
kätemme kinnastaa,
ja, Lagerbring, te toista
niin myös nyt palvelkaa.
Toll marski, maine, vanhuus,
ne teille kunnian
suo varrellemme vyöttää
tuon, miekan voittoisan.»
Kuningas juhlallisna
siin' on kuin jumaluus,
asussaan kahdestoista
kuin astuis Kaarle uus.
Hän liian ylväs hetkell'
on tällä puhumaan,
vain suurill' askeleilla
käy valtasalissaan.
Sai kierron kiertäneeksi,
uus näky nähtihin:
hän kintahat ja miekan
ojensi takaisin,
loi katseen, josta poissa
ol' leikki, muihin päin,
taas hiljaisuuden päätti,
suvaitsi virkkaa näin:
»Saa Lagerbring nyt saattaa
armeijan tietohon,
ett' armoss' asu Kaarlen
meill' yllä ollut on.
Toll marski, kreivi Piper,
ma teidät velvoitan
todistajiksi työlle
tään hetken korkean.»
Ei tiedä aikakirjat,
min verran muuttumaan
hän työllään ylvähällä
sai seikat Suomenmaan;
mut lähin maailmansa
maar hämmästyksen sai,
Toll marski, kreivi Piper,
Karl Lagerbring myös kai.